sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Viime metreillä ennen vapaata vettä


Mökiltä löysin tämän. Vuodelta 1969. Pääsin lähemmäksi tätiäni, joka kuoli vuoona 1971, teininä. Kolme vuotta ennen kuin minä synnyin. Löydöstä "piti" tehdä taidekuva esittämään omaa kaipuutani viljelyskauden avaamiseen.
Pitkän ja ankaran talven jälkeen olen ollut onnekas saatuani viettää huhtikuussa kaksikin viikon pätkää mökillä. Vasta viimeisinä päivinä tällä viikolla ennen kaupunkiin paluuta pääsin vähän puutarhatöiden makuun aurinkopaikassa metsänreunassa, jossa oli tontin ainoa lumeton kohta. Jos talon sokkelin ympäristöä ei lasketa. Siihen minä tammikuussa yritin lapioida lunta, sillä keittiön putket olivat jäässä. Ne aukesivat huhtikuun alussa. Ilman halkeamisia tai isompia vaurioita, ilmeisesti.

Toissapäivänä kun lähdin kaupunkiin, liiterin pitkän sivun kattolumivuori jäi vielä niin korkeaksi että oven tikkataulusta näkyi vasta yläreuna. Muuten lumi suli silmissä ja hyvä ettei melkein kyyneleiksi saakka, kun piti lähteä ja katse pysähteli kaikkeen mitä seuraavina päivinä olisi voinut pihalla jatkaa.

Onneksi sain aloitettua myös lemmikkieläinten hautausmaan siivoilun, sillä se sijaitsee jättiläiskuusen juurella jonne ei koskaan kinostu paljon lunta. Isot alaoksat tekevät tavallaan teltan. Taata sen muistolehdon aikoinaan perusti, ja sinne tulee helmikuussa lopetetun Tumppi-kissan tuhkat sitten kesämmällä. Löysin metsänraivuupuuskassani maasta vanhan keittiölaatan palasen, josta saattaa tulla nöyrä muistoplakaatti. Vaikka marmorikivi liiterissäkin olisi. On se ollut ennen vanhaan sellaista - romua vaan työnnetty metsään, jota minä nyt karsin puistomaisen puutarhani laajentamisen hengessä. Löysin myös ruostuneen sardiinipurkin, jonka joku oli jaksanut vain puoliksi avata.

Tässä tunnelmoin vasta maaliskuun alussa kotona. Tomaatti tulemassa siellä. Nyt on jo tomera taimi.
Mökkikautta ja puutarhatöitä odottellessa minä onneksi löysin pitkästä aikaa kamerani. Siitähän minä viimeksi talvella täälläkin uhosin. Kevään kaipuuta lievitti hienosti monen tunnin asetelmasessiot, sekä pieni harjoittelu myös katuvalokuvauksen parissa työmatkalla. Nyt onneksi pihalla odottavat tekemättömät työt myös täällä kaupungissa, ja kamera on taas unohtunut reppuun mökkireissulta.

Minä löysin taas iloa järkkäristä, ja vaikka kuvat ovatkin tummanpuhuvia - mistä sain palautetta - niin se oli ikään kuin taiteellinen tarkoituksin. Kyllä minä sitten niitä somia kukkaotoksia ehdin ottaa kesäisen keveässä ilmapiirissä. Talvella harjoittelin tällaista:
 


Näillä oli jännä mielikuvitusta kirvoittava vaikutus, ja tuli kaikenlaisia tarinoita ajatuksiin. Joutilaina tai yksinkertaisesti laiskoina hetkinä on hyvä antaa mietteiden harhailla ideoista toisiin. Kyllä niistä joku joskus kanavoituu toiminnaksikin. Voi että, kun olisikin aikaa olla kirjailija vaikka! 

No, mutta takaisin Ryötönperälle. Tuli valtava onnistuminen yhdessä asiassa vahingossa. Alunperinhän minun piti tehdä joululahjoiksi puolukkalikööriä tai jotain snapsin kaltaista, mutta se sitten jäi. Tammikuussa tyhjensin pakastimesta ylivuotiset puolukat lillumaan viinaan sokerin kanssa. Hieman ennenaikaisesti jo huhtikuun ensimmäisessä talviloma-aallossa minä ne pullotinkin. Taisi olla lumituiskupäivä ja minua huvitti pörrätä sisällä radiota kuuntelemassa. Hyvää tekee sellaisetkin hetket ja siinä mielessä on kätevää, että välillä on koleaa.

Valitsin kaikista somimmat säästämäni pullot ja ikuistin hetken "suuren ruokakuvaharrastukseni" nimissä:

Liköörin aineksina lilluneet puolukat odottivat kaksi päivää että keksisin niille käyttöä, mutta laitoin pois.
Ai niin, halusin myös testailla että mistä laseista likööriä pääsiäisenä juodaan, heh. Jokainen niistä sopi tarkoitukseen hyvin. Kyllä kannattaa tykätä astioista. Varsin olin hyväntuulinen maistelutuokioni jälkeen ja etenkin ylpeä tosi maukkaasta lopputuloksesta! Lopulta itselle jäikin vain juhlatujut, sillä jakelin lahjapulloja naapureihin ja ystäville. Hyvä niin! Etenkin, kun puolukat olivat naapurin leskirouvan keräämiä. Olisi tuntunut itsekkäältä pitää koko litku itsellä vaan ihan pokkana.

Paikallisen Alkon myyjän kanssa talvella valittiin se hinta-laatu-viina, joka toimi mainiosti. Hän oli tehnyt samasta aikoinaan viinimarjajuomaa. Viime viikolla kun hain ihan vain viiniä liikkeestä, niin todettiin että pian alkaisi olla kuusenkerkkäsnapsin alulle laittamisen aika. Hän valisti, että vain pari kerkkää riittää maustamaan juoman. Että ei niin kuin minä pari vuotta sitten tein kun tungin viinapullon täyteen kuusenkerkkiä. Se maistui ihan mäntysuovalle, vaikka olikin kuusipuun tuotetta. Yöks. Kuulemma nokare vaikka hunajaa kruunaa maun. Siinäpä toukokuinen tuokio jo suunnitteilla, kerkän tiputtaminen pulloon.

Nyt muistelen tässä harmaassa ja viileältä tuntuvassa kevätsunnuntaissa yövuoron jälkeen. Kohta ehkä kaivelen puutarhaohjelmia netitstä. Kirkkaat mökkipäivät tuntuvat ihan unelta, mutta kyllä ne totta olivat. Sää suosi aika ihanasti ja kompensoi liiallista lumen määrää. Ensimmäisessä loma-aallossa ennen pääsiäistä kuvasin joutsenet. Viikko sitten sain ensimmäiset kurkikuvani. Kuun alussa näin hyttysen toukkia avantosaunavedessä ja viimeksi jo ensimmäiset lentävät. Miten nekin aina talvella unohtuvat. Kärpänen meinasi mennä korvaan metsänreunassa. Radioiltoja rannassa lämpimässä auringossa. Mökkitiellä kurassa lupsahtelevat saappaat.

Saunapuiden tekeminen ja itse sauna. Ah - koko kausi vielä edessä! 


Seuraavilla mökkireissuilla agendalla on lisää ylläpitohommia, tai siis sellaisia joita ei ole vielä voinut lumen takia tehdä. Huussin tyhjennys ja hoito. Niityn maisemointi siten, että osasta tulee kasvimaata aurinkoisen paikan vuoksi. Toki kaikkea mahdollisimman toisarvoista, niin kuin ikkunoiden pesua ja sen sellaista. Muutaman roskaröykkiön toimittamista pois. Liiterin siivous. Kohti kesää mennään, enkä valita tekemättömistä töistäkään. Kyllä ne odottavat.

Jännitän vähän, että elääkö jäljelle jäänyt 20-vuotias Heljä-kissani sinne saakka. Että saisi vielä yhden kesän tuntea tassuissaan maalla. Hän on hienosti - hienommin kuin minä - selvinnyt talvisesta siskonsa kuolemasta. Ihan muina mummoina elelee ja pitää parin viikon välein muutaman päivän paastoja, joista jokaisesta huolestun että onko nyt viimeinen. Sain ikuistettua hänet viralliseen 20-vuotiskuvaan syntymäpäivänä, ja vaikkei otos ihan terävyytensä puolesta onnistunutkaan, tallentui eläimen valpas luonne:

Hän syntyi 6.4.1998 ja oli villi pentu. Nyt on seesteinen ja kunnioitettava ikäneito.
Ihan viime metreillä mökillä vapaata vettä nähdessäni hoksasin, että herraisä - tässähän on pian kalastuskausi taas! Sehän jäi minulta viime kesänä ihan kesken, aiheen opiskelu. Pilkillä ei tullut talvella mitään, joten nyt alkaa olla jo virvelin vippailu mielessä. Että joutaako tässä asiallisia hommia tehdä sittenkään ollenkaan, kun kalastaa ja viljellä pitää!

Ystävä valmisti minulle "pulikan", koska olin haaveillut kalastuskirjassa näkemästäni omatekoisesta suomustimesta. Jouduin sitä varten ostamaan limuviinoja, että sain nätin värisiä korkkeja kokonaisuuteen. Kyllä sitä vähän voi panostaa, vaikkei imelästä tykkääkään! Jännä nähdä toimiiko sitten, kun on vähän erimallinen kuin esimerkkikuvassa.

Jätin suomustimeni mökille keskelle pöytää odottamaan. On se hieno! Pitää muistaa kalastuslupa hankkia.


Tästä jatketaan, taas. Työputkea kaupungissa helpottavat pitkät illat, eikä tarvitse enää pitkästyä vaan voi mennä pihalle tössäämään sen sijaan, että odottaisi vain nukkumaanmenoa ja seuraavaa aamua. Käyn ihailemassa esiviljelyksiäni (ei siellä ole kuin vähän tomaattia, miesväen papuja kuusi sekä muutama laukan huitula) parin tunnin välein. 

Hurjaa kun seuraa työvuorolistasuunnitelmaa työmaalla. Ei ole montaa A4-liuskaa kun jo saapuu juhannus, huh! Alkaa olla ajan pysäyttämisen aika käsillä. Mukavia kevätpäiviä sinne myös, ystävä!

3 kommenttia:

  1. Mukavaa kevättä sullekkin sinne!!
    Näitä sun tarinoita on oikein mukavaa lueskella. :)

    VastaaPoista
  2. Ai että on ihana kuva Heljä-neidistä!

    VastaaPoista
  3. Onpa nuorekas kisumummeli. Upeita kuvia olet ottanut!

    VastaaPoista