Epäromantiikkavaroitus.

Vuosien varsilla on vahingossa tullut ihan tavaksi tehdä mökille huoltokäynti sekä ennen joulua että näin ennen varsinaista pitkää kesälomaa. Nyt minä olin sellaisella reissulla maalla yksin, kun oli sopivasti juhannuksen jälkeisiä arkivapaita. Minä olen selvästikin aika kyllästynyt pyörimään mökkitontilla itsekseni, ja kaikesta vähästä mitä sain aikaiseksi piti koko ajan raportoida miehelle ja kavereille. Kaipasin armaan puolison seuraa. Ollaan palkkatyösyistä oltu viime aikoina niin vähän yhtä aikaa kotonakaan, että hyvinkin saatetaan kestää sitten neljä viikkoa naamatusten mökkitontilla.

Ikinä ei ole hyvä. Kaamoksessa valitan, miten yhdennaisen mökkeilyn illat ovat pitkiä ja pimeitä. Liian synkkiä. Näin kesällä se aika vasta pitkäksi kävikin kun ei yö saati uni meinannut tulla ollenkaan. Kyllä minä jo tänä aamuna nukuinkin sitten vähän suorastaan pommiin, kun riekuin viime yön aurinkohurmoksessani hereillä.

Aamuyökin meni pikkuisen harakoille kun läpi sitruunaliköörihuuruisen uneni kuulin miten hiiret olivat keksineet taas keittiön. Karjuin niille makuuhuoneen uumenista, mutta niin vain kävi että löysin kuivamuonakaapista kakkaa aamulla. Saakeli! Ruokakomeron siivous oli nimittäin ihan ainoa sisähomma, minkä olin saanut aikaiseksi heti ensimmäisenä aamuna. 

Tavoitteita oli toki huomattavasti enemmän, mutta päädyinkin tekemään lähinnä polttopuita.

Onneksi kissat tulevat viikon päästä mukaan kesälomalle, niin tulee joku roti tuohon hiiritouhuun. Mitään järkeä ole tulla keskikesällä sisälle syömään, jotenkin talvikylmällä minä sen vielä ymmärrän – saavat samalla vähän lämmitellä, siimahännät. Paitsi ettei siellä ole enää mitään syötävää, kun pistelin jauhoja ja ryynejä lasipurkkeihin.

No, takaisin teemaan eli itseeni: Yksinäisyyttäni minä muistin heti maanantaina kameran itselaukaisijan ja dokumentoin niinkin tärkeän hetken kuin pallogrillin hakemisen sateiselta pihamaalta, olin aikeissa valmistaa itselleni lounasta:

Sitten kun olin illalla puhtaana lähdössä naapuriin konjakille, piti sekin ikuistaa:

Itse asiassa, kyllä molemmissa kuvissa onkin hiven historiaa. Harvoin minä itselleni grillailen, ensinnäkään. Ja melkein yhtä harvoin minulla on niin puhtaat vaatteet kuin kyläluutimakuvassa. Oli tarve panostaa puhtauteen erityisesti, sillä – ja nyt keskity, armas lukija – minä olin tyhjentänyt ulkohuussin kakkasäiliön ihan itse! Ensimmäisen kerran ilman apuvoimia tai edes oksentamista.

Vaikken kömmeltänytkään sen kanssa enkä sotkenut itseäni sontaan yhtään, niin silti oli vähän sellainen puhtautta kaipaileva olo urakan päätteeksi. Vaikka melkein se puhdistautuminen meinasi jäädä valtavan ylpeyden ja kerskailuntarpeeni jalkoihin. Piti tiedottaa kakkaurotyöstä taas koko maailmalle. Kyllä oli ihana pestä huussin interiöörikin (siitähän on kuva tuossa blogin sivupaneelissa, ihana on meikäläisen toiletti) sitten mäntysuovalla ja käydä vähän väliä ovella haistelemassa raikasta tuoksua. Pienet on ihmisen ilot.

Ja kakkasäiliö, piti sekin toki muistikortille tallentaa kun sillä tavalla oli ulkona asiayhteydestään. Pahoittelen tätä varsin epäromanttista otosta, tämä on nyt vähän tällainen kakkipainotteinen väliraportti mökiltä, ei voi elämä olla pelkkiä kukkasia ja linnunlaulua:

Kun nyt tässä välipalaksi viihdytän teitä ällötyksillä, niin samaan aaltoon voin jakaa ruoka-annoskuvanikin. Ihmisillähän on sellainen taipumus nykyään, että valokuvaavat ruokiaan. Minun maanantainen pallogrillausateriani näytti tältä. (Eilen pistin makkaraa ja tofua ihan vaan foliossa kiukaalle, koska olin todennut grillaamisen tosiaan vaativan keskittymistä, jota minulla ei siis tällä retkellä ollut.)

Olen kuullut, että ainakin Kööpenhaminassa on yksi ravintola, jossa tarjoillaan mm. tuhkassa pyöritettyjä kuivatettuja kurkkuja - ihan siis herkkuna. Että voisin ehkä alkaa harkita gourmet-kokin uraa?

Sitä voisi kuvitella, että huussin tyhjentämisestä tulee niin itsevarma olo, että ihan olisi levollisuus laskeutunut sisimpään. Mutta ei. Olin koko kolmen yön retkeni vähän levoton ja purin sitä tosiaan klapitöihin. Pitää saada tehdä sitä, mikä tuottaa järjelliset mietteet ja polttopuiden pieniminen ynnä rantasaunalle kärrääminen oli nyt näköjään se homma, mitä meikäläisen sielunelämä kaipaili.

Tokihan silläkin asialla on merkitystä, että nyt rannassa on valmiina ainakin yhden viikon saunapuut, jollei enemmänkin. Niin että saadaan laskeutua yhteiseen kesälomaan sitten ainakin ilman että heti tarvitsee kokea polttopuupaineita.

Tässä näkyy vain osa, pitää korostaa.

Varsinaisiin puutarhatöihin en tällä retkellä kunnolla joutanut, ja kun ruohonleikkuriakaan en saanut eilen käyntiin, niin jäi pihapiiri todella villiintyneeseen tilaan. Niittykukat ovat tänä vuonna jotenkin erityisen korkeita. Miksiköhän ne ovat sillä tavalla venähtäneet, vai olenko itse kutistunut, kun tuntui että metsäkurjenpolvetkin hipoivat melkein kainaloissa saakka.

Kasvihuoneessa oli aika mainio tunnelma, kun miehen viljelemät kolme spagettikurpitsaa olivat innostuneet kukkimaan oikein kunnolla. Papujen kanssa sitten ei näytäkään tänä vuonna olevan onnea matkassa, kostautuu nyt se pikkutaimivaihetta leimannut hoivaamisen puuttuminen. En minä papuyritelmiä vielä kompostiin pistänyt kumminkaan, annan miehen itse todeta tilanteen sitten viikon päästä.

Lintuja oli pihapiiri pullollaan, eli kyllä niidenkin seuraamiseen muutaman tovin käytin. Jotenkin on syntynyt vaikutelma, etteivät rastaanpoikaset ole ehkä mitään älyn jättiläisiä. He näyttävät kyllä varsin hupaisilta juuri tässä vaiheessa, kun ovat ihan kohta muuttamassa pois kotipesästä. Sieltä nousee sellaisia hassuja koalatupsuisia päitä uteliaaseen kuikuiluun kun ihminen menee alas kysymään, että mitä kuuluu tänään. Sitten yhtäkkiä ne poikaset ikään kuin muistavat, että herranjestas tuotahan se äiti on neuvonut pelkäämään - ja painuvat liiskaksi piiloon sinne pesään.

Ja samahan siis toistuu.

Lisäksi pihalla lenteli ja nakutteli kotoisasti tikka. Ja mekastavia pikkulinturyhmiä pörräsi. Ynnä käki kukkui metsässä. Se lupasi minulle ensin 23 elinvuotta lisää, mutta muuttikin mielensä ja antoi minulle vielä niin paljon aikaa että minusta tulee käen logiikalla tilastoihme. 

Eiliseksi tulikin niin ihana ilma, että se ihan pakosti vaati myös tunnelmoimaan välillä. Vaikka olin visusti vannonut, että pysyn tauluhommista erossa ja lomalla, niin löysin itseni kuitenkin tekemästä tilataideteosta Kulttuuriaitan julkisivuseinään. Aina pitää olla näköjään joku somistusmomentti.

Ai niin. Olin vihdoinkin muistanut tuoda kaupunkikodista buddhapatsaan Japanialaiseen Puutarhaani. Sillä ei ole ollut oikein paikkaa kaupungissa, mutta kun lahjaksi olen sen aikoinaan saanut, niin en ole poiskaan halunnut laittaa. Tosin viestitin miehelle, että kaikenmaailman patsaita muistan kyllä kuljetella, mutta kasvien siemet unohdin kotiin. Jäi kesäkurpitsa kylvämättä. Jotakin pitää sitten loman aikana tehdä kasvimaalle, on ihan törkeän ryvettyneen näköistä kun on nyt sitä kurjaa kesantoa. 

Katsotaan, mitä minä sitten keksin.

Viime yönä - jos olikin emäntä levoton - niin buddha tyynesti valvoi puutarhaa. Kyllä se ehkä vähän rauhoitti:

Otin minä saunalla eilisiltana aika monta selfietä, sekä pyyhe päässä että ilman. Ennen ja jälkeen saunan, luonnollisesti. Kaikenmaailman kummallisuuksiin sitä ihminen jatkuvasti sortuukin, toisaalta oli aika kivaa. Tuntui siltä, että oli ensimmäinen oikein tosi lämmin aurinkoilta mökkirannassa tänä kesänä. Minä tykkään sellaisista illoista, vaikka olen myös sumuisten sadesäiden fani. Molempia sain näiden kahden päivän aikana!

Maanantaiaamuna oli nimittäin mahtava sumu. Teki mieli lähteä soutelemaan, mutta kun venekin on vielä kääntämättä ja oli se muonakomeron siivous kesken.

Mutta siis. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Olen jo takaisin kotona, ja edessä viimeinen työvuoroputki ennen kokonaisvapautta. Miehenkin kanssa jo mietittiin, että mikä olisi ihan tarkka lähtöaikataulu sitten ensi viikolla. Hyvässä lykyssä ollaan tasan tähän aikaan jo rantasaunalla, kissat ihmettelemässä heinikkoa ja juomassa järvestä vettä. 

(Naapurin rouva antoi minulle paikallisen kampaajan käyntikortin.
Kyllä sen ehkä jo huomaa, että tukkaa on leikattu viimeksi tammikuussa.)