Kissa, Koistinen ja tauko lomaan

Tämä kuvan kissasankari teki emännälleen oikein vihoviimeisen tempun ja jätti viime yönä palaamatta iltakierrokseltaan. Nukuinko minä? En. Ramppasinko ulkona tsekkailemassa, onko kissa tullut tiluksille. Kyllä. Yö oli myrskyinen ja synkkä. Satoikin. Minä ajattelin kissaparkaa jossain eksyksissä. Aloinko itkeä. En ihan. Ahdistuinko. Kyllä. Tiedänkö järjellä, että tämä tällainen pitkille retkille lähteminen on kissalle tyypillistä ja luultavasti se palaa kotiin. Tiedän. (On palannut ennenkin.) Pystynkö uskomaan siihen. En. Saatan jopa tietää, että sankari nauttii. Silti olen niin idiootti, etten osaa olla rauhallisin mielin. 

Luin yöllä naapurin Rouvan lainaksi antamaa kirjaa, jossa Titanic upposi. Olisin ehkä voinut perehtyä iloisempaan materiaaliin. Minä näin kissan puolihukkuneena kärsimässä suonsilmäkkeessä, kun panin silmät kiinni.

Hemmetin tollo pitää olla ihmisen, kun on suostunut perimään Mummilta murehtimisen totaalilahjat. Että sitä draamaa pitää löytää sieltäkin, missä sitä ei välttämättä ole.

Vihoviimeisin teko tämä oli katilta siksi, että minä olen juuri matkalla Helsinkiin palatakseni perjantaina muutaman työvuoron jälkeen takaisin mökille. En siis ole paikalla päivystämässä ja samoilemassa lähimetsiä. Voin vain odottaa mieheltä viestiä. Ja minäkö olin muka varautunut henkisesti siihen, että näin tulee käymään. Pitääkö sitä kissan ensin köllötellä kolme viikkoa tyytyväisenä tiluksilla ja sitten keksiä vapaus. En osannut enää odottaa sellaista.

Pahoittelen tätä naurettavaa kissavuodatusta, mutta se helpottaa ja ehkä saan tervejärkisiäkin ajatuksia.

Voihan se tehdä hyvääkin. Olla pois sieltä ruikuttamasta ja saada muuta ajateltavaa. Sitäpaitsi nuoremmat sisarukseni ovat alkaneet huolestua henkisestä taantumisestani, kun olen viipynyt niin pitkään maalla ja huumori huononee päivä päivältä. Niin lupasin heillekin, että taantumus pysähtyy nyt hetkeksi, kun joudun skarppaamaan töissä.

Oli oma ideani katkaista loma hetkeksi, niin sain loppupäähän lisää vapaata. Tuntuu ikään kuin kesä pidemmältä. Viime vuonna se ainakin toimi.

Toinen kissa jäi tyytyväisenä mökille, toivon että hän viihtyy miehen seurassa, vaikka onkin leimallisesti minun kissani. Hän kuitenkin tykkää olla porukoissa silloin kun ei ole vieraita, eilenkin patsasteli kanssamme kasvimaalla. Kirmaili istutusten väliin tällättyjen kulkulautojen päällä, niin kuin olisi oikein tiennyt miten viljelyksillä toimitaan.

No niin, ei yhtään sanaa kissoista enää. Voisin kertoa jotain muuta. Esimerkiksi sen, että vähäisistä loma-aikaansaannoksista minulle eniten on tuottanut iloa pieni remonttihomma sisällä. Tartuin maalisutiin, kun viikko sitten vietin pimeitä sadepäiviä ilman ihmisseuraa. Minähän aina ruikutan, miten on pimeä mökki. Mustat hirret ovat hienot, mutta joka paikassa muualla on tummunutta mäntypaneelia ja kokeilin nyt miltä se näyttäisi vaaleampana. Maalasin kohdan, jota ei oikeastaan aiemmin edes ollut:

Talon virallisen pääoven tuulikaappi, josta ei koskaan kuljeta. Sillä tuulikaappi on täynnä tavaraa, moottorisahaa ja sensellaista, mitä ei talvisaikaan viitsi säilyttää lukottomassa liiterissä, muutenkin terassin ovesta on mukavampi tulla ja mennä.

Kolusin kaikki laatikot, että olisin löytänyt oikean spottivalon, mutta kun en löytänyt, ripustin oven päälle joulutähden valon ilman tähteä. Minä siihen vielä ehkä jotain järjellisempää keksin.

Makuuhuoneesta päin ennen niin pimeä kohta näyttää nyt aika kivalta, ja ajatukseni siitä että tuulikaappikotelo - vai mikä lie - toimisi keittiön vaaleana jatkeena, ei ollut näköjään ihan huono alunperinkään.

Onneksi kyökki näkyy sumeana, en tajunnut stailata kuvaa varten.

Ja kyökissä kun vaikka tiskailee, on vasemmalla uutta keveää tilan tuntua. Minulla ei nyt tietenkään ole ennen-kuvia, kun ei sitä näköjään muista sellaista silloin, kun pitää saada alkaa maalata. Tämä ei ehkä ole teille lukijoille laisinkaan kiinnostavaa juuri siksi. Ei ehkä muutenkaan. Sama paikka eri kulmista esiteltynä, vaikkei ole vertailukohtaa. Minä nyt vaan olen niin tyytyväinen, niin saatte kärsiä tästäkin.

Maalausteline vasemmalla odottaa tuunaustaan liikuteltavaksi televisiotelineeksi, jos joku sattuu ihmettelemään. Niin ja huomatkaa, rompetorilta lunastamani ämpäri päätyi ovenpieleen tyhjien tölkkien säilytyspaikaksi. On se nätimpi kuin ovenkahvassa roikkuva muovipussi.

(Makkariin menee myös toinen ovi,
niin silläpä tämän kulkutien on voinut tukkia romulla.)

Nyt tietenkin mielessä muhii, että koska sitä jatkaisi maalaushommaa. On niin paljon muutakin. Mutta kyllä tekee mieli päästä kusenkeltaisesta liiaksi tummuneesta paneelista eroon. Vaan ei sillä ole kiire, nyt tuo pikkutekeleeni jo virkistää tilaa vähän. Vaalea visiointini jakaa hieman lähipiirin mielipiteitä, osa ihmisistä tykkää männystä. Niin minäkin luonnossa.

Vähät ovat ne asiat, mitä oikeasti viitsin mökillä sisällä tehdä pitkään. Paitsi nukkua. Eilisen pyhitin pihatöille sen jälkeen, kun olin vienyt sudeettikesävieraan junalle. Vaikka suurin osa niittykukista on lakastunut jo, niin vielä siellä on peurankelloja ja horsmat vasta aloittelemassa. Itseviljelemissäni ruiskukissakin on lupausta, mistä olen erityisen polleva. Noin vaan siemeniä laitoin ja siellä kukitaan ja tehdään lisää nuppuja! Ajatella, jos se keksisi villiintyä, olisi mahtavaa.

Ai niin. Sudeetin kanssa koettiin sammakkokohokohta Japanialaisessa Puutarhassa. Minä sain hienon luontokuvan:

Mutta enemmän itseäni miellyttää taidekuva "Sammakko ja Akileija". Ei kun kuvan nimenhän tulee olla tietenkin "Koistinen ja Akileija", kun sudeetti antoi sammakolle ihan nimenkin. Ihan kuin olisivat vuorovaikutuksessa, siis kuvassa. Siinä jotenkin korostuu koko tulevan Japanialaisen Puutarhani herkkyys. (Hehe, näkisitte vaan, minkälaisessa kraaterivaiheessa se on.) 

Koistinen ja Akileija, tuleekohan tästä taidehitti.

Ajatukset ovat aika paljon siinä, kun taas perjantaina yövuorojen jälkeen palaan mökille. Koska en minä töiden lisäksi paljon muuta ehdi kaupungissa tehdä. Tai oikeastaan haluakaan. Paitsi että yhden kauan kaivatun visiitin teen äitiyslomalla olevan työystävän luokse, tapaan vihdoinkin myös jälkikasvun. Vähän jännittää.

Sitten on vielä kaksi viikkoa lomaa ja luvassa mahdollisesti aikamoinen kesävieraiden invaasio. Minä olen sen vuoksi jättänyt esimerkiksi saunakamarin sohvan "kesäasentoon" tyynyineen, peittoineen kaikkineen. Ensin meinasin, että irrotan kesäksi kansilaudan kokonaan pois saranoiltaan, mutta tarvitseeko sitä aina olla niin fiiniä. Nyt siellä syvennyksessä on ehkä mukava kumminkin köllötellä ja kunnollisia vieraspatjojakin meidän piti hankkia lisää, kun käytettiin sudeettivieras ekskursiolla Tuurissa.

Jotenkin me sitten kaikki hajaannuimme Keskisellä eri teille. Varmaan siksi, kun on eri intressit. Niin unohtuivat ne patjat. Kun nyt kerran siellä oltiin, niin minä hankin pari työvaatetta syksyksi (kyllä, sekin tulee taas). Sudeetti osti näppylähanskoja. Armas puolisoni dippikippoja (hän oli unohtanut, että meillä on riittävästi astioita) ja esanssilitkuja sihivesikoneeseen, niin että varmasti ollaan kesävieraiden kanssa kaikki ruikulla jos niitä kokeillaan. 

En ollut koskaan aiemmin käynyt Tuurissa siellä ns. ruokapuolella. Ja nyt tulee kehuja. Ei oikeastaan ruokavalikoimasta (Koska minun teki mieli parmesania, mutta sitä ei ollut. Ostin sitten kotimaista kuminajuustoa, hyvää oli.), vaan kuulkaas luontoystävällisten pesuaineiden osastosta. Jos en olisi ylittänyt budjettiani Marimekon osastolla, niin olisin ehkä täydentänyt vuodeksi eteenpäin kaikki mökkipesuaineet ja shampoot ja ostanut kauniita ja ekologisia pakkauksia vielä kotiinkin vietäväksi.

Mutta minä pikkuisen pihistelin sitten ja päädyin kokeilemaan itselleni ihan uutta tuoteperhettä, niin kuin sanotaan. Mieskin pesi mielellään tukan eilen saunassa, kun shampoo tuoksuu kuulemma ihan polka-karkeilta.

Eilen valvoin niin myöhään, että näin pitkästä aikaa aurinkokennovalojen syttyvän sireenissä. Kunnollista kuvaa en oikein osannut siitä ottaa, mutta ihanalta se näytti. Tulee kivoja kesäiltoja vielä, sellaisia hämärän tunnelmallisia. Voi kyllä tulla riehakkaitakin.