Tiskienkeli, Kaasun puhe ja Koppi.

Sievästi olivat haikeassa kohmeessa kaikki somisteeni.

On aina vähän raskassoutuista siivota pois mökkiloman somisteita lähtöaamuna. Silloin ehkä pikkuisen kaduttaa se, että edellisiltana ei vielä raaskinut. Kaiken pitää ikään kuin saada olla vielä hetki paikoillaan, vaikka tontti on hiljentynyt vieraista ja viimeisen illan sauna lämpiää. Ei ole sellaisella ajoissa siivoamisen jättämisellä mitään tekemistä järjen kanssa. Tunteella mennään - kyllä sitä joskus voisi toisinkin tehdä ja herätä sunnuntaina siihen, että kas - laitoinkin eilen kaiken lähtövalmiiksi niin ei tarvitsekaan tässä kuin hetki tunnelmoida ja kahvit juoda. 

Siinä olisi hyvä alkaneen vuoden tavoite itselleni. On ollut tavoitteena ennenkin, vaan ei saavutettuna. Nyt kun kirjoitan tätä jo taas kaupungissa, niin huomaan ihmetteleväni omaa mökkipsykologiaani monessakin mielessä - ja yksi on tuo lähtöhässäkkä.

Onhan noita muitakin tavoittelemisen arvoisia teemoja tälle vuodelle, mutta parempi kun en käy luettelemaan, niin en jää sitten kiinni henkisestä (ja fyysisestä) laiskuudestani. Minä olen niin mahdottoman hyvä suunnittelemaan, mutta monesti hieman toteutuspuoli ontuu. Hyvinhän tämä elämä on tähän saakka niinkin mennyt.

Sitä paitsi sain viime vuonna niin paljon kaikkea aikaan, että nyt voin pitää välivuoden ylimääräisistä asioista. Tai ainakin sellaisista, jotka eivät huvita. Tietysti omaan hyvinvointiin täytyy alkaa vähän enemmän panostaa, että jaksaa olla iloksi myös muille. Sehän nyt on selvä.

Säätöjen hetki ennen potrettikuvia.

Mutta - pidemmittä syvällisyyksittä - se lupaamani uudenvuoden jatko-osa jäältä. Vaikka "uutta" kuulumisasiaa on sitten viime kirjoittamani kertynyt aika vähän, niin haluan raportoida loppulomasta nyt, että pääsen sitten päiväkirjan lehdillä siirtymään takaisin arkeen ja pois juhlakaudesta. Seuraavat pippalot ovatkin sitten pääsiäisenä. Tai siis - onhan tässä tulossa pikkusiskon Uuteen Seelantiin lähtemisen juhlistus jo ensi lauantaina. Helmikuussa Nokkahuilukerhon osallistuminen moottoripyörämessuille - olemme suunnitelleet jo asutkin valmiiksi. Nahkaa ja pyöräilykypärät, heh. Perjantai-ryhmän pikkujoulutkin on vielä pitämättä. 

Ei ole tulossa siispä ihan pysähtynyt talvi, toivon että ehdin käymään myös mökillä ilman kohtuuttoman pitkää taukoa. Sinne jäi sellaista yhdennaisen projektihommaa aika paljon, joten voisin ehkä mennä jollain vapaalla myös ihan vaan niitä tekemään alta pois. Vuoden ensimmäisenä päivänä Timber nimittäin pätki Valio-myrskyssä kaatuneen rantahaavan, ja siinä riittää minulle nyt ihanasti pilkkomista. Sitten on sellaista tylsää mutta pakollista suursiivousasiaa, jota en kyllä ala nyt ajatella ollenkaan.

Koska vielä on mielessä lähinnä loman huvit:

Pitkin uuden vuoden aattoa huokailin aina sisällä käydessäni miesväelle, että eipä taida BAR-kyltti liiteristä rannalle liikkua tänään sittenkään. Oli vähän sellaiset rennot juhlavalmistelut ja kaikki vain puuhasivat taas omiaan. Mutta sitten tuli tarve saada jakaa potrettikuvia sosiaaliseen mediaan, niin johan rupesi kyltti liikkumaan ja lyhtyä syttymään. Otettiin aika monta kuvaa ja tilannetta voi rehellisesti kuvata säätämiseksi, sillä kameran kanssa piti hieman vääntää pimeässä - ja kun ei muiden älypuhelimilla saanut kunnon kuvia, niin lopulta minä jouduin pilkkihaalarissani istumaan sisälle koneen ja photoshopin ääreen ja laittamaan meiltä joukkotervehdyksen vanhanaikaisella tavalla nettiin. 

(Älypuhelinasiaa ovat muuten kaikki läheiseni saaneet koko syksyn kuunnella, koska vanhanmallinen kännykkäni on hajoamaisillaan. Olen pohtinut, että minkälainen älypuhelin mulle nyt sitten ja millä ominaisuuksilla. Nyt minulla on sellainen käytetty Lumia, johon pitäisi hakea liittymä vaan. Kunhan saan itseni operaattorin liikkeeseen sisälle saakka. Ihan vaan tiedoksi, että kohta alkaa varmaan meikäläiselläkin sitten instagram rallattaa... Oikein uuden vuoden teema sekin. Koitan pysyä kohtuudessa puhelimen räpläämisen kanssa, koska pitää voida tehdä muutakin kuin roikkua netissä. Vaikka ajatella.)

No niin, se yhteinen uusivuositervehdys sitten. Kauhea kailotus selän takana, että mitkä kuvat valitaan - samalla se tietenkin nauratti. Oltiin sellaisessa omasta mielestämme nokkelassa mielentilassa ja vuoden vaihteen teema olikin tykkäysten laskeminen. Kyllä voivat ihmiset olla pieniä sielultaan joskus, mutta kai sitäkin tarvitaan kontrastiksi niille hetkille kun tulee olla hieman suurempi. Ainakin kaikenmoinen hulluttelu on erityisen virkistävää - melkein parempaa kuin fyysinen lepo.

Sen toivon jatkuvan myös tänä vuonna. Kutsuin jo eilen ensimmäisen paikallisvieraan tulevan kesän Ryötönperän filmifestivaalillekin. Sain nimittäin kylään uuden tuttavuuden viime vuodelta, ja niinhän meistä kummitusjuttujen ja tarinoinnin äärellä on tulossa hyviä kavereita. Häntä kovasti huvitti festivaalimme, ja minäkin siinä sitten muistin että on viime kesän toimintakertomus tekemättä ja tämän vuoden suunnitelma aloittamatta. Siis paperiversio. Muuten on kyllä jo aika kivalla mallilla, päivämäärät ja salainen artistivieras jo sovittuna.

Loman aikana sain todistaa järven jäätymisenkin. Harvoin olen niin täsmällisesti ollut paikalla.

Oli hyvä loma. Sain kaupunkipulssin laskettua - missä asennossa yritän sen nyt kyllä pitääkin. Oli heti jouluaatosta lähtien niin huonon eli hyvän huumorin jutut, että ehkä tässä vähän pitää skarpata taas ihmisten ilmoilla. Unohtaa pahin pieruhuumori ja sisäpiirin letkautukset, jotka eivät läsnäolemattomille voi mitenkään aueta. Pitää siis unohtaa mm. "Kaasun puhe". Tirsk. (Näköjään kerron nyt kuitenkin.) Kuulin vähän väärin kun Apulainen selitti ystävästään, joka oli välipäivinä kaasona häissä. Siitähän se sitten lähti, loputon huvittuminen siitä minkälainen olisi kuvitteellinen Kaasun puhe.

Aikalailla sain yksin nauraa sille, mutta katketakseni siltikin.

Mökin yläkerran pieni vierashuonekin on saanut uuden nimen. Se on Koppi. Ihan viimeisinä kun Matrikkelitaiteilijan (jolla on myös uusi nimi - Tiskienkeli - pelasti monta aamua) kanssa parannettiin maailmaa noin kahdelta uudenvuodenyönä, niin yläkerrasta kuului hienovarainen toive, että josko nyt voisi jo hiljaisuus laskeutua taloon. Nukkumista yritti siellä yksi seurueen jäsen. Oltiin kuulemma huudeltu sieltä alhaalta, että Ole sinä nyt vaan hiljaa siellä kopissas!. 

Huvituttiin siitä muistosta suuresti, ja juuri siksi kun kuitenkaan kukaan ei ollut mieltään pahoittanut. Lämmöllä erilaisia ollaan ja minä koen erityisen palkitsevana sen, että moinen sekalainen seurue haluaa aina vaan uudelleen matkustaa niinkin kauas Helsingistä - ihan Ryötönperälle asti. Kun aikoinaan mökin lunastin itselleni perikunnalta, niin suuri huoleni oli se, että noinkohan sinne kukaan kaverikseni sitten tulee. Kyllä on tullut. 

Kyllä kaiken tuollaisen jälkeen aina tosiaan se pieni haikeus tulee - mutta tässä nyt on toivottavasti pelkkää hyvää ihan edessäkin päin. Eikä minulle loputon loman viettäminen sopisi ehkä muutenkaan. Arki on hyvä vastapaino itsensä etsimiselle metsässä ja kakkahuumorille. Pysyy edes jonkinlainen balanssi ihmisenä. Huomenna minä palaan takaisin työruotuun ja järjestykseen.

Niin tekee moni muukin, paitsi onneksi vielä koululaisilla on vissiin lomaa. Ansaittua sellaista. Onkin hienot rapsakkaat ulkoilukelit luvassa, eikä todellakaan tarvitse enää miettiä puutarhanhoitoakaan. Paitsi jos alkaisi tekemään niitä suunnitelmia. Jäälyhtyjäkin voisi laittaa - vaikka aina ne umpeen jäätyvät kumminkin. No, mutta jotenkin tämä pakkanen pitäisi voida täällä kaupungissa hyödyntää, kun kaikki tilataiteet jäivät nyt mökille.

Ehkä menen meren jäälle tutkimaan tilannetta, kun pääsen loppiaisaamuna yövuoroista. Varmasti tulee taas raporttia siitä sitten, jos iskee pakkasulkoiluhimo. Pilkkihaalarikin jäi kyllä mökille. Outoa, lähtö kaupungista tapahtui syyssäässä ja paluu nyt tähän arktiseen ilmastoon. Vaatii uuden aivojen asennon taas sekin.

Kun otin jääbaarin somistusmaton pois, jäi jäähän hieno muisto.