Mukavuusalueen pikkujoulut

Kun torstaiaamuna hypättiin kahdeksan junaan kohti Ryötönperää ja Mukavuusalue-kirjoittajapiirin viikonloppuleiriä, niin Matrikkelitaiteilija kysyi että vietetäänköhän me samalla pikkujouluja. Meillähän oli agendalla ja sopimuksena, että valoisat ajat ulkoillaan omissa rauhoissa ja pimeän tultua ohjelmistossa tuli olla skannausta ja taiteilijasivustojen luomista. Olen jo kauan sitten luvannut auttaa siinä hommassa. Minä oikein lähtökohtaisesti olin suunnitellut, miten pääsen pätemään kun tyttärenä olen vastaavaa hommaa tehnyt äidin taiteilijauraa kuratoidessani. Että tuosta noin vain niksnaks syntyy kaverillekin vaikka mitä.

Pitäisihän minun muistaa, että aina tulee teknisiä ongelmia ja sitä reittiä pääydytyksi varsin epänaiselliseen karmeaan kiroiluun. Jokuhan on joskus todennut, että jos haluat tietää minkälainen ihminen todella on, niin seuraapa sivusta kun netti pätkii tai tietokone tekee omiaan. Hmm. Minä olen hirviö. Samanlainen autonratissa. Vaikka ajankin rauhallisesti, niin kiroan aina koko muun liikenteen.

No, mutta. Koska kuitenkin oltiin keksitty ne pikkujoulut, niin tietotekniikkapulmilta vältyttiin kätevästi ensimmäisenä iltana. Meillä on nimittäin tapana priorisoida juhlat. Varsinkin kun keksittiin sekin, ettei tosiaan olla kunnolla nähty vähään aikaan. Piti niitä kuulumisiakin vaihtaa ja uskoutua puolin ynnä toisin. Kyllä oli ihanaa oikein paasata!

Sää muuttui epäjouluisaksi vasta oikeastaan lauantai-iltana, joten fiilikseen päästiin todella näppärästi heti tontille saavuttuamme. Tervetuliaisdrinkit ja sitten tulipesien sytyttelyt.

Lämmitettiin saunaa hartaudella ja huokailtiin rannan rauhaa. Jostakin toisesta näkökulmasta rauha olisi saattanut olla näennäistäkin, kun meillä oli kumminkin sitä juttua ja rönsyilyä. Vedet pataan ja pesemiseen saatiin vielä järvestä - kun ihan pikkusen hakkasi ämpärin kannalla pintajäätä, niin hyvä avanto tuli. Järvi oli enimmäkseen vapaana, mutta tosiaan rantakivien ympärillä lepäsi pieni pysähtynyt hyhmä.

Sitten kun mentiin löylyyn, niin autuudella ei tuntunut olevan enää mitään rajaa. Pimeäkin oli jo ehtinyt laskeutua pikkujoulusaunaa siivittämään. Kaupungin pölyjen pesemisen aikakin koitti ja siinä hyvin pienesti hetkellisesti lässähti tunnelma. Lämminvesisäiliö tyhjä. Oltiin sitten niin tohkeissamme laitettu se täyteen vettä hanan ollessa auki. Jokin pieni jääkikkare oli ehkä jäänyt tukkeeksi niin, ettei vesi heti lirissyt pois. Se oli tiputellut itsensä ulos kaikessa salassa meidän juorutessa saunakamarissa.

Kummallakaan ei välähtänyt ihmetellä märkää saunan lattiaa, joka varmasti on läiskynyt kengän alla kun on ihminen käynyt kiukaaseen puita lisäämässä. Ei sitä kertakaikkiaan jaksa aina olla niin terävänä. Minäkin lähtökohtaisesti aikamoisen yövuoroputken tekeneenä olin jo kaupungissa ollut niin väsynyt, että esimerkiksi yritin yhtenä päivänä avata työpaikan alaovea avainten sijasta bussikortilla. Mielestäni kaamoskaupungista maalaiselämään sopeutuvalle ihmiselle voi olla joskus anteeksiantavainenkin. Ja niinpä jätettiin tukat pesemättä ja hulautettiin kainalot kylmällä vedellä.

Käyväthän sitä jotkut avannossakin, niin kyllä sitä nyt yhdet jäiset pesuvedet voi tällainen vellihousukin kerran elämässään kestää.

Perjantai-illan lumilyhty.
Ihasteltiin sen robustia valoa.

Pikkujoulut jatkuivat tuvassa runojen lausunnalla - luin Matrikkelitaiteilijalle taannoin kirjoittamaani kissa- ja puutarhalyriikkaa. Sitten kuunneltiin musiikkia. Aamulla kun avasin tietokoneen, niin hakukentässä luki hauskasti Winter´s Bone Soundyrack. Loppuviikonloppu vitsailtiinkin sitten tällä soundyrack-asialla. Minä en ole kyseistä elokuvaa nähnyt saati saundyräkkiin tutustunut, ihan jäi se seuraavalle kerralle. 

Siivosin huuliharput pois kirjoituspöydältä - jotenkin nekin sinne olivat taas tiensä löytäneet pikkujoulujen huumassa. Ja järjestelin tilaa muutenkin. Sillä perjantai ja lauantai tulivat olemaan niitä skannauspäiviä. Paitsi ensin ne valoulkoilut. Miesväkikin saapui vasta myöhään perjantaisaunaan, joten meillä oli ihanasti aikaa keskittyä kaikkeen yksityisfiilistelyyn.

Eipä silti, että kaksilahkeisia olisi ulkoilu tai meidän seurakaan erityisemmin lauantaipäivänäkään kiinnostanut. Heillä oli sisähommia kyökissä ja korkeajännityksen parissa, ja minä olin aamusta iltaan pilkkihaalarissa pihalla. Minä niin rakastan sitä talviajan rituaaliani. Kun kerran aamun valjettua sonnustaudun haalariin, niin en riisukaan sitä ennen saunaa. Muut saavat minun puolestani makoilla pitkin sohvia tai keittää iltaruokaa. Minulle on pääasia saada olla rauhassa ulkona.

Niin on ollut taas sosiaalista cityssä, että hyvä oli roudailla pöllejä ja tehdä klapeja. Antaa ajatusten juosta vaan. Sinkoilla vasten kallon sisäkuoria. Ja sitten jossain kohdassa ne asettuvat aloilleen ja mieli rauhoittuu.

Tämä kuva oli "pakko" jakaa kavereille facebookiin,
minua niin huvitti Kino Ryöttöön kesällä hankittu baarikyltti.

Puutöitä ajatellen lumi suli eilen illalla juuri sopivasti kun olin ehtinyt pulkalla vetää kaikki pöllit liiteriin metsänreunasta ja kuljettaa rantaankin osan tekemistäni polttopuista kuivumaan. Se on aina vähän sellainen jännä hetki ahkion kanssa alamäessä saunapolulla. Vähän niin kuin paimentaisi yli-innokasta koiraa. Pitää varoa, ettei vedä meikäläistä kumoon liukkaudessa tahi tule pahasti nilkoille.

Matrikkelitaiteilija piti minua hupaisana, kun vietin kuitenkin enimmäkseen taukoja puutöideni ohessa. Hengailin tontilla ja otin välillä ehkä oluen. Kyllä minä sanoisin, että koivunrisujen kanniskelu metsästä on vähintään yhtä hupaisaa. Se on hänen harrastuksensa. Minä olen jo tilannut kattilanalusen niistä.

Lumilyhty sunnuntaiaamuna...

Tällaisena vuodenaikana on aika vähän kerrottavaa - oli sitten maalla tai kaupungissa. Mökillä elämää rytmittää valoisa lyhyt aika, ja aamuäreyteni on huipussaan mikäli satun nukkumaan pommiin hämärän ohi. Lauantaiaamuksi minulta oli tilattu joulutorttuja. Samaan aikaan keksin ratkaisun kuvien lataamisen nettiongelmaan ja ymmärsin vaihtaa selainta. Viisaammilta saatu neuvo! Kiitos. 

Tunsin itseni oikein multitaskaajaksi, kun tiskasin, latasin kuvia ja vahdin uunin torttuja samaan aikaan. Niin, ja join kahvia. Oli vähän sellainen kiireen tuntu, että ehdin pihalle ennen kuin muut heräävät paistelemaan kananmuniaan ja syömään hitaita aamiaisiaan. Ehdin tosi hyvin ja huikkasin huomenet ulos lähtiessäni. Niin oli hienosti albumit taiteilijasivuilla, astiat paikoillaan ja torttujen tuoksu tuvassa.

Minunhan piti siis siivota ja laittaa joulua sitä silmällä pitäen, että joulupäivänä mennään lomalle Ryötönperälle. Kyllä jäi paperitähdet kaivamatta esille, ja turhaanhan minä olisin kesken kaiken imuroinutkaan, kun kuitenkin saattaa olla taas hiirenpipanoita jossakin kun vajaan kolmen viikon päästä tulee palattua maalle. Joutuu sitä ihminen mökkeilynsä imuroimalla aloittamaan kuitenkin.

Tämä vuosi alkaa olla jo huipentumassa. Sellainen on käynyt mielessä. Nyt on taas edessä työputki ja juhlaputki. Jos saan nukuttua yöt hyvin, niin saatan selvitä täyspäisenä seuraavaan mökkikertaan. Kun siirrytään lähemmäs joulua, on Lapinlahdessa Mielenrauhan julistus. Tulee varmaan monelle tarpeeseen. Minulla on sen jälkeen vielä edessä varhaisaamuvuoroviikko, jouluaatto töissä hyvässä seurassa ja siitä sitten lähipiirin kanssa lomalle.

Kyllä minä jaksan! Niin mökillä päätin. Eikä tänä aamuna lähtiessä ollut edes paha haikeuskaan. Ihan pikkuisen huokailin rannassa, ja kuulin muuten jostain kaukaa joutsenetkin. Mitäs he vielä täällä tekevät? Hämeenlinnan moottoritien väylällä bongasin pelloilta oikein lauman, raukat lauhan alkutalven takia varmaan maisemissa.

Kyllä se vaan niin on, ettei sitä ihmismieli klapitöissä kokonaan pysähdy, vaan nimenomaan siirtyy ajattelemaan seuraavia etappeja. 

Ei jäänyt kaipuu tähän juhlajuomaan.
Kasvihuonehetkessä sitä maisteltiin.

Matrikkelitaiteilija kävi omilla metsäretkillään ja hänellä oli aina paljon raportoitavaa. Metsässä piti paimentaa joitakin rettelöiviä lintuja. Heidän hiljentämiseensä riitti pelkkä ihmisen läsnäolo. Sitten oli näkynyt tosi pelottavia villieläinten jälkiä siinä lumessa, jota vielä aluksi oli. Yhdet koiraeläimen jäljet mökkitiellä. Pohdittiin, että voisiko meidänkin perällä liikkua susia. Voisi.

Karhupohdinta kesti pisimpään. Minä sanoin, että jos vaikka niitä olisikin niin ovat nukkumassa jo. Ja ahmoja meillä ei ole. Ja majavien jälkien perässä kulkee se häntävana. Niin vain oli jotkut ihmisen jalan kokoiset tassujäljet näkyneet padolla. Minua ei pelottanut ajatus yhtään, mutta ystävä hytisi havaintoaan vielä pitkälle iltaan. Kuvaili, miten kokee lähimetsän jo omakseen, mutta kauempana on tunne että joku katsoo.

Minähän poistun mökkeillessäni tontilta niin harvoin, että tuollainen ajattelu on minulle täysin vierasta. En pelkää enää oikeastaan mitään Ryötönperällä. Paitsi myrskyjä ja hyvin harvoin kummituksia. Yhden luulin kokevanikin rantasaunalla, kun hienosti kasaamani tuoreiden klapien pino romahti kesken lukuhetkeni. Ilmoitin, että "Hui, kun säikähdin!" 

Mutta ei sitä kukaan kuullut. Oli vain hieno klapispiraali entisen pinon tilalla, ja minä jatkoin lukemistani. Pelkkä päivän ulkoilu itsekseni ei nimittäin riittänyt levoksi, vaan lauantai-iltana pimeän tultua otin rantaan mukaan kirjan. Luin sitä ja lämmitin samalla saunaa. Kuin surmaisi satakielen. Äiti sen minulle antoi hyllystään kun olin nuori. Sitä ennen se oli ollut äidinäidin hyllyssä. En ole voinut tarttua siihen aiemmin, kun kirjan pelkkä nimikin on jo niin sydäntäsärkevä. Nyt olen bongannut siihen joulumainoksista jatko-osan, ja päätin kiinnostua. Aivan ihanan sympaattiselta vaikuttaa kolmen luvun perusteella.

Mikä aamurusko lauantaina! Tähän aikaan talvesta ei päivä paista tontille ollenkaan.

Tänään heräsin kuudelta itsenäisyyspäivään. Teki mieli nousta ja laittaa lippu salkoon, mutta kävinkin vain veskissä ja nukuin vielä hetken. Lippua olisi ollut turha nostaa, kun piti kaupunkiin lähteä. Minä halusin kuitenkin hetken tunnelmoida ennen muiden heräämistä ja lähtöhässäkkää. Lavastin rantaan isänmaallisen tunnelman ja piti siitäkin pyhäpäivän toivotuskuva jakaa facebookiin. Niin on pikkumainen ihminen, että täytyy saada omista tunnelmistaan elvistellä.

Kuinkahan hurjaksi heittäydyn, kun kohta hankin älypuhelimen. Siitä on riittänyt vitsiä viime aikoina. Että kyllä sitten instagrammissa tiedetään, kun on Ryötönperän Ruhtinatar yksin punkkuhuuruissaan mökillä. Minun pitää laatia älypuhelinstrategia. Etten munaa itseäni.

Uudessa puhelimessani tulee olla kunnon kamera, 4G ja riittävästi muistia. Sellaiseen tulokseen olen tullut gallupia tehdessäni. Jos sitten vaikka ensi vuonna. Vielä tämä tuntuu kivalta näin hitaasti - ottaa kuva, laittaa se koneelle. Viettää sen ääressä hetki, jakaa ja mennä pois koneelta. Palata siihen sitten välillä kyttäämään tykkäyksiä.

Nyt minä menen arvostelemaan linnanjuhlan pukuja, mutta telkkarisession jälkeen menen nukkumaan ja muistelen ihanaa mökkirauhaa. Sinne pian takaisin! Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa, ystävät!