Kokemuksia tontin ulkopuolelta

Lauantaina oli paljon ohjelmaa. Tämä on vähän niin kuin raportti siitä, vaikka kamalan paljon muutakin olisi kerrottavana. Palaan piha- ja interiööriasioihin pian sitten taas.

Minä löysin arkistoista isoäidin käsveskan, kun piti jonnekin saada pikkutavarat mukaan. Lähdettiin nimittäin kylille ja markkinatapahtumaan, eli rompetorille. Tennaritkin oikein laitoin, vaikka enimmäkseen olen esiintynyt reikäkengissä kauppareissuillakin. Niinhän lomalla tehdään.

Ensin piti käydä nostamassa rahaa. Meillä on sellainen tapa, että molemmat saa omaa rahaa markkinoille ja voi ostaa mitä haluaa. Sitten käytiin kaupassa hakemassa kampoja. Niistä on jotenkin krooninen pula täällä mökillä. Ei sillä, että tässä nyt tukkaa jatkuvasti oltaisiin oikomassa, mutta kumminkin. 

Vääräkosken vanha kartonkitehdas on jo parin vuoden ajan heräillyt eloon, ja minusta on mukava kannattaa sellaista kansalaistoimintaa. Harvoin oikeastaan suostun lähtemään mökkitiluksilta yhtään minnekään, mutta kyllähän sitä nyt kerran tai pari kesässä voi jonkun pienen eksursion tehdä.

Meissä on pahasti keräilijöiden vikaa, vaikka rompetta on kaikki nurkat täynnä jo ihan omasta takaa. Minä aina markkinatilanteessa uhoan, että mitään idioottimaista ei sitten osteta. Kamalasti teki mieli lisää maitotonkkia ja kannuja. Pysyin lujana. Myös peltipurkkien kohdalla. Minä ostin seinävalaisimen porstuaan, kun siinä pimeydessä ei ole meinannut edes saappaitaan löytää. Samalta myyjältä Finelin ison emaliämpärin. Koska se oli niin sievä. 

Kun seuraavalla kojulla yksi paikallisista ekokyläihmisistä oli myymässä tuotteita, niin kannatin minä heitäkin. Myyjätärekotyttö oli kuulemma himoinnut samaa ämpäriä, joka nyt oli minun. Meinasin ostaa ranteenlämmittimet häneltä, mutta sijoitinkin villiyrttipestoon. Tarjoan sitä ehkä ensin vieraille, niin katsotaan, mitä sanoo mahat. Vai uskaltaisikohan sitä laittaa iltapalaksi makaroonien kanssa, pitää miettiä.

Voi äkkisältään tulla vatsaihmetys meikäläiselle, niin kuin aikoinaan kun horsmaa syötiin. 

Mies jumittui 1930-luvun polkupyörän äärelle. Minä kauhulla ajattelin, että jos se ilmestyy tontille pyörimään. Ei onneksi riittänyt budjetti. Huokaili isäntä vielä illallakin, että miten oli hieno, alkuperäiset osat ja kaikki. Yllätys oli se, että mies ei lopulta ostanut mitään. Yleensä meillä on toisinpäin. Minua jäi pikkuisen kaivelemaan yksi savinen säästöpossu, mutta en minä yöunia menettänyt vaikka se jäi ostamatta.

Sitten siellä oli oikea seppä takomassa pajassa. Oli ollut puhetta, että puolisokin menee kokeilemaan ja minuakin itse asiassa vähän kiinnosti. Mutta jotenkin sitten iski ujous, kun siellä oli niitä markkinavieraita taoskentelemassa ja seppäkin jotenkin niin asiallinen.

Kyllä minulla sitten hänen kanssaan pieni juttutuokio syntyi, olikin mukava ja karismaattinen mies. Ihan itse tuli juttelemaan, kun minä siellä rohkeasti valokuvasin. Ehkä hän luuli, että olen suuri journalisti. Nokea naamassa oli sepällä. Syntyjään paikallinen. Minä melkein aloin tarvita jykevää ovenkolkutinta Ryötönperälle, tai edes muutamaa koukkua. Niillehän on aina käyttöä. Mutta budjettini oli oikeastaan mennyt siihen ämpäriin. Jännittävää oli kyllä norkoilla siellä pajalla.

Samassa tilassa oli kaikenlaista huolettomasti museoitua tavaraa vanhan tehtaan ajoilta. Oli kiva, kun saattoi katsella läheltä ja hipelöidä. Ei olla täällä vitriini-ihmisiä selvästikään, ja se on hyvä. Saa yleisö näppi- ja tuoksutuntuman vanhaan aikaan. Arvostan.

Käytiin pikaisesti ihan sisällä itse kartonkitehtaassakin, vaikka se onkin meille tuttu paikka. Parina syksynä ollaan käyty siellä vähän rokkikonsertissa ja juhlimassa. Liian fiiniksi eivät ole tiloja laittaneet, ja vanhat koneetkin ovat niillä sijoillaan yleisön ihasteltavana. 

Minä jäin miettimään, että hauska juhlapaikka olisi tuo. Kun ensi vuonna esimerkiksi jos kehtaisin pitää omat pyöreät syntymäpäivät. Vaan eiköhän ole Ryötönperän tontti siihen ihan riittävä. Jotakin voisin keksiä kyllä, olisi hauska olla pikkuisen osallinen tuollaisessa vanhassa miljöössä. Jään miettimään.

Kartonkitehtaan kupeessa olevan Kahvila Konttuurin nimikilpailuun meidän piti aikoinaan osallistua nimellä Pahvila. Mutta se sitten jäi. Eikä oltu siellä aikaisemmin käytykään. Voi että, miten olivat pieteetillä sisustaneet ja muistoja laittaneet esille. Kerrassaan sievää! Paljon oli katseltavaa, ja niin minä jäin suunnittelemaan, että pitäisiköhän joku päivä ihan ottaa alle Ryötönperän Nopsa Vip (Apulaisen mahdollisia kesäriiuureissuja varten hankittu käytetty fillari) ja polkaista sinne ihan vasiten pikku lounaalle, turisemaan ja historiikkeja lukemaan.

Nyt ei nimittäin voitu syödä siellä mitään, kun piti säästää mahaa iltapäivän naapurikyläilylle.

Ihmispaljoudesta huolimatta minä sain otettua muutamia tunnelmakuvia sisältä Konttuurista ja meinasin ostaa itselleni myös kannatusyhdistyksen t-paidan. Sellaisen minä käyn ehkä vielä kesän mittaan lunastamassa, niin voin sitten syksyllä työmaalla herättää huomiota. Miehen teki mieli kokeilla purupihkaa, jota sitäkin oli tiskin alla myynnissä. Minua kiinnosti käsintehdyt palasaippuat, mutta kun on entisetkin vielä käyttämättä. Yllättävän riittoisia, vaikka täällä saunotaan joka ilta.

Kun päästiin takaisin tontille, meillä oli tunti aikaa ennen kuin oli naapurissa kaffittelun aika. Minä puhuin aika paljon uudesta ämpäristäni, että mihinkähän alan sitä käyttää. On ehkä liian painava sienimetsään, liian pieni kylmävesisammioksi saunaan. Huussissakin on jo kuorikeastia. Sateenvarjotelineelle ei Ryötönperällä ole tarvetta, kun täällä käytetään kurapukuja. Roska-astiat pihalla ovat kannellisia. Ja sitä rataa.

Mies ihmetteli sangonkannattimen erikoista muotoa. Minusta ämpäri on edelleen hieno, ja otettiin tällainen esittelykuva. Eikö vain olekin? 

Kyllä kannatti jättää Konttuurissa evästelyt väliin, niin oli taas montaa sorttia naapurissa. Kyllähän minä sen kokemuksesta tiesin. Rouva tekee kaiken itse, ja meillä loppui sanat karjalanpiirakoiden kohdalla. Mykistävän hyvää. Minä sain mukaani juustokakun ohjeen ja yhden valokuvan taannoisesta keväästä, kun oltiin kutsuttu heidätkin pääsiäiskokolle. Joka oli kyllä aika kitulias.

On aina kesän huippukohtia istua rauhassa alas vierustontin ihmisten kanssa ja käydä läpi omia ja vähän muidenkin kuulumisia. He ovat tunteneet minun perheeni siitä lähtien, kun Taata tämän tontin hankki, eli 1960-luvulta asti, joten paljon riitää muisteltavaa ja aina minullekin jotain uutta perikunnan asioista paljastuu. 

Suunniteltiin Rouvan kanssa myös elokuisia kuutamojuhlia, ja jos ne pidetään, minä aion viedä puutarhavärivaloni naapuriin lainaksi. Siitä tulee ihanaa.

Naapurista kun palattiin, oltiin kaiken kaikkiaan kamalan hyvällä tuulella koko onnistuneesta päivästä johtuen. Ei siinä enää mihinkään tontin töihin haluttu ryhtyä, vaikka niitähän riittää. Jatkettiin kesän ohjelma-aikataulun suunnittelua. (On kyllä ihan hyvä, että on näitä pysähtyneitäkin ja hiljaisia kausia ilman festivaalivieraita, että jaksaa taas sitten.) 

Naapurin isäntä oli ehdottanut, että tehtäisiin kauhuelokuva Ruuhkaa Ryötönperäntiellä - kun yhtenä päivänä osuivat miehen kanssa siihen autoillaan samaan aikaan, ja aina jomman kumman pitää peruuttaa. Meillä jotenkin lähti ideointi vähän lapasesta ja kehiteltiin trilleriaihiota Ryötönperän Raparperikostaja. Otettiin siitä vähän harjoitusmateriaalia valokuvina ja kävi ilmi, että minulla on kyllä maailman surkeimmat näyttelijänlahjat, pokerinaamasta puhumattakaan.

Paremmin onnistuin Singing in the Rain -tyylissä, jossa saa olla vaan iloisen eteerinen. Nyt onkin ollut näitä sadepäiviä ja olen puuhaillut jopa sisällä. Saanut taas yhden nurkan raikastettua ja tänään toisen pariin. Kyllä välillä aion mennä uloskin tekemään jotain, mahdollisesti myös vierailen katsomassa eräitä koiranpentuja parin kilometrin päässä. Se on juuri sopiva ylimääräinen ohjelmanumero hitaisiin lomapäiviin.