Talvipönttöjä

Voi että. Oli taas ihana mökkiviikonloppu. Aika paljon sitä saa mahtumaan kolmeen vuorokauteen, mutta toisaalta sitten monta juttua jäi tekemättäkin. Sitä ei niin kuin koskaan etukäteen varmaksi tiedä, että mikä inspiraatio iskee. Vallitsevat sää- ja olotilat aina viimeistelevät lopputuloksen. Tai alustavat, miten sen nyt haluaa ajatella. 

Ensin jatkettiin biisileiriä, kun Nuoruusystävä haki minut torstaina onnibussilta. Muutaman välivaiheen jälkeen kaivettiin lyriikat ja kitara esille. Päätettiin, että laulustamme tuleekin hieman aiempaa versiota reippaampi noin niin kuin yleissoudiltaan. Heh. Se oli aika hauskaa. Minulle jäi tehtäväksi miettiä vähän lisää sanoja, mutta vaikka teinkin aika aivotonta hommaa loppuajan, ei tullut riimiä mieleen.

Kyllä se sieltä vielä tulee.

Koominen pari ollaan, kun kumpikaan ei meinaa kehtaa laulaa! Mutta tänään kotimatkalla autossa sanoin miehelle, että ajattele jos vuoden päästä vaikka radiossa kuuluukin tällä tavalla sunnuntain levyuutuuksissa meidän kipaleemme. Ei voi koskaan tietää! Eikä mitään tapahdu jos ei itse ala tehdä.

Ekat kurpitsat ehkä tulevat viljelyharjuun!

Sama logiikka pätee siihen Nuoruustapaamiseen. Nyt meillä on kuulkaa päivämäärä lukossa! Kuukauden päästä on jo sellaiset tohinat, nuotiopaikan virittelyt ja muut. Olen tässä välissä avannut whatsapp-viestiketjun ja liittänyt siihen kaikki. Paitsi tämän muusikko-Nuoruusystävän, kun hän ei ole chattaavaa tyyppiä. Annoin hänen lukea mökillä koko keskustelun, joka on kyllä lähtenyt ihan lapasesta. 

Huumori vaikuttaa olevan samaa kuin silloin nuorenakin. Musiikkimakukin, joo. Melkolailla täsmää. Pyysin että tekevät biisilistan. Tokihan meidän uudella bändillä on siellä keikkakin, mutta ei siitä koko illaksi materiaalia riitä. Ja muut olivat sitä mieltä, että annetaan bändin levätäkin välillä.

Päätettiin, että vaikka kaikki tulevat Ryötönperälle sitten jo perjantai-iltana, niin satsataan lauantaihin. Tehdään oikein päiväohjelma. Pikkuisen on hajontaa siinä, mitä meinataan tehdä. Yksi haluaa koluta kaikki nuoruuden paikat kylänraitin räystäitä, grilliä ja levähdyspaikkaa myöten, toinen fiilistelee jo nyt pimeää iltaa nuotion loimussa. Joku haluaa nostalgisoida makkaralla ja grillimaustetuilla sipseillä, mutta onneksi suurin osa toivoo että syödään edes yhden kerran oikein hyvin.

Mitähän se sitten ikinä tarkoittaakaan. Minä ilmoitin, että tiskaan kyllä ja lämmitän tulipesät, mutta että catering ei ole vahvimpia puoliani. Onneksi naapurin Rouva ilmoitti, että leipoo meille sitten piirakkaa. Ei tartte ainakaan jälkiruoka-asiaa siis miettiä.

Tässä!

Rouva oli saanut myydyksi isäntävainaan auton! Oikein hieno uutinen meidän perällä. Sillä olikin hyvä ajaa. Minä olen niin iloinen naapurin puolesta, kun onhan noista kotteroista turhaa vaivaa. Itsellänikin vielä pihapiirissä Helmikaara, joka odottaa vain sitä että pääsee romuttamolle.

Olin jo viikolla jutellut naapurin kanssa puhelimessa, ja pimeäähän hän on nyt ensimmäisenä yksinäisenä syksynään alkanut pelätä. Minulla oli aikomus kerätä omalta tontilta kaikki valokennovalot polkujen varresta, että vien hänelle. Minullahan on kuitenkin ne sähköpihavalot. No se(kin) valojen keräily sitten jäi, kun keksin kaikkea muuta hommaa.

Mutta ainahan minä voin Rouvalle soittaa ja sanoa, että käypi hakemassa.

Koska torstai meni biisileiriin ja nuoruusviestittelyyn, niin perjantaina ensi töikseni nostin valkosipulit. Otin erikseen Puutarhaekspertin viljelemät, ja ne ovat nyt täällä Helsingissä. Mökille jätin sen kannan, jonka olen saanut Keskeneräiseltä. Huolettaa vaan, että mitenkä maltan jättää siemenkynsiä. Niin olivat hienoja taas! Yhtään ei ollut madonsyömää tai muuta vauriota.

Ensimmäisen kerran olimme tahallamme jättäneet myös joihinkin kukkaosaa. Aiotaan kokeilla siemenestä viljelyä, vaikka siitä kai meneekin kaksi vuotta satoon. Pitää opiskella aihetta! Mies haaveilee, että jos viskoisi valkosipulin siemeniä horsmikkoon, niin valtaisikohan se lopulta alaa. Samaahan ollaan yritetty artisokan ja piparjuuren kanssa. Ovat ne jo pontevampia kuin viime vuonna. 

Vaan, horsmikko on ja pysyy. Syksyn tulossa on ehkä se kiva puoli, että horsmahommelit lakoaa ja tulee uudenlaista tilan tuntua.

Perjantaina valkosipulisadolla elvistelyn jälkeen pyörin vähän tyhjänä tiluksilla. Odottelin mieheltä viestiä, että koska pääsee matkaan kotoa. Nurmikkohan minun piti leikata, mutta iskikin yhtäkkiä linnunpönttövietti. Ei siis sellaisten välttämättä oikeaoppisten tekeminen, vaan talvisuojasta oli nyt kyse. Joka vuosihan minä pakkasilla murehdin, että minne menevät lintuset.

Aloin siispä nikkarointihommiin. 

Ja kun en vielä siinä hetkessä (toisin kuin nyt) osannut käyttää sitä poran osaa, jolla tehdään pönttöreikä, niin askartelin sitten neliskanttisen reiän. Satuttavatkohan siivekkäät siihen nyt sitten itsensä. Toisaalta - voisin kuvitella, että jos on 30 astetta pakkasta ja viima, niin kyllä sitä saattaa tehdä mieli mennä pönttöön sisälle lämpimään, oli suuaukko minkälainen hyvänsä. Etenkin kun pohjalla on villaa.

Tuli vihdoinkin käyttöä yhdelle isoäidin neuleelle, jonka vahingossa pesukoneessa huovutin. Meinasin tehdä siitä lasinalusia, mutta onhan lintujen talvilämpö aika paljon parempi kierrätyskohde.

Mies kun ajoi pihaan, oli kuulemma ensin vähän arveluksissaan minun nikkaroinneistani. Olen tunnetusti aika huono naulaamaan. Mutta sitten mies alkoikin kokea hienoista ylpeyttä minun ensimmäisestä lintutönöstäni. Alettiin lämmittää saunaa ja kuunnella radiosta Puhelinlankoja. 

Ilmoitin, että lauantain käytän sitten polttopuuhommiin. Niin kuin alkupäivän käytinkin.

Ensin aamulla menin keppisavottaan, kun ei saa moottorisahata yksin. Mies sai nukkua pidempään. Ihan hyvä saldo tuli, vaikka toisaalta kepukoista polttopuiden sirkkelöinti on sillä tavalla epäkiitollista hommaa, että pitkästäkin karahkasta tulee lopulta aika vähän pätkiä. Mutta kuitenkin. Minulla on jokin sellainen synapsi aivoissa, että ajattelen jokaisen potentiaalisen oksan saunanpesässä. Kyllä niillä aina sytyttelee ja lisäilee. Talvi-Saara kiittää sitten. 

Paitsi että vielä olisi syytä pitää puutalkoot ennen kaamosta.

No sitten tyttösahani hurahti hienosti käyntiin ensi yrityksellä! Äkkiä metsurivermeet ylle ja savottaan. Menin sinne metsään, jossa aikoinaan oli rytissyt pihlajaa ja muuta tuulen voimasta. Mahtavasti olisi pätkittävää sielläkin, mutta himppusen vaarallisia paikkoja. Olisiko ollut sitten jokin luomakunnan merkki, että noin kuuden pöllin työstämisen jälkeen saha juuttui kiinni keskelle puun jännitettä. Just kun olin päässyt vauhtiin!

Kauhea käry tuli. Ja piti hakea mies apuun irrottamaan. Sorkkaraudallahan se sitten lähti. Mutta saha ei enää sen jälkeen käyntiin. Lopetin savotan sitten siihen, että pilkoin ne vaatimattomat pöllini. Sitä puuhastellessani silmäilin samalla liiterissä odottavaa seuraavaa linnunpönttöaihiotani.

Alkoi sen päiväinen nikkarointi, kun mieskin sai askartelupuuskan. Hän oli aamupäivän istunut tietokoneella töitä tekemässä, niin olikin vähän luovan homman tarpeessa. Kyllä tuli hienoja! Minä viestittelin siinä välissä Apulaisen kanssa, mutta viisastuin kuitenkin samalla. Kukaan ei ole kertonut, että poraa pitää esimerkiksi painaa kun tekee sellaista linnunpönttöreikää. Oli siinä perheriidankin mahdollisuus, kun minä nyt vaan en tajunnut milloin on ruuvi suorassa ja milloin ei. 

Mutta ei me nyt sentään viitsitty alkaa riidellä, kun oli yhteinen lauantai mökillä. Seuraavaan on niin paljon aikaa, ettei edes tiedetä, koska sellainen on. Ihan ristiin menee aikataulut. Koitan olla ajattelematta sitä, siis sitä pitkää aikaa ennen seuraavaa kertaa.

Ripustettiin talvipöntöt liiterin seinustalle. Se on suojaisin paikka, jos järveltä käy puhuri. Aamuaurinko lämmittää ja vaikka tiedän, että pönttöjen pitäisi olla maalaamatonta puuta, niin maalasin silti. Ajattelin, että ehkä tumma väri varaa lämpöä. Mies teki luonnollisempia, ja ne rimmaavatkin kivasti seinässä jo ennestään olleen ötökkähotellin kanssa:

Tänä aamuna minä tapani mukaan kiersin kaikki paikat ja totesin, etten sittenkään ollut muistanut ottaa tarpeeksi valokuvia ihanasta viikonlopusta. Piti vähän korjata tilannetta, vaikka harmitti että iltavalossa kurpitsaviljelmät olisivat olleet enemmän eduikseen. Tietenkin taas olisi tehnyt mieli jäädä vaan maalle, mutta onhan tässä kaupunkiystävien kanssa todettu se, että yhteinen arki on täällä.

Pieni orava jäi päivystämään rantaan. Hän on varmaan sama, joka torstai-iltana ihanasti meni kerälle nukkumaan rastaan hylkäämään pesään. Rantakoivun mutkaan ilta-aurinkoon. Minulla ei ollut kameraa mukana saunalla, joten se jäi dokumentoimatta. Sen sijaan tuli testattua oravalapsen musiikkimaku, koska viestittelin nuoruusystäville eri biisejä testatessani.

Kyllä hänkin tykkää Loirista, vaikkei sitä vielä ehkä itse tiedosta.

Tämän aamun hämärän järkytystä.

Luonnossa on aika ihana loppukesän tunnelma. Siellä savottatyömaallani sen totesin, rannassa lorvimisen lisäksi. Tykkään tästä lämpötilaerojen ja viistojen valojen vuodenajasta. Toivottavasti sitten syyskuussakin pääsen vielä samaan tunnelmaan. Hyttysiä on enää vain muutamia kömpelöitä, niistä ei ollut haittaa.

Tehtiin eilen puutarhakierros ennen linnunpönttöhommia. Tosiaan hernettä tulee, ja ehkä papuakin. Meinasin, että ne voisi ottaa siemenkäyttöön. Suunniteltiin niitylle - siihen sähköyhtiön raivaamaan kohtaan - sellaista viljelysyksikköjonoa. Koska näyttää kesäkurpitsa viihtyvän.

Jos kuusenrisuista tekisin jo aihiot pohjiksi ja sitten keväällä viljelysmultaa päälle. Pitää vaan miettiä, että mitä viljellään. Ainakin yksi pinaattipenkki. Iso. Ärsyttää noi kurpitsat, kun tulevat kypsiksi vasta syksyllä. Jotain aikaisempaa olisi mukava laittaa myös.

No niin, pitää laskeutua arkeen taas. Sitä kestääkin sitten seuraavat viikot. Kaupunkia. Aloitin citykokemuksistani teille reportaasia jo viikko sitten, mutta nukahdin. Oli sitä työunivelkaa ja taisin sittenkin olla myös vähän kipeä. Yhtään en jaksanut kirjoittaa. Ihmettelin väsymystäni, ja työkaverin kanssa kun vertailtiin oireitamme, niin virus sittenkin varmaan kävi vartaloissa. Kaikenlaista.

Montaakaan lepopäivää ei ollut ennen tätä mökkiviikonloppua, eikä tule muuten olemaan nytkään pariin viikkoon. No, kyllä minä tavallaan edustan sitä koulukuntaa että kun painetaan töitä, niin tehdään sitten urakalla ja pitkät vapaat palkaksi. Vuorotyön suoma etu.

Harmittaa vaan vähän, jos menee hyvä vuodenaika ohi. Pitää muistaa alkaa ulkoilla työvuorojen välissä. Omenasavottakin olisi edessä. Saankohan lainaksi työkaverin mehumaijan.

Apulainen tulee kohta meille, on iltasauna. Minulla mielessäni vielä mökkihommat, vaikka soitin jo töihinkin, että mikä siellä on huominen agenda. Kiva lämpöaalto on ollut, ihana kun voi kotonakin pitää ikkunoita auki kunnolla. 

Nyt näköjään sataa ja paistaa yhtä aikaa. Varmasti jossakin on taas hieno sateenkaari, vaikkei se meille näkyisikään. Tänä aamuna mökillä heräsin aikaisin, mutta köllöttelin pitkään. Ehkä vähän ikävöin kissoja, ja kyllä he ovatkin nyt taas saaneet huomiota.

Kotimatkalla ei vielä näkynyt onneksi muuttolintulaumoja, paitsi joitakin puhelinlangoilla. Radiosta tuli mainio ohjelma harmaapääskyistä, taas ollaan viisastuttu. 

Jätin Nuoruusystävälle rantasaunaan esille pari kirjaa, jotka lupasin lainata. Hän käy ne ehkä sieltä hakemassa. Naapurin Rouvalle öljyä ruohonleikkurimme viereen. Avaimen paikalleen ja savottavermeet talteen. Oikein petasin sängynkin, että on kiva sitten mennä kun se kuitenkin näkyy heti ovelta. Viikkasin viltit sohvalle ja oioin tyynyt.

Kurkkuyrtti oli keksinyt tällätä itsensä kurpitsojen joukkoon. Ei haittaa.