Ryötönperän kirjaston alkuromahdus

Iglusta heti kyseltiin, kun kaverit kuulivat meidän päässeen vihdoinkin Ryötönperälle viikonlopuksi. Siellä se oli mahtavasti kunnossa. Kamalasti teki mieli ulkoilla. Vaan oli autonperässä hyllytarpeet ja osa perikunnan kirjoista ja tavoitteena rakentaa se kuuluisa kirjasto. Piti ihan ottaa sisätila-asenne, vaikka vaikeaa se oli.

Lähtötilannekin lauantaiaamuna oli pikkuisen haasteellinen, vaan ei mahdoton. Auringonnousujen myötä alan onneksi herätä yhä vain aikaisemmin. Ihanaa on se. Kyllä niin tykkään aamuista, etenkin jos on omaa rauhaa. Mökillä kukuin jo kuuden jälkeen ja alkoi se aamu tuntua pitkältäkin, kun puoliso on torkumpaa sorttia. Olisin halunnut heti alkaa rakennushommat.

Hyvää se kuitenkin teki käydä kahvikupin kanssa ulkona kuuntelemassa hiljaisuutta. Tikka piti pikkuisen meteliä metsässä, mutta sehän ei häirinnyt ollenkaan. Tietenkään.

Ohessa seinä, johon kirjaston oli määrä tulla. Veljen vaimolta saatu kaappi on vielä pikkuisen rumistus - mutta on sillekin suunnitelma ja tulevaisuus. Palataan siihen projektiin toisen kerran. Kaappi sai muuttaa tupaan väliajaksi.

Siellä se nukkui vaikka minun päiväni oli jo pitkällä.

Kirjahyllyjä on suunniteltu hartaudella. Mies oli niin innoissaan, että perjantai-iltana piirrellessään haaveili jo patentin hankinnasta ja urasta Suurena Hyllymiehenä. Ovat saaneet inspiraationsa keittiön onnistuneesta ratkaisusta. Kaksi vuotta sitten, jo ennen kuin torppa oli virallisesti oma, revittiin keittiöstä alas mäntykaapit ja tehtiin avohylly. Alakaapit jätettiin ja ne vuosi sitten maalailin kätevällä industrial-tyylillä, eli huolimattomasti. Kiva kun keskeneräisyys on muotia. Meillä ollaan aina aallonharjalla.

Olen pikkuisen sellainen, että nätteys menee käytännöllisyyden edelle. Silläpä olen sekä kotona että mökillä piilottanut mikroaaltouunit, kahvinkeittimet ja muut rumat laitteet. Todellisuus on kaukana idyllistä kun niitä arjessa ja mökkilomissa kaivetaan tasoille rumentamaan tilaa. On leivänpaahdinta jakkaralla ja suodatinkeitintä keskellä pöytää ja sitä rataa. En tykkää. Pitäisi syödä kylmää leipää ja juoda vain mutteriespressoa, niin säästyisi moiselta rumbalta.

Lisäksi olen hirviö emäntä mökillä. Ystäviä tulee iloisena viettämään lomapäiviä, niin meikäläinen hermostuu jos matkalaukut jäävät keskelle tupaa. Pitää muka olla harmoniaa. Ja jos siinä kaiken keskellä on putkikassi poikineen tai vaihtovaatteita sikinsokin, niin pinnahan siinä kiristyy. Oleskelutilan idyllistä pyrinkin pitämään aika tiukasti kiinni. On se kumminkin hyvä, ettei ole auktoriteettia kovin paljon. Vieraat osaavat ihan itse rentoutua kirjavine tavaroineen, vaikka Ryötönperän Ruhtinattarella soisi korvat korkeasta esteettisyysverenpaineesta. Viisaita ihmisiä olen haalinut ympärilleni, näemmä. Ja se on hyvä.

Siihen mahtavaan porukkaan on nyt palannut myös nuoruusvuosien paikallinen ystävä, joka lauantaina poikkesi käymään. Iglun ihmettely oli siihen hyvä tekosyy, mutta oikeammin oli jo aikakin jälleennähdä. Kertakaikkiaan, en lakkaa ihmettelemästä sitä, että kun nuorena on kimpassa mellastettu ja tutustuttu niin aikuisena - keski-ikäisenä - kun taas vasta tavataan, niin silti tuntuu niin kuin olisi tunnettu aina. Olin haltioissani ystävän aktiivisuudesta tämän tapaamisen vuoksi ja itse aion kyllä jatkossa muistaa tämän tuttavuuden ylläpidon ja säilyvyyden.

Moni käytännönkin huoli sen vierailun aikana tuntui saavan ratkaisunsa. Laskettiin hormeja ja alustavasti suunniteltiin klapikoneen lainausta. Puunrangat ja tiilitulipesä pihamaalta siirtyvät varmasti ja rannan ryöppäys on vain ajan kysymys. Siltä se tuntui. Kyllä olen kiitollinen tästä ja kaikista ystävistä. Tiedoksi vaan.

Ystävä näki kaikkea muuta kuin idylliä. Itse edustin pinnikampauksella ja välihousuvillapaita-asulla. Tupa oli täynnä pahvilaatikoita ja röykkiöitä muutenkin joka puolella. Olen perinyt epäjärjestelmällisyyden kantaäideiltäni ja pahana tapana on tunkea tosiaan kaikki ruma ihan minne vaan paitsi esille. Mutta mökillä kun on säilytysratkaisut vähän kesken, niin jänniä kasoja kertyy jokaiselle ylimääräiselle tasolle. Kuten tähän:

No se tuli raivattua kun rumistuskaappi tuli paikalle odottamaan rapsuttelua.

Vaijerihyllyn kanssa kannattaa olla tarkkana. Että tulee riittävän isot koukut ja muut kannattimet. Olin lastannut vasta ehkä pari hyllymetriä ja levysoittimen, niin hylly romahti. Onneksi en jäänyt alle. Levari meni ehkä rikki. Pitää tuoda kaupungista rippilahjalevysoitin, kunhan vaan ensin vaihdetaan se neula. Olen luvannut vinyyli-ihmiselle, että en enää pilaa yhtään kiekkoa sillä vanhalla neulalla.

Vaan makuukammarin ilme raikastui ja tukevampiin kannattimiin luottaen lähdettiin tänään pois. Kesken jäi tämäkin operaatio. Ensinnäkin sen vuoksi, että menin hämilleni kirjojen lajittelun kanssa. Piti ihan tekstiviestittää kirjoja harrastavalle ystäväpariskunnalle, että mikä olisi paras logiikka. Estetiikka on onneksi kuulemma aika hyvä. Aakkostamaan en ainakaan ala. Toinen viivästys on Edith Södergranin syytä. Unohduin etsimään kirjasta lempirunoani Tähdet. Löysin sen ja vetistelin vähän ennen kuin jatkoin.

Sitten keksin, että turhahan niitä kirjoja on liian ahtaasti vielä laitella, kun Helsingissä odottaa laatikkotolkulla lisää. Kesken jäi, vaan ei haittaa, hyvä tuli.

Rantasaunonta oli aktiivisesti mielessä. Oikea haikeusmomentti. Sen lämmittämiseen olisi kumminkin mennyt niin paljon aikaa, että piti tehdä sama kompromissi kuin ulkoilun kanssa. Että ei nyt tänä lauantaina. Pitäisi viikonloppujen olla pidempiä.

Tietenkin kävin rannassa katsomassa, että kaikki oli kunnossa. Vähän huolettaa, kun miesväki sanoo ettei remonttia voi aloittaa ennen kuin tönö on suorassa. On epäilyksiä minulla. Että se suoristaminen kestää kauan. Kauan. Voi että. Haluan tiluksen rakkaimman rakennukseni kuntoon. Pian.

Niin. Eli mökkikausi käynnistetty! Kyllä olen tyytyväinen.

(Ja sitten Putous-ohjelmaan koukuttuneille lajitovereilleni Putous-mökkiextra: Antennin päällä oli lunta eikä telkkari näkynyt kunnolla. On se luojan lykky, että antenni on katolla hankalassa paikassa, enkä lopulta mönkinyt sinne asti. Olisi voinut tulla onnettomuus. Mutta menossa olin, kun näkyvyys oli huono ja huoletti.

Otsalampun valossa se tuntui aluksi ihan hyvältä idealta, kiivetä katolle. Vaan tyydyin sitten perinteisempiin konsteihin, eli telkkarin hakkaamiseen ja ihmisantennina taiteiluun. Se oli puolisosta niin hölmöä, että meni ikuistamaan senkin:

Muuten telkkari on mökillä aika turha. Paitsi silloin kun siellä on yksin. Tulee yhteenkuuluvaisuus siviilisaation kanssa, jos sattuu hiljaisuus pelottamaan.)