Kohti tikkakisaa

Jaahas, lauantai. Kahden viikon päästä olen palannut kaupunkiin. Koitan pitää siihen faktaan sekä tervettä etäisyyttä, että järkevästi toisaalta mielessä, ettei sitten tule se angsti. Ainakaan paha. Kesäloman puoliväli ohitettiin keskiviikkona kun Ryötönperän filmifestivaali päättyi. Minun piti kirjoittaa silloin heti, mutta veri veti puuhommiin ja oli vielä sitä seurusteluakin. Ja onhan sitä ollut koko ajan sen jälkeenkin.

Yhden tunnin kiersin yksin kylänraitin kirpputoreja siinä välissä, kun loputkin festivaali-ihmiset lähtivät ja odottelin Sudeettisavolaisen junan tuloa. Että eipä tässä ole paljon hiljaisuudesta joutunut nauttimaan, ja ehkä ihan hyvä niin. Viimeiseksi lomaviikoksi olen tilannut rauhan, silloin en vastaanota enää "vieraita" vieraita. Olen ottanut jännityksellä kauppa-autokäyttöön naapurin isäntävainaan volkkarin, joten vaikka muut lähtivät sain tuntea hyvää itsenäisyyttä kuskatessani seuraavia kesävieraita. Apulainen saapui eilen onnibussilla. Ja ihanasti mies palaa tänään illalla rippijuhlaretkeltään. Tulee taas joku tolkku ruokahuoltoon. Paitsi että tänään Apulainen tekee kaakkua ja ehkä pyttipannuakin.

Nyt kun tontilla on sekä Sudeetti että Apulainen, niin viihdyttävät kätevästi toisiaan. Minulta kyllä odotetaan jo tikkakisaemännyyttä, mutta ilmoitin kirjoittavani tovin. Aivan varmasti unohdan raportoida monestakin asiasta, mutta se ei tarkoita sitä etteivätkö kaikki yksityis- ja käännekohdat olisi olleet yhtä merkityksellisiä. Naputtelen täällä kasvihuoneessa kun vihdoinkin kirkastui. Onneksi nyt on luvattu vähän vähäsateisempia päiviä, niin saattaa mökki ja vaatteet ja kaikki vähitellen kuivuakin. Kosteannihkeää on vähän ollut, kuten olette ehkä itsekin huomanneet. Nyt tuulee järveltä, niin tupaan saisi kyllä hyvän läpivedon. Tänään poltin kesän ensimmäistä aamutakkaa vähän aikaa, että tulisi kuivemman tuntuista.

Olihan siinäkin oma tunnelmansa, mutta mieluummin herään poutasäähän ja lintujen lauluun. Eivät ole muuten kunnolla tänä kesänä edes hiljenneet! Mustarastaskin laulaa vielä joka päivä. Ihan luksusta. No niin, sitä festivaaliraporttiahan minun piti.

Jalkapallolla testattiin tekniikkaa festivaalia edeltävänä iltana. Sain nuo hienot KINO-kirjaimet lahjaksi!

Kiinnitinpä tuossa vaan huomiota, että peurankelloja voisi keräillä maljakkoon enemmänkin kun niitä kasvaa tuolla yksittäisiä epämääräisissä paikoissa. Tai jos jättää keräämättä, niin mitenkä on sitten siemennyksen laita. Yhden minä vasta olen ottanut koristeeksi tänne Lasipaviljonkiin, jossa pidettiin festivaalin jaloviinaklubi. Tänä vuonna jäi kyllä aika paljon teräviä yli, kun mies valmisti sitä puolituntista varten oivallisia kurkkudrinkkejä.

Se olikin hyvä, niin huomio siirtyi niihin eikä kukaan muistanut, että minun olisi pitänyt esittää jälleen perinteinen nokkahuilunumeroni. Hävettää vieläkin se viimevuotinen, koska siitä on tosiaan sitä videotallennettakin. 

No nyt tuolla on kuulemma Sudeetilla nälkä. Sanoin, että menee ihan itse ottamaan makkaranpätkän jääkaapista, niin pärjää vielä hetken. Kyllä luulisi jo oppineen, ettei tämä mikään täysihoitola ole, vaikka melkein onkin. Tuleekohan tästä kirjoittamisesta nyt mitään, Apulainenkin puhuu puhelimessa ja Sudeetti on huolissaan, kun kakku ei edisty. Saattaa tulla lyhyt reportaasi.

Tänä vuonna harmillisen moni festivaalin perinnevieras oli estynyt. Välillä kävi mielessä, että alkaako ihmisiä kyllästyttää, mutta kyllä mielestäni hautajaiset tai työperäiset asiat esimerkiksi ovat ihan hyviä syitä välivuoteen. Meitä oli siis pieni porukka vain, mutta onneksi päätösgaalaa varten kurvasi pihaan yllätysvieraita asuntoautollaan - ei mennyt edes majoituskuviot sekaisin.

Minä onnistuin pikkuisen näyttelemään todella yllättynyttä kun ylläri-ihmiset saapuivat. Matrikkelitaiteilija kuulemma suorastaan järkyttyi karkeasta käytöksestäni, luuli että olin saanut jonkin hulluuskohtauksen. Pitäisiköhän hakea teatterikorkeaan. Tänä kesänä on kyllä pokka kehittynyt kaikenlaisia yllätyksiä vaaliessa. Myös Artistivieras oli nimittäin yllätys, ja kun me hänet Festivaalijohtajan kanssa onnibussilta haettiin, niin ainakin mies oli vilpittömästi hämmästynyt nähdessään, kuka autosta nousi. Sukulaisia kun ovat.

Ruokahuolto ei toivottavasti stressannut liikaa vakituisen Catering-vastaavan ollessa yksi estyneistä vieraista. Minä yritin osallistua parhaani mukaan, mutta taisi panokseni jäädä siihen kun kalttasin aamupuhteekseni keittotomaatit. Se oli mielestäni mukava yllätys catering-ryhmälle, ja sain samalla nautiskella aamurauhasta kun muut vasta heräilivät.

(Kävin tekemässä Sudeettisavolaiselle voileivän, nyt siellä on kyökissä myös kakkutaikina tulossa. Mansikoista oli kylällä aamulla pulaa, mutta löydettiin me sellainen rupunen tuokkosellinen kumminkin.)

Festivaalin avajaisdrinkiksi oli pienen testailun tuloksena valikoitunut raparperimehu-cava. Varsin oivallinen. Niitä menikin useita. Raikas kesäjuoma, nimittäin - kröhöm, siitä vaivalla tekemästäni mehusta, jota annoin kaupunkilaisille mukaankin tuliaisiksi. Siinähän oli tavallaan muuten toinen panokseni keittiöasioihin! Mehu. Kyllä minusta vielä martta tulee.

Iltaruoka-asioista huolehti enimmäkseen miesväki. Puutarhaekspertti ottaa aina harteilleen jälkiruokaosiot, ja minulle tulee pikkuisen huono omatunto kun en leivo. Kuka niitä kikkareita sitten söisikään, ehkä ihan hyvä näin. Tänä vuonna saatiin muuten puuhellallekin käyttöä, kun siinä pidettiin lämpimänä lettujen täytteet. Senkin minä muuten sytytin - lisää osallistumista keittiöasioihin!

Niin ja sytytin minä retkipäivän päiväbastunkin, mutta sehän ei liity ruokaan. Meillä oli vain yksi auto käytössä, joten sain siitä nimittäin hyvän syyn jäädä tönöön hieman oikomaan paikkoja ja seuraamaan sadetta. Viestittelin Paikallisystävän kanssa ja vetistelinkin hetken, koska kyseessä oli yhteen pikkukoiraan liittyvä suru-uutinen. Lohdutukseksi sain luvan ryhtyä Ykä-pennun kummiksi. Mietin siinä, että voisin viedä vaikka täältä vanhoja kenkiä hänelle leluiksi ja pureskeltavaksi, niin säästyy ystävän lenkkarit.

Sudeetti tuli nyt tuohon viereen höpisemään. Pohtii Strömsötä ja moittii kasvihuoneeni kattoa, jonka huolto meillä saattaisi tässä miehen kanssa vielä ollakin edessä. Kuten myös on aitan katon laita. Olis tässä tätä hommaa, ja petankkia pitäisi pelata.

Ai niin! Meillä oli lipunnoston, Sommartiden-laulun, drinkkien ja puheiden lisäksi uusi avajaisrituaali: Saimme tervehdyksen Kuuban Nuorison ja opiskelijoiden Rauhan ja ystävyyden festivaalilta vuodelta 1978, ja siihen sisältyi myös Ryötönperän rannan parantaminen sikäläisellä hiekalla, aurinkokin näköjään paistoi välillä:

Taiteelliseen ohjelmistoon kuului mm. animaatioita ja musiikkivideo. Kätevän lyhyitä, niin jaksoi keskittyä. Hyvät keskustelut syntyi. Ja sitten superyllätyksenä oli drag-hahmon ilmaantuminen liiteriin illalla! Siitä(kin) olisi kyllä pitänyt saada uusintaesitys. (Nyt Sudeetti osallistuu. Hän kantaa autosta huussiturvesäkkejä ja kissanhiekkaa. Aika malttamaton on.)

Artisti hyödynsi Ryötönperän rannan ja järvenkin taiteilijakuviinsa. Onpa kiva, että hänet on nyt ikuistettu kuviin meikäläisen mökkitiluksen kanssa - ikään kuin tulee sellaista historiallista lisämerkitystä tähänkin paikkaan. Tänä vuonnahan sitä on saatukin keskimääräistä enemmän, kun mieskin on istuttanut tänne lahjahopeapajunsa. Viljelyharjussa kasvaa tontin ensimmäiset kurpitsat. Talon seinustalla menestyvät keväällä hätäpäissäni viljelemät herneet, jotka Puutarhaekspertti kepitti hienosti.

Siitä olikin Naapurin Rouva ollut vähän jo huolissaan, että kun sillä tavalla meikäläisen saamattomuuden vuoksi maassa vain löpsöttivät. Nyt on taas kaikki ojennuksessa.

Tuolla tehdään jo tikkakisataulukkoa...

 

Pääsenköhän minä tänään asiallisiin hommiin ollenkaan. Olisi vaikka mitä listalla. Sovittiin tosin, että tikkakisa kestää maksimissaan tunnin - joten onhan tässä sitten vielä aikaa puuhastellakin jotain. Saunominenkin menee myöhään, kun se mies palaa vasta iltauutisten aikaan. Alkaa elimistö kaivata taas liikuntaa, kun olen kohteliaasti kaksi päivää seurustellut. Eilen jopa grillasin perheelle ruokaa. Satoi ihan kaatamalla, ja kyllä se meinasi vähän tunnelmaa latistaa.

Tavallaan onneksi on kuitenkin tosiaan se lauantai. Tuleekohan tänään Entisten nuorten sävellahja. Voisi sen vaikka ottaa tikkataulun lähelle soimaan. Tulisi samalla niin kuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. 

No nyt kävi Naapurin Rouvakin toimittamassa asioitaan. Mansikoihin liittyi ja ensi viikon kahvitteluihin ja kuljetteluun, meillä kun on tuo maamiesseuran yhteinen menopeli tällä perällä tässä. Lapsenlapsia tulee ja kaikenlaista. Timberkin soitti kaupungista kuulumisia, ja pääsin vähän juttelemaan saha-asioistakin. Nyt täytyy siirtyä kesävieraiden viihdytyshommiin, vaikka olen kyllä ilmoittanut etten ole mikään viihdekeskus. Vähän voi silti olla. Onhan se kohteliastakin, tavallaan.

--- tauko ---

Sinisiivellä on meidän perheessä erityinen merkitys. Tämä yksilö on mielestään Batman.

Huomenta! Tai varmaan tulee kyllä koittamaan ilta ennen kuin saan painettua julkaisunappulaa. Tuskin minä maltan tässä koneella koko aamua kököttää, kun olisi kaikenlaista listalla. Raparperin hakua ja mehuksi ynnä siirapiksi keittämistä. Se on sellainen hyvä järvituulisen päivän homma. Suunnittelin sitä kyllä jo tuossa pariksi illaksikin, mutta kun on tullut saunasta ja syönyt mahansa pullolleen, niin tapahtuu nukahtaminen sohvalle. Ei siinä enää kannata kattiloita liedelle viritellä. 

Sitten olisi moottorisahausta, mutta siihen hommaan en voi ryhtyä ennen kuin miesväki herää, koska koskaan ei saa römeltää sen aparaatin kanssa yksin. Tuo kylmäksi kääntynyt ilmatila mahdollistaisi mukavasti muutkin raivuuhommat, myös turvalliset. Koska nyt ei ole sitä hyttys- ja paarmaongelmaa. Huussinkin tyhjentäminen menisi nyt miellyttävämmin kuin helteisessä seisovassa säässä, ymmärtänette varmasti mitä tarkoitan. Mutta Puutarhaekspertti haluaa olla sitä kanssani operoimassa viikonloppuna. Eipähän tuo lämpöaaltoa ole lauantaiksikaan ennustanut, että siinä mielessä ihan passelisti voin odotella.

Järkeilin tuossa kuvia selatessani, että voinhan minä tänään vaikka kirjoitella vähän pätkissäkin. Pakkoko siitä on aina monen tunnin spektaakkelia järjestää. Osissahan minä täällä mökillä olen kaikkea muutakin tehnyt - edelleenkin on esimerkiksi kolmannes pihakalusteista pesemättä. Sitäpaitsi netti on taas niin hidas, että jos meinaisin nopeasti tuottaa lomaraporttiani, niin hermohan siinä vain menisi - eikä sellainen sovi.

Raparperimehua varten pitäisi nyt ensinnäkin etsiä sopivat pullot. Lasiset kierrekorkilliset helposti puhdistettavissa olevat. Pukeutua arktisen kesän asuun ja hakea hieman jo ylikasvaneita varsia.

No niin. Nyt on kaikki kelvolliset varret sievästi korissa odottamassa jatkokäsittelyä. Pitäisköhän ottaa soma kuva instagramiin, hehe. Eilen minä elvistelin siellä(kin) uudella moottorisahallani, niin nyt tulisi kätevästi naisellista vastapainoa profiiliin. Raparpereissa oli onneksi vielä niitä nätisti punertaviakin, että varmaan tulee romanttisen värinen mehu. Hakuretkellä tsekkasin samalla tomaattien ja salaattien tilanteet. Ihan hyvältä näyttää olosuhteisiin eli "hoitoon" nähden. Toisin oli tilanne marjapuskissa siinä raparperien vieressä. On unohtunut raivaus siltä suunnalta tänä vuonna, ja viinimarjat ovat kasvattaneet lähinnä lehtiä. Niistähän voisi tehdä vaikka jotain kääryleitä tai terveysihmiset itselleen teetä. Voi olla, etten raaskinut keväällä siellä kauheasti maaperää saksia kun oli niitä akileijojen alkuja.

Tiskasin äsken työtasolle tilaa ja laitoin radion päälle. Se on miehelle vähän sen merkki, että voisi jo heräillä... Kohta tulee kyllä ohjelma hylätyistä kissoista - eli pitää pistää siksi aikaa ainakin äänet pois.

--- tauko ---

Kyllä on tylsää hommaa raparperien saksilla pilkkominen, roiskuukin joka paikkaan. Onneksi mies heräsi ja pisti kätevästi veitsellä palasiksi loput. Runsaat kolme litraa tuli pätkiä. Seuraava tuskamomentti on aina sopivan mehuohjeen löytyminen, enkä oikeastaan tiedä miksi sellaista edes lähdin etsimään, aina ennenkin on täällä liemet selkärankavetoisesti keitetty. Jätin osan palasista siirappia varten, että saadaan kokeilla raparperimojitoja. Sellainen ohje löytyi nimittäin yhdestä työpaikan naistenlehdestä, ja sitä kollegan kanssa kuolattiin.

Lisäksi ärsyttää muuten se, että vaikea on löytää ohjetta jossa mitat olisivat litroina. Päätin, että litra raparperia painaa puoli kiloa. Kaipailen liiteriin, ja ilmoitinkin siitä jo instagramiin, kun jonnekin piti sekin tunne saada jakaa tällaisena pienenä ihmisenä. Nyt ovat tuolla keittymässä, palaset. Samalla tässä on oltu yhteydessä kaupunkiin, festivaali-ihmisten tuloaikatauluista. Alkaa olla käsillä viimeiset päivät, kun tunnelmoidaan mökillä kaksin. Kesävierasinvaasion aika lähenee!

Vaan ollaanpa me saatu keskenämme jo tarpeeksi ollakin, ja ihan hyvää teki minulle se parin päivän yksinkin pitkästyminen. Vaikka kävihän silloinkin Paikallisystävä naisten saunailtaa viettämässä. Sää suosi ihanasti, ja onneksi tuli kesän tunnelmaa edes kännykkäkuviin tallennettua muistin tueksi tällaisia kylmiä jaksoja lämmittämään. 

Paikallisystävä pluttasi tuolla lutakkoisessa järvessäni aivan autuaana, ja tuli siinä itsellekin mieleen, että pitäisikö lakata pelkäämästä kaloja. Erityisen hyvä mieli tuli, kun inventaariosalaattini onnistui loistavasti ja tein vaikutuksen tuoreilla pinaateilla omasta maasta! Vaikka ei se ruokapuoli ole koskaan tyttöjen illoissamme pääasia ollut - viinin riittävyys ja sopivasti aikaa kuulumisten päivittämiseen - ne ovat tärkeintä. 

Oli aika kiitollinen tunne kun sain salaattimarinadiin tuoretta ruohosipulia ja oreganoa omalta yrttimaalta. Vaikka muuten se on tänä vuonna hieman vaatimaton valikoimaltaan. Ruohosipulia on käytetty päivittäin - sitä on niin paljon. Myös koristetarkoituksissa, söpöt ovat kukkaset:

Lauantaina(kin) työlistani oli pitkä ja sisälsi jätepuushow´n jatkamista ja nurmikon leikkuuta. Yhtäkkiä me edellisiltana mökille palanneen miehen kanssa kuitenkin keksittiin, että jos leikkisi sellaista lauantaita että oltais niin kuin vain viikonloppukäymässä mökillä. Niitä yksittäisiä arjen katkaisevia hetkiä kun arvostaa niin paljon, että tulee keskityttyä tunnelmointiin.

Niinpä kokeiltiin kurkkuboolia ja gintonicia auringossa Lasipaviljongin terassilla ennen kuin siirryttiin rantaan. Leikeltiin inspiroivia ruokaohjeita talteen keräämistäni lehdistä. Haaveissa on mm. pinaattilasagne. Paitsi, että olen oppinut ettei pinaatti samalla tavalla lisäännykään kuin salaatti sadon korjaamisen jälkeen! Nyt pitäisi siis sitäkin kerätä ja vissiin pakastaa tai jotain. Unohdin tietoisesti kaikki asialliset hommat - vaikka minulla olikin mieheltä salainen tieto, että sunnuntaina tulisi vieraita. Vaan minäpä olin sopinut heidän kanssaan, että näyttelen ihan normaalia, ettei mies saa vihiä. Eli ei erityisemmin tarvinnut siivotakaan, koska sellainen toiminta liittyy minulla enimmäkseen vierailijoiden saapumiseen.

Maanantaina oli siis miehellä pyöreät syntymäpäivät, niin muu perhe halusi tulla yllättämään. Onnistui tosi hyvin ja oli hauskaa! Sunnuntaina tuli siinä odotellessa venekin käännettyä ja soudeltua. Mies yritti tärkeänä virvelöidä ja jätti yhden uistimenkin järven pohjaan. Minua lähinnä huoletti, että mitä jos tulee kalaa - mitäs sille tehdään, minä en ainakaan osaa. Niin on jo unohtunut kaikki, mitä Taata minulle opetti kun olin pieni.

Drinkkilauantain näkymä Lasipaviljongin terassilta seisahtuneelle työmaalleni.

Nyt on mehut pullotettu ja mies onneksi sai inspiraation tehdä siirapin loppuun, kun minä kitisin lieden ääressä. Puen ehkä kohta metsurihousut jalkaan.

--- tauko ---

Aah! Nyt minulla on sama asento saunakamarissa, kuin tuossa alla olevassa kuvassa. Paitsi että olen toisinpäin - eli pärstä järvi-ikkunaan - koska mokkulan kenttä näköjään toimii vain siihen suuntaan. Tuleepahan samalla katsottua tihkusateista maisemaa, ei ollenkaan huono. Tuoksuvat vastasytytettyjen tulipesien savupöllähdykset ja kuuluu sitä ainoaa pauketta, joka voi olla musiikkia korville, eli polttopuiden ritinää.

Kello on viisi. Päivät ovat alkaneet kulua täällä vähän liiankin sukkelaan. Tähän aikaan minä esimerkiksi elän vielä kello kahta iltapäivällä. Olisi tänäänkin varmaan pitänyt nousta silloin aamuyöllä kun tunsin itseni virkeäksi kissojen heräteltyä minut päästämään heitä ulkoilemaan. Nyt on niin kylmää ja hyttyisää, ettei ulko-ovea voi jättää raolleen yöksi kuten tein viikko sitten.

Pistin tänään paremmaksi kuin eilen uudella sahallani ja pätkin metsänreunan kaadetuista koivuista 18 pölliä. Eilen saldo oli vain 13. Sitähän voisi tehdä vaikka kuinka paljon enemmänkin, mutta mukavampi on tuotakin hommaa suorittaa erissä - etenkin kun en voi liiteriä täyttää syysvarapuilla ennen kuin Ryötönperän filmifestivaali on pidetty viikon päästä. Tarvitaan sekin tönö juhlavirkaan elokuvateatteriksi. Nyt tehdään klapeja tähän kesävaiheeseen, ja koska ne ovat tietenkin kosteita, otetaan käyttöön Ryötönperän saunakuivaamo. Hyvin toimii se systeemi, että saunaan asetellaan puita kuivumaan ja huomenna se satsi on käyttökelpoinen. Lisänä poltetaan sirkkelöimääni jätelautaa. Varmaan tosi kiinnostavaa!

Ihana suoristaa vartta nyt tässä. Nyt olenkin paremmalla tuulella kuin mehun kanssa tuhratessani, mutta kyllä drinkkitoimikunta toivottavasti sitten kiittää ensi viikolla. Hyvää teki puuhommat, kuten aina.

 

Saunakamarikuvan minä otin Sudeettisavolaista varten sadesäiden saavuttua maanantaina. Mitenköhän hän kestää viikon päästä, jos ilmat ovat edelleenkin tällaiset. No, tehdään sitten retki padolle kurapuvuissa, eikä olisi ensimmäinen kerta. Hän odottaa vierailultaan aina paljon, nytkin esimerkiksi jo haaveilee Apulaisen tekemästä mansikkakakusta. Siitä tulee oikein varsinainen perheleiri, perinteiset tikkakisat ja kaikki. Lupasin säästää osan raparperimehustakin siihen saakka.

Jahka ensin pidetään se festivaali ensi maanantaina ja tiistaina. Mitähän kaikkea sielläkin taas tapahtuu, tänä vuonna ei jännitä yhtään. Ainakaan vielä. Tuleekohan yllätysvieraita. Minä raportoin sitten.

Jalkaomakuvia on tullut otettua muitakin. Allaolevan laitoin Paikallisystävälle, kun "testasin" saunarannan hyttysensietävyyttä ennen hänen saapumistaan. Viinilasillisen kanssa, tietenkin, vaikkei aurinko silloin vielä edes osunut terassille asti. Ystävä sai heti kiinni fiiliksestäni ja totesi, että täytyyhän sitä nyt testata. Hän itse testaili kotonaan, kun ei voinut heti lähteä polkupyörällä meille. Piti odottaa koiranpentujen alkuillan ruokailun järjestämiseen saakka ennen starttaamista.

Sellaista se on kun saa pitää ystävinään eläinihmisiä. Mennään pikkuisten ehdoilla, ihan kuin ihmislastenkin kanssa, ja se on oikein.

 

Kaiken alkuloman tunnelmoinnin jälkeen tuntui hyvältä ryhtyä polttopuuhommiin. Ennen eilistä Tyttösahan hankintaa minä keskityin tosiaan pienemmän oksaosaston ja jätepuun sahailuun. Pumpulit korvissa pitää sitä aparaattia käyttää, ja muutenkin suhtaudun sirkkeliin melkoisella kunnioituksella. Lisäjännitystä tuovat naulaiset vanhat purkulaudat, joten sitähän tulee oltua sirkkelöidessä ainakin osa päivästä aivan skarppina.

Sehän nyt ei ole kenellekään enää epäselvää, miten mielekkäänä minä pidän polttopuiden sahaamista ja klapien tuottamista. Taidan tykätä siitä hommasta melkein puutarhatöitä enemmän, vaikka molemmissa on täydellinen mielekkyysaste - että eivät sillä tavalla kilpaile keskenään. Paitsi että puiden suhteen yritän olla omavarainen, hyötykasvirintamalla ollaan siitä vielä kaukana, mutta puutarhanhoidossahan onkin lisäarvona se mielenterveys- ja ulkoiluaspekti liikunnan lisäksi.

Polttopuuhommat puolestaan tekevät tulipesien ääressä tunnelmoinnin ja saunalöylyt erityisen ansaitun tuntuisiksi. Ikään kuin tässä elämässä nyt kaikki ihana pitäisi erikseen ansaita. Ei tarvitse! Sitä vartenhan täällä ollaan, että voi myös nauttia kaikesta. Jos siis sattuu olemaan näin onnekas, että saa elää rauhallisessa ja puhtaassa kotimaassa.

Sahanpurut seiteissä näyttävät emännän ryhtyneen jälleen toimeen!

(Voi luojan tähden, nyt tulee radiosta koko kesän kestävä Juice-ohjelma. Ihan arvostan, mutta täytyy sanoa, ettei se ole kaikilta osin kovin - hmm - innostava.)

Tosiaan olen saanut vuorokaudessa niin paljon iloa irti uudesta sahastani, että melkein hävettää. Mutta kai sitä nyt saa olla tyytyväinen! Tyttösahaksi nimesin siksi, että se on juuri täydellinen meikäläisen käyttöön kun saan sen itse käyntiin. Terä - vai laippa, vai mikä se on - näytti kaupassa niin lyhyeltä, että ehdin jo laittaa Timberille viestiä siitä, miten tällä leikellään vain pienimpiä puita.

Mutta kyllä minä sillä ihan normaalinmittaista rankaa sain sahattua. Upposi kuin veitsi voihin! Mies seisoi turvallisuusetäisyydellä valvomassa toimiani, lähinnä hätänumero valmiina viritettynä puhelimeen. Vaikka onhan minulla aina ne kaikki turvavermeet. Uusin hankinta tontille on metsurisaappaat, jotka ovat minulle liian isot ja muodostavat siksi turvallisuusriskin. Koska meinaan kompuroida. Toisaalta - eipä tule omnipotenttista illuusiota omasta ketteryydestä siellä metsässä, vaan olen erityisen varovainen.

Tyttösaha yhdistettynä Lahja-klapikoneeseen ja minuun. Siinä täydellinen naiskolmikko turvaamaan mökkipolttopuut. Rakastan sitä tunnetta, ja vihdoinkin alkavat palkkatyöasiat unohtua mielestä.

Kovasti minä näköjään saan aina asiaa polttopuista. Olisi muutakin kerrottavaa. Esimerkiksi miehen synttärilahjoista, hopeapajusta ja nelikopterista (!). Ja synttärivieraiden naistensaunasta. Siellä seurassa istui myös suloinen tyttöihminen, joka heti tarttui tarinaani siitä, miten täällä minun lapsuudessani pestiin aina toisten selät. Rituaali, jota olen tavallaan ihmetellyt pitkävartisten pesuharjojen aikana. Äitinikin toivoi selänpesua aina viimeisiin saunomisiinsa saakka. Mutta kai siihen liittyy jotain muuta kuin itse puhtaanapitoa. Jotain ihanan tervettä toisista huolenpitoa ja suomalaista saunaläheisyyttä, melkein pyhää kodikkuutta.

Niinpä meillä elvytettiin sekin rituaali, miten ihanaa! Aion pakottaa Apulaisen selänpesuhommiin, jahka saapuu tänne.

Sitten minä olen tietenkin yhteen yösumuun jaksanut valvoa. Se oli silloin, kun olin täällä yksin. Ei tullut syötyä illalla niin paljon, niin pysyin hereillä. Toivon, että tulee vielä lisää sumuöitä - ja että olen ylhäällä niitä myös todistamassa. Pitäisi ehkä aloittaa lomapäivänokoset. Herään sen verran aikaisin kissojen ja kaiken takia, että illalla tulee ihanan terve nukahdus välillä jo ennen minkäänlaista hämärän tuntua.

Taas on yksi lomapäivä kääntymässä illaksi. Mehut on tehty, epämääräinen siirappikin. Tupa on jälleen kuin lähtevä laiva, koska onnistun siellä puuhatessani tai ohikulkeissani jotenkin aina sotkemaan enemmän kuin järjestelemään. Onneksi pian tulee taas kesävieraita, niin on hyvä syy järjestellä tiloja.

Sanoin äsken saunaa lämmittävälle miehelle, että pitäisiköhän minun tänään ihan oikaista pitkälleni löylyssä, kuten Taatalla oli tapana. Sen verran kumminkin jännitän sitä moottorisahailua, että varressa tuntuu. Se ei varsinaisesti ole raskasta, mutta pörinä ja polttoaineen katku, liikkuva teräosa - ne tuovat sellaista totisuutta touhuun, että minulla näköjään jännittyy koko kroppa. Hyvä! Jotkut joogaavat tärkeissä asennoissa, minä hoidan saman jutun tällä tavalla.

Sauna alkaa olla lämmin. Radiosta tulee kalastusilta. Ulkona tuulee. 

Minä olen luvannut viedä Naapurin Rouvan huomenna Tangomarkkinoiden junaan, ja kaikki tuntuu ihanan kotoisalta. Onpa onni, että tätä vielä jatkuu!

Tämä on nyt kumminkin sitä.

Saakohan kukaan koskaan ikinä kokonaisena irti hyttyskiekuroita?

Missähän me huomenna illalla istutaan viiniä juomassa Paikallisystävän kanssa täällä Ryötönperällä, kun juuri nyt tuntuu että hyttyset ovat löytäneet aivan joka paikkaan. Eilen oli sadepäivä - ja piti olla tänäänkin, mutta ei ollut - niin loputkin inisijät ja pikkukärpäset ovat heränneet. Minulla on vielä pariksi yöksi patruunoita makuuhuoneen töpselijuttuun, jolla saa itikoilta nukkumarauhan. Kummassakaan paikallisessa marketissa ei ole niitä täyttöpakkauksia, pitää ehkä käydä rautakaupassa tai jopa Tuurissa.

Tuskistuttaa ajatuskin, että pitäisi taas lähteä kylille. Tänään vein miehen junaan (joutui raukka vielä Helsinkiin työhommiin, mutta palaa pian) ja kävin oikein kaupassa. Laina-autolla ajaminen otti yhtäkkiä koville, niin on uusi ja herkät polkimet. Harvoissa risteyksissä syntyi sellaisia näytöksiä, että perhana kun hävetti se kengurubensa ja oma toistaitoisuus. Minähän olen perinteisesti hyvä ajamaan autoa, mutta nyt oli tilanne. Se on ollut päällä vähän koko päivän. Alkoi jo aamulla kun tajusin, miten epäkiitollista hommaa on esimerkiksi pihakalusteiden pesu luonnontöhnästä.

Kukaan ei huomaa kädenjälkeä, paitsi itse. Ja eikö lennä paarma siihen örisemään kun yrität olla auringossa hyttysiltä suojassa.

Pieni tauko tuli lomatuskaan, kun sain naapurin Rouvan Tyttärineen päiväkahville, ja se oli mukavaa. Eikä minun tarvinnut edes tarjottavia miettiä kun oltiin sovittu, että Rouva tuo letut ja piirakkaa. Mukava oli turista kesän ensimmäisten kahvivieraiden kanssa, ja jotenkin hyttysiäkin oli kasvihuoneen terassilla vain kohtuullisesti. Olin tietysti keittänyt liian vahvaa kahvia ja mehuunkin meni kärpäsiä, mutta ne nyt ovat vain sellaisia nyansseja. Jotenkin mökkiläisiin suhtaudutaan ihanan armollisesti, oli sitten kyse tarjottavista tai ulkoasusta. Jopa tuvan tai tiluksen epäsiisteyskin on hyväksyttävää.

Minusta joskus voisi olla siistiäkin, ja jokin alitajuntainen päätös tälle kesälle on syntynyt siitä, että pitäisin ikään kuin yllä jonkinlaista tasoa. Ettei sitten urakat ennen ja jälkeen kesävieraiden olisi niin mittavia.

Rimpula-aurinkokennovalot muuttomatkalla Lasipaviljongin terassin koristeeksi. Syysillat mielessä...

Hienotunteisesti Rouva jätti Tyttären (olemme siis sydänystäviä vauvuudesta saakka) kanssani puhumaan miehistä ja muusta syvällisestä virallisen kahvin jälkeen. Tuli yhteisesti todettua, että ei se ole mikään itsestäänselvyys, että heti on rentoutunut olo kun loma alkaa. Tänään on minun lomani toinen virallinen päivä, vaikka teoriassa vapauduin jo viime torstaiaamuna. Siinä oli se kokonaisvaltainen ja hauska kaupunkijuhannus, sunnuntaina juhlatoipilaana lähtö tänne. Onneksi Apulainen jäi meille kaupunkikotiin siivoamaan ja minulla oli Sudeettisavolaisen lahjaksi antama raikas raitapaita. 

Oli jotenkin edes ihmismäinen tunnelma, vaikka kissojen kanssa matkustamista taas turhaan stressasinkin. Punkkipihdit unohtuivat kotiin. Sekin tuli kesken matkan mieleen.

Mutta eniten lähtöä varjosti taas yksi suru-uutinen - tällä kerralla suvusta. Nyt on niin, etten halua kirjoittaa siitä enempää yksityiskohtia, mutta sekavat olivat tunteet kun eilen illalla lopulta sytytin kynttilän jälleen yhdelle ihanalle tyypille, joka on nyt poissa. Tunnen muiden sukulaisten suhteen taas uudenlaista lisäläheisyyttä - se olkoon tämän menetyksen jokin hyväksi luettava lieveilmiö, mutta ei tee mieli juurikaan nähdä tässä tapahtumassa mitään positiivista.

Varmaan tässä on osasyy siihen, miksi nämä ensimmäiset mökkiloman päivät ovat sujuneet melko vaihtelevissa tunnelmissa. Enimmäkseen olen keksinyt ylläpitohuolia. Ja yllättävän vähän on harmittanut sähköyhtiön maakaapelointivaltatie keskellä niittyäni, se on tuntunut niin toisarvoiselta kaiken keskellä:

Vaikka se ruma onkin. Mutta olihan meillä tiedossa tämä raivuu, joten ajatuksia maisemointiin syntyi jo kaupungissa. Toistaiseksi olemme perustaneet "valtatielle" vasta kesäkurpitsapenkin.

Todettiin, että viljelyharjussa voisi tulla ahdasta, koska oikeat kurpitsat ovat lähteneet siellä hyvin kasvamaan pinaatin lisäksi. On myös jotain rikkaruohoa, eli pitää hyvänä aurinkohetkenä käydä kitkemässä. Kukaan erkkikään ei mene sinne jos on pilvinen ja tyyni päivä. Harjunseutu näyttää vetävän puoleensa myös hyttysiä - ehkä se on hyvä merkki kosteudesta ja sensellaisesta pieneliöystävällisestä ilmastosta? 

Myös pinaatti on alkanut viihtyä siellä, aika kiva jos tosiaan tänä vuonna onnistun edes jonkin sadon kanssa.

Minähän siis ilmoitin sunnuntaina kun tänne ajeltiin, että tämä mökkiloman alkupätkä - kun ei ole yöpyviä kesävieraitakaan - niin, että sen minä käytän aina sellaisiin päivän töihin, jotka sattuvat huvittamaan. Eilen huvitti parin tomaatin siirtely kasvihuoneesta ulos viljelylaariin ja yrttimaan kitkentä. Sitten huvitti saunavihdan vaatiminen ja yrttilikööri. Loppuillasta oli vielä mukavan - juuri sellainen, johon olen suunnitellut pyrkiväni - loma-arkiolo, että ihan kuulkaa tiskasin.

Se on perinteisesti täällä aamupuhteeni, mutta tänään pääsinkin herättyäni suoraan ulos. Mitä nyt vaihdoin muutaman sanan chatissa Motoristi-Matin kanssa. Sain ihan uutta perspektiiviä, koska olin luullut olevani maailman säämummoin. Mutta ei. Moottoripyöräilevät ihmiset ne vasta ilmatieteenlaitoksen sivuja kyyläävätkin! Hauskaa. Ei ole kovin rock, minun mielestäni. Mutta sympaattista kyllä.

Täällä mökillähän säätilalla on lopulta yllättävän vähän merkitystä, paitsi sittenhän minä huolestun jos on niitä vieraita. Moni haluaa ottaa aurinkoa, tai ei ainakaan palella. Nyt on aika optimiolosuhteet minulle - ei liian kuuma, ja hyttyssavutkin näyttävät toimivan. Minä otan mieluummin pikkuisen vilakan kesän, enkä hellettä. Ja siinä on syy, miksen muista viime kesää mitenkään kamalana vaikka kaikki muut vouhkaavat että jos taas tulee yhtä kylmää, niin...

Sade ja tuulihan ovat mitä parhaimpia saunasäitä! Vaikka ei näissä aurinkoisissa illoissakaan tietenkään mitään vikaa ole. Paitsi että nyt on homma vähän kesken. Minusta tuntuu, että aina on. Mitähän tapahtuu oikeasti kaikkien idyllibloggareiden ja -instagrammaajien tosielämässä. Eikö muka koskaan jää siivousvehkeet niille sijoilleen, kun huvittaa alkaa fiilistely? Eivätkö jää tilanteet päälle, asiat kesken. Eivätkö kuihdu kukat maljakoihin tai eikö muka ikinä ole lempikäsipyyhkeissä ikitahroja?

Kyllä tietenkin on. 

Minä otan ne sellaiset pyyhkeet ikkunanpesuavuiksi - lastan pyyhin niihin, ja siitepölyisiä pokia hinkkaan. Jos hinkkaan. 

Juuri nyt tosiaan- pahoittelen - on ollut sellainen alku täällä, että lasken kaikki luonnontöhnätahrat ja hämähäkinseitit. Näen kelmut ikkunoissa, ruokottomat kasvimaat ja muun rönttäisen tontin. Pölyt sisällä, fiksausta kaipailevat nurkat, puutyöt - varsinaisesta sisustuksesta nyt puhumattakaan. Tunnen itseni hieman riittämättömäksi, ja se johtuu varmaan ihan vielä lomalle jäämisen psykologiasta. Menee toivottavasti pian ohi.

Aitan vuotavan katon suojana ollut pressu oli lentänyt jossain tuulessa pois paikoiltaan, ja sielläkin on nyt katastrofi. Joskus tuntuu, että haukkasinko liian suuren palan tämän Ryötönperän kanssa. Vaikka en minä vieläkään päätöstäni ole katunut. Pitäisi enemmän pitää talkoita ja saada jostain pikkuisen budjettia. Jos en vaikka tekisikään vapaaehtoishommia kaupungissa tai muuten vaan löllöilisi, vaan menisin esimerkiksi keikkahommiin joskus talven pitkillä vapailla? Niin sivutuloilla kummasti kattaisi parit pikkurempat.

No, ehkä jatkan sellaisen miettimistä syksyllä.

Lopulta täällä on kuitenkin kaikki aika hyvin. Jahka raivaan liiterin takaa horsmikkoa, saan huussin tyhjennettyä. Jahka käyn vessaturve- ja maalikaupoilla, hankin uuden moottorisahan - niin selvitään kivasti jälleen tämä kesä. Minun pitäisi oikeasti nyt vain rentoutua. Mutta kun Lasipaviljonkikin kaipaisi ensimmäistä remonttiaan ja liiterin seinät repsottavat... Hmm. Nyt varmaan pitäisi löytää jokin hyvä kirjasarja ja uppoutua lukemaan. 

Tai keskittyä kitkemiseen vaan. Raivuutyöhön, joka rentouttaa minut parhaimmin. Istun nyt tässä ja aurinko alkaa yrittää laskemistaan. Radiosta tuli ensin ohjelma vaihdevuosista, mutta nyt alan päästä kärryille maailman oikeista kuulumisista. Kissat nukkuvat kai sisällä mökissä, ja minulla on vielä naapurin lettuja iltapalaksi. Joten pitäisiköhän ihan vaikka hellittää? Lämmittää vaikka kesäyön saunakin vielä?

Olen pohtinut mielenkiintoista eroa ensimmäisten mökkikesien ja näiden nykyisten välillä. Vaikkei ajallisesti ole lopultakaan kyse pitkästä juoksusta - noin niin kuin ihmisen elämänkaaren kannalta - niin henkisesti olen rämpinyt melkomoisen matkan. Aluksi en pystynyt muuhun kuin huokailemaan rannassa. Siivoamaan perikunnan asioita mökissä. Sitten vasta alkoivat kunnolla nämä ikään kuin ylläpitohuolet.

Juhlien järjestämisen merkityksellisyys on ehkä vähentynyt, oman lomakodin ja -arjen puolestaan lisääntynyt. Se voi olla niinkin, että olen vuosien varrella oppinut luottamaan siihen, että ystävät saapuvat tänne kumminkin. Ei minun olisi pakko heidän kanssaan pistää aina spektaakkelia pystyyn, mutta laitetaan se joka tapauksessa. Se on hauskaa, ja syntyy ihania sitovia yhteisiä muistoja.

Eikä Ryötönperää kukaan vakivieraista pidä itsestäänselvyytenä. Minulla on ihanan talkoohenkisiä ystäviä - eihän minulla muuten olisi klapikonetta tai venettäkään. Huussia, saati remontoitua saunaa. Tai paljon muutakaan. Säälittää ihan ne mökkiläiset, joiden luokse tormataan kylään keksipaketin kanssa. Meillä kaikki osallistuvat - ja faktahan on, että täällä kuoltaisiin nälkään jos ruokahuolto olisi meikäläisen vastuulla.

Paitsi että! Nyt ehkä tulee pari tomaattia festivaaliksi:

Ja yksi kurkkukin on tulossa:

Pinaattia ja salaattiakin saatetaan ehtiä saada. Kyllähän sillä jo yksi poppoo pärjää, jos ostetaan muutama säilyke lisäksi. Ja mansikoita. Kantarelleja saattaa jo silloin löytyä metsästä. Toivottavasti hyttysten määrä vähenee nyt kahdessa viikossa. Siitä ei kyllä tule mitään, jos kaikki ystäväni haluavat linnottautua sisälle tönöön!

Sinnekö minä sitten virittelen takkaa ja kynttilöitä, vaikka ympärillä on lääniä yli omien tarpeiden?

Ehkä viritän pitkän pöydän sinne Sähkövaltatielle tänä vuonna. Sinne ei ainakaan osu järvituuli, jos sellainen sattuu. (Keskeytys - nyt saapuu yksi rantanaapuri kalasta. Ilta-aurinko loistelee tyynelle järvenselälle, radiosta tulee vähän sellaista minulle sopivaa kantrimusaa. Kumisaappaat ja pystyyn nostetut flanellipaidan kaulukset suojaavat hyttysiltä. Käki kukkui äsken kunnolla, iso hauki loiskahti kaislikossa ja olin kuulevinani myös majavan häntäläpätyksen. Konfliktiorava kävi terassilla ilmoittautumassa - joten ehkä vihdoin alan rauhoittua. Kun on kyky havaintoihin, sen on paras merkki elossa olemisesta.)

Toki pitäisi virittää huussin käsienpesupaikka taas vieraskuntoon, pestä ne pyyhkeet ja raivata pikkuisen:

Sisällä ei sillä tavalla ole kaoottista kuin vaikka vuosi sitten. Silloin olin tehnyt perikunnan taidejuttuja niin paljon, että kesäkoti oli raivostuttava kuplamuovi- ja taulutyömaa. Nyt siellä on vain vähän purkamattomia kasseja ja kissankorit siirtämättä pois silmistä. Oikein kotoisaa.

Alankohan minä tulla nyt sittenkin hyvälle tuulelle? Heh. Menikö hukkaan ruikutus?

Johtuu ehkä hyttysininän vähentymisestä, sorsaperheen paimennusraakkumisesta ja superautereisesta kauniista iltajärvestä. Sopivasti tuo rantakoivu varjoa, ettei silmiin satu. Tämä tällainen raportointi täyttää aina paikkansa - siitäkin Naapurin Tyttären kanssa tänään puhuttiin - kirjoittava ystävä hänkin. Kun laittaa muutaman sanan ylös tunnelmistaan, voi siirtyä jotenkin paremmin seuraaviin.

Vene on muuten vieläkin kääntämättä!

Siis kissankorien poislaittamisen ja monen muun asian lisäksi. Ehkä huomenna Paikallisystävän kanssa hoidetaan laivastoasiat ja mennäänkin hyttysiä pakoon järvelle? Paitsi ettei me voida siellä suureen ääneen tilittää, kun on se veden äänenjuoksutusominaisuus. Ja minä arvostan huomioonottavuutta. Ettei kuulu naapurimökkeihin aivan kaikki löpinät, kun ei kumminkaan olla niin tuttuja muutamien rantaihmisten kanssa.

Tänä aamuna vastarannan mansikkamaalla ammuttiin rastaita.

Sekin on ilmiö, jonka olen vuosien varrella oppinut. Että ei olekaan sekopää pyssymies välttämättä heti uhkana kun laukauksia kuuluu. Se voipi olla myös mansikkamaan isäntä tai syksyllä sorsajätkä. Minulla on sellainen inhottava taipumus aina alkaa pelätä tai murehtia jotain, eivätkä ikävät uutiset tietenkään sitä piirrettä helpota.

Nyt minä yritän - itse asiassa aika hyvällä menestyksellä sittenkin - alkaa laskeutua tähän mökkirauhaan. Soittelen lähipäivinä sukulaisten kanssa lisää surupuheluita, ehkä tapaankin jonkun heistä. Asetun omaan uomaani kaikkeudessa ja yritän nukkua hyvin. Huolehdin läheisistäni ja olen samalla itsekäs - todellakin, on pakko joskus - ojennan varpaat aamuisin peiton alta, että kissa voi niitä käpälöidä huomion himoissaan.

Nautin pitkistä kesäaamuista ja -illoista. Pitkästyn päivisin. Joutilaisuus - se on niin tervetullutta. Kaikella rakkaudella kaupunkielämää kohtaan. Tämä on nyt kumminkin sitä, jota tarvitaan.

Merkkiäänimies, villasukkia ja hiekkapaperia.

Vähän meinaa harmittaa, kun en ole jaksanut kirjoittaa. Tai siis olen minä varmaan yhteensä työpäivän verran tehnyt teille esimerkiksi Tallinna-reportaasia, mutta deletoin tässä taannoisena iltana kaiken, koska tarinani vaikutti vanhentuneelta. Retkestä on kohta jo kaksi viikkoa, eikä joka askeleen ja ajatuksen kuvaaminen tuntunut enää ollenkaan ajankohtaiselta. Sillä tavalla tämä sosiaalisen median maailma vaan menee, että jos et heti jaksa päivittää niin tiput kelkasta. Eihän se periaatteessa ole vaarallista ollenkaan.

On ollut niin paljon töitä ja kaikkea, että jaksaminen iltaisin ja rokulipäivinä on ollut aivan liian rajallista. Kaikki aloittamani projektit ovat jääneet kesken, paitsi saunan pesu viime sunnuntaina. Alan tässä näköjään tehdä välitilinpäätöstä menneestä työkeväästä, ja huomaan sen olleen aika väsyttävä koska olen jaksanut vain välttämättömimmän vapaa-ajalla. Mutta nyt on ihana lämmin sadepäivä, istun tässä ikkuna levällään puutarhaan ja naputtelen oikein ilokseni. (Tai enhän minä koskaan kirjoita, jos se ei huvita. Toivon, että viikon päästä kesälomalla tulee oikein inspiraation aalto jahka tunnen itseni levänneeksi.)

Ihana tuoksu tulee pihalta.

Siellä minä olen aamuvuorojen jälkeen iltaisin notkunut ja toivonut tätä sadetta. Haaveillut mökille pääsystä ja siirtynytkin jo mielikuvissani sinne. Suunnitellut kaikenlaista miehenkin uuvuksiin, ja eilen naurettiinkin töissä jälleen yhden lomalle jäädessä, että stressihän tässä siirtymässä aina tulee. Se kuuluisa lomastressi. Minäkin olen jo alkanut listojen teon, että mitä muka pitää ottaa mökille kissojen lisäksi mukaan. Listassa lukee villasukkia ja hiekkapaperia. Niitäkin Ryötönperällä kyllä jo on, mutta jotain piti saada kirjoittaa.

Ollaan oltu töissäkin jo aika levottomia. Totesin, että on se kuitenkin hyvä että ahdistuksen sijasta uupumus purkautuu hysteerisenä nauruna ja mauttomina vitseinä. Loputtomana mielikuvituksen virtana. Ollaan esimerkiksi keksitty hahmo nimeltä Merkkiäänimies. Hän on sellainen pieni huopahattuinen herra, joka lueskentelee ja odottelee meille tulevaa sähköpostia. Ja aina kun viesti saapuu, hän ottaa asennon ja täräyttää uruillaan tö-döö!. Siitä me tiedetään, että työmaatamme on jälleen lähestytty.

Joka ikinen kerta loppuviikosta, kun sähköpostiääni tuli, niin meillä alkoi kikatus kuplia. Mietittiin, että onkohan Merkkiäänimies huomannut, että palkkakuitti tulee nykyään sähköisenä ja onkohan saanut lomarahat ja lisät oikein. Mikä on työhyvinvoinnin laita ja mitähän hän meinaa lomalla tehdä, vai siirtyykö kesäpäivystykseen kuten osa muistakin työkavereistamme.

Eikä me toisistamme olla vapaa-ajallakaan irti päästetty. WhatsApp-viestiketju laulaa ja tunnelmia jaellaan, vaikka osa meistä on jo maalla. Anne-Marian pionit ja Monna Pielisen rannalla:

Että en valita. Onni on ihanat ystävät, vaikka työperäisetkin. Ja onhan noita nykyään niin monista muistakin konteksteista, että hyvä sitä on päästä taas mökkirantaan miettimään, kertaamaan silläkin tavalla taakse jäänyttä puolivuotiskautta. Ikivanhoja kaveruuksiakin on tässä vuoden mittaan elpynyt ja pitkiä puhelinkonferensseja pidetty. Kommuuneja perustettu.

Kommuuneja perustettu!

Kyllä - siitäkin on irronnut aika paljon naurua. Kun ei tässä nyt kuitenkaan mitään varsinaisia ekohippejä olla, vaikka hyvää tahtoa ja perheenomaista ystävyyttä meillä paljon riittääkin. Yksityisyys on tärkeää, kaikkea ei halua jakaa, vaikka toisaalta raportoin minä aika ahkerasti esimerkiksi vatsantoimintaan ja hormoneihin liittyvät asiat - melkein siinä saattaa yhteisöllisyys joskus kärsiäkin. No, joka tapauksessa siis Timber muutti meille vappuna. Onhan siitä ehkä jo ollutkin puhetta. Kun asutaan tällä tavalla kahden hengen taloudessa liian isosti rintamamiesröttelössä, niin kyllä siitä aina joutaa yhden huoneen putkiremppaevakolle lainaamaan. Aikoinaanhan Apulainen asui meillä, ja nyt siis Timber.

Voitteko kuvitella, että olen jopa antanut keittiöstä tilaa mikroaaltouunille, moccamasterille ja smoothie-aparaatille. Eikä oikeastaan tunnu edes uhraukselta, koska ystävän viihtyvyys on tärkeää. Ollaan kaikki tehty niin paljon töitä viime aikoina, että ollaan nähty vain ohimennen. Suunniteltiin vitsikkäästi sellaista läsnäolon aurinkotervehdysrituaalia aamuihin, kun ehditään kohdata noin kymmenen minuuttia ja sanoa huomenta melko kiireisesti.

Juu, ja sitten on aika mojova uusi ystäväsaldo sieltä Lapinlahden mielisairaalasta. Meillä oli viikko sitten ensimmäiset itsellemme järjestetyt juhlat (eipäs - olihan meillä pikkujoulut), ja minä ilossani kuvasin vinosti viinilasiani Aleksis Kiven huoneen viereisellä parvekkeella. Monesta kulmasta. Sitten siirryttiin sisäpihalle, jossa oleskelusta olin tähän saakka vain haaveillut.

Ihana nuori tiedottaja otti minusta(kin) siellä kuvan, ja menneellä viikolla sain oikein julkisuutta kun vapaaehtoisteemassa pääsin esille Lähteen sosiaalisessa mediassa. Siis muiden puuhaihmisten lisäksi. Olin niin ylpeä, että jakelin linkkiä pitkin omaakin verkostoani. Vaikka tuntuu, etten ole ihan niin paljon ehtinyt tai jaksanut Lapparissakaan tänä keväänä vaikuttaa kuin olisin halunnut. Mukava saada kuitenkin tunnustusta siitäkin vähästä, eikä ole epäilystäkään ettenkö mökkiloman jälkeen taas palaisi ruotuun myös kansalaisaktivismissani - sehän on siis aivan uusi elementti meikäläisen elämässä. 

Jos siis sitä ei lasketa, että kymmenisen vuotta sitten lajittelin vuoden verran lahjoitustavaroita eläinsuojeluyhdistyksellä.

Välillä olen miettinyt, että olisiko syytä pitää matalampaa profiilia omasta osallisuudesta Lapinlahdessa, mutta ei kai se mitään itsensä ylentämistä ole, jos on polleva siitä missä saa olla mukana, vaikka vähänkin. Vai onko? En minä itseäni ainakaan muita paremmaksi ihmiseksi tunne, vaan lähinnä onnellisemmaksi suhteessa entiseen itseeni. Onnekkaaksi.

Kansalaisaktivisti-Leppäsen hupeneva lasi viiniä:

Meitä Lapparin ihmisiä yhdistää yhteinen mielenkiinto ja rakkaus miljöötä kohtaan. Silti ne reitit, joita pitkin olemme paikalle ajautuneet, eroavat monellakin tavalla toisistaan. Samoin myös elämäntarinamme, joista toki olen kuullut vain murto-osia. Koska me nähdään usein "vain" toiminnallisissa tilanteissa, ja niissä ehtii löpistä sillä tavalla sirpaleisesti. Se on tosi virkistävää!

Joku kertoo itsestään enemmän, toinen saattaa pitää mysteerietäisyyttä. Ja silti ollaan niin kuin tunnettaisiin hyvinkin. Yhden intohimo on valokuvaus. Toisen taideperformanssit. Kolmannen interiöörit. Ja neljännen - esimerkiksi minun - juoksentelu ja kanniskelu vähän niin kuin urheilumielessä. Sitten kun istutaan portaalle turisemaan, täydennetään toisiamme myös siinä. Saatetaan jakaa murheitakin siviilielämän puolelta ennen kuin jatketaan toimintaa.

Juhlissa ehdittiin tutustua lisää, ja edessä on yhteinen juhannuksen järjestäminen kansalaisille. Tulee kiva spektaakkeli, ajattelin että jos laittaisi ihan mekonkin. Vielä en tiedä, mitä tehtäviä minulle lankeaa. Toivon vaikkapa saunamajurina olemista, tiskihommia ja kansalaisten kanssa höpöttelyä. Ehkä onkimisessa avustamista ja valokuvausta myös.

Kerroin Lappari-kavereille myös Patareissa käymisestäni, ja että sinne taitaa olla syntymässä samansuuntaista elämää kuin meillekin:

Tallinnassa vankila-alueen lisäksi tuli kierreltyä vanhan kaupungin ulkopuolella. Kaksipäiväisen retken toisena päivänä minulla oli omaa aikaa, kun mies oli työpalaverissa. Pitäisi enemmän kotikaupungissakin harrastaa ihmisten salavalokuvaamista. Siinä pääsee irti omasta itsestään ja arjesta. Ihan eri tavalla kuin esimerkiksi sitten mökkirannassa, jolloin tulee enemmänkin syvennyttyä nimenomaan siihen, mitä sisin sanoo.

Molemmille ilmiöille on aina tilausta.

Tässä pitää nyt vähän jakaa näitä retkikuviakin, kun kerran tuli otettua. Varmaan sata yhteensä, ja kymmenkertainen määrä ajatuksia. Muistojakin nuoruusajan työharjoittelukeikasta. Pysähtelin kivoihin kohteisiin drinkille. Aina tuli vaihdettua muutama sana jonkun kanssa, ja esimerkiksi Tiksissä oli tosi mukava tunnelma, vaikka vieressä oli rakennustyömaakuoppa. Sen entisen torin tilalla rautatieaseman kupeessa:

Luojan kiitos, löysin "uuden" torin sen kuopan tilalle. Ihan sama tunnelma, ja melkein teki mieli ostaa horsmaa ja ratamoa ihan vaan kannatuksen vuoksi. Kun ei minulla ainakaan niille lohenvärisille isojen naisten alusvaatteille käyttöä ole. Tai keinokuitutunikoille. Jos olisin paikallistanut pellavalaudeliinoja tai -käsipyyhkeitä, olisin ostanut. Mutta en löytänyt, vähän iski ujous niin en kehdannut kysyäkään.

Vaikka teoriassa osaan eestiä. Venäjää en sanaakaan, ja se oli torilla aika yleinen kieli.

Astioitakaan en tarvitse, hittolainen! Tuolla niitä kumminkin on... Ihania.

Löysin samalla Tellisikivin kulmille, enkä ollut siellä koskaan ennen käynytkään. Ainakaan tietääkseni, vaikka saattoihan siellä lähellä olla muuten jokin niistä ekskursiokohteista, joissa nuorena sossukoululaisena kävin. Lastenkoti tai kehitysvammaisten koti. En voi muistaa kaikken sijaintia, niin monessa paikassa silloin meitä kierrätettiin. Pitäisikin ihan ottaa yhteyttä Sakun kuntaan ja järjestää muistelosessio joskus tässä. Mennä taas päiväkodin johtajan luokse kylään. Siinäkin siis yksi ystävyys, jonka voisi elvyttää.

Minä ehkä olisin kaivannut Tellisikiveen seuraa. Oli lounasaika ja tyylikkäitä ihmisiä joka puolella. Minä sain kiireisessä paikassa siiderin sijasta oluen, ja tunsin itseni vähän ulkopuoliseksi. Pitää kokeilla joskus uudelleen tuolla vierailua:

Enemmän kotonani olin vain kaduilla kulkiessani. Sataman lähellä kun odottelin miestä ennen kotilaivaa, niin integroidun suomalaiseen humppameininkiin ja tuli taas todettua, että ei ollenkaan ole niin vastenmielistä se kanssakansalaisten örvellys kuin aina sanotaan. Hyväntuulisia ihmisiä ja mukavat jutut. Sopivasti hiljaisuutta ja kommentoitiin aina vain jos oli kaverin tarinaan lisättävää tai näkökulma.

Kesäloma tai sen läheisyys tuo selvästikin meihin hauskaa virettä, ja taas tuli ajateltua että monesti ihanien asioiden odottaminen on itse asiaa suloisempaa.

Ajattelin minä Tallinnassa paljon muutakin. Esimerkiksi sitä, miksi olemme niin viehättyneitä vanhoihin rapistuneisiin ja hyljättyihin kohteisiin. Olen pannut sen ilmiön merkille myös instagramin abandoned-kulttuurissa, ja miettinyt sitä paljon. Vaikka olenkin historiaa lukenut, niin en usko että pelkkä kiinnostus menneisyyteen riittää. On olemassa jokin raadollisuuden ja kuolevaisuuden kiehtovuus, joka täydentää meidän kliinistä nykyisyyttämme. Varmaan?

Paitsi että ainahan myös tämä nykyhetki on täynnä kamalaa, koko ajan jossain joku kärsii. Silti sitä tulee hakeuduttua vaikeisiin paikkoihin, toivottua kummituksia ja haisteltua kaltereita. Ehkä paha on helpompi kohdata, kun se on ajallisesti kauempana? No joo, tietenkin myös miljööt itsessään ovat ihan arkkitehtuurimielessäkin kiinnostavia - että ei siinä sen syvällisempää tarvitse välttämättä olla. Minulla on nyt tämä taipumus dramatisoida tavallisiakin asioita ja mennä sen jälkeen drinkille.

Helppo elämä.

Laitan tänne muistoksi vielä kuvan siitä, miten olin tyytyväinen kun vihdoin sain raahattua itseni Patareihin:

Pitäisi vissiin tehdä tukalle jotain. Jos sitten kesäloman jälkeen. Kampaaja sanoo taas elokuussa, että taitaa olla syväpesulle syytä. Heh. 

On tässä puutarha-asioitakin ollut mielessä. Ryötönperälle soitin eilen. Sähköyhtiö on nyt sitten myllertänyt linjamme maakaapeleiksi, ja naapurin Rouva mietti josko viljelisi perunaa siihen römykohtaan. Minun laariini on kuulemma alkanut pinaatti kasvaa, ja raparperista Rouva oli katkonut kukkavarret samalla kun oli hakenut meiltä ruohosipulia. Vielä viikko, niin pääsen sinne! Viikon päästä tosiaan tähän aikaan minä pakkaan niitä villasukkia ja hiekkapapereita. Tuleekohan ärhenneltyä taas miehelle, kun on se siirtymäkiire. Onneksi hän on sellainen valikoivasti kuuroutuva, ettei hermostu ihan pienestä.

Täällä kotona minulla on vielä vähän esiviljelyksiä tulossa - kesäkurpitsaa ja auringonkukkaa. Liian monet pihamaan kukat ovat jo lakastuneet, mutta kaksi pionia ja lötköt unikot sentään vielä nupuissaan. Varjopaikan hyötymomentti. 

Äsken työkavereiden kanssa WhatsAppissa suunniteltiin vielä siittämättömän koirapojan ristiäisiä. Sitä samaa levotonta naurua, kuin livenäkin. Minä pääsen kuulemma sylikummiksi ja aloinkin samantien entisenä kirkon kanslistina koirantaa ristiäisvirsiä."Herra, tassussasi - onkin kuraa vaan. Se on paras tassu päällä maan..." Ja sitä rataa. Kyllä on kätevää, kun ystävillä on sama huumorintaju. Yllättävän paljon samanhenkisiä!

Nyt minä jään odottelemaan iltapäivää, kun saadaan saunavieraita. Vaikka onkin ollut kiireinen kesän aloitus, niin tässä kirjoitellessani huomasin, miten on kumminkin ollut aika antoisaa ja mukavaa. Vielä yksi yövuoro, yksi päivävuoro, toinen yövuoro, hammashygienisti, juhannus Lapparissa ja sitten loma. Jes!

Tässä vielä tämäkin päiväkirjaan, muikea vapaaehtoinen isin entisen työpaikan sisäpihan puutarhassa:

(Kuva: Roosa Lindholm)