Itsenäinen.

Hyvää itsenäisyyspäivää Ryötönperältä!

"Monen mökkiläisemme hämmästyttävä primitiivisyys ei johdu yksinomaan tietämättömyydestä ja saamattomuudesta, vaan osittain myös vaatimattomuudesta."

Jos lukisin Aapon kirjaa kuin piru Raamattua, niin saisin aikaiseksi monta naurukohtausta. Niin kuin esimerkiksi eilen bussissa:

"...ja koetetaan määritellä, milloin nainen saa esiintyä housusillaan ja milloin ei, ja minkälaisia naisten uimapukujen tulee olla (nyky-Saksassahan on siitäkin asiasta hyvin tarkat viralliset määräykset) jne., lienee paikallaan tässäkin lyhyesti todeta, että sellaisiin seikkoihin puuttuminen on jokseenkin tarpeetonta ja sitäpaitsi täysin hedelmätöntä. Nainen joka tapauksessa tyydyttää vaistojenvaraisen koristautumishalunsa tavalla tai toisella - miesten päänmenoksi."

Vaan Aapopa olikin varsin edistyksellinen. Varmasti monikaan ei ollut hänen kanssaan samaa mieltä vuonna 1944, jolloin kirja Aapon ihan oman kustannusyhtiön toimesta julkaistiin. Minä opiskelin eilen mökkimatkalla Wikipediasta pikkuisen tästä tyypistä, ja monioppineeksihan hän paljastui. Oli kauppiasihmisiä, mutta merikapteenin sukua ja vieläpä palvellut Kanadan leivissäkin sodassa.

Varmaan maailmamyönteisyyden takia tämä kirja oli joskus haudattu meidän liiterin navettahuoneen puukirstuun vanhojen Valittujen Palojen alle. Sieltä minä sen löysin kolme vuotta sitten ja nyt vasta luin. Tai siis selailin ja siteerasin parhaita kohtia miehelle. Kyllä hänkin joutuu kaikenlaisiin tilanteisiin uhriksi. Tänään rekrytoin hänet dokumentoimaan lipunnostoani. 

Siinä olikin pikkuisen haasteita, kun narut temppuilivat.

(Asukokonaisuuteni on tarkoituksella kotimaan värinen.)

Sanoinkohan nyt vähän rumasti, kun väitin että kirja oli piilotettu. Ei kai se ole mikään ihme, että Taata oli laittanut takan päälle miniatyyritykin osoittamaan itään, kun kerran oli lapsena joutunut jättämään kotinsa Karjalassa. Tällä tontilla on alettu puhua venäläisistä hyvää vasta minun hallintakautenani. Kyllä on kiva olla itsenäinen. Vaikka kaipaan minä haudattuja läheisiäni tietenkin.

Joskus heidän kanssaan eläminen vaati kuitenkin hienotunteisuutta.

Esimerkiksi aina silloin, kun isoäitini innostui ylistämään sitä, miten hänen isänsä oli ollut harras IKL:n kannattaja. Sinimustien villapaitojen lisäksi täältä mökiltä löytyy loputtomasti merkkejä isänmaallisuudesta, ja monessa mielessähän se on ihan hyväkin perintö.

Minut on opetettu arvostamaan esimerkiksi luontoa. Varsinkin lintuja. Neljästä vuodenajastakaan eivät isovanhempani valittaneet. Ja teini-iän kapinavaiheen jälkeen olen itsekin aina pitänyt sinisestä väristä.

Itsenäisenä ihmisenä minä saan jopa sisustaa rantasaunani miten haluan. Perikunnan tavaroilla. Ja niitähän löytyy. Pula-ajat kokeneena isoäitini oli hieman hamsterimainen, ja minä nautin nyt sen seurauksista. 

Äidin äiti muisteli aina, miten hoidokkina rikkaassa sukulaisperheessä oli piilottanut lusikan hillokellariin ja kävi makeanhimoissaan salaa syömässä hilloa purkeista. Itsenäinen ratkaisu sekin, elämäntilanteessa jota hän ei voinut itse valita. On se vaan meidän sukupolvi päässyt helpolla, rutistaan pikkuasioista. Onneksi edes näin kerran vuodessa sitä muistaa oman mukavuudenhalunsa ja sen, miten sen valtaan voi aivan rauhassa antautua.

Esimerkiksi tällaisena juhlapyhänä, joka minun piti käyttää raivaamalla tilaa mahdollisille jouluvieraille. 

Minä en ole lipunnoston lisäksi tehnyt oikeastaan mitään. Paitsi lämmittänyt saunaa, jonne kohta pääsen. 

"Kansainvälistäkin mittapuuta käyttäen arvosteltuna Suomen kansan kai edelleenkin voi todeta sisukkaaksi ja kärsivälliseksi uurastajaksi, joka yleensä on hidas innostumaan, mutta kestävä. Valitettavaa vain on, että joukossamme on monta, jotka eivät milloinkaan ole päässeet innostumisen alkuunkaan. Nimenomaan maaseudullamme, missä supisuomalaiset luonteenominaisuutemme kai puhtaimpina ilmenevät, tapaamme ärsyttävän paljon selvää laiskuutta ja saamattomuutta. Moni pienen talon isäntä kulkee läpi elämänsä melkeinpä yhtä vaivattomasti kuin joku etelämeren alkuasukas. Ja useimpien 5-6 hehtaarin suuruisten tilojemme miesväen työnsuoritukset ovat sellaisia, että kaupunkilainen työntekijä kuolisi nälkään, ellei parempaan pystyisi. Eikä asiaa kaunista se, että tuollaisen talon naisväki kyllä saa raataa ehkä liikaakin."

Luin tuonkin merkitsevällä äänenpainolla eilen autossa.

Mies sanoi siihen, että hidasteluhan on muodikasta.

Sitäpaitsi hän on tänään ollut aika toimelias keittiössä itsenäisyyspäiväillallista valmistellessaan, että kai minun pitää olla vaan ihan hissuksiin ja hyväksyä se, että minulle kuuluvat puutyöt ja vedenkannot.

Minun piti askarrella tänään yhdestä pesukoneessa kutistamastani sinivalkoisesta villapaidasta itsenäisyyspäivälasinaluset. Niin minä kaupungissa suunnittelin. Sitä aina arkikiireessä ajattelee, että mökillä on sitten kamalasti aikaa.

Ensinnäkin minä nukuin tänään pommiin. Elimistön itsenäinen valinta, joka rajoitti hieman aamun henkistä tilaani, koska en ehtinyt nauttia aamuhämärästä. Sekin jää huomiseen. Onneksi on huominen.

Toisekseen minä laitoin itsestäni (!!) valokuvan facebookiin juhlapäivätervehdykseksi ja käyn koko ajan kyttäämässä tykkäyksiä. Aika paljon menee näköjään siihenkin aikaa. Syynä on oma itsenäinen ratkaisuni, jonka mukaan mökki ei ole ollenkaan tekniikka- ja internetvapaa vyöhyke. Päinvastoin, täällähän kaikenlaisesta modernista vasta iloa onkin.

Tänään katsomme kummitädiltä peritystä taulutelkkarista tanssiaiset. Minulla alkaa tulla jo kiire saunaan tästä, että ehdin löylytellä ennen iltaa kunnolla.

Taannoin juttelin opiskelijalle töissä oman juurevuuteni merkityksestä. Mitä lie siinä ääneen pohdittiin, jotain elämän eriarvoisuutta varmaan ja minun ajatuksenjuoksuni karkasi omalle mökille. Siihenhän ei kovin kummoisia aasinsiltoja tarvita.

Kerroin, että jos nyt yhtäkkiä tulisi sota ja joku tuosta noin vaan päättäisi valloittaa Ryötönperän, niin ei onnistuisi. Paitsi minun kuolleen ruumiini yli. Varmaankin kahlitsisin itseni liiteriin tai rantasaunaan. Huutaisin ja melskaisin. Seisoisin keskellä pihaa kirves ojossa.

Niin kuin viimeksi täällä kun tontille ajoi jehovantodistaja.

(Se oli kyllä vahinko minulta, olin vain siivoamassa kesää pois puutarhasta. Mutta todistaja lähti vikkelään sen jälkeen kun olin sanonut, että suhteeni yläkertaan on kunnossa, kiitos vaan. Oikeasti minä olen kyllä ystävällinen. Se kirves oli sattumaa.)

Huomenna, huomenna. Minä aion olla ulkona valoisan ajan. Täällä on lunta. Minä en voikaan silppuroida myrskyn repimiä oksia, koska ne ovat jo hangessa. Mutta kyllä minä jotakin keksin. Ehkä käyn kamerakävelyllä joella. 

Tallaan polkuja omaan maahan.

Mutta nyt saunaan, koska:

"Puhtautta suomalainen harrastaa aivan erikoisesti, senhän korkea saunakulttuurimme todistaa."

Ja koska toisaalta:

"Jos saunojemme takia vaadimme itsellemme Euroopan puhtaimman kansan kunniasijan, niin luteisiimme, täihimme ja kärpäsiimme viittaamalla yhtä hyvin voitaisiin väittää kansaamme maanosamme likaisimmaksi. Tässä suhteessa on vielä tavattoman paljon tehtävää. On tuskin alkuunkaan päästy."