Sininen ovi ja paljon muuta.

Päätin pitää tässä pikkuisen tauon puuhastelusta ja pistää muutaman sanan ylös ikään kuin väliraportiksi täältä mökkilomalta. Sitä jatkuu vielä sunnuntaihin saakka. Vaan on sopiva kohta pysähtyä, sillä olen muutaman tunnin itsekseni tiluksilla. Mies tulee iltajunalla. Ja minullahan oli siis yllätysvieras mukana, ja hän poistui Helsingin suuntaan aamulla. Lapsuudenystävä tarvitsi akuuttia hermolomaa arjestaan ja hyppäsi tiistaina Helmikaaran kyytiin ja tänne.

Kyllä on väsynyt mökkivieras kätevä!

Hän muun muassa käänsi kasvimaan. Putsasi räystäät. Leikkasi nurmikkoa. Rapsutteli ulko-ovia maalausta varten. Lämmitti saunaa. Äyskäröi Neiti Näpsään kertyneet sadevedet. Lisäksi tietenkin kuunteli loputtomia monologejani, osallistui toki itsekin muistelointiin. Niitähän riittää, muistoja, ihmisen kanssa, jonka on tuntenut hiekkalaatikolta saakka.

Ruokalistamme oli yksinkertainen. Sekin oli mukavaa. Ensimmäisenä iltana syötiin Ruhtinattaren perunasalaattia. Siinä on perunaa, kukka- ja parsakaalia, tomaattia + aurinkokuivattuja tomaatteja ja etenkin niiden öljyä. Juustoja ja leipää. Toissailtana pidin risottokoulun, ja syötävää tulikin niin paljon, ettei eilen tarvinnut valmistaa sapuskaa laisinkaan.

Minähän en oikein malttaisi ruoka-asioihin kamalasti aikaa käyttää, kun voi ulkonakin olla ja tehdä jotain muuta. Risottokin syntyi terassilla kaasumuurikkasysteemillä, vaikka olikin jo aika myöhä.

Saunottu ollaan tietenkin hartaudella.

Vitsailin eilen, että pitäisi oikeastaan pitää käänteistä työlistaa. Että täytyisi kirjoittaa ylös kaikki se, mitä on tullut tehdyksi. Sillä tuli sellainen tunne, ettei muisteta edes kaikkea. Aika on muutamana päivänä jo mennyt sillä tavalla sekaisin - tai siis oikeammin kai ajantaju - että ihan kuulkaa hommatkin sekoittuvat toisiinsa ja rentoutumiseen. 

Vaan eipä nyt sentään ainakaan unohdu julkisivuhuolto. Saatiin nimittäin mentyä sinne Rautiaan ja hankittua ovimaalit. Ajatuksena oli, että ostetaan ne niin kuin valmiiksi, että jos sattuu tulemaan inspiraatio. Ja tulihan se heti eilen. Sillä välin kun minä viljelin lehtikaalia ja -salaattia, niin lapsuusystävä hinkkasi ovia maalauskuntoon.

Olen vähän ajatellut alkaa Tikkurila-maalifirman keulakuvaksi tai mannekiiniksi, on niin mahtava maali! Rautian tyttö minun yllätyksekseni nimittäin kertoi, että ei tarvitse sen erityisempää pohjakäsittelyä pinta, että kunhan enimmät rapsuttelee. Ja että ihan sopii vanhalle lakatulle ovelle tuo maali, jonka olin vahingossa valinnut.

Että tarjouksia odotellaan, Tikkurila.

Olen tyytyväinen oven väriinkin, mitäs sanotte?

On kyllä vähän ankea vielä, kun ei ole kukkasia sokkelin peittona.

Tietenkin siinä tekemisen huumassa ennen-kuvien ottaminen tuntui aivan toisarvoiselta. Minä ajattelin, että on niitä kuvia tästä mökistä suhruisine ovineen tallessa ihan tarpeeksi. Ja oli sitäpaitsi kiire maalamaan ennen kuin aurinko alkoi paistaa oveen.

Maalarinteippi oli lopussa tietenkin, mutta onneksi löysin jotain ihmeellistä kontaktimuovin tapaista leveää teippä perikunnan kätköistä. Sillä sai karmeja suojattua sen verran, mitä nyt oli tarpeen. 

Lisäksi iski somisteluvimma, kuten mökin seinästä voitte havaita. Mietin, että tulikohan nyt kuitenkin liian kotiseutumuseomaista. Katsotaan, mitä mies illalla sanoo. Minusta ikkunattomat seinät yhtäkkiä kaipasivat jotain.

Kukka-asioihin en tällä reissulla kamalasti puutu - en siis ole mennyt laventelikauppaan tai muillekaan taimiostoksille. Koska jos tässä nyt käy niin kuin on ollut puhe, että tullaan vasta kolmen viikon päästä seuraavan kerran, niin ei kai kannata laitella istutuksia. Pistän sitten sen pidemmän kesälomapätkän iloksi ja heinäkuun kesävieraitakin varten on kiva somistella lisää. 

Ai niin ja takaovi! Senkin minä maalasin. Siitä ei nyt tähän hätään ole kuvaa. Mutta sieltä tämä "uupunut" kesävieras terapiatöikseen repi vanhat ja turhat porraskaiteet irti. Minäkin pikkuisen heilutin moukarilekaa ihan esimerkin vuoksi, ja sorkkaraudankin käytön näytin. On vieläkin tuoreessa lihasmuistissa leikkimökin purku, niin sujuu helposti tuo tuollainen homma. 

Kun tarpeeksi kauan kaksi naista käyttää voimiaan, niin kyllä siinä rautaputkella betoniin kiinnitetyt kaiteet irtoavat.

Nyt pitää miehen vaan rälläkällä sahata pari törröttävää putkentynkää pois. Mehän siis todella saatiin ne väännettyä katki. Ei ihan pikkuhomma, mutta tarpeeksi jos on turhautumista fysiikassa jemmassa, niin sisäinen peppipitkätossuhan sellaisesta tarvittaessa syntyy itse kullekin.

Voimaa toki saa myös halusta saada nättiä ja valmista kädenjälkeä. Kyllä ihminen on jännä eläin, kun on se tarve muokata elinpiiriään. Toki hyötymomenttikin vaikuttaa, täytyy sitä pitää huolta oman torppansa julkisivusta. Tuli ihan tosi torpanomistajaolo, kun nyt ensimmäisen kerran kajosin taloon ulkopuolelta. Laskin, että käynnissä on viides hallintakesäni täällä. Kyllähän sitä jo joutaa vähän maalia sutimalla juhlistaa, puolta vuosikymmentä.

Meillä oli jotenkin todella kotoisaa lapsuusystävän kanssa. Jännä, miten sellainen hiekkalaatikolla ystävystyminen kantaa läpi elämän. Vieläpä kahta niin tosi erilaista ihmistä, ollaan kyllä aika yö ja päivä. Ehkä juuri se tekeekin kanssaihmisten kanssa elämisestä mielenkiintoista, toisenlaisuus. Kuka sitä nyt itsensäkaltaisen tyypin kanssa jaksaisi alvariinsa hengailla.

Minä ainakin kyllästyisin, jos kaverina olisi tällainen samanlainen pälättäjä ja portaalla suunnittelija, kuin itse olen. Viininkin riittävyydestä saisi olla huolissaan, jos seuralainen olisi yhtä perso drinkeille kuin minä. Ja nälässä saisi olla, sillä nimenomaan ystävien ravinnontarpeen vuoksi minä täällä saatan jotain ruokaa tehdä, mutta jos olisivat ruoka-asioissakin samansuuntaisia kuin minä niin tonnikalavoileivillä elettäisiin. Olisi vain nätti kattaus, mutta ei oikein mitään kivaa mitä laittaa lautasille.

Ehkä voisin muuttua siinä asiassa hieman, alkaa tykätä enemmän kokkailusta. Olisikohan siitä hyvä syysharrastus sitten, vai otankohan jo kesälomaan kertakaikkiaan sellaisen ulkoruoka-asiaoppimisteeman, kun on se savustuspönttökin kerran. Kyllähän sitä voisi itse asiassa kaikenlaista tehdä ihan vaikka nuotiollakin. Pistetään harkintaan.

No mutta, yhtä kaikki (niin kuin Matrikkelitaiteilija aina sanoo). On taas syntynyt ihania kesämuistoja, tässä selfie eilisillalta. Minä olen tuo joka huitoo taivaaseen:

Mitähän vielä tällä reissulla tulee tehtyä. Minä tietenkin toivoisin, että jatkettaisiin kasvihuoneen rakentamista, mutta voi olla että mies haluaa pitää ihan vain lepopäivän huomenna. Ansaittu on sekin. Minä voin sitten jatkaa vaikka Japanialaisen Puutarhan raivuuta ja kesäkasvillisuuden rönsyämisen hillitsemistä.

Mennäänköhän me romattiselle veneretkelle, kun on nyt tuo Neiti Näpsäkin eikä mies ole vielä hänen kanssaan tehnyt tuttavuutta ollenkaan. Mutta onkohan riskejä. Nuorisoa puolustavat vesilinnut esimerkiksi. Laulujoutsenet vaikuttavat aika omistavilta järvenpohjukkansa kanssa, että ei ainakaan niiden pesän lähelle uskalla soudella.

Toisaalta, voisihan se olla hyvä että tottuisivat meikäläisiin ja sitten ymmärtäisivät heinäkuussa tuoda taas poikaset ihan meidänkin saunarantaan näytille. Jos minä vaikka jotenkin yrittäisin naamioitua. Ei kun eihän sitä kannatakaan ainakaan joutsenelta näyttää, kun nimenomaan toiset lajitoverit täältä häätävät oikein mekkaloimalla pois.

Mietittiin, että olikohan järvelle pyrkinyt yksinäinen joutsen - joka siis karkoitettiin - viime kesän poikasia. Että onko niillä kaipuu synnyinrannoille. Aika julmaa kun sitten vanhemmat ajavat tylysti pois. Ei ole mielestäni reilua se.

En haluaisi oikeastaan edes ajatella sitä, joten nyt siirrymmekin sitten puutarhakuulumisiin. Olen tänään alkanut askarrella Japanialaiseen Puutarhaan polkua. Tai siis sen alkupäätä. Kaivelin maahan 13 tiiltä tavallaan askelmiksi. Ja rojautin yhden lankkujutun seuraavaan etappiin. Nyt on mietintätauko. Kuvasta ei oikein saa näköjään selvää työni laadusta, täytyy dokumentoida paremmin. Siellä se kuitenkin nyt menee, polun alku, ruohosipulin takaa kohti saniaisia:

Vaikka onkin vähän tylsää lähteä täältä sunnuntaina takaisin kaupunkiin, niin onpa vaan aika ihana tieto se, että neljän viikon loma on vasta edessä. Kun kiltisti teen kolmen viikon työvuoroni - niitä ei ole paljon, mutta ovat sen verran hajanaisia, että vapaata pätkää tänne asti tulemiseksi ei oikein löydy - niin sitten päästään miehen kanssa oikein yhteiselle lomalle. Otetaan kissatkin mukaan.

Minulla on aika monta visiota toteutettavaksi sitten. Ja heinäkuun puolivälissä on Ryötönperän Filmifestivaali. Pitää siihenkin alkaa valmistautua huolella. Tulee olemaan tontti ja torpat koetuksella silloin. Ja edustavaakin haluan että on. Kun saa vieraita, on hyvä syy raivata muutakin kuin ryteikköä. Siis esimerkiksi sisällä.

Vaikka ollaan me järjestelyporukan kanssa jo oikeastaan päätetty, että tänä vuonna ei festivaalilla hengata tuvassa juuri ollenkaan. Pakotetaan kaikki ulos ja näytökset pidetään liiterissä. 

Nyt minä menen jatkamaan kitkemishommaa ja saatanpa tehdä muutaman klapinkin. Jos oikein sille päälle satun, niin ehkä yllätänkin itseni ja puolison vaikka loihtimalla illaksi jonkin mielikuvituksellisen aterian siitä, mitä kaapista löytyy! Ihanaa, kun on aikaa, voi luovasti ryhtyä siihen mikä huvittaa.

Hei nautinnollista kesäviikonloppua teille muillekin!