Mökkikevään käynnistys

Eilen.

Äsken kun ajeltiin takaisin kaupunkiin maaseudulta, niin kyllä minä vähän kateellisena katselin lumettomia pihapiirejä. Niitä tuntui olevan jo aika lähellä mökkiseutua ja puutarhoissa ihmisiä pyllistelemässä. Ryötönperällä parhaimmat pyllistelyt minä sain kun kaivoin huussipolkupoteroa lumihankeen. Siellä oli siis vielä yllättävän paljon lunta.

Metsänreunoissa oli jo hyvinkin aika kuivaa ja siellä saattoi tehdä risusavottaakin, jos huvitti. Minua huvitti se oikeastaan vain vähän kun kävin suunnittelemassa risuaidan paikkaa ja samalla kanniskelin muutaman oksan lauantain kokkoa varten.

Se paloi hieman kituliaasti ja rantajäälle jäi nyt haikaran pesän näköinen risusyherö. Mustunut sellainen. Eli ihan noudatettiin perinnettä siinäkin. En muista, että olisin koskaan oikein onnistunut pääsiäisvalkean kanssa. Yritystä on ja tavallaan ohjelmanumeroakin. Eikä tule vieraillekaan vaivaantunut olo, kuten saattaa tapahtua mikäli kaikki olisi liian täydellistä. Ja sellaiseenhan meillä ei pyritä.

Eihän se ole isäntäväelle mitään lomaa sellainen, että koko energia menisi hyysäämiseen. Ja tämän pääsiäisen tarkoitus oli kyllä levätä, vaikka vakioystävän lisäksi perjantaina meille tuli kylään kahdeksi yöksi hieman harvinaisempi sukulaispariskunta. Se olikin kuulkaa mukava vierailu, on aina yhtä yllättävää kun maailmasta löytyy vielä joku, jolla on samantyyppiset puhelahjat ja viinimieltymyskin kuin minulla. Ihan oli ilo kertoa tarinoita ja tutustua samalla. Kasvihuoneseurusteluhetki venähti ja yksitellen miesväki teki asiaa jonnekin ja katosi. Löytyivät myöhemmin saunalta makkaraa paistamasta.

Minulle lepo kaupunkioloista tarkoittaa lähinnä fyysistä puuhailua ja ulkona olemista, ei niinkään nukkumista esimerkiksi. (Olen koko talven istunut p*rseelläni, ja todellakin kaipaan savottahommia.) Seurusteluakin oikeastaan aina vain sen verran kun huvittaa, nyt huvitti aika paljon. Myöskään sosiaalisesti ei saisi vapaillaan ihminen uupua, nimittäin. Kyllä me eilen pidettiin pientä omissa oloissamme olemisen retriittiä, kun vieraat olivat lähteneet. Minä pyörin Kulttuuriaitalla ja notkuin pihalla, kunnes tajusin että aurinko alkoi paistaa rantaan. Yksi oli vissiin klapitöissä ja mies halusi kuunnella radiota rauhassa.

Mökillä ajatukset automaattisesti alkavat tehdä ihan omia ratojaan, ja aina näin paluupäivän aamuna meinaa vähän kurkkua kuristaa kun mieleen tulee kysymys, että olikos tässä jotain vakavaakin ajateltavaa muistettavana vaiko ei.

Ei tullut mieleen mitään, mikä on hyvä juttu tietenkin. Lähinnä kadutti eilinen laiskotteluni ja tiskivuori. Tai oikeastaan vain tiskivuori. Mutta kyllä senkin kanssa ährääminen oli jotenkin vaivan arvoista, kun samalla saatoin paneutua siihen ajatukseen, että menen jo viikon päästä takaisin mökille! Talvilomalle. Eli mitään syytä ei ollut nyt poislähdöstä ahdistua, kun on koko kesäkausi vielä edessä.

Sain vihdoinkin seinään nuo taiteet.

Eilen tuntui, kuin kevät olisi tullut juuri tämän pääsiäisen aikana mökillekin. Lumitilannehan hoituu aina omia aikojaan pois, mutta lähtökohtaisesti olin ollut huolissani räntäsateista ja mahdollisesta tuulesta. Molempien suhteen ulkoiluilmat olivat vallan siedettävät, ja kun eilen yhtäkkiä taivas kokonaan kirkastui, meinasin melkein seota. Enkä tietenkään enää voinut muuta kuin parkkeerata rantaan. Valkoviinin kanssa, tietenkin.

Ja otin radionkin mukaan. Tavoitteena oli kärventää nenä punaiseksi ensimmäisen kerran tänä vuonna, mutta näyttää siltä että sain lähinnä lisää silmäryppyjä. Ei se mitään.

Kun miesväkikin keksi valoilmiön, sain heidät mukaan ja pistettiin pystyyn pieni kilpailuhenkinen arvailu siitä, että mihin aurinko laskee. Minä hävisin. Vaikka voisi luulla, että osaisin taivaankappaleiden mökkivuoden kierrot ihan syntymälahjana ulkoa, mutta enemmän taidan olla kiinnostunut päivien pituuksista kuin siitä mitä taivaalla varsinaisesti tapahtuu.

Paitsi jos siellä on paljon lintuja. Nyt oli sillä rintamalla aika rauhallista. Joutsenet olivat palanneet ja metsistä kuului tikkoja, pikkulintuja ynnä mustarastas. Pihapiirissä niitä näkyi vähemmän, kai ne olivat ihmeissään kun tontilla oli yhtäkkiä taas ihmiselämää.

Pitkäperjantaina kun olisi ehkä pitänyt vähän enemmän pistää paikkoja kuntoon vieraita varten, minä löysinkin itseni laajentamasta huussipolkua nuotiopaikan luokse loungeksi. Laitoin siihen itselleni aamupäivätulet enkä oikeastaan ollut yhtään harmissani, että sain tuijotella liekkejä yksin. Sitten jäätyikin varpaat ja piti käydä vaihtamassa saappaat lämpimämpiin kenkiin.

Kyllä se nuotioloungeni näin kuvassa vähän säälittävältä ehkä näyttää, mutta tunnelma oli tärkein.

Ajatukset kävivät harhautumassa taas siihenkin perinneaiheeseen, että miten ja mistä me kehiteltäisiin Ryötönperälle kunnollisempi ulkotulisija.

Enemmän mieli askaroi kuitenkin puutarha-asioissa. Mies - jonka hommiin yleensä kuuluu ruokahuolto ja radion kuuntelu - suostui tulemaan kanssani tutkimaan liiterin ylijäämälautatilannetta. Siis sillä kasvilaarisilmällä. Minusta olisi ollut niin hauskaa jo kokeilla rakentaa yksi, mutta mies haluaa että sitten samalla olisi jo jäätön maa, johon laareja voi alkaa suoraan sitten laitella. Olen jo miettinyt paikkoja, mutta se, että mitä niihin viljellään on vielä vähän hakusassa. Mielellään jotain nättiä, ainakin siihen laariin jota olen suunnitellut paraatipaikalle.

En taas millään olisi malttanut olla sisällä. Enkä kyllä paljon ollutkaan. Unohduin toki pari kertaa turisemaan tarinoita tupaan, vaikka olin periaatteessa jo matkalla ulos kokovartalokahisevissani. Minun pitäisi jostain ehkä löytää se sisäinen sisustajani ja interiöörienkin projektivietti, muuten meillä eletään aina niin, että vieraita varten vaihdetaan pöytäliina ja laitetaan jotain hätäistä sesonkisomistetta esille.

Talvipimeässä ei huvita mitkään isot hommat ja kesällä ei todellakaan ehdi mitään kirjahyllyjä sisälle rakennella tahi kaappeja siivoilla. Niin se vaan on. Ikuinen mökkidilemma, jonka kanssa en vielä ole sinut ollenkaan. Että minäkö käyttäisin kevät- tai kesäpäiviä sisätilojen maalaukseen esimerkiksi? Tai kaivattuun suursiivoukseen? Ei, kyllä silloin ollaan ulkona. Ja siellähän tuvan epäkohdat eivät pistä silmäänkään. Kätevää.

Toisaalta, kai minä saan tässä elämässä tehdä ihan mitä tykkään oman mökkini kanssa, joten saahan se vaikka olla lopun ikäänsä vähän vaiheessa, jos vaan itse pärjään ilmiön kanssa.

Ai niin. Kävihän meillä trullikin. Mökkipaikkakunnalla virvotaan aina pääsiäislauantaina, mikä on kivaa, niin saan vuodessa kahdet noidat. Ensin helsinkiläiset palmusunnuntaina ja sitten maalla lisää. Tänä vuonna meillä oli noidan ja hänen kuljettajansa kanssa rituaalien jälkeen pieni juttutuokio Lasipaviljongilla.

Ajatella. Vuosi sitten kun sama noita kävi, meillä hahmoteltiin vasta kasvihuonetta. Oli ilmassa roikkuvaa rimaa ja ties mitä lankunpätkää, eikä ikkunalaseista vielä tietoakaan. Tai oli lasit, mutta vielä kaukana liiterin perukoilla. Ja nyt eletään tilannetta, että meidän perheessä neuvotellaan miten ja minkälaiset kasvuastiat Lasipaviljonkiin tulee, ja etenkin että mitä siellä viljellään. Minä tykkään kurkku- ja tomaattiajatuksesta, kun niitä meillä kuitenkin syödäänkin. Vähän jännittää, että miten miehen spagettikurpitsa... Hmm.

Ja muitakin viime vuoden siemeniä tuotiin nyt kotiin, että jos sitä esikasvatusta tässä nyt jatketaan. Tai siis kun.

Olipa tervehdyttävää käynnistää mökkikausi. Ja kaikki on tosiaan vielä edessä, tulee vaiherikas puolivuotinen. Olisipa lumet jo sulaneet viikon päästä. Minun piti askarrella iisoppien luokse pientä kivi-installaatiota ja jatkaa Japanialaisen puutarhan polkuakin ehkä. Ja niitä risuaitoja tehdä metsän reunoihin.

Oksasilppuri tuotiin nyt tänne Helsinkiin, eikä sitä Ryötönperän risumäärää ehdi tai pystyisikään millään hakettamaan kaikkea. Siellä on pakko tehdä joitakin sommitelmia, ja onneksi olen saanut turhautumisen sijasta muutamia luovia ajatuksia. Pitäisiköhän minun kokeilla askarrella oksista jopa joku sellainen kasvulaarin ja kohopenkin välimuoto?

Eihän se ota jos ei annakaan. Katsotaan mitä kaikkea minä sitten viikon päästä aion, jaksan ja haluan ehtiä.

Käännekohta on nyt ohitettu talvesta kevääseen. Kiirastorstai-iltana olin vielä pikkuisen tuskainen kaiken harmauden kanssa, mikä saattoi johtua kaupunkiväsymyksestäkin ihan vaan. Olin uhonnut jo vaikka kenelle, että en tule jaksamaan enää yhtään sitä hämärässä tuvassa kynttilähyssyttelyä ja pihamaan ankeutta. Kiva, että siihen tuli muutos ihan luonnostaan ja ilta-aurinko näytti eilen myös miten ikkunat kaipaisivat pesua. 

No sillä minä en aio vaivata päätäni ainakaan.

Näin. Nyt taas hetki arkea, ja uudelleen kohti kesää. Kotipihalla onkin sopivasti kuivaa ja tekemistä, että jos tulee se halu hyödyntää pitkät illat. Ne ovat ihania. Parhaita. Ilman niitä minä en jaksaisi läpi yhtään talvea. Nyt alkoi taas tankkaamisen aika.

Tältä näytti kiirastorstaina. Harmaus vallitsi vielä.