Terveisiä reissusta

On se kevät edellä Italiassa. Matkustin varta vasten katsomaan. Että jos saisi sellaisen vahvistavan niin sanotun esinäytöksen maailman parhaasta vuodenajasta. Ensimmäisinä öinä myrskytuuli kolisutteli kattotiiliä. Sillä tuulella on joku nimikin, jonka jo unohdin. Tietotulva on niin iso siellä kaikenmoisen kohdattavan keskellä. Ei voi sisäistää kaikkea. Harvinaisena ilmiönä se puhuri saa toscanalaiset kuulemma sekaisin, tulee vainoharhaa ja muuta. En minä vaan huomannut mitään. Olin vain tyytyväinen kun olin valinnut matka-asuni käytännöllisillä periaatteilla. Kuratakki, farkut ja tennarit.

Valo oli niin paljon pehmeämpää kun ei ollut lunta. Mustarastas lauloi - no - aika samaan tapaan kuin täälläkin pian. Siis sydäntäsärkevän ihanasti. Lohduttavaa oli kuulla myös lehtien havisu tuulessa. Viime kerrasta on täällä kotimaassa niin pitkä aika. Kun pisti silmät kiinni, saattoi kuvitella ihan mökkirannan haapojen jo olevan lehdessä. Illan pimetessä lepakko pörräsi pihamaan yllä ja tähtitaivas kiersi ihan omituiseen suuntaan. Vaikka miten päin sillä kukkulalla seisoin niska väärällään, en saanut selkoa minne kuu katosi. Tuli tunne, että on kauempanakin kotoa. Sinänsä siis ihan virkistävässä mielessä.

Paikalliset harrastavat aika suojattuja kotipihoja. Yritin vakoilla kuitenkin. Jos vaikka omaan puutarhaan saisi vaikutteita. Sienassa onnistuin kuvaamaan yhden takapihan sivukadulla. Kun siellä ei liikkunut ketään. Kaikki olivat keskustorilla polkupyöräkilpailua katsomassa ja metelöimässä. Itse olisin sillä pihalla sijoittanut pyykkinarun vähemmän keskeiselle paikalle. Oli lauantai ja ilmeisesti pyykkipäivä. Muuten oli aika kivasti yrttiruukkua ja muuta esillä. Tai mistäs minä tiedän, oliko ruukuissa yrttejä. Kuvitellaan niin. Hedelmäpuut eivät ihan vielä kukkineet. Varmasti on aika nättiä sitten kun päärynä alkaa pukata valkoista kukkaa. Kai se on valkoista. Kukkakaupoissa myytiin hyasintteja. Jotenkin siitä tuli mieleen taas Suomen talvi. Mutta oli siellä muitakin kukkia.

Reissun ainoa aurinkoinen ja samalla tyyni päivä osui siihen kohtaan, kun päätin vierailla Bobolin puutarhassa. Oli onni matkassa. Piti ihan riisua kuratakki. Varta vasten hankin oikein reittiopaskirjan sinne puutarhaan. Kun se on aika iso. Olisin ehkä tarvinnut navigaattorin. Aika jännä, että keskellä Firenzeä on sellainen suojattu keidas. Hartaudella vaalittu. Ihmettelin vähän itseäni, kun jaksoin siellä puutarhaoloissa kiinnostua patsaistakin. Sisätiloissa, esimerkiksi Uffizissa, tulee helposti sellainen taideähky ja turhaannus. Ihan aloin miettiä, että sopisiko kotipihallekin joku patsas. Siis puusta moottorisahatun karhun kaveriksi. Esimerkiksi se pulleva Bacchus-patsas, jossa itse herra kaikkine lihoineen istuu ilkialasti kilpikonnan päällä. Sitä lähtökohtaisesti menin Bobolin tiluksille katsomaan. Sellainen voisi tuoda Puutarhanurkkaankin vähän ryhtiä.

Sanoisin, että maisemanvaihdos teki hyvää. Jos vähän useammin matkustaisi, ei tarvitsisi tuhertaa itkua lentokoneissa. Katoaisi reissailulta turha glamour. Ostin Firenzen kentältä punaviinin lisäksi paikallisen puutarhalehden. Vähän niin kuin inspiraation lähteeksi. Vaikkei sitä täälläkään enää kohta tarvitse pihanhoitoon innoitusta erikseen hakea. Lehti säilyi yllättävän siivona vaikka sitä hikissä käsissäni koko paluumatkan ajan ruttasin. Mitään siitä ei mieleen jäänyt. Nyt saa Case & Country odotella sitä hetkeä kun haaveilutuokiota mieli taas hakee. Kun muisti ei enää tavoita sitä kotoisaa pensasaitojen siivoamiseen liittyvää sahan ääntä ja risujen polttelun tuoksua, jossa sain kätevästi tovin omaa kevättämme odotellessa viettää.