11 x 3 sadepäivän ratoksi

Ja keittiö on vielä autio ja kaikuva. Viimeistelin eilen vähän seinien maalausta.
Tänä aamuna ikkunat näyttivät likaisilta.

Ai että, kun on kiva kun voin tulla teille rakkaat ystävät tänne nillittämään. Piristyn jo valmiiksi. On jonkin sortin väli-ilmaisun tarve, ja siihen oivallisen aasinsillan tarjoaa Päiviltä saamani työläältä tuntuva 3x11 -kohdan haaste. Kiitos vaan! Mutta nyt kun ajatuksia risteilee niin paljon mielessä ja on jotenkin niiden kanssa turhautunut olo, niin puranpa itseäni nyt tätä reittiä sitten. Luette tahi ette.

(Jälkikäteen oikolukiessani tätä "kokonaisuutta" tekisi mieli siistiä tekstiä ja keksiä jotain älykkäämpää, mutta pidetään nyt ihan vaan autenttisena. Huomasin, että on myöskin toistoa - samaa tulee näissä haasteissa aina, ja muutenkin.)

Että terveisiä vaan täältä vielä kotoa, siivouksen, rymsteerauksen, mökillelähtöajatusten ja turhien kiukkukohtausten (esim. koko ajan naamalle valuvan hiuksen vuoksi) ääreltä. Olen valinnut kuvitukseksi juuri tämänpäiväistä ympäristöäni, johon soisin nukkuma-aikaan mennessä tulleen jo muutosta.

Ensimmäinen yhdentoista kohdan piina on kertoa satunnaisia faktoja minusta. Ihan niin kuin te ette sellaisia jo tietäisi. 

1. Kun olen kärttyinen, minua ärsyttää kaikki äänet. Siis kaikki. Varastan mieheltä kaukosäätimen ja pistän puhelimen äänettömälle. Saatan jopa rähistä huomionkipeille kissoille. Se on turhaa ja väärin.

2. Kun olen kärttyinen, minua ärsyttää myös tarpeettoman kirkkaat värit. Näköjään. Keittiön pöydällä kukkaansa ponnistava maljakkopioni joutui tänään eteiseen, kun meni hermo sen silmäänpistävyyden kanssa.

3. Kun olen kärttyinen, ulottuvillani saisi olla paljon jätesäkkejä. On ollutkin. Siten suursiivous hoituu parhaiten, että kiukuspäissään heittää turhaa tavaraa ja nyssykkää pois.

4. Niin kärttyinen minä kuitenkaan harvoin olen, että lähtisin kantamaan lehtipaperiroskakasseja (nyt ainakin 5-6 kpl) parin korttelin päähän keräyspisteelle. Siihen vaaditaan hyvä ja urheilullinen mieli.

5. Hyvä ja urheilullinen mieli saattaa vielä tänään tullakin, sillä olen huomannut tällaisen turhamaisen kirjoittelun parantavan ainakin ajatuksenjuoksua.

6. Mutta ihan pitäisi romaani julkaista ennen kuin lähtisin etsimään jonnekin muuttanutta pahvien keräyspistettä. Sinne viemistään odottaa nyt muutama jätesäkillinen pahvia.

7. Olen suutuksissani laittanut pahvia sekajätteeseen. Onkohan jätehuolto sen nykyään niin tarkoittanutkin?

8. Onneksi Apulainen vie meiltä aina tyhjät pullot. Saisi käydä useammin mökilläkin.

9. Lasin ja metallin kierrättämisessä olen huono, varsinkin metallin. Lasitavarasta kun tykkään, niin on aika paljon taas kertynyt hillo- ja koristepurkkeja. Ne pitäisi heivata jonnekin, on jo ennestään tarpeeksi.

10. Ottaa nuppiin kun lähimmät keräyspaikat ovat automarketeilla. Esikaupunkialueen pulma.

11. Olen näköjään huono siirtymävaiheissa. Pitkä mökkiloma edessä, niin saan lähtökaaoksen kaupunkikodissa aikaiseksi. Syytän kesäkuussa tuhertamaani pintaremonttia ja tavaroiden siirtelyä. Syytän sitä, että en tiedä tarkkaa lähtöajankohtaa. Ja syytän itseäni, koska minun pitäisi jo tähän mennessä olla oppinut, että saan kodin aina hyvään lähtökuntoon maksimissaan kahdessa tunnissa, yleensä vähemmässäkin. Miksi nytkään tarvitsisin kahta päivää?

Noin, olkaapa hyvä. Tuskin hengitin kun naputtelin nuo. Ihan sama, menikö haasteen näkökulmasta puhdasoppisesti. Olen valittanut, ugh.

Keittiön tilpehöörihylly ja veneen luukut odottavat ratkaisuani.
Päätyvätkö takaisin keittön seinälle vaiko eivät.

Päivi kysyi tällaisia:

1. Jos saisit viettää yhden iltapäivän jonkun kirjallisuuden hahmon kanssa, kuka se olisi? Kyllä minä varmaan valitsisin Berliininpoppelit-trilogian Torunn-naisen. Samalla pääsisin Norjaan vuonoille. Ja saisin keskustella hänen kanssaan siitä, miltä tuntuu ottaa haltuunsa maatilapaikka. Vaikka meidän "tilanteissamme" on erojakin - minä yksin lunastin pankkilainalla lapsuuteni kotieläimettömän paikan ja Torunn peri sikatilan + kolme kummallista äijää - niin silti samastuin taannoin häneen kirjoja lukiessani ja tv-sarjaa katsellessani. Onhan siitä ollut puhettakin, varmaan. Eli Torunnin luokse Norjaan menisin. 

2. Lempikarkkisi? Viini. Ai niin, mutta eihän se ole karkki. Syön aika vähän karkkia, oikein ihmettelen karkkiaddikteja. Minä ostan sitä silloin kun mieli tekee, eli harvoin. Joskus ostan myös reserviin, eli makeannälän varalle. Saattaa suklaa olla yksin kauankin kaapissa koskemattomana. Eli suklaa, toki, on lempikarkkini. Jos oikein lapsettaa, tekee mieli hedelmäkarkkeja ja joskus tungen suuhun vahingossa miehen salmiakkeja, ja olen huomannut, että niihinkin voi tosiaan tulla hetkellinen himo. No jos nyt sattuu sellainen tilanne, että jollain on tässä hollilla karkkipussi ja sattuu olemaan vaikka iltapäivä, niin kyllä minulla käsi siellä pussilla ihan kiitettävästi käy. Aivan sama vaikka olisi pahoja aniksia.

3. Millainen ihminen katsoo sinua aamulla peilistä? Sellainen, joka vääntelee naamaansa itselleen ja ihmettelee, miten ikinä enää saa itsestään ihmisen - puhumattakaan sievän - näköistä oliota. Kontrasti aamuihmiseni ja päiväihmiseni välillä on yllättävän suuri, vaikken erityisemmin tällääkään. Aamupeilikuvassa on havaittavissa turpeutta, ryppyisyyttä, hiuskuontalon liiskaisuutta sekä ennen kaikkea (aamu)äreyttä. On ihan mahtavaa, ettei peilikuvani sentään puhu mitään.

Keittiön ovipöydästä aikoinaan irtisahattu pätkä on nyt mietinnän alla.
Tuleeko hänestä uusi minimalistinen hylly kyökkiin?

4. Kuinka usein imuroit? Hehehehe. Päiviä siisteysihmisenä kiinnostaa tämä. Minuakin kissaihmisenä pitäisi kiinnostaa vähän nykyistä enemmän. Inhoan imurointia! Mutta pidän imuroidusta kodista. Vihaan imurin(kin) ääntä. Lisäksi minulla alkaa aina nenä vuotaa imuroidessani, varmaan jokin allerginen reaktio. Ja voin kertoa, että en ole pölylle yliherkkä. Ihanneimurointitahti meillä olisi kerran viikossa, jos se nyt ketään aidosti kiinnostaa. Käytännössä hilaan villasukalla (isoäiti opetti) listojen reunoista enimmät kissankarvat pois viikottain ja imuroin ehkä maksimissaan kahdesti kuussa.

5. Ketä julkkista muistutat? Kuulemma Bridget Jonesia. Olen kuullut monelta taholta. Imartelevaa. Varsinkin kun itse pidän hänestä, sekä ulkonäöllisessä mielessä että luonteeltaan. Ihanan epätäydellinen. Toki olen aina halunnut muistuttaa eteerisiä tummia hyvähipiäisiä älykkään kohtalokkaita tyylinaisia, tai sitten tovejanssonmaisia itsenäisiä ja lahjakkaita tyyppejä, mutta todellisuus on toista. Olen epäsymmetrinen ja kömpelö, ja minulla on paljon heikkouksia.

Mutta minne laitan tilpehöörini, jos hyllytila pelkistyy?!

6. Paras lapsuusmuistosi? Kirjavuudestaan huolimatta - tai ehkä juuri sen ansiosta - lapsuuteni oli hyvä ja aika elämystentäyteinenkin. Tietenkin mökkikesät loistavat kirkkaina muistoissa. Huolettomat, loputtomat paljasjalkakesät. Vaikka Taata kerran meinasikin antaa piiskaa, kun protestoin hernekeittolounaan äärellä. Sitten on ne toisen mummilan naapurin navetoissa luuhaamisen muistot. Kun näin miten vasikka syntyi ja söin kissojen kanssa kermavaahtoa suoraan separaattorista.

Mutta sitten on lähiölapsuuskin. Pulkkamäet ja betonipihojen leikit. Ei huonoja muistoja ollenkaan. 

Ja sitten on isän uuden avioliiton kautta sisarusten saamisen muisto. Toki jouduin luopumaan yhdessä suunnassa ainoan prinsessan statuksestani, mutta sehän oli vain ihan terveellistä enkä ainakaan muista että se olisi harmittanut. Tuntui hienolta, että en kasva tässä maailmassa yksin, vaan viidestään.

7. Oletko eettinen ruoanlaittaja? Miten se näkyy? Olen. Tai no, haluaisin olla. Pakko myöntää, että vielä meillä ostetaan juustoja ilman että niissä välttämättä on luomumerkintää. Mutta lihassa yleensä on, jos sitä edes syödään. Enimmäkseen kasvisruokaa harrastetaan ja lihaa vain silloin kun on erityisen nälkä. Joskus todella rehkineenä - eli silloin olen mökillä möyrinyt maassa tai lumessa koko päivän - sorrun jopa ei-luomu-lihan syömiseen, ja töissä en kehtaa nirsoilla koskaan. Mutta esimerkiksi broileria meillä ei osteta ikinä. Ei ikinä. Mielessä on käynyt, että hakisin Hakaniemen hallista joskus luomukanaa, mutta sehän kai ei ole broileria nähnytkään. Myöskään eineksiä emme juurikaan syö, tosin syynä on enemmänkin maku- ja mahasyyt. Ei tykkää suu eikä vatsa niistä. Tulee kipeäksi.

Ärsyttää, kun en ole tuotakaan valokuvateosta vielä paikoilleen saanut.
Siis pysyvästi. On kiinnitysteknisiä pulmia.

8. Mikä taito sinulla on hyvin hanskassa? Näköjään ainakin valittamisen taito. Mutta jos sitä ei lasketa, niin vetelehtimisen taitokin on aika näppärästi hallussa täällä, ja suunnittelun taito. Vai ovatkohan ne synonyymeja? Joutilaisuudestahan se luovuus lähtee kukkimaan ja kanavoituu ahkeruudeksi, eikö vain? Pälättämisessäkin olen kuulemma hyvä, mutta itse nimittäisin sitä kylläkin keskustelutaidoksi. Kyllä minä joskus kuuntelenkin, ehkä. Olen myös hyvä tiskaamaan.

9. Mikä ei ole? No, jos nyt jotain pitää keksiä niin teknisissä taidoissani on vielä joitakin puutteita. Johtuu varmaan kiinnostuksen puutteesta. Minä kyllä opin kaiken, mikä kiinnostaa. (Paitsi veneköysien solmuja en opi, mutta niitä ei kuivalla maalla onneksi tarvitakaan.) Nyt on listalla poraamisen opettelu, etten tarvitsisi miestä esimerkiksi hyllyprojekteihini. Ärsyttää odotella, että hän tulee kotiin ja saa inspiraation, kun meikäläinen on hartaana levitellyt hyllymateriaalit esille. Siinä ne saattavat pyöriä monta päivää (viikkojakin, jopa kuukausia), ja siihen saisi tulla muutos.

10. Oletko käytännön ihminen? Miten se näkyy öh... käytännössä? No tuossahan sitä jo edellä tuli... Mutta toisaalta - sama kuin joutilaisuudessa - niin osaamattomuudessa on hyvätkin luovuuteen pakottavat puolensa, ja olen myöskin tahtotilassa aika voimakas. Eli käytännöllinen. Asioiden repiminen ja vääntäminen hillityn ruuvailun sijaan voi tuottaa välitöntä mielihyvää. Tykkään myöskin keksiä esteettisesti silmää miellyttäviä ratkaisuja, vaikka joidenkin mielestä niillä ei ole enää mitään tekemistä käytännöllisyyden kanssa. On valitettavaa, että käytännöllisyys niin usein mielletään samaksi kuin tehokkuus. 

Olen mielestäni myös hyvä asettelemaan tauluja.
Lipaston romppeiden määrää pitää vähentää.

11. Mitä haluaisit sanoa 15-vuotiaalle minällesi? Saman kuin nyt 40-vuotiaalle minälleni: Älä murehdi. Kumma, ettei sitä ihminen tähän ikään mennessä ole oppinut. Aivan turhia taakkoja kanniskelee mielessään, kun voisi rentoutuakin. Voisin minä senkin sanoa, että jos nyt sitten on aivan pakottava tarve tai syy murehtia, niin ryve hetki ja ala sitten toimia. Jotenkin. Edelleen sama viesti myös nykyminälleni, jolle edelleenkin joskus jää jokin ihmeellinen rämpimisvaihde päälle, vaikka kaikki olisi ihan hyvinkin. Murheistaan pitää päästä irti.

Bonuksena voisin vielä sanoa, että nauti kesäöistä äläkä mene joka ilta ennen kymmentä nukkumaan. Valvo lomalla, hyvä ihminen! Tai jos tuleekin nukahdettua aikaisin, niin nouse nyt edes silloin aamuviideltä ihailemaan kesää kun kerran kuitenkin heräät. Nuku kunnon päikkärit, jos jaksaminen huolettaa. Kyllä sitten kaamoksessa kaduttaa ja tulee taas vannottua valoisien kesäöiden nimiin. Jotka nyt ovat menossa ihan sivu suun, jos ei ala heti valvominen! Niin.

Jotenkin nuo miehen puuboxitkin olisi kiva hyödyntää paremmin.

Itsestään on niin mukava kirjoitella ja olo helpottuu. Kiitos kun luitte. Mutta nyt minun tehtäväni olisi keksiä teille yksitoista kysymystä. Viimeksi kun tämä haaste kiersi, taisin laistaa siitä hommasta. Minusta on niin mukava lukea blogeja juuri sellaisina kuin niitä kirjoitellaan, tekijänsä annostelemina asioina ja kuulumisina. Mutta kokeillaan, jos vaikka itse oppisin jotain. Siis jos tulee vastauksia:

1. Mikä saa sinut ärtymään kotioloissa?

2. Entäs yhteiskunnallisesti tai jopa yleismaailmallisesti?

3. Miten käsittelet ärtymystäsi ja mikä sitä helpottaa?

4. Entäs mitkä ovat (mahdollisia) pikkumaisia piirteitäsi, ja miten niiden kanssa elät?

5. Kerro tässä välissä, että mistä erityisesti ilahdut ja nautit.

6. Lisäksi olisi kiva tietää, mitä unelmointi sinulle merkitsee. Vai unelmoitko?

7. Taito, minkä haluaisit oppia?

8. Taito, mitä voisit vaikka minulle tai meille muille opettaa?

9. Lempikotityösi? 

10. Päivin kysymys oli niin hyvä: Mitä haluaisit sanoa 15-vuotiaalle minällesi?

11. Ja Tarulta varastettu (sori) hyvä kysymys: Onko sulla koti, asumus, tavaroiden tukikohta, vai jokin muu..? Entä kuinka tärkeä tai arvokas se on, haavoittuisitko jos menettäisit sen itsestä riippumattomista syistä?

En ole itsekään vielä Tarun julkiseen kysymykseen vastannut. Nyt vastaan. Minulla on koti kaupungissa ja oikein juurien koti siellä Ryötönperällä. Molempien menettämisestä haavoittuisin, mutta kaupunkikodin menettämisestä ehkä parantuisin. Mökkimaaplänttini luovuttamisesta vieraiden omaksi tuskin koskaan toipuisin. Niin maallinen minä olen.

Minä armahdan teitä, enkä kuitenkaan laita tätä nyt kenellekään 3x11 -kohdan haasteena suoraan. Olisi kiva kuulla joitakin pohdintoja vaikka noista kysymyksistäni, mutta kuten sanottu, luen juttujanne mielelläni juuri sellaisina kuin itse haluatte kirjoittaa. Lopussa haasteen ohjeet kokonaisuudessaan, jos joku haluaa ne napata.

Ai niin ja kiitos kiinnostuksestanne blogitapaamisviikonloppua kohtaan! Hauskoja kommentteja ja toiveita on tullut. Minä pidän asian mielessä ja teidät ajatuksistani ajan tasalla. 

Terveisiä vaan, verhokin on jo paikoillaan. Ja minä. Hylly ei.

* * *   * * *   * * *

Säännöt:
1. Postaa palkinto blogiisi.
2. Kiitä bloggaajaa, joka antoi palkinnon sinulle ja linkkaa takaisin hänen blogiinsa.
3. Kirjoita 11 satunnaista faktaa itsestäsi.
4. Vastaa nimeäjäsi 11 esittämään kysymykseen ja aseta 11 kysymystä sinun ehdokkaillesi.
5. Nimitä 11 bloggaajaa, jolle tahdot tämän palkinnon antaa.
6. Ilmoita ehdokkaillesi, että olet nimennyt heidät.

Ai, että!

Oi halleluja, miten oli ihanaa käydä perinteisellä pitkää mökkilomaa edeltävällä huoltokäynnillä Ryötönperällä! Kun kesäkuu on ollut niin vilakka, niin ei kuulkaa ole mennyt kukinnot ohi. Minkä voitte havaita oheisista kuvistakin.

Jouduin ihan automatkalla suunnittelemaan, että miten rytmitän tämän raportin.

Ensin on kukka- ja luontokuvat, sitten tekemiset. Toivottavasti en kyllästytä.

Turhaa oli alkukesän haikeuteni siitä, että meneekö pakkokaupungissaolemisen vuoksi Teuvon ja muiden juhannusruusujen kukkein aika sivu silmien. Tai tapaanko vain ryvettyneen sireenin. Ja akileijojenkin tila huoletti. Aivan suotta. Kaikki oli mökillä täydellisimmillään! Nyt ollaan jo saavuttu kotiin ja soitettu poliisin neuvontanumeroonkin.

Oli nimittäin miehen autonromusta joku yrittänyt poissaollessamme vääntää ovea irti ja siitä turhautuneena oli tekijä rikkonut vieläpä ikkunankin. Helmikaarassa oli kaikki ovet auki, niinpä sieltä oli viety vain parkkirahat kolikkolaarista. Vitsailin, että olisi pitänyt jättää avaimet suulle, niin olisivat voineet sen viedä samalla pois. Päätin, että en suostu sellaiseen turvattomuuden tunteeseen, joka tällaisista ei-toivotuista kotipihavierailuista voisi ihmiselle tulla.

Vaan jatkan kesälomatunnelmissa ja sillä siisti.

Meillä on ollut viikonlopuksi vuokrattuna kunnollinen auto. Sehän tulee siis halvemmaksi kuin yhden hengen junaliput mökille ja takaisin, mitä ollaan äimistelty ja ihmetelty VR:n  politiikkaa. Pitäisi olla yliaktiivinen nettitarjoushaukka, että pääsisi maalle inhimillisin hinnoin rautateitse. Tiedä vaikka tässä alettaisiin enemmänkin sitä harrastaa - siis vuokrausta - kun ei täällä kaupungissa välttämättä tee menopelillä mitään, ja meillä tosiaan molemmat vanhat romut jo kohta paremmilla ajoteillä... Perjantaina siinä ilmastoinnissa ja toimivan radion (ja vilkkujen ynnä muiden asioiden) äärellä mietin, että pitäisiköhän pyytää jokin autovuokrafirma blogiyhteistyöhön. Siis vitsinä mietin, osin toisaalta vakavissanikin.

Vaikka minua vähän ärsyttääkin blogien mainonta, niin tästä kyllä hyötyisivät molemmat osapuolet. Tai siis minä ainakin. Ehkä blogini pitäisi olla himpun verran suositumpi, että saisin autoja vuokrailla puoli-ilmaiseksi mainontaa vastaan?

No, mutta siitä kuulkaa lähti rönsyilemään seuraava ajatus - eikä oltu vielä edes perillä. Että pitäisiköhän minun vaikka ensi keväänä pitää teille rakkaimmille blogiystäville jokin Ryötönperä-viikonloppu? Tulisitteko? Mies käski kysyä vielä, että mikä olisi paras ajankohta. Olisiko sellaiselle tilausta kuitenkin sydäntalvella, kun puutarhoissamme ei tapahdu mitään ja ollaan joutilaita, vaiko ihana kevät. 

Minä jään miettimään, saa laittaa ennakkoilmoittautumisia. (Sittenhän siitä voisi vahingossa tulla tottakin, hui!)

Kun saavuttiin mökkipihaan, unohdin kaikki mietelmäni. Oli niin nättiä, hyvä etten pussannut maata.

Perjantai-illan auringonlaskussa oli pakko mennä mönkimään Japanialaiseen Puutarhaan ja ottaa vastavalokuvia. Jos vaikka onkin loppukesä pilvinen, niin on meditaatiokuvia muistona ainakin. 

Ja heti eilen aamulla viistovalossa tietenkin ruusutarhaan.

Hyötykasvirintamasta ei mitään kovin valloittavia kuvia saanut, sillä ainoat, jotka meillä voivat erinomaisesti, ovat valko- ja ruohosipulit. Meikäläisen lehtikaali ja -salaattirivit olivat aika vaisuja vielä, muutama sirkkalehti. Eipä tarvinnut myöskään rikkaruohoja kitkeä, mikä oli kiva. Yllätysmomenttina komeili miehen spontaanisti viljelemät retiisit. Vähän tiuhalta se rivi minusta näytti, mutta suora oli ja jännä nähdä sitten, tuleeko muka satoakin ilman harvennusta.

Kuinkahan kauan joudutaan odottamaan, että selviää ilmaantuuko Matrikkelitaiteilijan syksyllä istuttamista maa-artisokista mitään. Silloin oli kyllä vähän pakkasen tuntua, ovatkohan paleltuneet. Ja erityisen pettynyt olen siihen, että en taidakaan saada Karhunlaukkamätästä. Tylsää. Siellä kaksi kitukasvuista yrittää ponnistaa. Ehkä ei ole Ryötönperän ilmasto sittenkään tarpeeksi länsirannikollinen.

Tilannehan Ryötönperällä on nyt myös sellainen, ettei voi oikein olla missään eikä tehdä mitään. Jos siis lintulapsinäkökulmasta ajattelee. Se on lisähinta, jonka joutuu maksamaan siitä että ollaan jouduttu olemaan mökiltä pois. Joka rakennuksessa on nuorisoa. Pääoven talitintit eivät eilen meinanneet millään käsittää, että me emme ole vaarallisia. Vaan hätämekkaloivat koko iltapäivän, mutta onneksi uskalsivat kuitenkin viedä ruokaa lapsille. 

Toki yritin heitä(kin) valokuvata, mutta tuli vain töhryisiä taidevalokuvia.

Sen sijaan avuton lapsikatras on julmalle harrastelijaluontokuvaajalle oivallinen kohde kun eivät pääse vielä pakoonkaan ja liikehdintä on muutenkin aika hentoista. Tässä liiterin liukuoven päällä asuvaa nuorisoa (en siis voinut taaskaan tehdä klapeja tai römytä siellä), en tiedä heidän rotuaan:

Niin ja rantasaunalla me istuttiin perjantai-ilta ihan tyhminä, ja vasta eilen aamulla huomasin että jo viimeksi hylätyksi luulemassani pesässä olikin herranjestas erittäin pieniä lapsia. Ensin näin vain kaksoset, mutta tänä aamuna kun sittenkin rohkaistuin kurkkaamaan uudelleen, niin siellä onkin neljä. Joku tosi pieni lintu on heidät muninut, ja emo päivystää pesällä lasten kanssa aika paljon.

Eilenkin kun rannassa pesin Neiti Näpsää, enkä ollut lintuja huomaavinaanikaan, niin sivusilmällä saatoin erottaa, miten minua sieltä pesältä aikuislintu tarkkaili ja samalla piti jälkikasvuaan lämpimänä ja turvassa. Toivon todella, etteivät rannan konfliktioravat keksi tätä pesää. Heistä tosin ei ole nyt näkynyt jälkeäkään. Ehkä ovat muuttaneet lomalle metsään.

Nyt minua huolettaa suuresti, miten linnut reagoivat kun viedään ensi viikolla kissat tontille. Meidän vanhoista dooriksista tuskin linnuille on mitään vaaraa, mutta eiväthän ne siivekkäät sitä tiedä. Mitä jos eivät enää viekään lapsilleen ruokaa? Pitääkö minun alkaa kanniskella pesiin hyttysiä ja ruokkia pinseteillä? 

Minä sanoin miehelle, että jos - JOS - sattuu sellainen vahinko, että kissat tuovat saalistetun linnunpojan (olen muuten miettinyt, että miksi kissat niitä isäntäväelle roudaavat, saaliitaan) meille, niin ei saa torua lajityypillistä toimintaa. Mieluiten ei reagoida vain ollenkaan, "sammutetaan" ei-toivottu käytös. Minä muka ammattikasvattajana tällaisenkin tiedän, olenkohan väärässä. 

Tässä saunan lapset. Neljäs nukkuu:

Ehdittiin yllättävän paljon yhdeksi viikonlopuksi. Liekö syynä loman alkamisen tietoisuuden energia. Käytiin yhdessä jopa paikallistapahtumassa rompetorilla. Ja puutarhamyymälässä. Jälkimmäisessä minä hipelöin puoleen hintaan myytäviä yrttejä, mutta lopulta hankittiinkin vain miehelle chilipaprika. Hänet istutettiin eilen entisen laventeliniityn tilalle.

Mutta rompetori. Voi hemmetti. Meillähän on rompetta ihan liikaakin. Mutta tavallaan ostamistahan ei ole se, jos ostaa jonkun toisen vanhaa ja käytettyä? Minä sain kaksi keittiölasipurkkia. Eivät ne mitään halpoja olleet, mutta ei todellakaan tehnyt mieli tinkiä. Vaikka siis toisen kanttakin oli korjailtu valkoisella maalilla. Minä näin sieluni silmin, miten hartaudella niitä myyvä herra oli iltapuhteikseen tössöttänyt ruosteista Karhu-kantta. Miten hän sitä tehden ajatteli, että saa purnukasta paremman hinnan. 

Kun hän lopulta - minun siinä aikani hipelöityäni - uskalsi kuiskata niskaani "Kahdeksan euroa.", olin valmis maksamaan ja ostamaan toisenkin purkin. 

Pahin romuonnettomuus tapahtui, kun ostettiin yhdeltä nuorelta naiselta aika paljon ihania kristallilaseja. Muka vierasvaraksi. Siksi piti tallentaa kuva eilisen lounaan ajoilta:

Epätarkassa kuvassa voimme havaita oikein kauniin viinilasin.

Me nimittäin päätettiin alkaa harrastaa lounaita tänä kesänä. Yleensä ystävätkin näkevät meillä nälkää, kun ollaan iltasyöjiä. Nyt siihen tuli muutos. Mies teki silakkapihvejä. 

Mutta illallinen. Ah. Se oli minun erikoistilaukseni. Grillipizzaa. Pizzaa grillissä. Grillistä. Mozzarellaa. Tulikohan nyt uudelleen nälkä. Minulla on aika monta dokumentaatiokuvaa pizzojen paistamisesta, mutta ohessa on lopputulos.

Suosittelen pizzakiven hankintaa kaikille! Voi olla, että minäkin vielä opettelen sen käytön. Vaatii varmaan vähemmän kärsivällisyyttä kuin pizzataikinan teko konsanaan.

Löysin myös paristot radioon ja oli ihana kuunnella Entisten nuorten sävellahjaa. Perintöpuutarhatuolilounge vaihtoi paikkaansa päivän ja auringon mukaan. Illalla se oli siten, että nähdään järvelle, ja häiritään mahdollisimman vähän linnunpesiä.

Toista iltaa rantasaunalla emme tohtineet istua, vaan kävimme vain hissunkissun löylyissä. Hyssyteltiin toisiamme olemaan hiljaa lintulasten vuoksi.

Unohduttiin eilen lopulta kumminkin pizzapöydän ääreen, niin että lounge oli sittenkin vain enemmän lauantain iltapäivälehden lukua varten. Mies istui päivällä naama varjoon ja minä aurinkoon päin. Käteviä nuo kevyet tuolit kun voi siirrellä. Tuli ryppyjä ja ihosyöpäriskejä tahi ei, minä annoin klyyvarin palaa. Tiedä, vaikka olisi ollut kesän ainoa aurinkoinen lauantai.

Niin, ja pitihän rompetorilta hankitut snapsilasitkin testata. Onneksi olin käynyt Tallinnassa, että oli likööriä. Tänään sanoin miehelle, että voitaisiin tehdä tästä eteenpäin sellainen sääntö, että vain vieraiden aikana tarjoillaan liköörejä ja muita terävähköjä juomia. Vaikka olisi miten kauniit lasit.

Siinä alkoi nimittäin taas huuliharppu meikäläisen toimesta soida, kun oli pari naukkua otettu. Meni hyvät radio-ohjelmat hukkaan. Meinasin tuoda harput kaupunkiin turvaan, etten vaan munaa itseäni kesävieraiden aikana mökillä. Vielä on kesää jäljellä, ja sehän tässä huolettaa. 

Ei vaiskaan. Ihana ajatus päästä ensi viikolla asettumaan mökille kunnolla. On kyllä älyttömän paljon tekemistä. Täytyy pitää huoli, että tulee myös lekoteltua dekkareiden parissa edes jokunen päivä. Tai edes tovi.

Aloin eilen hahmotella myös kesäulkotiskauspaikkaa. Onneksi ei oltu heitetty vanhan saunapadan valurautaosaa pois. Se meni nyt ex-savustuspaikalle odottamaan alleen nuotiota. Nythän paikka näyttää vielä karulta, mutta kyllä siitä vielä soma tulee. 

Minä oikein visioin, miten kesäaamuina pistän tulet padan alle ja kahvia siemaillen - ehkä lintuja katsellen tai kirjaa lukien - odottelen veden lämpiämistä. Miten tiskaaminen tuottaa sen hartaan aamurauhan, jota kaipaan erityisesti silloin kun on vieraita. Uskovatkohan he aidosti, että minä tykkään tiskata, vai luulevatko minua marttyyriksi jos yksin tuherran pesupaikallani?

Pitää muistaa selittää. Käsin tiskaaminen on minun tapani meditoida. Kyllä sen lähimmäiseni tietävät.

Minä raportoin sitten lisää tiskipaikaltani, ei tarvitse enää pimeässä aamutuvassa tuhertaa, vaan pääsee heti ulos. Sekin on ihana ajatus.

Me emme muuten olisi tulleet nyt kaupunkiin, mutta miehellä on huomenna silmäleikkaus. Kamala ajatus, että puolison näköelimiä ronkitaan. Pelottaa. Sitten on muutama muu asia - automurtojen ilmoittelut ja sensellaiset - mitä pitää hoitaa. Ja sitten - SITTEN - pakataan kissaeläimet mukaan ja päästään pitkähkölle mökkilomalle.

Minä löysin mökiltä parikin kivalta vaikuttavaa Kinsey Millhone -dekkaria, joita voin sitten lukea. Piti ottaa yksi mukaankin, että voin jo kotona aloittaa. Mutta unohdin sen mökkisängylle. Mitä minä nyt luen?

Ihan sama, kyllä minä varmaan jotain kaupunkihyllystäkin löydän.

Toivon, että kirjoitan seuraavankin raportin taas maalta. Muistakaa - ystävät - se blogitapaamiskysymykseni. Tulisitteko? Talvi vaiko kasvukausi?

Jos talvi, niin voisimme yhdessä kynttilöiden tunnelmassa tehdä suunnitelmia. Minähän pidän myös glögistä, kestätteköhän te sen.

Hyvää juhannusta!

Hei kaunista juhannusta teille kaikille! Kääriytykää filtteihin ja toisiinne, jos tulee kylmä. Tunnelmoikaa. Ei meiltä suomalaisilta lämpimät vaatteet kaapeista lopu, hyväksytään se, ettei sitä nyt joka jussina tartte topissa ja nirunarumekossa edustaa. Villapaidat ovat kauniita!

Minä huomasin eilen, että ei ole oikeastaan ollenkaan huono mieli siitä, että tänä vuonna meidän juhannuksestamme ei tule spektaakkelia. Olen joka vuosi saanut stressin aikaiseksi ja sortunut kiukuttelemaan ruuhkissa ennen kuin ollaan päästy asettumaan mökille ja rauhaan kauppa- ja siivousrumbien jälkeen. En kadehtinut massaliikenteessä eilen tuskailevia kanssaihmisiä.

Vaikka mökille kaipaankin, en kaiholla ajattele nyt edes villiä ja viihteellistä juhannusyötä. Ehkä tulevina vuosina kunnioitetaan sittenkin enemmän kesäyön rauhaa, eikä melskata. Vaikka ainahan se hyvässä seurassa alkaa lapsettaa kuitenkin, mikäs siinä.

Nyt tuntuu hyvältä mennä juhannusyöksi päivystämään töihin - tulee tunne, että tekee vaihteeksi jotain hyödyllistäkin. Kyllä sitä ystäviä ehtii pitkin kesää viihdyttää sitten. Ehkä jopa jo huomenna vähän.

Toin Tallinnan retkeltä sitruunalikööriäkin. Pitäisiköhän se varmuuden vuoksi pistää kylmään. Olin ajatellut sen kyllä säästää mökille, mutta muistinkin sitten että yhdellä ystävällä onkin minulle toinen samanmoinen tuliaispullo viime talvelta ja saan sen ensi viikolla. Kyllä sitä likööriperso ihminen takaporttinsa muistaa.

Jäi muuten vähän kaipuu yhteen Tallinnan antiikkikauppaan siinä matkalla satamaan takaisin. Ihania lautasia ja kaikkea. Ihan niin kuin minä nyt yhtään mitään enää tarvitsisin. Juuri kun olen saanut eteisen siistiksi romusta - on muuten aika ihana tulla ja mennä nyt! Niin ja aloitin eilen illalla olohuoneenkin raikastamista, kun oli ne maalit kätevästi vielä hollilla. 

Kun minä saan tämän tervehdyksen valmiiksi, menen jatkamaan sitä. En aio ollenkaan kirjoittaa pitkään, tulin vain tervehdyksen hengessä pistämään ylös muutaman sanan. Pyykkikoneessa pyörii Ryötönperän puusohvan päiväpeitto, joten kaikki on sellaisessa järjestyksessä kuin pitääkin.

Eilen illalla kun yhtäkkiä tajusin, että totta tosiaan tässähän on juhlapyhä käsillä, niin kävin napsaisemassa pihamaalta yhden pionin nupun maljakkoon. Minussa on jokin muuttunut, en nimittäin ennen ole pahemmin kukkia sisätiloihin katkonut. Paitsi niitä, joilla on rikkaruohon status - turha sekin.

Olen luullut edustavani sitä koulukuntaa, että jos ympärillä ulkona on kukkasia ja luontoa, niin miksi sitä pitäisi kiusata repimällä viherjuttuja sieltä sisällekin. En näköjään sitten edustakaan. Johtuukohan se vähän nyt näistä säistä, kun tulee vähemmän istuttua pihalla ja ihailtua asioita. Että sitä niin kuin haluaa tuoda puutarhaa vähän kotiinkin. Voi olla.

Saa nähdä, koska pioni puhkeaa kukkaan - vai menehtyykö maljakossa. Minusta se on vähän pompöösi kukkanen auettuaan, joten ei varsinaisesti haittaa vaikka jäisi nuppuasteellekin tuossa keittiön pöydän kulmalla.

Olen minä pikkuisen lapsuuden juhannuksiakin tässä muistellut - ja siitäkin ehkä se rauhan kunnioittamisen ajatus sitten tuli. Meillä ei mökillä ollut mitään ihmeempiä pippaloita koskaan. Käytiin saunassa - niin kuin joka ilta - ja paistettiin lättyjä. Ne olivat aina ihan ehdoton juhannusruoka. Minä sain valvoa myöhään. Eipä siinäkään tosin tainnut kesäaikaan muutenkaan mitään rajoituksia olla.

Myöhemmin teininä, kun olin jo "muuttanut" aittaan ja saattoi olla joku kaveri yökylässä, niin keräiltiin niitä seitsemänsortin kukkasia tyynyjen alle ja karattiin ehkä vähän yöjuoksuillekin. Kyllä kesäyöt vaan ovat ihania tunnelmaltaan, ihmeellinen se valo! En muista kyllä näheeni mitään nykyisen puolisoni kaltaista heppua niissä kukkaenneunissa, tuliko sitä lopulta oikeastaan edes nukuttua.

Viime mökkireissulla skannasin yhden todella haalistuneen kuvan minusta lapsena mökkirannassa. Sain siitä kuvakäsiteltyä vielä kelvollisen. Mitähän minä siinä ihmettelen, lintuja varmaan. Tai sadetta. Saunassa ainakin ollaan jo käyty kun on kylpytakki päällä ja pyjamahousutkin siellä alla taitaa vilkkua. Ei ole ollut silloinkaan mikään helteinen kesäilta näköjään vaatetuksesta päätellen, mutta tunnelmassa ei ole ollut selvästikään mitään vikaa!

Sitä toivon teillekin kaikille näin kesäjuhlan aikaan, tunnelmaa!

Eteinen kesään.

Te ette todellakaan halua tietää, miltä meillä kotona sisällä tällä hetkellä näyttää. Minä käynnistin nimittäin eilen ulkoeteisen pintaremontin, johon kuului ensiaskeleena kaiken sinne kertyneen romun poissiivous. Ja kun en ole mikään järjestelmällisyyden huippu, niin siirsin kaiken vain pois tieltä. Että nyt jos keittiössä tai jossain muualla haluaisi tehdä jotain, niin se vaatisi muutaman ponnistelun ja romujen setvimisen.

Olin niin ajatellut, että asetun kirjoittamaan teille raporttia vasta sitten kun kaikki on valmista.

No, eihän tässä elämässä mikään ihan valmiiksi tule ja niinpä "pidän taukoa" ja istun tuolla kuvassa näkyvässä nojatuolissa kannettavan koneeni kanssa ja fiilistelen uutta sievän siistiä kuistia. Käteni ulottuvilla on syntisen kylmä lasillinen valkoviiniä ja ulos tuli juuri sademyrsky, jonka melskaamista pihamaalla voin ikkunoista ihailla. Siis aina kun unohdun ajattelemaan.

Nojatuoli odottaa entisöimistään. Niin kuin pari muutakin istuinta tässä taloudessa. En edes tunnelmakuvaa varten jaksanut naulata toista käsinojaa kiinni. 

Eteisen maalaus. Se alkoi olla välttämätöntä. Ja kun mies lähti eilen viikoksi työmatkalle, niin minä ikävissäni vapaapäivieni puhteiksi aloin hommiin. Kattolumivuorien ja jäävallien aiheuttamat sulamisvedet olivat valuneet pitkin eteistä, ja vaikka se on ihan ammattilaisen toimesta todettu kuivuneeksi, niin voin rehellisesti kertoa sen näyttäneen aika härskiltä ennen tätä pintafiksaustani. Nyt alkaa olla soma:

Laitoin kummitädin perintösuksisauvat seinälle.

Tässä jousituksiltaan varsin pehmeässä nojatuolissani istuessani, näkymä on tämä. Teillähän ei ole käsitystä muutoksesta, mutta kyllähän tämä paremmalta näyttää kuin pullokassit, sekalaiset kukkaruukkugrillinestetyömaahanska-asetelmat ja ruma ikkunalauta, jonka otin pois. Ruuvit olivat niin hankalissa paikoissa, että ihan turvauduin perusrepimiseen. Mitähän mies sanoo, kun näkee kätteni jäljet...

Puulaatikon päällä ovat nyt muuten pihatuolien istuintyynyt.
Puutarhassa istumisen kelejä siinä odottelevat.

On sellainen romanttinen harhaluulo, että nyt eteisessä kaikella alkaa olla paikkansa, sateenvarjot eväskorissa ja puutarhavälineet ämpärissä. Minun ja Apulaisen saappaat rivissä. Hah - saapa nähdä koska alkaa jälleen porstuan sekasorto. Toivon, että näin säilyisi ainakin elo-syyskuuhun, kun eihän me heinäkuussa olla kotona sotkemassa paljon yhtään, jos ollenkaan. 

Silloin ollaan mökillä, jonne minä olen koko viikon ikävöinyt kaihoisasti.

Ryötönperä-ikävää helpottivat raparperit. Minä niistä tein nyt sellaista miehen toivomaa chutneyta, jota ei kylläkään olla vielä maistettu. Tuntui aika hullulta laittaa kattilaan raparperien lisäksi kaksi chiliä, ruokalusikallinen raastettua inkivääriä, kokonainen (!) valkosipuli, perussipulia, valkopippuria, valkoviinietikkaa, suolaa ja sokeria. Haisu oli mahtava! Toivon, että litra raparperin paloja vastaa ohjeen mukaista 600 grammaa.. Muuten voi olla aika holotnan makuista. 

Tuli kaksi keskikokoista lasipurkillista, ja niistä sitten maistellaan kuulemma grillausten seurana. 

Oli ihana tunne, kun tuoksui mökkiraparperit kaupunkikodin kyökissä. Miten minä nyt pärjään vielä yli puolitoista viikkoa ennen kuin pääsen maalle. Huoh. Onneksi on kaikenlaista ohjelmaa. Palkkatöitäkin on jonkun verran.

Eilen soitti maalta naapurin Rouva, ja sekin helpotti. Pyysin, että hän käy hakemassa itselleenkin raparperia ja samalla katsomassa, että Neiti Näpsä on tallessa. Nyt kun on satanut niin paljon, on mökkijärven pinta saattanut nousta. Ettei vain lähde uusi venhoni livohkaan!

Ajatukset ovat toki koko ajan heinäkuussa. Silloin pidetään se filmifestivaali. Lauantaina yövuorojen jälkeen minä aloin askarrella festivaalikasseja. Puoleenväliin ehkä pääsin. On se aina edestä pois. Käskin miehen seurakseni keittiön pöydän ääreen, ja siinä minä sitten töpöttelin oranssia maalia.

Askartelukaupassa kaihoisasti kyllä hipelöin sitä samaa sinistä, jota on nyt mökin ulko-ovissa, mutta myyjättären mielestä oranssi oli parempi. Uskoin häntä. Minä olen sinisteni kanssa niin jäävi. Olenkohan Suomen ainoa keski-ikäinen nainen, joka ei vielä ole tehnyt pesäeroa sinisiin. Pitääkö tässä nyt alkaa tykätä eri väreistä? 

Töpöttelin muutaman kakkoslaatuisenkin, jolloin päätin, että on aika lopettaa ja jatkaa toisena ajankohtana. Olin ihan poikki yövuoroista ja harhaisen virkeä.

Väsymyksessä on kuitenkin sellainen hyvä luova puoli, että saattaa ajatella muutamankin asian uusiksi. Vasemmalla tämän vuoden festivaalikassi ja oikealla viimekesäinen. Pidän tästä ääriviivattomasta oranssista enemmän.

Vaikka itselleni piirsinkin yhteen kakkoslaatusuhrukassiin vaikka mitä kivaa, muun muassa itseni ongella, pöyristyneen auringon ja itsetyytyväisen kuusen. Ja rantasaunan, joka vain lupsautti ikkunasilmiään. Siitä tulee minun kauppakassini.

Ehdin viime viikolla vaikka mitä muutakin. Kävin muun muassa äitien haudalla Maunulan uurnalehdossa. Kävelyllä oikein, kameran kanssa. Minä en ole mikään alvariinsa haudoilla ramppaaja - mistä poden vähän tunnontuskia - mutta aina sitten kun menen, niin on kotoisa ja hyvä mieli. 

Nautin uurnalehdon tunnelmasta, ja varsinkin aloin taas ajatella Ryötönperää. 

Kun minähän en lähtökohtaisesti ole alppiruusujen ystävä. Vaikka kotipihassa kasvaakin yksi jättiyksilö. Mutta nyt taas Maunulan lammella tulin uusiin ajatuksiin. Voisinkohan istuttaa mökkirämerantaan alppiruusun? Kestäisiköhän se veden pinnan vaihtelut? Pystyisiköhän kotipihan alppiruususta jotenkin varttamaan - tai jotain - uuden yksilön? 

Oli niin todella kauniin näköinen lammen rannassa. Paljon parempi kuin Ryötönperän ryteikkö:

Aloin haaveilla myös liljatyyppisten kasvien istuttamisesta mökkirantaan. Iiristen ja leijonankitojen. Onnistuisikohan. Voi että.

No mutta sitten. Huolsin myös tomaatit. Laitoin varsin pariinkin facebook-puutarharyhmään kyselyitä, että pitääkö leikellä niitä "varkaita" pois ja mitä ne ovat. Meillä nimittäin alkaa jo joihinkin taimiin punkea kukkaa, joten jos onnistun, tulee satoakin. Ehkä.

Sain palautetta. Liian pienet istutusastiat (ämpärit). Onko pensas- vaiko varsitomaatti. Mini vaiko normaali. Hmm... Siemenpussi informaatioineen on nyt mökillä. Minä päätin, että minivarsitomaatti on kyseessä ja leikkelin kaikki varkaiksi tunnistetut versot pois. Laitoin vielä toiseen puutarharyhmään kommentiksi Varkaat kulkurit -biisin youtubesta, muttei kukaan sille huumorille lämmennyt. Olenkohan jotenkin tullut nyt väärinymmärretyksi.

Ei kai tomaattien kasvattaminen voi niin vakavaa olla? Ja kyllä sitä ihminen saa biisejä hyräillä ja muillekin niitä tarjoilla, jos sille päälle sattuu. Odotan tykkäyksiä.

Apulainen tulee kohta kylään. Mitähän hän sanoo eteisestäni. Kännykkäkuvaa kommentoi ainakin, että hän voisi pestä ikkunoita meillä. Kyllä on kätevä sellainen ihana Apulainen. 

Huomenna sentään minä menen taas töihin päiväksi. Ylihuomiselle olen luvannut pikakesäretken Tallinnaan Upin kanssa. Huvittava ajatus sekin. Minulla on ainoana henkkarina se kissankusema repaleinen passi - vielä vuoden voimassa - jonka kuvassa näytän sikotautiselta. Arvatkaa vaan, jännittääkö matkaselvityksessä.

Ostan retkeltä ehkä edulliset liköörit Ryötönperän vieraita varten. Niin olen ainakin suunnitellut. Koskaan minä en kumminkaan jaksa raahata risteilyiltä mitään, aina on tyhjä reppu niskassa löpsöttämässä kun saavun kotiin. Yhdessä oleminen ja pikkuretkeily, ne ovat ehkä tärkeämpiä kuin Ryötönperän baarikaapin täydennys.

Tuli äsken tauko kirjoitteluun. Apulainen kävi jo. Hänellä oli yhden tunnin agenda. Avattiin yhdessä kirjekuori, jossa oli hänen ensimmäinen ammattitutkintotodistuksensa. Itkuthan siinä pääsi. Nyyhkytettiin ensin täällä eteisessä. Sitten röykkiöiden keskellä sisällä. Ihailtiin arvosanoja ja kehuttiin toisiamme.

Hän sanoi eteisestä, että vau. Tuntui lopulta sivuseikalta minun remonttihommani.

Minä olen niin onnekas, kun on elämässä nuorisoa, jota saa rakastaa. Anteeksi nyt vaan tämä lopun sentimentaalisuuteni, mutta siihen on hyvät syynsä.