Aavistus kesäkaihoa

Aavistuksen haikein mielin heräsin tähän aamuun kaupunkikodissa. Vaikka kyllä minä viihdyn täälläkin kesällä, en minä sillä. Mökille vaan jäi niin nättiä ja lintuja. Toisaalta, jälkimmäisten kannalta voi olla kiva, ettei tarvitse säikkyä rannassa tepastelevia, höpötteleviä ja pahimmassa tapauksessa soutelevia ihmisiä. Saavat kasvattaa jälkikasvuaan rauhassa, niin on nuoriso sitten jo potrassa kunnossa kun me mökkiläiset asetumme virallisiksi kesäkotilaisiksi heinäkuussa.

Ollaan ihan suunniteltu Hesarin ja postin kääntämistä maalle. Pitääköhän minun viimeinkin vaihtaa isoisän nimi pois postilaatikosta, ja oma tilalle. Vai voisikohan postilaatikkoon kirjoittaa vain Ryötönperä. Se kun ei ole (vielä) mikään maanmittaushallituksen - vai mikä se on - hyväksymä paikkatermi, vaan itse tontillemme antama nimi.

No mutta. Vielä oviasiaan, koska minuahan kovasti kiinnosti, mitä mies valitsemastani väristä tuumaa. Hän tuumasi, että liian kirkas. Höh. Tarkemmin kun itsekin katselin, niin tulihan siinä mieleen, että miksei sellainen savuinen, tumma, mustikansininenkin olisi ollut hyvä. Vaan tällä värillä mennään ainakin tämä kesä, kun minä tästäkin kuitenkin tykkään. 

Ovenkahvat ovat aika kamalat. Mutta isovanhempieni valitsemat, ja pohdin että jos vaihtaisin jotkin modernimmat tilalle, niin voisi näyttää... no, jotenkin tylsältä. Siispä noudatin filosofiaa "Sitä mitä et voi peittää, sitä kannattaa korostaa." Laitoin ikkunattomaan takaoveen kahvan kaveriksi kaksi figuuria, jotka olivat lapsuudenkotini vessan ovessa. Nyt he saavat ilmineerata vaikka kesävieraille sitä, että tästäkin pääsee sisävessaan, jos huussissa on tunkua eikä metsäpissailu innosta.

Rumathan ne ovat, mutta tartteeko sitä aina olla niin sievää.

Onneksi oli miehelle muutakin esiteltävää. Esimerkiksi se hänenkin viljelyksiään varten myllätty kasvimaa ja Japanialaisen Puutarhan polun alku. Hänestä tiiliaskarteluni olivat oikein onnistuneet. Kiva oli saada tunnustusta! Mies jäi jopa miettimään niiden ja lankkuviritykseni väliin porrasaskelmaa. Ajatella, jos sellaisenkin vielä saisin. Itse olin järkeillyt, että vanhan kannon juurakko voi aivan hyvin esittää rappusta.

Ja sitten valkosipulit! Minähän heidän penkkinsä huolsin ensitöikseni. Kahdestatoista kynnestä yksitoista kasvaa oikein hienosti. On jännää. Pidän syksyllä ehkä valkosipulifestivaalit. Missähän vaiheessa satoa yleensä korjataankaan, pitää selvittää. Kitkin vähän villikasvustoa pois heidän ympäriltään. Sopiva määrä tulikin ruohojätettä katteeksi laitettavaksi. Oletan, että siitä ei ole mitään haittaa, että peittelin valkosipulien ympärillä olevaa paljasta multaa? On ikään kuin sekä kosteussuojana että rikkakasvien estäjänä siinä se kate. 

Arvasinhan minä, että kun miehellä oli vain yksi kokonainen päivä aikaa viettää mökillä, niin ei sitä hän halunnut kasvihuoneen rakentamiseen käyttää. Vaikka kävikin kyllä kylillä hakemassa kattoainekset valmiiksi. Tuli siinä samalla rikkoneeksi Helmikaaran peräluukun lukon, kun se kattomateriaali oli niin pitkää että peräluukku auki piti kuljettaa. Jotenkin oli myös sen verran painavaa, että jonkin sortin vääntymä syntyi lukkoon... Hmm. Joskus vähän harmittaa nämä pienet Rapatessa roiskuu -tyyppiset kommellukset, mutta en minä siitä mitään numeroa jaksanut tehdä.

Turha olisi ollut pilata kiva viikonloppu rähisemällä.

Sen sijaan oli ilo todeta, miten tartuttiin pienempiin puuhiin. Mies viljeli papujansa ja jotain muutakin maahan laittoi. Kävimme kokeilemassa myös soutelua Neiti Näpsällä. Minulla on sittenkin opeteltavaa niin kevyen soutuveneen kanssa! Olen tottunut painavaan. Tuntui keinuvaiselta, joten päätettiin että jollain porukalla meidän täytyy - tai siis minun mielenrauhani vuoksi täytyy - kellauttaa se yhden kerran kumoon rantakaislikossa. Ihan siis kokeen vuoksi, että miten helposti kaatuu vai kaatuuko lopulta ollenkaan.

Mietin myös, että mihinkä kohtaan rantasaunaa laitan pelastusliivit esille. Kun eivät ole minusta mikään esteettinen silmänilo roikkuessaan yhtään missään, mutta käden ulottuvilla niiden täytyy olla.

Sitten saunomisen aikana tulikin kunnon sade. Mutta emme antaneet sen vaikuttaa savustussuunnitelmiimme. Minä löysin nuotion suojaksi palasen jotain vanhaa kattopeltiä ja muutenhan kaikkea sadesuojaa löytyy sekä ihmisen että puukorin päälle. Oli oikein mukava tekemisen meininki, ja mikään ei ole parempi tuoksu kuin kesäkuinen koivu, luonnon kosteus ja siihen sekottuva nuotion haisu. Ah. Pitäisi pistää purkkiin talvenvaralle.

Minullahan oli suunnitelmissa tehdä lauantaina myös vähän aikaa klapitöitä ja kuskata puuainesta rantaan runsaasti varastoon. Oli oikeastaan sellainen olokin, että hetken olisin voinut sitä aivoja lepuuttavaa hommaa tehdäkin. Vaan sen esti pikkuruinen linnunpesä liiterin ovikiskon päällä. Pieni lintunen sieltä hätäisesti aina lensi pois, kun vähänkin lähellä ovea römelsin tai edes hiljaa liikuin. Sen verran utelias kuitenkin olin, että otin remonttitikkaat ja kurkkasin pesään.

Kolme pikkuruista vihreänsinistä munaa, joissa oli ruskeita täpliä.

Minun piti niistä ottaa ennen lähtöä vielä kuvakin, mutta mies oli ehtinyt siivota tikkaat jo liiteriin ja sulkea ovet, niin ei vaan antanut luonto periksi alkaa enää pikkuemoa kiusata. 

Oli niitä pesiä muuallakin. Saunalla yksi "paritalo", kahden pikkupesän yksikkö. Nyt jo tosin hylätty. Liekö orava käynyt. Ja mökin pääoven harjakaton sisällä yksi talitintin pesä. Erittäin hieno suojaisa paikka, jonne tintti aina muina miehinä/naisina pihasireenistä pyrähti. Ja vierashuoneen ikkunalla yksi rastaan pesä. Ainoa, josta lopulta otin kuvan todisteeksi ja muistoksi. Ehkä poistan sen sentään sitten loppukesällä, ettei tule mitään lintukirppuinvaasiota vierashuoneeseen kun tuuletetaan.

Eilen, kun lähtöaamun hässäkkä koitti, niin minä aloin suunnitella Päätöstä. Siis sellaista Päätöstä, että tästä lähtien alan tehdä lähtövalmisteluja mahdollisimman pitkälle jo edellisenä päivänä. Ainahan niitä ei ole yhtä paljon kuin nyt. Tuntui, että oli ihan liikaa huomioon otettavaa. Kesäpyykkisäkkien keräys ja lastaus. Oli tuvan sohvien päiväpeittoja ja saunakamarin lakanoita. Omatkin lakanat ja vaatepyykkiä. Jopa miehen kylpytakinkin otin vielä lopuksi mukaan.

Jos minä saisin vihdoin tänä kesänä sen putkimiehen kutsuttua laittamaan kaikki vesiasiat sananmukaisesti juoksevaan kuntoon, niin pyykkiä voisi taas pestä mökilläkin. Jokin nyt vedenpainetta estelee.

Sitten tietenkin - kun ollaan nyt pidempään poissa - niin huonosti säilyvien ruoka-asioiden mukaan pakkaaminen. Lähtötiskaus (jonka voisin myös hoitaa jo illalla). Piharomppeiden paikoilleen siivous. Enimpien leivänmurujen keittiöstä imurointi. Pattereiden ja muiden sähkölaitteiden tsekkaus. Muutamaan kaupunkisaunakertaan riittävien klapien autoon pakkaus (senkin voisi tehdä vaikka missä välissä edellisinä päivinä). 

Roskat. Ja niin edelleen. Päätöksestäni tulee olemaan paljon hyötyä. Voisi jopa jäädä aikaa ja energiaa vaikka leikata ruoho vielä lähtöaamuna, niin olisi heinikolta kammettu parin päivän etumatka pois.

Lähdön hetkiin haluan enemmän romantiikkaa, kuin mitä nyt esimerkiksi eilen aamulla oli:

On suuri tarve jättää huoneet sellaiseen kuntoon, että seuraavalla kerralla on mukava mennä. Tai ainakin pieniä tervetuliaisasetelmia. Sillä keskelle tupaa nyt kuitenkin jäivät esimerkiksi miehen hipelöimä - jo vuosia sitten ennen toimivaa venettä hankittu - sähköperämoottori akkuineen, minun ruohosakseni, pääoven uuteen väriin rimmaava itämainen matto (sateensuojaan, koska hän ei ole mikään kynnysmatto, vaan esteteettisyysmatto), pihatuolien tyynyt, kaksi kansituolia, kirves... ja paljon muuta.

Silläpä on tärkeää, että saan kaupunkiin lähdön hetkillä luoda viimesilmäyksiä asetelmiini. Ihan kohta olen niiden luona taas. Niin minä aina ajattelen, eikä onneksi sentään enää itketä niin kuin ensimmäisinä vuosina.

Saunakamariin jätin kesälukemistoa. Kuvasta puuttuu akvaviittipullo ja snapsilasi, jotka olivat siellä ukkosturvanani. Aloin ehkä pitää akvaviitin katajaisesta mausta.

Keittiön järjestykseen jättäminen on erityisen tärkeää.

Hyvä kun tuli tämäkin - ei mikään sisustuslehtikuva, mutta kuitenkin - otos näpättyä eilen, niin voin sen äärellä suunnitella. Nimittäin kaipaan tiskialtaan taaksen sellaista kirjavista laatoista tehtyä levysysteemiä roiskeiden suojaksi ja valopilkuksi. Unohdin toki ottaa mitat.

Olen myös antanut kattovalaisulle periksi jopa keskellä päivää. Tuo hyllyseinä on nimittäin eteläseinä ja kuten näkyy, siinä ei (vielä) ole ikkunaa. Joten valoa tulee aika niukasti vain varjoisasta sivuikkunasta oikealta. 

Sen alla on ihana pitkä puuhastelutaso, jonka minä olen täyttänyt kipoilla ja kupeilla. Sitten kun mennään takaisin, ne täyttyvät tomaateilla ja rehuilla. Joista viikonloppuvisiitin päätteeksi aina tietenkin osa kannetaan takaisin kotiin. Ajatella, että heinäkuussa saan pitää sitruunoita ja kaikkea esillä pidempään.

Lime-hedelmät toki aina välillä loppuvat, kun tehdään Ryötönperän mojitoja. Siis sikäli mikäli piparminttu on silloin jo kasvanut takaisin mittoihinsa. Se oli kärsinyt talvesta pahoin ja hetken jo luulin hänen menehtyneen. Vaan alkoipa viikonloppuna juurenpalasista nousta uutta lehteä.

Nyt minun vaan täytyy sopeutua kaupunkiin. Sitä edesauttavat mökkipyykkisäkit. Kun minä viikkaan niihin takaisin pestyjä päiväpeittoja ja lakanoita, tulee sellainen olo että ei Ryötönperä olekaan niin kaukana.

Työkavereitakin on kyllä ihana nähdä. Vaikka on minulla myös useita irrallisia vapaapäiviä.

Tunnelmaa toki nostaa myös villiintynyt kotipiha, jonne voin mennä nyppimään koska tahansa terapiakseni. Aionkin ottaa siitä nyt ilon irti. Minä en taida sittenkään yrittää nauttia kesä-Helsingin tarjonnasta tai saaristosta, vaan hiljentyä mieluummin laittamaan tätä kotia kesäkuntoon. Jollain tasolla sitä kuulkaa kummasti jo ajattelee elokuuta ja mökkilomalta kotiinpaluutakin. Täytyy senkin olla mukavaa sitten.

Minusta on alkanut vanhemmiten tulla sellaisen koulukunnan edustaja, että en näe enää mitään rikollista siinä, että jo alkukesällä ajattelee syksyäkin. Tiedän, että moni pitää sellaista murehtimista tai huomioon ottamista turhana. Mutta kun kaihoilee jo vähän etukäteen, niin sepä ei sitten tule niin yllätyksenä, elokuukaan. Joka on sitäpaitsi aika ihana kuukausi - hämärät lämpimät illat.

Lisäksi olen päättänyt suhtautua työajan ulkopuoliseen elämään kesälomamaisesti. Se kyllä onnistuu. Lukemistossani on nyt mökiltä tuotu Kesäkirja ja dekkarikin oikein (Eivät ole liian raakoja nuo Kinsey Millhonen seikkailuista kertovat rikosromaanit). Tuli Apulaisen kanssa viikonloppuna soitellessa puheeksi hänen tämänhetkiset lukuhalunsa, ja Kesäkirja mainituksi. Sepä oli minulla siinä vieressä sattumalta ukkoslukemistona rannassa, mutta lupasin ottaa mukaan kaupunkiin. 

Taidan sen lukea itse ensin, ennen kuin annan Apulaiselle hoitoon.

Myös dekkari ja Bergmanin kirja ovat jo kesken. Jälkimmäisen löysin miehen hyllystä, ja se vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta. Etenkin sen valossa, että luin keväällä ne Liv Ullmanin pari omaelämäkerrallista kirjaa, joista ei sitten kuitenkaan huvittanut täällä raportoida vaikka kaksi kertaa aloitin. Jääköön. Mutta kun lukaisen tuon Ingmar Bergmaninkin, niin onpahan taas vähän kokonaisempi käsitys parista - keskenäänkin hengailleesta - pohjoismaisesta taiteilijasta. 

Paluumatkalla puhuttiin miehen kanssa muun muassa autoasiaa. Sen lisäksi, että matkantekoa pikkuisen haittasi avoin peräluukku (tai ei se siis taivasta kohti auki ollut, mutta lukkoon ei mennyt, joten pieni rakonen jäi luukun ja auton väliin) ja sitä kautta autoon haiseva pakokaasu, niin öljyä autoon lisätessään mies ilmoitti että öljytikku oli irronnut haperosta renkulastaan ja tippunut öljysäiliöön.

Minä ajattelin koko matkan sitä öljysäiliön pohjalla makaavaa tikkua... Vaikka järjellä tajusin, että ei se siellä varmaan mitään haittaa, niin kuitenkin kuuntelin moottoria koko ajan.

Kukahan ostaisi vuoden 1988 Seat Ibizan, jolla on ajettu vain vähän. Säästeliäästi vie polttoainettakin, mutta öljyä paljon. Kytkin on juuri huollettu. Ei toimi oikea vilkku, mutta vasen lampunpyyhin sitäkin tehokkaammin koko ajan. Jossa on peräluukun lukko rikki ja öljytikku moottorin sisällä. Jossa oikea eturengas joskus tyhjenee itsestään ja apukuskin jalkatilassa on ihmeellisiä radiostereojohtoja, koska emme ole saaneet aikaiseksi niitäkään virittää.

Jos ei olisi aika paljon muitakin rahareikiä, tässä jo varmaan norkoiltaisiin autokaupoilla. Nyt on loman ajaksi suunnitteilla ehkä auton vuokraus, ainakin osaksi lomaa. Jos Helmikaara pidettäisiin elokuun loppuun saakka vain vain kauppa-autona, ja sitten kun se pitäisi katsastaa, antaisin pois...

On niin paljon kaikkea mietittävääkin. Silläpä minä ehkä alankin nyt haistella mökiltä tuotuja raparperejä. Että keitänkö mehun vaiko hillon. Vaiko opiskelisinko ihan chutneyn teon. Mies toivoo jälkimmäistä, mutta onkohan lähikaupassa inkivääriä. 

Tulikin näköjään pitkät löpinät. No, jokaiselle jotain. Ehkä.