Tää on mun mökki!

Kissat syyttävät minua kylmästä järvituulesta. ("Ihan p*ska emäntä, kun toi tänne viimaan.")

Helou! Hengissä ollaan! Minä otin teille kyllä kukkalamppujen valossa joulutervehdyskuvia kaupungissa - piti toivottaa - mutta sitten ne keinovalo-otokset alkoivatkin ärsyttää, niin en laittanut mitään ennen joulua. Olitte mielessä kuitenkin. Tänään aamulla kun heräsin mökiltä, oli mahtava kääntää kylkeä ja tajuta, ettei tarvitse alkaa suorittaa mitään, kun saan olla täällä viikon. Vaikka tiskitkin olisin voinut jättää hoitelematta. Mutta lutrasin ne aamupuhteikseni tietenkin, niinhän minä melkein aina täällä teen.

Muuten kylläkin oli omituisen levoton olo, enkä tiennyt mihin olisin voinut ryhtyä. Järveltä puhalsi - ja puhaltaa vieläkin - jumalattoman kylmä tuuli, sen minä olen rauhattomuuteni syyksi nimennyt. Kun tavallaan ulkonakaan ei tunnu seesteiseltä, koska on se tuulen äänimaailma ja kylmä. Selkä meni vähän kramppiin viimasta, mutta nyt minulla on keskivartalossa Millan kutoma villahuivi ja äsken saunassa makasin kuumalla lauteella aika pitkään.

Sanotaan, että selkävaivat kertovat mielenterveydestä. Kyllä ne minulla liittyvät siihen, että siedän liian hyvin palelemista ja hillun pihalla palttoo levällään tai muuten vain liian vähissä vaatteissa. En haluaisi nimittäin myöntää, että kierroksilla käymisen syksy vuosi päättyy isojen lihasten jännitykseen. Ihan kuin elimistö käskisi maata paikoillaan. Ei. Huomenna menen klapihommiin. Jos istuksin kiltisti tässä takan ääressä tämän illan ja aamulla sitten puen tarpeeksi vaatetta, tai siis heti pilkkihaalarin.

Kyllä se minulla tänäänkin päällä oli, kun parkkeerasin jo puoliltapäivin rantasaunalle mököttämään. Tai en minä virallisesti kiukutellut, on vain vähän epäsosiaalinen olo ja hermo menee heti, jos joku puhuttelee. Apulaisen kanssa naurettiin äsken aika paljon sille, kun suustani lipsahti tosi ärripurrimainen Mitääärgh!? - kun hän nyt vain ihan alkoi jotain kertoa tai kysyä. Unohti, että mitä asia oli edes koskenut, kun niin ikävästi ärähdin. On sellaisia päiviä, kun ei jaksa kommunikoida, ja minulla oli tänään lomaa toisista ihmisistä.

Soitin naapuriinkin ja sovin, että mennäänkin vasta huomenna kylään. Olin ajatellut valkoista valhetta, mutta olinkin sitten rehellinen ja kerroin, miten tänään väsyttää ja minä jo saunaa lämmitän. Meitä on odotettu tiluksille ja vieraisille, mutta onhan tässä tosiaan se viikko aikaa. Oli jo eilisillaksi visiittikutsu, mutta talo piti lämmittää ennen sosiaalista elämää. Mökkirituaalit, ne vaan tekevät hyvää ihmiselle.

Kyllä en jaksaisi matkustaa koko ajan ulkomaille lomalle, kun aina olisi vieras ympäristö ja sopeutumista. Paitsi että ehkä ihan vähän kaipasin tänään sinne Toscanan taiteilijatalon kukkulalle, kun luin Apulaiselta saamaani puutarhalehteä rannassa. Hyvin tietää, mistä minä tykkään. Ihania kuvia, ja sitäpaitsi sain vinkkejä talvipuutarhurointiin. Olin jo eilen ehtinyt laittaa facebookin puutarharyhmään kysymyksen, että mitä voi Etelä-Pohjanmaan leudossa talvessa tehdä. Siis pihahommia.

Voiko leikata vaikka ruusuja? (Ei, koska on homehtumisvaara.)

Niin siinä lehdessä ehdotettiin, että rakenna polkuja. Sain saunalla pienen ahaaelämyksen, että tosiaan - minullahan on Japanialaisen Puutarhan raivuu- ja pitkospuutyö aivan vallan kesken. Voin jatkaa sitä huomenna halutessani. Tekisinköhän yhden pätkän vaikka koivuntuohesta. Hmm. Sitähän nyt riittää, kun en koskaan ehtinyt askarrella pikkusiskolle siitä takkasyttyjä joululahjaksi. Minusta tuntuu, etten tässä joulukuussa ehtinyt oikeastaan yhtään mitään.

Vaikka muistoja on kyllä aika paljon. Ehkä tekeminen korvautui tänä vuonna kohtaamisilla.

Aatonaattona esimerkiksi. Kun suljin työmaan ovet, tukka likaisena hätäponnarilla ja bulgarianjugurttia vielä suussa - kun sen viime töikseni söin pois työpaikan kaapista pilaantumasta - lähdin raahustamaan kohti kodin joulusiivousta (jota en tehnyt), niin törmäsinkin heti ensimmäisessä kadunkulmassa vanhaan ystävään. Kummallakaan ei ollut mielestään kiire, vaikka vähän tavallaan perheiden joulunäkökulmasta ehkä oli. 

Ehdittiin juoda yhdessä kaksi olutta ennen matkojen jatkumista. Ehdittiin siinä puolessatoista tunnissa käydä kuulumiset, suunnitella yksien ystävien yhteen saattamista ja kehitellä erästä juonta. Nauraa aika paljon. Oli sellainen kaikesta irrallinen rentouttava hetki. Melkein unohdin, että olin menossa vielä jouluaattona aamulla päivystämään ja herätys viideltä. 

Ei se aattokaan mikään huono ollut. Todellakaan. On järkevää joskus olla töissäkin juhlapäivänä. Sain hysteerisen naurukohtauksen yhdestä piparkakkutaloon liittyvästä jutusta, mikä oli varsin vapauttavaa. Vaikka omalla tavallaan noloakin nauraa omille mielikuville vedet silmissä, mutta minkäs teet. Väsyneen ihmisen väsyneet huvit. Onneksi lähipiirillä riitti ehkä ymmärrystä. 

Niin, että kun tänään rannassa yksikseni kaikkea kelailin, tuli lopulta aika kivakin fiilis. Ensinnäkin kuulin aaltojen läiskyntää. Ihan kuin ei olisi talvi ollenkaan. Vesi on todella korkealla, ja laituri lähtee kohta maailmalle. Tuuli kun lähipäivinä sääennusteen mukaan tyyntyy, niin on mielenkiintoista seurata miten lähtee jäätyminen kehittymään. 

Ihanaa poutasäätä luvattu koko lomaksi!

Siinä tuulisen järven loisketta kuunnellessani ja menneitä päiviä muistellessani kesken kaiken kuului terassilta kolinaa. Taas piti hermostua, että eikö jumalauta saa olla ihminen edes rantasaunallaan rauhassa. Mutta siellä olikin "vain" Konfliktiorava! Hän oli matkalla välikattoon kotiinsa ja jähmettyi pyykkinaruparrulle minut ikkunan läpi nähdessään. Ihana tosi pörröinen valkoinen talvimaha oli hänellä. Sen päälle risti etutassunsa kun ei tiennyt miten olisi ollut. Tuuli suipotti korvatupsuja ja minulla oli taas täysi työ pitää pokkaani. En vaan voinut räjähtää nauramaan, kun kuitenkin oli villieläinluontokappale siinä söpöisästi ja muka viattomasti. Kyllä minä Konfliktioravien jutut tiedän, mutta tänään tapaninpäivänä ei ollut sydäntä alkaa muistuttaa meidän keväisistä linnunpesäriidoista.

Sanoin, että mene nyt vaan kotipesään. Tää on meidän mökki.

Koska tupa oli eilen tullessa kylmä ja viiman takia lämpenee tavallista hitaammin, niin meillä on ollut kilpailua takkanojatuolista. Joka ikinen kerta, kun olen takapuoleni siihen tällännyt, niin jo on joku häätämässä pois. Siksi varmaan rantaan lähdinkin. Kaminan tulen äärellä on melkeinpä muutenkin kivempaa, kun samalla on päivänvalossa. Saunatorppa on niin ihana, siellä on pimeää vasta sitten kun ulkonakin on. Mökissä sen sijaan melkein aina.

No, mutta sain jonkin erityisen itseriittoisuuskohtauksen sisälläkin tänään ja nojatuoliepisodissa ilmoitin muille, että "Tää on mun mökki ja mä istun missä haluan!" Tottahan se tavallaan onkin. Nyt ollaan oltu täällä vuorokausi, ja kaikki jo nauravat tää on mun mökki -jutulle. Siinä meni sekin auktoriteetti. Pitääköhän minun kohta muuttaa Kulttuuriaittaan saadakseni olla niin kuin tykkään. Tai liiteriin. Teen sinne oman loungen - Ryötönperän Ruhtinattaren olohuoneen.

Suunnittelin muuten, että jos tuuli vielä huomenna jatkuu, niin tosiaan liiterihommat kutsuvat. Siellä olisi organisoimista polttopuuhommien lisäksi. Salakuljetan sinne loput yrttilikööristäni ja radion. Enkä tule pois ennen saunaa. Kyllä lomalla on ihanaa!

Ai niin! Olin kaupungissa lukenut lehdistä, että tulee joulupäivän superkuu. Minä sitä eilen en kyllä kerinnyt huomata, koska satoi. Aamuyöllä kun heräsin, niin jopa oli loiste pihamaalla. Ulkovalot jääneet vähän päälle. Sammutin ne ja menin takaisin nukkumaan. Aina vain paistoi, mutta laitoin silmät kiinni - luulin että päässä viiraa edelleen.

Sitten kun parin tunnin päästä uudelleen heräsin ja kasvihuone oikein pompöösisti kylpi valossa - melkein hävetti sen puolesta - niin tajusin nousta. Minähän en lähtökohtaisesti ole mielestäni pessimisti, mutta en ollut odottanut näkeväni sitä superkuuta täällä mökillä. Aattoiltana kaupungissa kun taksilla menin töistä kotiin, se loisti kehäykkösen yllä - ei puhuttu kuskin kanssa silloin vielä mitään. Alettiin jutella vasta Maunulassa. Mutta että mökillä näin kuuluisan kuun!

Sain aamusella toisen kissoista mukaani rantaan valittamaan tuulesta ja otin kuusta kuvia. Sormet jäässä ja aamutakki lepatti. (Siitä ehkä se selkähommeli.) Eläin mourusi saunan takana turkki pitkällään tuiverruksesta. Tohvelit tuntuivat vähän liukkailta saunapolulla. Onneksi en kaatunut. Tänään on moni asia mennyt hieman kömpelösti - huomenna paremmin sitten. Kun kannoin puita, niin kaikki levisi joka paikkaan koko ajan. Kantovesikin loiskui kengille, kaulaliina kuristi ja oli hiirenkakkaa sohvalla. Mutta se kuu:

Aika mahtava! Tuli ihan juhannus mieleen. Kukaan muu ihmisseurueesta ei herännyt katsomaan taivaanrannan aamuspektaakkelia. Hyvä niin - minulla oli taas jotain omaa, ja sain elvistellä kuvilla. 

Sitten minä luin vähän uutta hyvää dekkaria. Kohta menen jatkamaan sitä omaan mökkisänkyyni, ja luultavasti herään taas viideltä aamulla. Ei se haittaa. Nyt ollaan lomalla. Joku nukkuu myöhään, joku herää aikaisin. Minä kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Muistin ostaa tänne lisää espressoa, joten aamuni ovat turvatut. 

Naapurin Rouva tänään siinä vierailunsiirtämispuhelussa oli innoissaan, että eikö ole kiva kun on vähän lunta. On! Ja sopivan vähän. Vain valoisaksi tunnelmaksi, mutta ei hangiksi asti. Minusta tuntuu, että tuossa rakkaassa naapurissa ajatellaan samoin kuin isoäitini täällä aikoinaan. Tai tunnetaan. Heille tuntuu olevan ihanan tärkeää se, miltä täällä maalla näyttää kun minä kaupungista saavun. Voi kun ymmärtäisivät, että se on aika yhdentekevää. 

Parasta on vain päästä tänne, olla ja pikkuisen unohtaa kaupunki. Tää on mun mökki. Rakastan.