Yhdessä lähdettiin yhdeltä.

 

Voi herranjestas, mikä operaatio oli päästä tähän kirjoittelemaan! Oikein aamulla täällä kotona sängyssä hekumoin, että kun minulla on tänään vielä toipumispäivä huimasta Nuoruustapaamisviikonlopusta mökillä - talo tyhjänä ja omaa aikaa - niin kirjoitan koko aamun ja sitten menen pihahommiin. No. Kännykkä oli mykkänä, ensin sen kanssa tusvaamista että sain takaisin toimimaan. Joku latauspulma. Sitten oli whatsapp tiltissä, ja sitä lataamaan. Sitten piti kertoa Nuoruusryhmälle siellä kummitustarina viikonlopulta, koska kuulin sen eilen vasta paluumatkalla junassa. Sitten piti ilmoittaa joka puolelle, että olenkin taas puhelimen päässä. Olin hätäpäissäni ehtinyt facebookin ja sähköpostin kautta raportoida teknisistä ongelmistani ainakin kymmenelle ihmiselle.

No sitten laukkuja purkamaan ja tietokoneen ääreen. Kas - sen laturi oli jäänyt mökille. Akku alkoi näyttää tyhjää. Sitten taas kännykän varteen ja tiedustelua lähipiiriltä, onko kellään lainata ylimääräistä laturia antiikkiseen mäkkikoneeseeni. Onneksi sellainen on nyt tiedossa, niin ei koko Facebookia tarvinnut hälyttää kaappeja penkomaan. Sitten paniikissa siirsin puhelimen kautta kännykkäkuvia tänne blogiohjelmaan, mutta nehän nyt menivät miten sattuu.

Ja koska kirjoitan tätä nyt Apulaisen aparaatilla (senkin käyttöönotto vaati oman aikansa ja parit viestit), niin kuvien järjestelyssä on niin iso homma, että saatte katsoa niitä nyt epäloogisissa rykelmissä. Eipä silti, en minä tällä Ryötönperän reissulla kovin montaa esittelykelpoista kuvaa edes ottanut. Kunhan räpsin ja piinasin Nuoruusryhmän whatsapp-ketjua mökillä heitä siellä pari päivää yksin odotellessani. Varmaan tähän mennessä tosi kiinnostava raportti, tämä!

Nyt on jo Nuoruusystävä hakenut mökiltäni laturin postittaakseen sen, jos saan korvaavan vain lyhytaikaiseen lainaan. Samalla hän laittoi verkkoa puuhellan piippuun pihalle, koska hellassa oli räpistellyt talitiainen. Lisäksi korjasi talteen terassille unohtuneita asioita ja mittasi nojatuolin, jonka annan heidän kotiinsa lukunurkkaukseen. Kaikenlaista. Kohta palaavat muut kotiin ja minä vasta aloitan tunnelmointiani. Olen saanut pitää töistä viikon lomaa, joten sinnekin pitäisi taas orientoitua.

Suuri kauan odotettu Nuoruustapaamisspektaakkeli on ohi, ja sehän meidän kaikkien kurkkua eilen aamulla sateisella Ryötönperällä kuristi. Oli niin ihanaa - ja sekin on tässä yhteydessä vähän valju ilmaisu kuvaamaan kaikkea.

Normaalisti on kyllä sängynpeitot vierashuoneessa. Kunhan otin kuvan lakanoiden laittamisen jälkeen.

On vähän sellainen olo, niin kuin olisin ollut pitkällä matkalla. Toisaalta taas hieman kliseisesti tuntuu, että olisin jotenkin tullut pitkästä aikaa kotiin. Siis henkisessä mielessä. Konkreettisestihan lähdin jo viikko sitten Tampereelle työkavereiden kanssa ja sieltä suoraan tiistaina mökille. Ennen Tamperetta olin saanut viettää olympialaishenkisen rapujuhlan siskojen kanssa, joten lähdin jo valmiiksi arjesta irrottautuneena. On kuulkaa tehnyt hyvää työpainotteisen alkusyksyn jälkeen! Leppäsen syysloma.

Mökille selviydyttyäni en kahteen yksinäiseen vuorokauteeni kuunnellut edes radiota. Niin olin hiljaisuuden tarpeessa. Sen laitoin soimaan vasta perjantaina kun Nuoruuskaverit olivat matkalla Ryötönperälle ja minä siivoilin viimesilauksia, tein petejä ja sen sellaista. Kun sitten paikallinen Nuoruusystävä tuli perjantai-iltapäivällä hakemaan minua sovitulle kauppareissulle, olin juuri huussia tsekkailemassa. Häntä alkoi naurattaa, ettei ole koskaan nähnyt minua vielä niin stressaantuneena.

Kyllä en ollut stressaantunut! Ilmoitin, että haluan alkaa heti seurustella ja nauttia ystävistä kun tontille tullaan, eikä mikään saa olla silloin ikään kuin vaiheessa. Mielestäni ihan loogista. Kauppahommien jälkeen tuli vähän jämähdettyä höpöttelemään niin, että lopulta kun muiden auto ajoi pihaan, meillä oli ihan juttu kesken. Joskin ruoat tehtynä ja sauna lämmin, että ihan hyvin sittenkin. Jotenkin oltiin kuviteltu, että meillä on toooosi pitkäksi tuleva aika odotella karpaaseja, mutta siinä sitä sitten yhtäkkiä pimeässä pihassa halailtiin sadan vuoden tauon jälkeen.

Kävi sillä lailla, että muut tytöt pääsivät tulemaan paikalle vasta lauantaiaamusta alkaen, joten minä paimensin miesväkeä sotilaallisella otteella - no en sentään. Hyvin ovat itseohjautuvaa ja mökkihommiin tottunutta porukkaa, minulle tuli niin hyvä mieli kun ajattelin miten heti pääsivät keskenään saunaan vaihtamaan kuulumisia. Tuntui, että nyt on Ryötönperä mahdollisimman oikeassa käytössä. Eikä minun muutenkaan tarvinnut mitenkään enää erityisesti ohjeistaa, koska olin pitkin viikkoa jakanut tietoa ja kuvia siellä whatsappissa:

Minä en yhtään jaksanut ottaa huomioon, että muilla oli työviikko meneillään ja itse sain vain jo fiilistellä mökillä. Piti joka asiasta raportoida, kukista, polttopuista ja kaikesta. Kertoa, että saappaita on riittävästi kaikille ja että Jaakko Tepon karaoke-DVD on mukana. Sehän jäi lopulta soittamatta. Levyraadit pitämättä. Bändin keikkakin jätettiin seuraavaan kertaan. Niin paljon oli sitä asiaa, rönsyilyä ja hyväntahtoista levottomuutta, että kyllä aika paljon piti panostaa siihen, että oltiin kaikki edes lipunnostossa ja kuulumiskierroksella yhtä aikaa samassa paikassa.

Sitä tosin sattumalta myös odotettiin yhdessä, kun herättiin lauantaina aikaisin. Kodikas aamun hetki, kun lauma peikkomaisesti tokkuraisia ihmisiä höpisee tuvassa ja pohtii että koskahan päivän virallinen ohjelma alkaa. Kahvia keiteltiin ja oluttölkkejä availtiin aivan liian syntisen aikaisin. Leikittiin nuoria jälleen. Se hetki olisi saanut jatkua ikuisesti.

Kyllähän se ilmiö oli ennustettavissa. Siis että yhtä lupsakan puolivilli on lauma edelleenkin, ja kaikki turha organisointi on ajanhukkaa. Onneksi ei sittenkään panostettu enempää vaikka nuotiopaikkaan tai dinneriin - koska nekin jäivät suorittamatta. Jokainen söi aina nälän tullen, yksi istui turisemassa portaalla ja toinen paistoi makkaraa takassa. Kolmas saunoi. Ja koska meitä oli yhteensä seitsemän, niin jokaisella oli höpöttelykaveri koko ajan völjyssä.

Pari kertaa tuli liikututtuakin, mutta enimmäkseen joko parani maailma tai sen huumori. Tilannekomiikkaa jatkuvalla syötöllä tietenkin, jokainen omasta mielestään niin nokkela. Ja jos ei nokkeluus riittänyt, niin naurettiin sille puoli päivää että yhdeltä meinasi verkkarit tippua jalasta.

Tietysti tuli pohdittua yhteistä ikääntymistäkin, sitä että vielä ollaan kaikki hengissä kuitenkin. Jaettiin ahdistusmomentteja ja pelkoja, mutta kyllä ilo silti oli se, joka tästä tapaamisesta päällimmäiseksi mieleen jäi. Kukaan meistä ei ole selvinnyt ilman murheita, niin sehän näkyy käänteisesti myös huumorissa. On eroja, kuolemia ja sairautta. Mutta on myös uuden alkuja, ammatinvaihtoja, uusperheitä ja mahtavia harrastuksia. On näköaloja. Kyllä alkaa olla jo varaa nauraa pieruille.

Ehkä meitä jo nuorina yhdisti jonkinlainen pyrkimys sellaiseen päivittäiseen elämään, joka ei ole pelkkää puskemista vaan myös nauttimista. Ehkä sellainen lopulta yhdistää kaikkia ihmisiä, jos saa elää täällä.

Mietittiin, että kyllä sitä jo ensi kesänä voisi tavata seuraavan kerran. Toisaalta todettiin, että kesäloma-aika on usein perheellisillä aika buukattua, että katsotaan nyt. Onhan meillä se viestiketju, että voidaan siinä asiaa vielä yhdessä suunnitella. Nyt ollaan kuitenkin sen avulla koko ajan yhteyksissä. Arki kuljettaa kaikkia mukanaan niin, että tällaiset erityisjuhlat vaativat aina erityiset aikataulujärjestelyt. Ollaan siispä myös realisteja. Kyllä ihan hipoo täydellisyyttä meidän kollektiivinen mielenlaatumme, hehe.

Minähän olisin voinut palata kotiin vasta tänään, kun on vapaapäivä. Mutta ajatus siitä, että olisin kaikkien lähdön jälkeen jäänyt yksin tontille palloilemaan ja saunarantaan olemaan haikeana... Ei se tällä kerralla tuntunut hyvältä, vaikka ehkä laturi olisi tullut pakattua mukaan ja muutama muu asia paremmin järjesteltyä. Nyt mökki jäi hieman eläväiseen kuntoon.

Yhdessä lähdettiin yhdeltä, ja muiden helsinkiläisten kanssa junamatka sujui vilauksessa. Siinä tuli vielä juteltua vaikka mitä, esimerkiksi se kummitusjuttu. Vanhin meistä oli yöllä kokenut, että isoisäni kävi hänen sänkyään tönimässä. Sitten oli ollut voimakas energiakenttä. Että sellaista, miksei minulle koskaan kukaan perheenjäsen käy kummittelemassa? Aina pitää vaan lintuja ja tuulenvireitä tulkita. Tai unia.

Ja sitten käytiin läpi ihan proosallisiakin asioita, kuten roskienpolttopolitiikkaa. Minulla on nyt tiedossa ihminen, jolta voin lunastaa mökille sellaisen tynnyrin pahvi- ja oksajätteen polttamiseen. Siitähän tulee ihan uusi puuhamomentti sitten! Pitääkin jo pian laittaa viestiä ja kysyä, että millä hinnalla sen saan. Sopia kyyditysasiat ja muut.

Jaahas - tuohon väliin olen saanut aseteltua joutsenkuvat. Heidäthän bongasin jo ensimmäisenä aamuna, kun pyjamassa kipitin rantaan ihailemaan hälvenevää sumua. Se oli taas niitä lähes hartaita hetkiä. Seisoin varmaan pari tuntia odottelemassa aamun kunnollista nousua ja sumun hidasta hälvenemistä. Selkäkin siinä sai vähän kylmää ja kun menin päivemmällä naapuriin ilmoittautumaan, niin minulla oli sellainen hyväksi havaittu villahuivisysteemi vyötäröllä.

Leikkasin nurmikon syksyn viimeisen kerran, mutta sitä ennen piti kerätä kukkia ja omenoita. Laittaa niistä kuvia muille. Naapurin Rouva oli tohkeissaan puolukoista, joita hänen ansiostaan on nyt minunkin pakastimessani aikamoinen määrä. Lisäksi hän oli leiponut meille piirakkaa ja sämpylöitä, joita on jo tilattu seuraavaankin tapaamiseen.

Minulla oli aikomus seuraavana aamuna lähteä etsimään peltojen reunoista peuroja, joita naapuri oli nähnyt - mutta sitten säätila muuttuikin eikä enää ollut inspiroivaa sumua. Tavallaan hyväkin, niin pysyin tontilla pikkuisen puutöissä ja siivoilemassa. Enimmäkseen silti pidin taukoja, kuten ystävillekin kerroin. Portailla istuminen tuli niin tarpeeseen. Yksin mökillä on kivaa, kun tietää että seuraa on jossain vaiheessa tulossa.

No niin, näköjään kuvat vierassängyistä ja pellolta.

Moni pihamaan syyshomma jäi tekemättä ja polttopuutalkootkin pitäisi järjestää vielä ennen talvea. Ehkä suurin - tai siis ainoa - pettymys oli kurpitsojen paleltuminen. Unohdin ottaa kuvan siitä yksinäisestä kalpeasta mysteerikurpitsasta, joka viljelyharjussa oli. Kesäkurpitsojen kukat ihan ruskeita lötköjä, enkä kuulemma ollut niillä lakeuksilla ainoa, jota tällä tavalla koetellaan.

On se onni, etten suhtaudu viljelyyn suurella vakavuudella.

Tänään täytyy tutkia almanakkaa, että koska pääsisin mökille uudelleen ja millä kokoonpanolla. Sanoin pojille eilen kotimatkalla, että taas sinne tuli vähän niin kuin juurruttua lisää kun oli tämä viikonloppu. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.

Tulisipa lämmin lokakuu. Ja marraskuu. Ja joulukuu. Olisipa poutaa ja tyyntä. Olisipa hauskaakin. Kun minä Nuoruusjuhlassa sain nauruhepulin, niin yhden ystävän neuvo toiselle oli, että puhu sille moottorisahasta, niin se rauhoittuu. Sain noottia siitä, että olin opetellut halkaisemaan laudanpätkiä sirkkelillä siinä pätkimishommassa kehittyäkseni. Toisaalta - ne palaset olivat kyllä aika hienoja nuotiokäyttöön - tosin säästyivät nekin.

Mitenkähän muilla on mennyt tämä päivä, osalta on tullut jo viestejä. Kaikilla arki taas. Kyllä me selvitään. Nyt minä tiedän, että vanhoilla ystävillä on entistä matalampi kynnys ajaa Ryötönperän pihaan spontaanisti. Avaimen paikankin näytin ja siitäkin syntyi vitsiä, että kun seuraavan kerran menen mökille niin siellä joku tyytyväisenä kuorsailee tai lämmittää saunaa. Ei yhtään hullumpi ajatus.