Olen oppinut uutta taas!

Hyvää juhannuksen jälkeistä aikaa, mun blogikaverit! Tänään ihan kuulkaa tuli aamulla sellainen olo, että tekee mieli tulla kirjoittelemaan muistiinpanoja tänne parin viime kuukauden ajalta. Etten vaan unohda, mitä tähän elämänvaiheeseen on kuulunut. Kohta alkaa taas uusi aikakausi, kun viikon päästä pääsen lomalle. Pidin jo yhden irtoviikon, johon mahtui kaikenlaista, mutta nyt - on jännät paikat. Nuorin pikkusiskoni synnyttää hetkellä millä hyvänsä esikoisensa, ja minä klaanin vanhimpana hermoilen hieman kohtuuttomastikin. 

Toivottavasti se pieni tyttö ehtii syntyä ennen kuin lähden viikon päästä mökille.

Tästä on tulossa vähän sellainen perhejuhlien kesä. Toinen pikkusisko menee heinäkuussa naimisiin! Meillä oli kaksi viikkoa sitten polttarit, ja oli ihanaa miten puistossa ohikulkijat jäivät ihailemaan piknikkiämme ja hyvää tunnelmaa. Toivottivat onnea morsiamelle, mikä aiheutti sen että oikeasti tuli sellainen realismi että tosiaan - tämä on toteutumassa, saadaan perheeseen pitkästä aikaa häät! Minä saan niissä juhlissa kai aika paljon tehtäviä, koska tällä nuorimmaisella on silloin vauva kainalossa ja minä olen käytännössä ainoa oikeasti joutilas auttelija. Tuleekohan minulla siellä juhlissa tärkeä sierainilme, hehe.

Aion laittaa pilkkumekon, jonka ostin kevättalvella kirpparilta. Se on ihana. Maksoi 4,80€. Istuu kuin hansikas, paitsi ehkä vähän löpsöttää selästä.

Polttareiden jälkeisenä aamuna oli lähtö mökille. Tunsin itseni aika vanhaksi, kun pikkuisen puhallutti... Mutta kyllä se sitten kannatti, kun tepastelin Ryötönperällä jo puolilta päivin! Naapurin leskirouva oli iloinen kun saavuin. Hän ei oikein ole saanut nukuttua sen jälkeen, kun mökilleni keväällä murtauduttiin. Kyllä - sellainenkin draama on tässä ollut. Nuoruusystävä sen rikoksen havaitsi kun kävi lintuja bongaamassa meidän rannassa. 

Minä olen aika onnekas, kun vältyin traumalta. Naapuri ja ystävä siivosivat rikoksen jäljet - lasinsirut. Ikkunat ja kaikki oli korjattu, kun itse menin paikalle. Heihin tapahtuma jätti jäljet, ja on puhuttu jopa että minun pitäisi virittää tielle puomi ja alkaa laittaa ovia lukkoon. Minä suhtaudun siihen murtoyritykseen tilastollisella järjellä. Että olihan se ajan kysymys, tavallaan. Ja nyt sitten ei ehkä enää minun elinkaareni aikana samaa tapahdu. Yhtään en pelkää mökillä, vaikka olisin yksin. Naapuri hoitaa sen hermoilupuolen, mikä ei tietenkään ole kivaa. Hän on ottanut neuvostani vaarin ja pitää edesmenneen isännän isoja kumisaappaita ulkoportaalla ikään kuin sen merkkinä, että talossa olisi mies.

Meidän pitäisi ottaa koiria! 

Ai niin - minullahan kyllä jo tavallaan on. Olen saanut kokea, miten minulla on jokin luontainen auktoriteetti suhteessa teini-ikäiseen rottweileriin. Apulaisella nimittäin on nykyään sellainen! Kun se kymmenkuinen poikakoira tulee meille kylään, niin hän pussaa minua - eli mummia - nenään hieman arasti. Ja tottelee viittomakielisiä "käskyjäni" istua ja antaa tassua. Ja on ihan pöljänä hämillään kun otan suusta pois sinne epäsopivia asioita. Muille yrittää känkkäröidä. Sitten kun minun 19 ja 17-vuotiaista kissoista aika jättää, voin alkaa pitää koiraa itselläni välillä. 

Doorikset tosin porskuttavat niin pirteästi vielä, että voipi ottaa aikaa ennen kuin minun oikea koiraelämäni alkaa.

Miehen tekemään pönttöön on kotiutunut kirjosieppoperhe!

Alunperin talvella kun olin varannut irtoviikkomökkiloman, niin olin laskenut että ehdin olla puolitoista viikkoa maalla. Loma typistyi kuitenkin polttareiden ja kummitytön insinööri(!)valmistujaisten takia neljään ja puoleen päivään. Tuli kiireen tuntu. Mutta olin aika tehokas! Olen kuulkaa tyhjentänyt aitan äidin tauluista niin, että heinäkuussa voidaan tehdä kattoremontti ja laittaa se tönö takaisin vierasmökiksi. Perhejuhlien lisäksi tästä tulee siis työleirikesä.

Olen ollut niin kyllästynyt siihen, että joka paikka on tauluvarastona. Se on taiteilijan tyttären kohtalo. Oli aika vapauttavaa, kun siivosin teokset pois aitasta ja ihan poltin vaurioituneita tauluja roviolla. Keväällä kun pidin näyttelyn - niin suuri osa teoksista jäi galleriaan myyntikokoelmiin. Galleristi lupasi, että sen verran ainakin myy, että minä saan aitan kattokorjauksen budjetin kasaan. Ja näin on tapahtunut! Vielä jos jotain menisi kaupaksi, niin saisin somistusmateriaalitkin, eli punamullat ja maalit. Taide maksaa onneksi joskus itsensä takaisin.

Tänä vuonna jätetään Ryötönperän filmifestivaalit väliin. Sinänsä harmi, mutta nyt ei ole viikkoa ylimääräistä aikaa. Olen ärsyttänyt läheisiäni kitisemällä jo siitä, että kohta on taas elokuu ja syksy. Olen kyllä hyvissä käsissä, kun kaikki oikein käskevät minua rauhoittumaan ja olemaan stressaamatta. 

Suunnittelin, että voisin kyllä yrittää lomalla vähän lukea kirjojakin. Opetella päiväunitavan. Koska herään mökillä niin aikaisin, että kesäillat menevät hukkaan kun nukahdan liian aikaisin. Saas nähdä, onnistunko.

...Ja minun pönttöni päälle päätti muuttaa rastas. Itse pöntössä asuu ampiaisia. Hmm..

Aion lomalla ehkä myös opiskella kalastusta. Teenköhän teille sitten kalastusvideon! Nimittäin - tsadaa - olen alkanut opiskella videoiden tekoa. Ajatus syntyi sekä työperäisistä että laulujen tekemiseen liittyvistä syistä. Olen töissä hieman tiedotusvastuussa, ja nykyaikaan kuuluu myös liikkuva kuva. Ja lauluhommeleiden takia ajattelin opetella valmiiksi tekniikan, kun tulee ensimmäinen musiikkivideon aika. 

Siihen mitään ulkopuolisia oteta, kun minulla on kuitenkin voimakkaat mielipiteet siitä, miltä minkäkin laulun videon kuuluu näyttää. Itse teen.

Miehellä oli aikamoista kärsimystä kun aloin harjoitella iMovieta. Hirveä melske, kiroaminen ja huuto - enkä ottanut ohjeita vastaan, vaan piti saada oppia ihan itse. Aivan kakaratouhua ja jalanpolkemista. Musiikin siirron kanssa oli ongelmia - kun tein Apulaisen lahjabiisiin videon. Sen tein vain rähjäromanttisista mustavalkoisista valokuvista. Mutta, kyllä ihminen oppii jos tarpeeksi haluaa. Osaan jopa konvertoida (!) äänitallenteen mp3-muotoon! Työpaikan muusikko sen minulle opetti. Ihan mahtava tunne, kun on taas oppinut uutta!

Bändikaverilta ei kuitenkaan ole lupaa vielä julkiseen levitykseen, joten jäätte ilman lauluelämystä. Toistaiseksi, toivon. Ehkä loppuvuodesta saadaan se levyllinen materiaaliamme sellaiseen kasaan - valmiiksi - että voidaan jo jakaakin jotain. Minä olen aika ylpeä siitä, mitä ollaan saatu runsaan puolen vuoden aikana aikaiseksi. Seuraava tavoitteemme tosiaan on viimeistellä työt. Senkin tulisi tapahtua loman aikana ja sitten elokuun illoissa. Meillä on bändikaverin kanssa sellaiset puhelahjat kummallakin, että vaatii aina pieniä ponnisteluja tehdä "töitä".

Aina kun nähdään, niin enemmän paranee maailma kuin laulut. 

Lähipiirini on aivan tuskastunut liian pitkiin videoihini. Perheenjäsenet joutuvat niitä katsomaan, koska haluan esitellä leikkausteknisiä taitojani. On vähän sellainen tilanne, että minulla itselläni on hauskinta videoiden kanssa. Aikaavieväähän se on. Ensin virittää iPad jotenkin hyvään asentoon ja alkaa sitten pälättää ja tehdä. Minusta ei ikinä tule - eikä ole tavoitteenakaan - oikeaa videobloggaria, koska haluan jättää filmeihini myös niitä epäonnistumisiani, joiden kautta opin uutta.

Poraamista ja kankaiden kanssa askarointia. Hieman parodista strömsötä. Niin hauskaa, uskotte varmaan!

Nyt osaan tekniikkaa riittävän hyvin, että jos joskus tosiaan haluaisin vakavasti (miten tylsältä kuulostaakaan) tehdä jotain videohommelia, niin ainakin osaan. Mutta mielelläni pidän sen vain harrastuksena ja uutena itseilmaisun kanavana. On se ihmeellistä, että olen vuoden sisällä opetellut kirjoittamaan lauluja ja tekemään elokuvia! Jos saan elää vanhaksi, niin mitä kaikkea vieä tässä elämässä ehdinkään oppia.

Mökillä varustauduin kylmään heinäkuuhun pesemällä villasukkia. Hankin myös naapurin leskirouvalle lisää lankoja syksysukkia varten. Saan sellaiset heinänruskeat pitkävartiset valkoisilla raidoilla. On kamalaa ajatella, että syksykin taas tulee, mutta jos siihen varautuu polttopuita tekemällä ja sukkia tilaamalla, niin meneehän se varmaan sitten taas. 

Laitan teille nyt muutaman videoni - ei tarvitse katsoa! Ensimmäisenä raskaana olevalle pikkusiskolleni viihdykkeeksi tekemäni Making of juhannustoivotuskuvasta. Tein taannoin huvikseni ironisen elokuvan siitä, kuinka paljon ihminen näkee vaivaa hienon instagram-kuvan luomiseen. Se ei ole enää julkisessa näkyvyydessä. Sain Apulaiselta ja hänen siskoltaan upean viinikarahvin ja lasit lahjatuliaisena Etelä-Afrikasta, ja jaoin niistä kuvan instaan. Niin siitä operaatiosta tein myös filmin. Pikkusiskoni ilmoitti, että haluaa lisää sellaisia. Niinpä tein tämän seuraavan perjantaina yövuorojen jälkeen, ruotsia hölpötän siinä, koska sisarukseni ovat kaksikielisiä:

Mies sanoi, että saattaa tulla Syyslaulun tekijänoikeudet vastaan. Tuleekohan sakkoja, hehe. Pyysin tänä aamuna whatsappissa bändikaveria tekemään minulle taustamusiikkia videoita varten, koska iTunesin ilmaiset ovat aika kamalia - kuten kohta kuulette, jos satutte katsomaan tuoliaskarteluani. Tuolivideo on kymmenminuuttinen ja aivan liian pitkä siis. Mutta tekeminen oli hauskinta:

Puhumattakaan naulakon askartelusta lomallani mökillä. Sen videon kanssa opin, että youtubessa on vartin raja. Leikkasin videon 14,59 minuutin mittaiseksi. Huvitti ihan älyttömästi, kun onnistuin. Mutta on kuulemma aika puuduttavaa katseltavaa - niin että en loukkaannu, vaikka ette nyt näihin ylipäätään käyttäisi aikaa. Jospa vaan iloitsette kanssani siitä, että osaan nyt tällaistakin. Poraamisen lisäksi. Vielä riittää opeteltavaa kyllä senkin työn kanssa. Seuraavaksi aion kuitenkin alkaa opiskella kuviosahan käyttöä. Teen ehkä psykedeelisiä linnunpönttöjä ampiaisille!

Älkää sitten jaelko näitä filmejäni minnekään, ihan ovat vain teitä varten, jos haluatte nähdä mitä olen tehnyt. Oikein odotan että viikon päästä aamuvuorojen jälkeen pääsen mökille tekemään ja oppimaan lisää! Palaan linjoille taas sitten. Mukavia päiviä teille, ystävät!