Tämä on nyt kumminkin sitä.

Saakohan kukaan koskaan ikinä kokonaisena irti hyttyskiekuroita?

Missähän me huomenna illalla istutaan viiniä juomassa Paikallisystävän kanssa täällä Ryötönperällä, kun juuri nyt tuntuu että hyttyset ovat löytäneet aivan joka paikkaan. Eilen oli sadepäivä - ja piti olla tänäänkin, mutta ei ollut - niin loputkin inisijät ja pikkukärpäset ovat heränneet. Minulla on vielä pariksi yöksi patruunoita makuuhuoneen töpselijuttuun, jolla saa itikoilta nukkumarauhan. Kummassakaan paikallisessa marketissa ei ole niitä täyttöpakkauksia, pitää ehkä käydä rautakaupassa tai jopa Tuurissa.

Tuskistuttaa ajatuskin, että pitäisi taas lähteä kylille. Tänään vein miehen junaan (joutui raukka vielä Helsinkiin työhommiin, mutta palaa pian) ja kävin oikein kaupassa. Laina-autolla ajaminen otti yhtäkkiä koville, niin on uusi ja herkät polkimet. Harvoissa risteyksissä syntyi sellaisia näytöksiä, että perhana kun hävetti se kengurubensa ja oma toistaitoisuus. Minähän olen perinteisesti hyvä ajamaan autoa, mutta nyt oli tilanne. Se on ollut päällä vähän koko päivän. Alkoi jo aamulla kun tajusin, miten epäkiitollista hommaa on esimerkiksi pihakalusteiden pesu luonnontöhnästä.

Kukaan ei huomaa kädenjälkeä, paitsi itse. Ja eikö lennä paarma siihen örisemään kun yrität olla auringossa hyttysiltä suojassa.

Pieni tauko tuli lomatuskaan, kun sain naapurin Rouvan Tyttärineen päiväkahville, ja se oli mukavaa. Eikä minun tarvinnut edes tarjottavia miettiä kun oltiin sovittu, että Rouva tuo letut ja piirakkaa. Mukava oli turista kesän ensimmäisten kahvivieraiden kanssa, ja jotenkin hyttysiäkin oli kasvihuoneen terassilla vain kohtuullisesti. Olin tietysti keittänyt liian vahvaa kahvia ja mehuunkin meni kärpäsiä, mutta ne nyt ovat vain sellaisia nyansseja. Jotenkin mökkiläisiin suhtaudutaan ihanan armollisesti, oli sitten kyse tarjottavista tai ulkoasusta. Jopa tuvan tai tiluksen epäsiisteyskin on hyväksyttävää.

Minusta joskus voisi olla siistiäkin, ja jokin alitajuntainen päätös tälle kesälle on syntynyt siitä, että pitäisin ikään kuin yllä jonkinlaista tasoa. Ettei sitten urakat ennen ja jälkeen kesävieraiden olisi niin mittavia.

Rimpula-aurinkokennovalot muuttomatkalla Lasipaviljongin terassin koristeeksi. Syysillat mielessä...

Hienotunteisesti Rouva jätti Tyttären (olemme siis sydänystäviä vauvuudesta saakka) kanssani puhumaan miehistä ja muusta syvällisestä virallisen kahvin jälkeen. Tuli yhteisesti todettua, että ei se ole mikään itsestäänselvyys, että heti on rentoutunut olo kun loma alkaa. Tänään on minun lomani toinen virallinen päivä, vaikka teoriassa vapauduin jo viime torstaiaamuna. Siinä oli se kokonaisvaltainen ja hauska kaupunkijuhannus, sunnuntaina juhlatoipilaana lähtö tänne. Onneksi Apulainen jäi meille kaupunkikotiin siivoamaan ja minulla oli Sudeettisavolaisen lahjaksi antama raikas raitapaita. 

Oli jotenkin edes ihmismäinen tunnelma, vaikka kissojen kanssa matkustamista taas turhaan stressasinkin. Punkkipihdit unohtuivat kotiin. Sekin tuli kesken matkan mieleen.

Mutta eniten lähtöä varjosti taas yksi suru-uutinen - tällä kerralla suvusta. Nyt on niin, etten halua kirjoittaa siitä enempää yksityiskohtia, mutta sekavat olivat tunteet kun eilen illalla lopulta sytytin kynttilän jälleen yhdelle ihanalle tyypille, joka on nyt poissa. Tunnen muiden sukulaisten suhteen taas uudenlaista lisäläheisyyttä - se olkoon tämän menetyksen jokin hyväksi luettava lieveilmiö, mutta ei tee mieli juurikaan nähdä tässä tapahtumassa mitään positiivista.

Varmaan tässä on osasyy siihen, miksi nämä ensimmäiset mökkiloman päivät ovat sujuneet melko vaihtelevissa tunnelmissa. Enimmäkseen olen keksinyt ylläpitohuolia. Ja yllättävän vähän on harmittanut sähköyhtiön maakaapelointivaltatie keskellä niittyäni, se on tuntunut niin toisarvoiselta kaiken keskellä:

Vaikka se ruma onkin. Mutta olihan meillä tiedossa tämä raivuu, joten ajatuksia maisemointiin syntyi jo kaupungissa. Toistaiseksi olemme perustaneet "valtatielle" vasta kesäkurpitsapenkin.

Todettiin, että viljelyharjussa voisi tulla ahdasta, koska oikeat kurpitsat ovat lähteneet siellä hyvin kasvamaan pinaatin lisäksi. On myös jotain rikkaruohoa, eli pitää hyvänä aurinkohetkenä käydä kitkemässä. Kukaan erkkikään ei mene sinne jos on pilvinen ja tyyni päivä. Harjunseutu näyttää vetävän puoleensa myös hyttysiä - ehkä se on hyvä merkki kosteudesta ja sensellaisesta pieneliöystävällisestä ilmastosta? 

Myös pinaatti on alkanut viihtyä siellä, aika kiva jos tosiaan tänä vuonna onnistun edes jonkin sadon kanssa.

Minähän siis ilmoitin sunnuntaina kun tänne ajeltiin, että tämä mökkiloman alkupätkä - kun ei ole yöpyviä kesävieraitakaan - niin, että sen minä käytän aina sellaisiin päivän töihin, jotka sattuvat huvittamaan. Eilen huvitti parin tomaatin siirtely kasvihuoneesta ulos viljelylaariin ja yrttimaan kitkentä. Sitten huvitti saunavihdan vaatiminen ja yrttilikööri. Loppuillasta oli vielä mukavan - juuri sellainen, johon olen suunnitellut pyrkiväni - loma-arkiolo, että ihan kuulkaa tiskasin.

Se on perinteisesti täällä aamupuhteeni, mutta tänään pääsinkin herättyäni suoraan ulos. Mitä nyt vaihdoin muutaman sanan chatissa Motoristi-Matin kanssa. Sain ihan uutta perspektiiviä, koska olin luullut olevani maailman säämummoin. Mutta ei. Moottoripyöräilevät ihmiset ne vasta ilmatieteenlaitoksen sivuja kyyläävätkin! Hauskaa. Ei ole kovin rock, minun mielestäni. Mutta sympaattista kyllä.

Täällä mökillähän säätilalla on lopulta yllättävän vähän merkitystä, paitsi sittenhän minä huolestun jos on niitä vieraita. Moni haluaa ottaa aurinkoa, tai ei ainakaan palella. Nyt on aika optimiolosuhteet minulle - ei liian kuuma, ja hyttyssavutkin näyttävät toimivan. Minä otan mieluummin pikkuisen vilakan kesän, enkä hellettä. Ja siinä on syy, miksen muista viime kesää mitenkään kamalana vaikka kaikki muut vouhkaavat että jos taas tulee yhtä kylmää, niin...

Sade ja tuulihan ovat mitä parhaimpia saunasäitä! Vaikka ei näissä aurinkoisissa illoissakaan tietenkään mitään vikaa ole. Paitsi että nyt on homma vähän kesken. Minusta tuntuu, että aina on. Mitähän tapahtuu oikeasti kaikkien idyllibloggareiden ja -instagrammaajien tosielämässä. Eikö muka koskaan jää siivousvehkeet niille sijoilleen, kun huvittaa alkaa fiilistely? Eivätkö jää tilanteet päälle, asiat kesken. Eivätkö kuihdu kukat maljakoihin tai eikö muka ikinä ole lempikäsipyyhkeissä ikitahroja?

Kyllä tietenkin on. 

Minä otan ne sellaiset pyyhkeet ikkunanpesuavuiksi - lastan pyyhin niihin, ja siitepölyisiä pokia hinkkaan. Jos hinkkaan. 

Juuri nyt tosiaan- pahoittelen - on ollut sellainen alku täällä, että lasken kaikki luonnontöhnätahrat ja hämähäkinseitit. Näen kelmut ikkunoissa, ruokottomat kasvimaat ja muun rönttäisen tontin. Pölyt sisällä, fiksausta kaipailevat nurkat, puutyöt - varsinaisesta sisustuksesta nyt puhumattakaan. Tunnen itseni hieman riittämättömäksi, ja se johtuu varmaan ihan vielä lomalle jäämisen psykologiasta. Menee toivottavasti pian ohi.

Aitan vuotavan katon suojana ollut pressu oli lentänyt jossain tuulessa pois paikoiltaan, ja sielläkin on nyt katastrofi. Joskus tuntuu, että haukkasinko liian suuren palan tämän Ryötönperän kanssa. Vaikka en minä vieläkään päätöstäni ole katunut. Pitäisi enemmän pitää talkoita ja saada jostain pikkuisen budjettia. Jos en vaikka tekisikään vapaaehtoishommia kaupungissa tai muuten vaan löllöilisi, vaan menisin esimerkiksi keikkahommiin joskus talven pitkillä vapailla? Niin sivutuloilla kummasti kattaisi parit pikkurempat.

No, ehkä jatkan sellaisen miettimistä syksyllä.

Lopulta täällä on kuitenkin kaikki aika hyvin. Jahka raivaan liiterin takaa horsmikkoa, saan huussin tyhjennettyä. Jahka käyn vessaturve- ja maalikaupoilla, hankin uuden moottorisahan - niin selvitään kivasti jälleen tämä kesä. Minun pitäisi oikeasti nyt vain rentoutua. Mutta kun Lasipaviljonkikin kaipaisi ensimmäistä remonttiaan ja liiterin seinät repsottavat... Hmm. Nyt varmaan pitäisi löytää jokin hyvä kirjasarja ja uppoutua lukemaan. 

Tai keskittyä kitkemiseen vaan. Raivuutyöhön, joka rentouttaa minut parhaimmin. Istun nyt tässä ja aurinko alkaa yrittää laskemistaan. Radiosta tuli ensin ohjelma vaihdevuosista, mutta nyt alan päästä kärryille maailman oikeista kuulumisista. Kissat nukkuvat kai sisällä mökissä, ja minulla on vielä naapurin lettuja iltapalaksi. Joten pitäisiköhän ihan vaikka hellittää? Lämmittää vaikka kesäyön saunakin vielä?

Olen pohtinut mielenkiintoista eroa ensimmäisten mökkikesien ja näiden nykyisten välillä. Vaikkei ajallisesti ole lopultakaan kyse pitkästä juoksusta - noin niin kuin ihmisen elämänkaaren kannalta - niin henkisesti olen rämpinyt melkomoisen matkan. Aluksi en pystynyt muuhun kuin huokailemaan rannassa. Siivoamaan perikunnan asioita mökissä. Sitten vasta alkoivat kunnolla nämä ikään kuin ylläpitohuolet.

Juhlien järjestämisen merkityksellisyys on ehkä vähentynyt, oman lomakodin ja -arjen puolestaan lisääntynyt. Se voi olla niinkin, että olen vuosien varrella oppinut luottamaan siihen, että ystävät saapuvat tänne kumminkin. Ei minun olisi pakko heidän kanssaan pistää aina spektaakkelia pystyyn, mutta laitetaan se joka tapauksessa. Se on hauskaa, ja syntyy ihania sitovia yhteisiä muistoja.

Eikä Ryötönperää kukaan vakivieraista pidä itsestäänselvyytenä. Minulla on ihanan talkoohenkisiä ystäviä - eihän minulla muuten olisi klapikonetta tai venettäkään. Huussia, saati remontoitua saunaa. Tai paljon muutakaan. Säälittää ihan ne mökkiläiset, joiden luokse tormataan kylään keksipaketin kanssa. Meillä kaikki osallistuvat - ja faktahan on, että täällä kuoltaisiin nälkään jos ruokahuolto olisi meikäläisen vastuulla.

Paitsi että! Nyt ehkä tulee pari tomaattia festivaaliksi:

Ja yksi kurkkukin on tulossa:

Pinaattia ja salaattiakin saatetaan ehtiä saada. Kyllähän sillä jo yksi poppoo pärjää, jos ostetaan muutama säilyke lisäksi. Ja mansikoita. Kantarelleja saattaa jo silloin löytyä metsästä. Toivottavasti hyttysten määrä vähenee nyt kahdessa viikossa. Siitä ei kyllä tule mitään, jos kaikki ystäväni haluavat linnottautua sisälle tönöön!

Sinnekö minä sitten virittelen takkaa ja kynttilöitä, vaikka ympärillä on lääniä yli omien tarpeiden?

Ehkä viritän pitkän pöydän sinne Sähkövaltatielle tänä vuonna. Sinne ei ainakaan osu järvituuli, jos sellainen sattuu. (Keskeytys - nyt saapuu yksi rantanaapuri kalasta. Ilta-aurinko loistelee tyynelle järvenselälle, radiosta tulee vähän sellaista minulle sopivaa kantrimusaa. Kumisaappaat ja pystyyn nostetut flanellipaidan kaulukset suojaavat hyttysiltä. Käki kukkui äsken kunnolla, iso hauki loiskahti kaislikossa ja olin kuulevinani myös majavan häntäläpätyksen. Konfliktiorava kävi terassilla ilmoittautumassa - joten ehkä vihdoin alan rauhoittua. Kun on kyky havaintoihin, sen on paras merkki elossa olemisesta.)

Toki pitäisi virittää huussin käsienpesupaikka taas vieraskuntoon, pestä ne pyyhkeet ja raivata pikkuisen:

Sisällä ei sillä tavalla ole kaoottista kuin vaikka vuosi sitten. Silloin olin tehnyt perikunnan taidejuttuja niin paljon, että kesäkoti oli raivostuttava kuplamuovi- ja taulutyömaa. Nyt siellä on vain vähän purkamattomia kasseja ja kissankorit siirtämättä pois silmistä. Oikein kotoisaa.

Alankohan minä tulla nyt sittenkin hyvälle tuulelle? Heh. Menikö hukkaan ruikutus?

Johtuu ehkä hyttysininän vähentymisestä, sorsaperheen paimennusraakkumisesta ja superautereisesta kauniista iltajärvestä. Sopivasti tuo rantakoivu varjoa, ettei silmiin satu. Tämä tällainen raportointi täyttää aina paikkansa - siitäkin Naapurin Tyttären kanssa tänään puhuttiin - kirjoittava ystävä hänkin. Kun laittaa muutaman sanan ylös tunnelmistaan, voi siirtyä jotenkin paremmin seuraaviin.

Vene on muuten vieläkin kääntämättä!

Siis kissankorien poislaittamisen ja monen muun asian lisäksi. Ehkä huomenna Paikallisystävän kanssa hoidetaan laivastoasiat ja mennäänkin hyttysiä pakoon järvelle? Paitsi ettei me voida siellä suureen ääneen tilittää, kun on se veden äänenjuoksutusominaisuus. Ja minä arvostan huomioonottavuutta. Ettei kuulu naapurimökkeihin aivan kaikki löpinät, kun ei kumminkaan olla niin tuttuja muutamien rantaihmisten kanssa.

Tänä aamuna vastarannan mansikkamaalla ammuttiin rastaita.

Sekin on ilmiö, jonka olen vuosien varrella oppinut. Että ei olekaan sekopää pyssymies välttämättä heti uhkana kun laukauksia kuuluu. Se voipi olla myös mansikkamaan isäntä tai syksyllä sorsajätkä. Minulla on sellainen inhottava taipumus aina alkaa pelätä tai murehtia jotain, eivätkä ikävät uutiset tietenkään sitä piirrettä helpota.

Nyt minä yritän - itse asiassa aika hyvällä menestyksellä sittenkin - alkaa laskeutua tähän mökkirauhaan. Soittelen lähipäivinä sukulaisten kanssa lisää surupuheluita, ehkä tapaankin jonkun heistä. Asetun omaan uomaani kaikkeudessa ja yritän nukkua hyvin. Huolehdin läheisistäni ja olen samalla itsekäs - todellakin, on pakko joskus - ojennan varpaat aamuisin peiton alta, että kissa voi niitä käpälöidä huomion himoissaan.

Nautin pitkistä kesäaamuista ja -illoista. Pitkästyn päivisin. Joutilaisuus - se on niin tervetullutta. Kaikella rakkaudella kaupunkielämää kohtaan. Tämä on nyt kumminkin sitä, jota tarvitaan.