Lämpöjä napaseudulle

Nyt on juuri se aika, kun pihamaalla ei melkeinpä tapahdu mitään. Ihan on pysähtynyttä pakkasessa. Vaan ehkä mieluummin kuitenkin näin kuin loskaveden lotinaa. Vaikka pitää olla varovainen. Lensin perjantaina - kuuluisana 13. päivänä - kertakaikkisesti pyrstölleni, kun porstuan edessä vesi oli jäätynyt ja päällä oli huijauslumikerros. Pyjamahousut eivät paljon pehmennä laskua. Onneksi sattui vain aika vähän vasempaan kankkuun.

Vaan lintulaudalla sentään on elämää koko ajan. Paitsi tietenkin kun yritin valokuvata, niin kaikkosivat kaikki siivekkäät. On kissoilla päivisin hommaa paimentaa ikkunan läpi. Kyllä vähän kadehdin kissoja, on niillä sen verran leppoisa elämä. Onhan siitä runokin. Se on minulla seinällä yhdessä taulussa. Neruda sen aikoinaan on muotoillut, runon siitä miten kissa on perustyytyväinen. Kaikki muut haikailevat olevansa jotain muuta. Mutta kissa haluaa olla vain kissa ja yhtä kissaa  se on hännästä viiksiin, harmaasta aavistuksesta elävään hiireen, yön pimeydestä kultaisiin silmiin.

Enkä yhtään ihmettele. Vaikka onhan niitä hylättyjäkin kissoja, jotka varmasti olisivat mieluummin vaikka sitten meitä ihmisiä lämpimissä kodeissa. Ei ajatella nyt sitä, tulee paha mieli. Juuri kun on taas ollut kivaa.

Kaikenlaista talvihommaa on tullut puuhailtua sisällä. Esimerkiksi uusia ruokalajeja. Eilen tehtiin täytettyjä portobellosieniä. Otin minä valokuviakin, mutta täyte näyttää niissä aika yököltä, niin enpä jaakaan niitä kuvia, pysytään nätteyden äärellä eikä yrjön. Mutta hyvää oli.

Ja levyilta! Mikä on kuulkaa parempi keino parannella kipeää kankkua kuin keskittyä ystävän kanssa vinyylilevyjen tutkimiseen ja lajitteluun. Ei mikään. 

Samalla toivottiin vähän kummituksia ja merkkejä, kun oltiin perikunnan levyjen äärellä. Unohtui siinä pihamaan puhuri ja jää. Vaan jäikö signaalit tuonpuoleisesta huomaamatta, kun niin antaumuksella tuli käytyä levyrepertuaaria läpi. Todella kummallisiakin yksilöitä oli, tätä ei ehditty kuunnella:

Pitää vielä selvittää, onko se jotenkin kantaaottava vai vitsinäkö ovat tuollaisen kannen tuottaneet. Ajatella, jos olisi luonnonsuojelulevykin kaiken sen hippeilyn joukossa. Lahjoitin keräilijäystävälle muutamia vinyylejä, sulassa yhteistyössä. Koska hän ei olisikaan huolinut meikäläisen italodiskoja. Ajattelin viedä ne mökille, kun siellä on tuliterämpi levysoitin kuin se rippilahja-aparaattini, jolla nyt kuunneltiin.

Oli kyllä hauska hetki sekin, kun vahingossa soitettiin singleä väärällä formaatilla (sanotaankohan se niin), oli aika möreä-äänistä blueshenkistä purkkapoppia. Huomattiin virhe vasta laulun lopussa, ja ihan eri biisihän se oli kun laitettiin asennukset kohdalleen.

Monellehan koko tekniikka ja levynkansien merkinnät ovat tuttua arkipäivää, mutta itselleni aikalailla uusi aluevaltaus.

Useamminkin voisi levyjä kuunnella. Mikähän siinä on, että moinen harrastus on meikäläiseltä jäänyt. Ei sitä nyt niin meluherkkä saisi olla, ettei voisi kaamoksen yössä vähän musiikkia harrastaa.

Pimeiden aamujen ruuhkabussilukemiseksi olen valinnut Mari Mörön puutarhakirjan. Voi että, on alkanut tehdä mieli hankkia omia kanoja. Kun vielä illalla kotonakin lukaisee samasta opuksesta muutaman sivun, niin ihanasti muistaa että taas on pian mahdollisuus saada sorkkansa kuraan kun kevät tulee. 

Vaikken vielä olekaan hurahtanut kukkasiin tieteellisessä mielessä, enkä ostele siemeniä tahi harrasta kasvien jakamista saati talvikasvihuonetoimintaa, niin on aika kiva lukea kun joku muu tekee sellaista. On kommelluksia kun suhtautuu juurakoihin intohimoisesti. Kuitenkin siis samaistuin, kun kirjailija molskahti Mörönperän järvenjäähän hakiessaan myrskyn kuljettamaa juurakkopussia jäältä turvaan (vain huomatakseen, että suuri osa juurakosta oli kaikonnut parempiin suihin).

Tarinoissa on syvällisyyttäkin, ja ihan itsekin aloin pohtia pihamaan ja Ryötönperän tiluksen merkitystä, kun luin tämän:

"Puutarha toimii usein kalenterina, eräänlaisena avoimena kuvapäiväkirjana tekijälleen. Väitän, että monilla vanhemmilla ihmisillä se todella myös virkistää muistia. Esteetettiseksi koettu miljöö herättelee aisteja, ankkuroi mielikuvia ja tyynnyttää, ilahduttaa, eheyttää ja elvyttää asioita, jotka luulimme jo kadottaneemme. Paikoista, ihmisistä ja asioista veistyvät muistot, ihmiset haluavat kantaa niitä mukana osana identiteettiään. Eivät ne mitään paina, mutta mitään painavampaa meillä ei ole. Jos tai kun hukkaamme ne, hukkaamme itsemmekin."

Voin tunnustaa, että kyllä tulee talvi-iltoina töllötettyä telkkariakin ihan luvattoman paljon. Ja etenkin vielä kaikkea turhaa. Siksikin kun meillä on se ikuinen antennikriisi, eikä ylen kanavat näy. Vaikka eilen kyllä olin muutenkin Avaran luonnon aikana saunassa. Onneksi on netti ja arkistot ja areenat. Nimittäin Avarassa luonnossa käsitellään nyt napaseutujen kevättä ja sekin on varsin tervetullutta asiaa. 

Kenellä on tämä ohjelmisto mennyt ohi, niin katsokoot ihmeessä sen netistä.

On niin kauniit kuvat, että henki melkein salpautuu. Miten osaavatkin kameran kanssa olla ja vaikeissa olosuhteissa tallentaa elämän tärkeitä ilmiöitä. Kyllä vaan kunnioitan luontokuvaajia, on heilläkin varmasti monta kertaa näpit ja varpaat aika jäässä. Ja ehtiikö siinä itse ihailla ollenkaan, kun pitää tekniikan kanssa puljata. Olen mielelläni katsomon puolella, vaikka voisihan sitä joskus muuten matkustaa. Jäämeri kiinnostaa erityisesti.

Vaan enin vapaa-aika ja lomat tulee vietettyä Ryötönperällä, ja tunnistin omat syyni ainakin osittain tästä Mörön hahmottelemasta ajatusketjusta:

"Suvussa kulkeva, peritty puutarha on harvinaisuus. Se saattaa olla lihasmuistissa useamman sukupolven verran, se on jotain se. Jos sellaisen perintöpuutarhan saa hoitaakseen, se toimii tuleville sukupolville puutarhan lisäksi myös vähän kuin runot, joita tekijä on piilottanut sinne tänne."

Minä olen tosin vasta Ryötönperän "lukuvaiheessa" ja puutarhaa paremmin tonttia kuvaa sana ryteikkö, mutta kuitenkin. Ihana on näiden ajatusten valossa jatkaa talven viettämistä. Pitää tehdä mahdollisimman paljon nyt kaupunkiasioita pois alta, että kevään tullen on aikaa maalle. Talvilomankin säästin huhtikuulle.