Ai, että!

Oi halleluja, miten oli ihanaa käydä perinteisellä pitkää mökkilomaa edeltävällä huoltokäynnillä Ryötönperällä! Kun kesäkuu on ollut niin vilakka, niin ei kuulkaa ole mennyt kukinnot ohi. Minkä voitte havaita oheisista kuvistakin.

Jouduin ihan automatkalla suunnittelemaan, että miten rytmitän tämän raportin.

Ensin on kukka- ja luontokuvat, sitten tekemiset. Toivottavasti en kyllästytä.

Turhaa oli alkukesän haikeuteni siitä, että meneekö pakkokaupungissaolemisen vuoksi Teuvon ja muiden juhannusruusujen kukkein aika sivu silmien. Tai tapaanko vain ryvettyneen sireenin. Ja akileijojenkin tila huoletti. Aivan suotta. Kaikki oli mökillä täydellisimmillään! Nyt ollaan jo saavuttu kotiin ja soitettu poliisin neuvontanumeroonkin.

Oli nimittäin miehen autonromusta joku yrittänyt poissaollessamme vääntää ovea irti ja siitä turhautuneena oli tekijä rikkonut vieläpä ikkunankin. Helmikaarassa oli kaikki ovet auki, niinpä sieltä oli viety vain parkkirahat kolikkolaarista. Vitsailin, että olisi pitänyt jättää avaimet suulle, niin olisivat voineet sen viedä samalla pois. Päätin, että en suostu sellaiseen turvattomuuden tunteeseen, joka tällaisista ei-toivotuista kotipihavierailuista voisi ihmiselle tulla.

Vaan jatkan kesälomatunnelmissa ja sillä siisti.

Meillä on ollut viikonlopuksi vuokrattuna kunnollinen auto. Sehän tulee siis halvemmaksi kuin yhden hengen junaliput mökille ja takaisin, mitä ollaan äimistelty ja ihmetelty VR:n  politiikkaa. Pitäisi olla yliaktiivinen nettitarjoushaukka, että pääsisi maalle inhimillisin hinnoin rautateitse. Tiedä vaikka tässä alettaisiin enemmänkin sitä harrastaa - siis vuokrausta - kun ei täällä kaupungissa välttämättä tee menopelillä mitään, ja meillä tosiaan molemmat vanhat romut jo kohta paremmilla ajoteillä... Perjantaina siinä ilmastoinnissa ja toimivan radion (ja vilkkujen ynnä muiden asioiden) äärellä mietin, että pitäisiköhän pyytää jokin autovuokrafirma blogiyhteistyöhön. Siis vitsinä mietin, osin toisaalta vakavissanikin.

Vaikka minua vähän ärsyttääkin blogien mainonta, niin tästä kyllä hyötyisivät molemmat osapuolet. Tai siis minä ainakin. Ehkä blogini pitäisi olla himpun verran suositumpi, että saisin autoja vuokrailla puoli-ilmaiseksi mainontaa vastaan?

No, mutta siitä kuulkaa lähti rönsyilemään seuraava ajatus - eikä oltu vielä edes perillä. Että pitäisiköhän minun vaikka ensi keväänä pitää teille rakkaimmille blogiystäville jokin Ryötönperä-viikonloppu? Tulisitteko? Mies käski kysyä vielä, että mikä olisi paras ajankohta. Olisiko sellaiselle tilausta kuitenkin sydäntalvella, kun puutarhoissamme ei tapahdu mitään ja ollaan joutilaita, vaiko ihana kevät. 

Minä jään miettimään, saa laittaa ennakkoilmoittautumisia. (Sittenhän siitä voisi vahingossa tulla tottakin, hui!)

Kun saavuttiin mökkipihaan, unohdin kaikki mietelmäni. Oli niin nättiä, hyvä etten pussannut maata.

Perjantai-illan auringonlaskussa oli pakko mennä mönkimään Japanialaiseen Puutarhaan ja ottaa vastavalokuvia. Jos vaikka onkin loppukesä pilvinen, niin on meditaatiokuvia muistona ainakin. 

Ja heti eilen aamulla viistovalossa tietenkin ruusutarhaan.

Hyötykasvirintamasta ei mitään kovin valloittavia kuvia saanut, sillä ainoat, jotka meillä voivat erinomaisesti, ovat valko- ja ruohosipulit. Meikäläisen lehtikaali ja -salaattirivit olivat aika vaisuja vielä, muutama sirkkalehti. Eipä tarvinnut myöskään rikkaruohoja kitkeä, mikä oli kiva. Yllätysmomenttina komeili miehen spontaanisti viljelemät retiisit. Vähän tiuhalta se rivi minusta näytti, mutta suora oli ja jännä nähdä sitten, tuleeko muka satoakin ilman harvennusta.

Kuinkahan kauan joudutaan odottamaan, että selviää ilmaantuuko Matrikkelitaiteilijan syksyllä istuttamista maa-artisokista mitään. Silloin oli kyllä vähän pakkasen tuntua, ovatkohan paleltuneet. Ja erityisen pettynyt olen siihen, että en taidakaan saada Karhunlaukkamätästä. Tylsää. Siellä kaksi kitukasvuista yrittää ponnistaa. Ehkä ei ole Ryötönperän ilmasto sittenkään tarpeeksi länsirannikollinen.

Tilannehan Ryötönperällä on nyt myös sellainen, ettei voi oikein olla missään eikä tehdä mitään. Jos siis lintulapsinäkökulmasta ajattelee. Se on lisähinta, jonka joutuu maksamaan siitä että ollaan jouduttu olemaan mökiltä pois. Joka rakennuksessa on nuorisoa. Pääoven talitintit eivät eilen meinanneet millään käsittää, että me emme ole vaarallisia. Vaan hätämekkaloivat koko iltapäivän, mutta onneksi uskalsivat kuitenkin viedä ruokaa lapsille. 

Toki yritin heitä(kin) valokuvata, mutta tuli vain töhryisiä taidevalokuvia.

Sen sijaan avuton lapsikatras on julmalle harrastelijaluontokuvaajalle oivallinen kohde kun eivät pääse vielä pakoonkaan ja liikehdintä on muutenkin aika hentoista. Tässä liiterin liukuoven päällä asuvaa nuorisoa (en siis voinut taaskaan tehdä klapeja tai römytä siellä), en tiedä heidän rotuaan:

Niin ja rantasaunalla me istuttiin perjantai-ilta ihan tyhminä, ja vasta eilen aamulla huomasin että jo viimeksi hylätyksi luulemassani pesässä olikin herranjestas erittäin pieniä lapsia. Ensin näin vain kaksoset, mutta tänä aamuna kun sittenkin rohkaistuin kurkkaamaan uudelleen, niin siellä onkin neljä. Joku tosi pieni lintu on heidät muninut, ja emo päivystää pesällä lasten kanssa aika paljon.

Eilenkin kun rannassa pesin Neiti Näpsää, enkä ollut lintuja huomaavinaanikaan, niin sivusilmällä saatoin erottaa, miten minua sieltä pesältä aikuislintu tarkkaili ja samalla piti jälkikasvuaan lämpimänä ja turvassa. Toivon todella, etteivät rannan konfliktioravat keksi tätä pesää. Heistä tosin ei ole nyt näkynyt jälkeäkään. Ehkä ovat muuttaneet lomalle metsään.

Nyt minua huolettaa suuresti, miten linnut reagoivat kun viedään ensi viikolla kissat tontille. Meidän vanhoista dooriksista tuskin linnuille on mitään vaaraa, mutta eiväthän ne siivekkäät sitä tiedä. Mitä jos eivät enää viekään lapsilleen ruokaa? Pitääkö minun alkaa kanniskella pesiin hyttysiä ja ruokkia pinseteillä? 

Minä sanoin miehelle, että jos - JOS - sattuu sellainen vahinko, että kissat tuovat saalistetun linnunpojan (olen muuten miettinyt, että miksi kissat niitä isäntäväelle roudaavat, saaliitaan) meille, niin ei saa torua lajityypillistä toimintaa. Mieluiten ei reagoida vain ollenkaan, "sammutetaan" ei-toivottu käytös. Minä muka ammattikasvattajana tällaisenkin tiedän, olenkohan väärässä. 

Tässä saunan lapset. Neljäs nukkuu:

Ehdittiin yllättävän paljon yhdeksi viikonlopuksi. Liekö syynä loman alkamisen tietoisuuden energia. Käytiin yhdessä jopa paikallistapahtumassa rompetorilla. Ja puutarhamyymälässä. Jälkimmäisessä minä hipelöin puoleen hintaan myytäviä yrttejä, mutta lopulta hankittiinkin vain miehelle chilipaprika. Hänet istutettiin eilen entisen laventeliniityn tilalle.

Mutta rompetori. Voi hemmetti. Meillähän on rompetta ihan liikaakin. Mutta tavallaan ostamistahan ei ole se, jos ostaa jonkun toisen vanhaa ja käytettyä? Minä sain kaksi keittiölasipurkkia. Eivät ne mitään halpoja olleet, mutta ei todellakaan tehnyt mieli tinkiä. Vaikka siis toisen kanttakin oli korjailtu valkoisella maalilla. Minä näin sieluni silmin, miten hartaudella niitä myyvä herra oli iltapuhteikseen tössöttänyt ruosteista Karhu-kantta. Miten hän sitä tehden ajatteli, että saa purnukasta paremman hinnan. 

Kun hän lopulta - minun siinä aikani hipelöityäni - uskalsi kuiskata niskaani "Kahdeksan euroa.", olin valmis maksamaan ja ostamaan toisenkin purkin. 

Pahin romuonnettomuus tapahtui, kun ostettiin yhdeltä nuorelta naiselta aika paljon ihania kristallilaseja. Muka vierasvaraksi. Siksi piti tallentaa kuva eilisen lounaan ajoilta:

Epätarkassa kuvassa voimme havaita oikein kauniin viinilasin.

Me nimittäin päätettiin alkaa harrastaa lounaita tänä kesänä. Yleensä ystävätkin näkevät meillä nälkää, kun ollaan iltasyöjiä. Nyt siihen tuli muutos. Mies teki silakkapihvejä. 

Mutta illallinen. Ah. Se oli minun erikoistilaukseni. Grillipizzaa. Pizzaa grillissä. Grillistä. Mozzarellaa. Tulikohan nyt uudelleen nälkä. Minulla on aika monta dokumentaatiokuvaa pizzojen paistamisesta, mutta ohessa on lopputulos.

Suosittelen pizzakiven hankintaa kaikille! Voi olla, että minäkin vielä opettelen sen käytön. Vaatii varmaan vähemmän kärsivällisyyttä kuin pizzataikinan teko konsanaan.

Löysin myös paristot radioon ja oli ihana kuunnella Entisten nuorten sävellahjaa. Perintöpuutarhatuolilounge vaihtoi paikkaansa päivän ja auringon mukaan. Illalla se oli siten, että nähdään järvelle, ja häiritään mahdollisimman vähän linnunpesiä.

Toista iltaa rantasaunalla emme tohtineet istua, vaan kävimme vain hissunkissun löylyissä. Hyssyteltiin toisiamme olemaan hiljaa lintulasten vuoksi.

Unohduttiin eilen lopulta kumminkin pizzapöydän ääreen, niin että lounge oli sittenkin vain enemmän lauantain iltapäivälehden lukua varten. Mies istui päivällä naama varjoon ja minä aurinkoon päin. Käteviä nuo kevyet tuolit kun voi siirrellä. Tuli ryppyjä ja ihosyöpäriskejä tahi ei, minä annoin klyyvarin palaa. Tiedä, vaikka olisi ollut kesän ainoa aurinkoinen lauantai.

Niin, ja pitihän rompetorilta hankitut snapsilasitkin testata. Onneksi olin käynyt Tallinnassa, että oli likööriä. Tänään sanoin miehelle, että voitaisiin tehdä tästä eteenpäin sellainen sääntö, että vain vieraiden aikana tarjoillaan liköörejä ja muita terävähköjä juomia. Vaikka olisi miten kauniit lasit.

Siinä alkoi nimittäin taas huuliharppu meikäläisen toimesta soida, kun oli pari naukkua otettu. Meni hyvät radio-ohjelmat hukkaan. Meinasin tuoda harput kaupunkiin turvaan, etten vaan munaa itseäni kesävieraiden aikana mökillä. Vielä on kesää jäljellä, ja sehän tässä huolettaa. 

Ei vaiskaan. Ihana ajatus päästä ensi viikolla asettumaan mökille kunnolla. On kyllä älyttömän paljon tekemistä. Täytyy pitää huoli, että tulee myös lekoteltua dekkareiden parissa edes jokunen päivä. Tai edes tovi.

Aloin eilen hahmotella myös kesäulkotiskauspaikkaa. Onneksi ei oltu heitetty vanhan saunapadan valurautaosaa pois. Se meni nyt ex-savustuspaikalle odottamaan alleen nuotiota. Nythän paikka näyttää vielä karulta, mutta kyllä siitä vielä soma tulee. 

Minä oikein visioin, miten kesäaamuina pistän tulet padan alle ja kahvia siemaillen - ehkä lintuja katsellen tai kirjaa lukien - odottelen veden lämpiämistä. Miten tiskaaminen tuottaa sen hartaan aamurauhan, jota kaipaan erityisesti silloin kun on vieraita. Uskovatkohan he aidosti, että minä tykkään tiskata, vai luulevatko minua marttyyriksi jos yksin tuherran pesupaikallani?

Pitää muistaa selittää. Käsin tiskaaminen on minun tapani meditoida. Kyllä sen lähimmäiseni tietävät.

Minä raportoin sitten lisää tiskipaikaltani, ei tarvitse enää pimeässä aamutuvassa tuhertaa, vaan pääsee heti ulos. Sekin on ihana ajatus.

Me emme muuten olisi tulleet nyt kaupunkiin, mutta miehellä on huomenna silmäleikkaus. Kamala ajatus, että puolison näköelimiä ronkitaan. Pelottaa. Sitten on muutama muu asia - automurtojen ilmoittelut ja sensellaiset - mitä pitää hoitaa. Ja sitten - SITTEN - pakataan kissaeläimet mukaan ja päästään pitkähkölle mökkilomalle.

Minä löysin mökiltä parikin kivalta vaikuttavaa Kinsey Millhone -dekkaria, joita voin sitten lukea. Piti ottaa yksi mukaankin, että voin jo kotona aloittaa. Mutta unohdin sen mökkisängylle. Mitä minä nyt luen?

Ihan sama, kyllä minä varmaan jotain kaupunkihyllystäkin löydän.

Toivon, että kirjoitan seuraavankin raportin taas maalta. Muistakaa - ystävät - se blogitapaamiskysymykseni. Tulisitteko? Talvi vaiko kasvukausi?

Jos talvi, niin voisimme yhdessä kynttilöiden tunnelmassa tehdä suunnitelmia. Minähän pidän myös glögistä, kestätteköhän te sen.