maanantai 30. joulukuuta 2013

Kiitos!



Kenellekäänhän ei ole tietenkään enää yllätys se, että minä olen tykännyt lumettomuudesta tällä joululomalla. Vouhotin ennen ja jälkeen ja kaiken aikaa, miten on mukava tehdä risusavottaa ja sensellaista. Niin. Haketinhan minä sitten ruhtinattarelliset kaksi saavillista silppua. Vein ne Ruusutarhaan. Siellä minä pikkuisen järjestin asioita joulupäivänä. Ihan vaan ajankulukseni kun odoteltiin ensimmäistä lomavierasta.

Leikkelin ylimääräisistä pikkukuusista alaoksia pois varjostamasta ruusuja. Suunnittelin myös kuusien sahaamista, mutta työinspiraatio ei kasvanut ihan niin suureksi. Parasta oli vain sulan oksiston ja maan haisu. Se onkin tuoksunut nyt erityisen herkulliselta, kun on ollut niin kosteaa. Enimmäkseen minä olen siis minkään valtakunnan rehkimisen sijasta vain haistellut ja patsastellut. Vähän puita kanniskellut.

Kyllä joululoman niinkin voi viettää.

Minä olen yllättävän valmis palaamaan kaupunkiin. Nyt ollaan jo kotimatkalla. Kissat marttyyreina takapenkillä, kun kesken unien revittiin tuvasta kamalaan autoon. 

Illat ovat vielä kaikessa pimeydessään niin pitkiä. Minä ehdin tylsistyä muutaman kerran. Valoisaan aikaan on tullut suhtauduttua lähes hysterialla. Että melkein olen ahdistunut siitä, kun olen aamulla herännyt vasta kun on ollut jo hämärää.


Minä annoin kyllä ankeidenkin ajatusten välillä ihan vaan tulla päälle, vaikka sellainen voi kuulostaa ajan haaskaukselta. Olen itse oppinut, että murheellinen mieli menee nopeammin ohi kun ottaa vastaan, käy läpi pohjat ja suvannot, ja sitten taas jatkaa nautiskelua. Olen minä vissiin tästä(kin) tavastani ennenkin maininnut.

Vielä paremmin se menee jos on yleisöä, jolle voi analysoida itseään ääneen. Harvaahan sellainen varsinaisesti kiinnostaa, mutta hyvinpä nuo ystävät luonamme näyttävät jaksavan käydä vaikka minä monologejani harrastankin. Hyvä juttu. Minä oikein ihmettelin sitä, että tällaiseenkin vuodenaikaan jaksavat matkustaa moneksi päiväksi luoksemme maalle. Ei minulla kovin paljon niitä ankeita ajatuksia ole tässä kuitenkaan ollut, joku lomaturnajaisväsymys ehkä iski esimerkiksi toissapäivänä.

Minun piti silloin saada vain päättää, että lähdettiinkin kaupunkiin vasta tänään eikä eilen. Mutta sain siitäkin tehtyä ison numeron, arvoin ynnä punnitsin hyviä ja huonoja puolia muutaman tunnin. Mahtoi se olla pitkästyttävää kuunneltavaa.


Nyt minä en edes viitsi ajatella, miltä tuntuu. Aina pikkuisen stressaan kun kissaeläimet ovat mukana autossa. Mutta jollotus sikseen ja kuulumisiin. Meillä nimittäin esimerkiksi toissailta kehittyi oikein todella hauskaksi. Alunperin vähän huoletti se suunnitelmallisuus. Oltiin päätetty kokeilla Pohjanmaan tähti -peliä, jonka minä kerran jossain hövelisyyden huumassani paikallisesta marketista ostin. Minähän en siis ole seurapeli-ihminen. Paitsi toissailtana olin. Hyvä peli on se! Siinä yhdistyy kätevästi meteoriitin metsästys ja kysymykset, sananlaskutkin.

Saatiin vieläpä lisävieraaksi ja pelikaveriksi paikallinen rippikouluystäväni puolisoineen, niin väistämättä tuli vaihdeltua aitoja käsityksiä siitä, mikä on kunnon pohojalaanen ilimaasu ja mikä ei. 

Eniten ärsytti, että pelin voitti helsinkiläinen lomavieras. Ihan vaan pollevana pääsi Lappajärvelle vaikka me muut vasta helavöitä metsästettiin Ruotsista. Minä pidin pelin kulun aikana reklamaatiokirjaa pelin valmistajille. Huomautuksia tuli mm tällaisista asioista: Vinkiä tarkoittaa meille erikoista, ei sitä mitä peli väitti, mitä en edes nyt muista.

Rosollia ei todellakaan ole kukaan meistä koskaan kutsunut sallaksi, puhumattakaan että lykky olisi muka silmukka. Se on joko työntö tahi onni. Kaikkien mielestä myöskään Ellun kana ei ole erityisesti pohojalaanen sanonta, vaan valtakunnallinen.

Tieto-osuuden ansiosta aiomme ehkä ensi kesänä vierailla Vimpelissä. Siellä on suksi- ja pesäpallomuseo.


Perjantaina pidettiin ystäville kauan sitten luvattu pastakoulu. Mies toimi rehtorina ja minä taikinavaiheen opettajattarena. Vähän jännitti, kun oli omastakin pastanteosta jo ainakin vuosi. Yhteen aikaan sitä harrastettiin aika paljonkin, ja virheet olivat yllättävän tuoreessa muistissa. Ihan avoimesti nöyränä kerroin esimerkisi sen, miten ensimmäiset ricottapinaattiraviolit menivät roskiin, josta minä sitten lepyttyäni kaivoin osan kattilaan.

Nyt saatte todistaa tämän blogin historiallista hetkeä. Meillä on nimittäin oikein kaksikin videomateriaalin pätkää esiteltävänä. Vähän harmittaa, etten ole vielä niin harjaantunut että osaisin liittää taustalle jotain strmösöhenkistä musiikkia:

video

Raviolit nimittäin onnistuivat tosi hyvin ja meillä on vielä kotiinviemisiksikin ylijäämätaikinasta tehtyä ja kuivattua spagettia. Täytteitä laadittiin kolmenlaisia. Punajuurivuohenjuustofyllinki, sienisössö sekä joulupöydän hirvipaistin lopusta tehty erinomainen täyte. Minullehan riittäisi vaatimattomammatkin seokset, pääasia että on voisitruunakastiketta. Ja paljon parmesaania.

video


Joulusta nyt ei enää jaksaisi kauheasti kertoa, se oli ja meni mukavasti kyllä. Huominen vuoden viimeinen päivä tulee vastaan jotenkin kovin pian. Minä odotan sitä mukavaa tunnetta, joka aina uuden vuoden aloittamiseen liittyy. On puhtoinen olo ja kiinnostaa kovasti se, mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Minulle riittäisi ihan vaan sekin, ettei tapahdu mitään erityistä. Ikäviä asioita tuskin kaipailee kukaan, minä pysyn ihan keskimääräisen tyytyväisenä, jos saadaan elää tavallisesti.

Kaikki yllätyshyvä on sitten pelkkää plussaa, vaikken minä varsinaisesti ole minkäänlaisten yllätysten ystävä. Pitää saada asennoitua hyviinkin elämänmuutoksiin.

Tämä päättyvä vuosi on ainakin ollut ihan hyvä. Arkihuolistakin on tullut selvittyä suhteellisen selväpäisenä, mistä kiitos kuuluu myös ystäville eli kuunteleville korville ja viisaille sanoille. Kiitos. Ensi vuonna minä voisin harkita pientä kunnostautumista oman fyysisen hyvinvoinnin suhteen. Mutta en minä nyt julkisesti mitään vanno, tulee se riski että joudun oikeasti lähtemään lenkille.

Hyvä oli sulkea tätä vuotta Ryötönperällä. Muistoksi otin jouluaattona myös interiöörikuvia, tällaista meillä oli:


Tänään minä vielä ennen kotiinlähtöä peittelin laventelitkin kuusenhavuilla. Aiemmin olin jo laitellut peittoa valkosipuleille ja artisokille. Se tuntui kyllä vähän huvittavalta, kun oli ihan sula maa ja yrtit vihersivät. Mikä mieletön etuoikeus saada tuoretta timjamia keskellä synkintä kaamosta.

Japanialaisessa Puutarhassa minä kampesin yhtenä päivänä juurakkoa pois maasta ja kannoin tilalle hiekkaa. Vähän pienimuotoiseltahan se visioni sitten todellisuudessa näytti, mutta antaas olla kun keväällä istutan siihen lisää yrttejä tai jotain matalaa kivikkokukkaa, niin voi tulla somakin. 

Tuntuu mukavalta ajatella parin, kolmen kuukauden päässä siintävää kevättä. Se nyt ainakin tulee joka tapauksessa, vaikka elämässä tapahtuisi mitä. Pikkuisen tätä automatkan aikaista haaveksimistani nyt rajoittaa takapenkiltä raikaava mouru, tuntuu että meinaan vähän hermostua. Koitan ottaa rennosti ja muistaa omat viisauteni. Esimerkiksi ne, että mahdollinen kissankakka autossa ei ole kamalan vakava asia noin niin kuin elämänkaaren kannalta ja että kotona ollaan joka tapauksessa neljään mennessä.

Mökille jäi kuivumaan valtavasti polttopuuta ahkerien ystävien ansiosta, siitäkin minä olen kiitollinen.

Minä haluan vielä tässä samalla toivottaa kaikille levollisia uudenvuoden tunnelmia, rakettien kanssa olkaa varovaisia!



4 kommenttia:

  1. Tuttua juttua; mouruava ja kakkaava kissa autossa! Meillä vaan on aika paljon lyhyempi tuo mökkimatka. Olenkin nyt kaikkien turvallisuusmääräysten uhalla ryhtynyt matkustamaan siten, että kissan korista avataan kansi. Kissa pysyy kopassa, koppa on mun sylissä ja näin kun mennään niin homma sujuu huutamatta ja kakkaamatta.
    Kyllä on minullekkin sopinut tämä lumettomuus, ei harmita yhtään. Onhan noita lumisia talvia ollut. Kaikkea mahtavaa teidän tulevaan vuoteen!

    VastaaPoista
  2. Makoisalta kuullosti ja näytti teidän pastantekopuuhat! Nam :)

    Lunta ei kaivata täälläkään. Ihmeellisen ihana talvi kun ei ole lunta, jäätä ja pakkasta vaivoina.

    Kaikkea parasta uuteen vuoteen! Kissoille kans!

    VastaaPoista
  3. Minusta tämä on ollut loistavaa aikaa, ei yhtään lumenluomista tai autolla liukastelua...

    Mukavaa vuodenvaihdetta!

    VastaaPoista
  4. Pistämpä sorkkani tähän murretjuttuhun ja kerron, kuinka minä oon nämä sanat oppinu:
    - Vinkiä tarkoottaa mulle vikkelää, nopiaa. (Joku menöö vinkiää).
    - Rosolli on meillä ollu aina sinssua tai hienommin sinsallaa. Oon kuullu, jotta jokku puhuu sallasta, mutta en tierä, mihinäpäin Pohojammaata.
    - Lykky on tosiaanki silimukka. Mä luon aina lykkyjä vartahille, en koskaa silimukoota puikoolle. :D Mutta voi se tarkoottaa tuuria tai onniaki. Voirahan toivottaa "lykkyä plakkarihin (= taskuhun)"

    VastaaPoista