maanantai 13. huhtikuuta 2015

Rakas Talviloma. Kära vinterlov.



Well - hello there! Mun talviloma! Kiitos kun tulit. Helmikuussa sua jo kaipailin, mutta ei meillä olisi ollut mitään yhteistä silloin. Minä olin väsynyt ja ikävöin valoa. Nyt on toisin. Ajattelin sinua jo joulukuussa. En aio kirjoittaa pitkästi, mutta muutama asia on kerrottava ennen kuin tosissani vaihdan kirjoneuleeseen. Ja kuravaatteisiin. Luin säätiedotuksesta, että mökillä räntii. Ei se mitään. Minä matkustan sinne joka tapauksessa Äckliga Styvmoderin kanssa, ja meitä ei haittaa vaikka keskittyisimmekin tunnelmointiin saunakamarilla. Bastu - du vet.

Kära Vinterlov. Vai miten se nyt kirjoitetaan. Rakas Talviloma. Olen huomannut olevani kukkaihmisiä. Ihmisyys on niin monimutkaista, jos sille tielle lähtee. Mummi ei esimerkiksi ollut kanaihminen, eikä jäätelöihminen. Mutta kukkaihminen hän oli. Ihana periytyvä ominaisuus!

Olen saanut tällä viikolla oppia, että kummipoikani on perinyt sen piirteen. Hän oli matkalla Roomassa. Siellähän on niitä torsoja ja patsaita joka puolella. Mihin kiinnittää huomiota nuori ihminen? Ruokaravintolan puutarhaan. Se on elävä esimerkki siitä, että meillä on vielä toivoa. Meidän suvusta löytyvät juuri tällaiset kevätlapset, jotka jättävät talvilomansa huhtikuuhun ja hiljentyvät heräävän maailman äärelle:


Nå ja, Rakas Talviloma. Minulla on vain muutamia yksityiskohtia, joita tulee laittaa - panna - merkille. Se on tärkeää, sillä seuraavan kerran kun kirjoitan, olen jo ajatellut melkein liikaa kaikkea muuta. 

Viime viikolla esimerkiksi mies - sambo - sai onneksi inspiraation esiviljelykseen. Suurin osa mökiltä tuoduista siemenistä viedään sinne takaisin, mutta on täällä muutama papu jo kotonakin itämässä. 

Meillä oli pitkään sotkuista keittiön pöydällä ja mies perusteli siivottomuuttaan sillä, että "luuli" minun jatkavan multahommia, ja siksi oli turha alkaa raivata pois omia sotkujaan. Kyllä hän oli omalla tavallaan oikeassakin, ja minä ennen siivousta sotkin lisää ja laitoin vielä pari satsia lempisiemeniä itämään.


Jokaiselle on tärkeää omat asiat. Miehelle on tärkeää viljelykset. Niin minullekin. Se on itse asiassa aika hieno tunne, että palkkatyöelämäpäivien jälkeen meillä puhutaan esikasvatuksesta ja pihoista, kokeiluista. Puheet ovat suuria, eivätkä välttämättä aina johda mihinkään toimintaan, tunne on tärkein. 

Kuten huomaatte - on merkkejä siitä, että emäntä sekoaa kevätloman ilosta. Mutta siinähän ei ole mitään huolestuttavaa, vaan meillä on yleensä tavattu tarttua rakastavasti kevääseen. Jos on toukokuun lapsi, on normaalia alkaa pitää monologeja tässä vaiheessa vuotta.

Ne kestävät elokuun loppuun. Joskus syyskuunkin puolelle. Joskus joulukuuhunkin asti. Talvisin voi sitten olla hiljempaakin.



Kurkku. Gurkan. Hän kasvaa hyvin. Vähän jännittää, mitä siitä tulee:



Viime viikolla viljelyiden sijasta tuntui kuitenkin tärkeämmältä paneutua kotipihan luontoon. Otin irti juurakoita koska halusin kokeilla, saanko niitä kasvamaan sekä vesiastiassa että mullassa. Jännä tulla loppuviikosta mökiltä takaisin ja havaita, mitä on tapahtunut vai onko mitään. Ovatko nuupahtaneet.

Eteisessäkin on aika siistiä! Minä laitoin sitäkin kuntoon, että kun kunnolla lämpenee, voi siirtää esikasvatusyksikön sinne. Kyllä on kiva!


Pihalla on oikeastaan nyt ympärivuorokautinen lintukonsertti. No, ei yöllä sentään ihan. Lisäksi olen havainnut rusakoita ja citykaneja. Mutta ihmeen vähän oravia, enkä yhtään siiliä. Eilen kun laitoin ämpärikaupalla haketta alppiruusun juurelle, mietin että mahtaisikohan siellä asua siili. Entäs, jos vahingossa holautin risusohjoa hänen pesänsä päälle?

Puutarhaekspertti sanoi, että jos niin sattuisikin, niin kyllä siili sen painon kestäisi.


Puutarhaekspertti oli nimittäin eilen auttamassa pensasaidan kanssa. Oli mahtavaa tulla yövuorosta kotiin kun pihamaalla kävi jo vilske. Mies ja Puutarhaekspertti olivat jo pusikoiden kimpussa, ja minun tehtäväkseni jäi lähinnä avata siideri ja alka hakettaa. Tuli siistiä jälkeä!

Kiva on tulla lomalta takaisin senkin vuoksi, kun kotona odottaa siivompi piha, jolla voi patsastella.


Viime viikon teemaan kuului myös kissojeni ajattelu. Jos on kevätihminen ja iloinen, niin mummilta peritty piirre on myös murehtimisen taito. Aina pitää olla näköjään jotain huolta takaraivossa, muuten ei ole vissiin balanssissa. Olin huomaavinani, että 17-vuotiaalla Heljä-kissalla alkaa takapää olla hutera. Sehän on ensimmäinen merkki terminaalivaiheesta - niin olen ymmärtänyt. 

Oikein itkeskennellä piti. 

Toisaalta, Heljä pomppii edelleen pöydälle ja käy juomassa tiskialtaan kulmalta omasta mukistaan, kipittelee portaita ja sitä rataa - että saatoin alkaa neuroottiseksi aika turhaan. Lisäksi hän kehräilee - myös itsekseen, eikä ollut oikein kiinnostunut kun aloin suunnitella korihissiä yläkertaan:


Tämän enempää minä en nyt ehdi kirjoittaa. Puolen tunnin päästä kurvaa äitipuolen auto pihaan ja lähdetään road tripille kohti Ryötönperää. Pitää vielä katsoa sää ja pakata kamera. Etsiä se kirjoneule ja erähenkiset kengät. Ne minulla on aina mökkimatkoilla, vaikka aina perillä vaihdankin toiset vaatteet. Pitäähän sitä nyt matkustusasu olla.

Kissat jäävät miehen huomaan, enkä minä tiedä koska palaan. Varmaan loppuviikosta. Ihanaa lomailla sillä tavalla, ettei ole lähtöhetkestä eteenpäin juuri mitään aikatauluja. Naapuritkin mökiltä eilen jo soittelivat, että pitääkö hakea junalta tai jotain. Lupasin mennä kylään, kun jään viikon puolivälissä mökkeilemään itsekseni.

Vuoden paras päätös taisi olla jättää tämä loma huhtikuuhun, ja kyllä minä sen tarpeessa itse asiassa olenkin.


4 kommenttia:

  1. Hei! Kävin heittämässä sinulle pienen kysymyshaasteen omaan blogiini: http://puutarhakompiaisia.blogspot.fi/2015/04/kysymyksia-ja-vastauksia.html

    Käyhän lukemassa ja vastaile jos ehdit :)

    VastaaPoista