maanantai 30. tammikuuta 2012

Ylihuomenna on helmikuu!


Ollaan eletty tammikuun läpi! Ihan on voittajaolo. Ja talvi on nyt kauneimmillaan. Voi että. 

Olen yrittänyt asennoitua siten, että kiire on mielentila. On kiireen tuntu vain. Mutta on se niin, että jos ei oikein ehdi muka mitään, on otettava ne pienet hetket muistiin talteen. Lauantaiaamuna sulauduin työmatkalla venäläisiin turisteihin Suurkirkolla, kun halusin itsekin tallentaa auringonnousun. Vesi valui silmistä pakkastuulen takia. Luulen, ettei minua itkettänyt, koska olin hyvällä tuulella.

Vaan tulee sitä joskus kyynelehdittyä ilostakin.

Sormikkaat kädessä on vaikea ottaa kuvia. Lipeää ote näppäimiltä. Välillä voi pistää kameran taskuun ja vaan hengittää valon äärellä. Minusta on vahingossa tullut ehkä talvenkin ystävä.



Pakkasesta huolimatta torilla oli ihana vilinä. Jos olisin ymmärtänyt lähteä edellisellä bussilla, olisin itsekin ehtinyt torikahville. Se on ihan suotta vain kesäaamujen yövuorojen jälkeinen harrastus. Pitäisi ennen päivätöitäkin muistaa. Kun on se toritunnelma. Yhteenkuuluvaisuuden meininki. Harvemmin tykkään vieraille ihmisille julkisilla paikoilla löpistä, mutta torilla se on jotenkin luontevaa. 

Jos pistäisi vaikka pilkkihaalarin päälle, niin varmasti tarkenisi kahvitella. Nyt on kylmästä vähän niska jumissa, kun on tullut hienosteltua liian ohuessa takissa eikä järki ole kanavoitunut repun käyttämiseen. Kun kylmissään kulkee olkalaukku vinona painona, voi käydä näin. Ihan saa itseään syyttää.


Koti-iltoina ollaan lämmitelty porukalla. Sitä on vaan ottanut illat levon kannalta. Ei ole kiinnostanut esimerkiksi siivous. Kissoillehan siitä on ollut iloa. Yhtenä iltana levälleen jäänyt silkkipaperi oli parasta huumetta ja aiheutti kertakaikkisen hepulin. Toinen kissa tuijotti paperihässäkän keskellä riehuvaa lajitoveriaan kuin vähä-älyistä.

Vain remeltääkseen itsekin hetken kuluttua mytyksi muotoillun silkkipaperin kanssa. On kissoillakin siis näköjään mieltymykset. Yksi on lehtevän rapinan ystävä, toinen tykkää pallotella tolloja. Vanhojakin ovat meidän kissat ja siitä huolimatta jaksavat välillä leikkiä. Enimmäkseen päivät kuluvat kyllä nukkuessa.

Ja siitä olen ollut viime viikkoina vähän kateellinenkin.


Iltoihin olen ottanut myös appelsiiniaiheista ohjelmaa. Tuli tunne, että on panostettava vitamiineihin että jaksetaan kevääseen. Älyttömän hyviä hedelmiä on nyt saatavilla. Vaan vähän nyppii se, että niidenkin ostamisesta tulee huono omatunto. Hiilijalanjälki se on appelsiinillakin, kun lentokoneella rahdataan. Ja miten hyvää ynnä terveellistä on esimerkiksi avokadokin. Halvalla marketissa syöntikypisnä myyvät niitäkin. Itseäni varten ostin, ja vähän tuli siitäkin syntinen olo. 

Ei ole helppoa taistella talven läpi tuontikasvisten voimalla. Mutta kun ei tule se vahva olo pelkällä kotimaisella porkkanalla. Jos olisi maailmankansalainen, niin olisikohan helpompaa. Tuntuisi, että syö kotimaista kun koko maailma olisi koti. Afrikan appelsiini tuntuisi lähiruoalta ja syömisestä jäisi vaan ihan normaali olo, ei omatunto kivistäisi. 



Kiireeltä tuntuva viikko huipentui kuitenkin eilen ihaniin juhliin. Ihan kaivoin hopeakorut naftaliinista ja liotin ne merisuolavedessä. Löysin sellaisen hopeankiillotusohjeen netistä. Jossain kyllä sanottiin, ettei kannattaisi koruja sillä tekniikalla puhdistaa, kärsii pinnan rakenne. Mutta kun laiskuus on vallitseva olotila talvi-iltoina, ei kiillotusaineen hankkiminen ja sillä mutkaisten korujen hinkkaaminen kyllä houkutellut yhtään.

Ja sitäpaitsi en usko, että suolavedessä lilluttaminen on sen vaarallisempaa kuin jollain kemiallisella tökötillä hankaaminen. Vaikka ei kai tässä nyt uskon asiasta ole kyse.


Kun harvoin käyttää koruja, niin onhan sitä niillä somistettuna aika prinsessaolo. Varsinkin kun on melkein samat korut kuin Tähtien sodan Prinsessa Leialla. Heti nousee kuulkaa ryhti kun on käädyt kaulassa.

Vaikka tänään on maanantai, niin vielä on mieli viime viikon loppuhuipennuksessa ja juhlien sankareiden vuoksi tuntuu iloiselta. Suosittelen sunnuntaiden ylentämistä juhlatarkoitukseen. Monillahan on sunnuntaisin suorastaan ahdistus, kun alkava työviikko painaa jo mieltä. Unohdetaan sellaiset ja pyhitetään pyhät.

(Itse olen kyllä muutenkin jo pitkään tykännyt sunnuntaista. Se on pitkä ja vaaleansininen päivä.)



3 kommenttia:

  1. Älä turhaan tunne huonoa omaatuntoa appelsiinin ostamisesta ja syömisestä, sillä nyt on loppujen lopuksi vähäinen hiilijalanjälki.
    Katsoitko ohjelman, jossa joku oli selvittänyt lihasäilykkeen valmistusta 4 vuotta. Oli materiaalit liikkuneet.

    VastaaPoista
  2. Kiva pohdiskeleva postaus! ja voin kuvitella kissan ilon ja riehumisen silkkipaperin kanssa:)

    Minulla on myös huono omatunto hedelmien ostamisesta (olen laittanut hedelmäsalaattia, joka on minusta suuri herkku). Mies välillä hermostuu, kun pohdiskelen ja jahkailen kaupassa ja kotona ostoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tapio ynnä Sussi! Joo, eihän siitä mitään tule jos stressaantuu appelsiinista. Mutta säilykeraviolia (onneksi olen opetellut tekemään ravioleja itse) en kyllä osta, on se sen verran rankan tuotannon käynyt läpi. Kohtuuttoman suorastaan! En tiedä, haluanko edes nähdä Säilöttyjä unelmia -dokumenttia, vaikka tottakai pitäisi niin hienoa elokuvatyötä kannattaa! Vaan paha mieli tulee siitä varmaan.

      Älkää paleltuko!

      Poista