Ikuisuuden kestänyt taidepläjäys

Mistä alkaisin. No. Ensinnäkin täysin tavoilleni poiketen esittelen nyt tässä episodissa ihmiskuvia. Ei ole tässä ehtinyt pahemmin kukka- tai asetelmaotoksia näpsiä. Sen verran on ollut kokonaisvaltainen keskikesän juhla, voi herranjestas sentään. Milloinkahan olen nauranut yhtä paljon, en muista. Silmärypyt syvenee tästä tällaisesta, vaikka onkin ollut vain iloista.

Lukuisilla drinkeillä ja auringossa siristelyllä voi toki olla osuutta siihenkin asiaan, että peilistä katsoo uupuneen näköinen Ryötönperän Ruhtinatar.

Tänä vuonna oltiin päätetty, että juhlistetaan kesää vain kaikkein läheisimpien kanssa. Niitäkin on näköjään aika paljon, vaikka eivät kaikki olleet paikalla. Ei kyllä enempää olisi mahtunutkaan. Suurperheestä voisi puhua, jopa. Siinä kun sitten yhdistävinä tekijöinä läheisyyden lisäksi vaikuttavat pitkät yhteiset historiat, kokemukset ja päällepäätteeksi mielenkiintoinen huumorintaju, niin hysteeristen päivien ainekset olivatkin kätevästi kasassa.

Onneksi oli pari päivää aikaa ennen muun seurueen saapumista, niin ehdin tehdä kesäpesät Kulttuuriaittaan ja saunallekin. Siitä se sitten lähti.

Juhannusaattona Sisustuguru luopui hetkeksi tehtävistään taulujen asettelelijana ja teki juhlapäivän rituaalien tarkistuslistan oikein. Neljältä alkoi työt, lähinnä ruokailun valmistelu ja sauna. Koska kuudelta piti olla kaiken valmista. Ennen lipunnostoa oli virallisen juhannuskuvan ottaminen:

Sitten juhlava lippurituaali, ja tänä vuonna Sommartiden-laulukin oikein kajahti. Yleensähän se on soinut tontilla aika vaisusti, kun monella on ujo ruotsi. Lippu muistettiin seuraavana iltana myös laskea, ja siihenkin liittyi pientä performanssia. 

Pianhan tällä tontilla on niin paljon perinteitä, ettei muuta ehdi tehdäkään kuin niitä ylläpitää. Onneksi juhannus on vain kerran vuodessa.

Lippu kun oltiin saatu salkoon, oli Pääjuhannusruusun kastajaiset. Juhlava hetki sekin.

Ruokana oli kolme salaattia ja grillausta. Hyvää mutta yksinkertaista, ei tullut kovin raskasta ruokahässäkkää. Niitäkin on nähty. Tänä vuonna syötiin rennosti kaikkina päivinä, ja eilen enää sitä mitä kaapista löytyi. Jäi enemmän aikaa hullutteluun, siispä.

Mies jotenkin rakastui "Anttila nyt ampaisee" -asuunsa, eikä luopunut siitä ennen kuin oli molskinut se päällä järvessä asti. Siitä kyllä irtosi niin härskiä huumoria, en pysty kertomaan. Kuvista näette, ihan pakko näitä on jakaa. Sääli, jos yleisö olisi turhan rajallinen:

Viattomia naisia saalistavia vesihiisejä. Ei tullut naurusta loppua. Rajasin itseni pois kuvista, koska löhnötin etualalla karmeissa kesälökärihousuissa. Olin jo vaihtanut mekon pois. Napa oikein paistoi ja lasi kourassa tietenkin piti siinä laiturillakin maata. 

Juhannuspäivänä haettiin junalta loput seurueesta. Onneksi asemalla ei ollut montaa ihmistä meidän lisäksemme, sillä pitihän siitäkin tehdä oikein numero. Meillä oli kesähatut päässä, nimikyltit saapujille ja Helmikaaran tuulilasissa luki Festivaalikuljetus. Raparperimehudrinkeillä toivotettiin kyydittävät tervetulleiksi ja minä pidin koko toimituksen ajan ajohanskoja käsissä, koska se tuntui hauskan viralliselta. 

Täytyihän sitä nyt KakkaHuussikonsultin ja Saunanoikojan saapumista kunnioittaa. On aina yhtä ihanaa saada heidät Ryötönperälle, vastaanottamisessa tuskin voisi tehdä ylilyöntejä.

Kauheasti oli kerrottavaa siitä juhannusaatosta niille myöhässä tulijoille. Että Suuri juhannusmysteerikin oli. Kuka oli antanut eteenpäin Sisustusgurun puhelinnumeron, johon takapihalle telttansa kanssa leiritynyt Nuuskamuikkunen lähetteli aamuneljältä kaihoisia lemmentekstiviestejä. Hih.

On laulettu. Rummutettu kiukaanrämää kesäyöhön. Poskivalssia tanssittu. Rakastettu. Lausuttu runoja. Kirjoitettu runoja. Pidetty aika hemmetin monta puhettakin. Käännetty musiikkilyriikkaa lausuen suomeksi. Vähän muillekin kielille. Minä käänsin mm. toissaeuroviisujen voittajalaulun, Euphorian. Ja muiden piti arvata, mikä biisi. Suomensin sen Hurmioksi ja eniten tulkkauksessani herätti hilpeyttä se, miten halusin sanoa eternal piece of art.

Mielestäni ikuisuuden kestävä taidepläjäys on varsin toimiva suomennos.

Tämän kuvan nimi on "Kauhankohan tää juhannus oikein kestää?"

On haisteltu huussia. Estelyistä huolimatta Huussikonsultti ja Mysteerimies telttailija tyhjensivät huussin ja tulipa sitä samalla vähän remontoituakin. Minä siis istuin persauksillani portaalla, vaikka omaa huussiani tyhjennettiin. Onko se kesävieraiden homma? Ei kertakaikkiaan, itse pitäisi ihmisen omat kakkinsa kärrätä, sontansa siirrellä. 

(Vähän on kalevalamittaakin täällä kuultu.)

Huomenna käyn kylillä ostamassa huussiin lisää imeytysturvejutskaa.

Vaan nyt. Nyt minä olen täällä ihan keskenäni kissojen kanssa. Mieskin lähti käymään kaupungissa. Itse poistun sinne piipahtamaan vasta kahden viikon päästä. Hiljaista on. Minä tässä suunnittelen, että mikä olisi seuraava siirto. Istumista nyt on ainakin tullut harrastettua ihan riittävästä näinä päivinä. Vartalo kaipaa jo asiallista toimintaa. Kyllä minä eilen jo melkein meinasin jatkaa Japanialaisen Puutarhan raivaamista, kävin siellä jopa kivellä seisomassa. Ruusutarhallakin olisi hommaa.

Kissat ovat saaneet uuden yhteislempinimen Suuret Viidakkokissat. Heistä toinen on tehnyt pesän makuuhuoneen kaapin alahyllylle perintötekstiilien taakse. Hän oli hyvin pöyristynyt kun oli yhtenä yönä unohtunut ulos. Toinen nukkuu koko yön omassa korissaan ja odottaa, että minä herään. Kumpikaan ei ole vielä keksinyt, että ulkonakin voi käydä huussiasioilla. Tärkeänä toimitetaan ne yksityisesti sisällä hiekkalaatikkoon.

Kaikki pelkoni heidän katoamisestaan saattoivat siis olla turhia. 

Kivat kaverit ne täällä ovat, varsinkin nyt kun jäin mökille toviksi yksin. Ei niillä tietenkään yhtä hauska huumori ole, kuin ihmisystävilläni. Vähän on kaihoisa mieli kyllä, kaiken tämän ilonpidon jälkeen, täytyy myöntää. Mutta nautin minä tästä rauhallisuudestakin, jotenkin vasta nyt olen tajuamassa, että totta tosiaan, tässähän ollaan lomalla. Pitäisköhän lähteä lämmittämään vaikka sauna.