Tammikuuhan on pitkä

Meinasin vahingossa tuntea keväistä riemua tänään kävelyllä. Niin oli hyvää hipiälle -sää ja mahtava lauhuus. Tuleekohan sitä sitten pahakin angsti, jos talvi vielä puskee itsensä läpi. Sellaista minä kävellessäni pohdin. Ja taisin tulla lopputulokseen, että eihän tämä ilmanala vuodenaikafaktoja miksikään muuta. Ei ole huhtikuu, vaikka kuinka toivoisi. Että muuten ei ole mitään väliä - kai - kunhan luonto ei vaurioidu. Voikohan se vaurioitua tällaisesta. 

Jos nyt alkavat kukintonsa jotkut - esimerkiksi pajut - niin miten sitten toimivat kun on oikeasti kevät. 

Sorruin näköjään minäkin tähän päivittelyyn. Joka paikassa ruikutetaan miten on hämärää ja mustaa. Ihmetellään lämpöä. Melkein vieraidenkin ihmisten kanssa jaksetaan jauhaa asiasta. 

Paitsi, että minä juttelin kävelyllä lemmikkien joululomanjälkeisestä vapaudenriistosta. En siis säästä. Eräät kaksi koiraa kokivat suurta tarvetta paimentaa minua, joten jäätiin heidän emäntänsä kanssa vaihtamaan muutama sana. Hän selvitti, että koirat olivat juuri saapuneet kahden viikon mökkilomalta eivätkä vielä ole sopeutuneet takaisin hihnavankeuteen. Minä puolestani kerroin, että meillä kissat aika hyvin kotiutuivat viikon maaseutuvapaudesta arkiseen sisätilasohvapötköttelyyn.

Lopuksi vielä jaettiin merkitsevä vertaistuellinen lause, että ottaa se ihmiselläkin oman aikansa. 

Minä olin töissä molemmin puolin vuoden vaihtumisen ja välissä piti juhliakin. Niin että jotenkin ajatukset ovat kummallisesti sekaisin. Olen nyt miettinyt, että koskahan sitä siivoaisi. Ja että miten tässä nyt ehtii tehdä kaikkea sitä mitä olen suunnitellut. Yksi ajatushautomoni (sana, jota olen tällä viikolla ihan pohtinut ääneenkin, että mitä se niin kuin tarkoittaa, jos on sellainen firma) tulos oli nimittäin alkaa hyötyviherhommiin. Herneenversojen ja voileipäkrassin kasvatukseen.

Kun on kerran ne kukkalamputkin.

Nyt niiden luona alkaa kukintoaan orkidea. Joka päivä käyn tuijottamassa pullistelevia nuppuja. Viimeksi se kukki kaksi vuotta sitten. Meinasin jo välillä kompostoida hänet, mikä hirveä ihminen! Sitten siellä kituu myös yksi laventeli sekä neilikka. Jälkimmäinen puskee vartta. 

Mitä olen tehnyt sisäpuutarhani eteen? Pelastanut hyasintteja lähikaupasta. Keski- ja Etelä-Euroopassahan ne ovat nimenomaan kevätkukkasia, ja minä aion laajentaa sen perinteen meillekin. Jätin mökille kuivumaan jouluhyasintit. Vuoden päästä keväällä sitten ehkä Ryötönperällä päästään eurooppalaistumaan.

Äsken kävelyni päätteeksi kävin taas tsekkaamassa lähikaupan hyasinttitilanteen. Enää oli yksi räytynyt jäljellä. Ostin tuoremehua ja puutarhalehden. Tämän jälkeen minä aion opiskella lehdestä, miten metsään tehdään puutarha ja miten hyödynnetään kivet ja kannot. Aivan ajankohtainen teema seuraavaksi mökkitiluksilla.

Että eskapismiksi menee taas. Imuri saa odottaa.

Minulla on harrastuslistalla myös kolmen Vuoden Taideintiaanikokelas -diplomin askartelu. Ja Annelle haluan keksiä jonkun talvikiitoslahjan ehkä. Vielä on mietinnässä, miten ilahduttaisin. Kun en minä ole sellainen kädentaitaja. Minä sain häneltä mm. ihanat tossut. Puin ne eilen Apulaisen jalkaan, kun hän saapui mustan sateen läpi tennareissaan tuomaan Etelä-Afrikkatuliaisia. Voi että, kyllä minä niin eläydyin siihen miltä tuntuu palata arkeen sieltä valtameren kesämaisemasta. Niin siksi halusin auttaa edes laittamalla lapselle ne tossut kylmiin varpaisiin. Ajatella, että hetki sitten ne varpaat möyrivät ihanassa rantahiekassa.

Saatiin aika paljon viiniä sekä simpukka. Hyvin on Apulaisella tiedossa, mistä Saara-täti tykkää. 

Kävin kävelyni ohessa myös perinteisellä siirtolapuutarhavakoiluasiallani. Kamalan siistiä joka puolella! Tuli ihan mieleen, että pitäisikö sitä itsekin vähän haravoida kotipihaa. Vaikka syksyllä nimenomaan jätin lehtiä maatumaan, että jos ruokkisivat joutomaan ravinnetilannetta parempaan suuntaan. Mutta aika sotkuiselta näyttää, kun vertaa muiden pihapiireihin. Luulevat pian laiskaksi.

Sitten minä kuin vahingossa pysähtelin kasvihuoneiden äärille. Alitajuntani selvästikin tekee työtään mökillä ja muistutti yhtäkkiä että - herranjestas - leikkimökkihän purettiin siellä joululomavieraiden toimesta muuten loppuun ja että seuraavaksi olisi aika hahmotella vihdoinkin sitä omaa kasvihuonetta ja matineapatiota! Aika ihanaa, että on sellaista tiedossa. Miten minä vielä saisin miehenkin innostumaan.

Hän voisi ihan hyvin alkaa jo piirtää kasvihuoneeni arkkitehtuurisia yksityiskohtia. Seuraavalla mökkireissulla minä otan mitat niistä vanhoista ikkunoista, jotka odottavat uutta elämäänsä liiterissä. 

Ai niin. Asiasta toiseen, tai ei oikeastaan. Minä nimittäin kesähaaveilen näinä aikoina myös Renoir-kirjan kannen ansiosta. Joka kerta, kun olen kaivanut opuksen työmatkabussissa, olen ensin katsellut kansikuvan ihanaa valoa ja sitten vasta jatkanut lukemista. Pidän kirjaa kotona ja työpaikallakin laukun sijasta pöydällä, että on se ihana voimakuva esillä.

Päätin, että tänä vuonna luen elämäkertoja. Renoir tuli joulupaketista, mutta perintökirjastostani mökiltä otin mukaani myös Greta Garbon, Eino Leinon ja F.E.Sillanpään elämäntarinat. Kotimaisissa on kyllä aika tylsät kannet. Siinäkin olisi hyvä askarteluidea, että suunnittelisi ja toteuttaisi niihin uudet ilmiasut. Kyllä ihan varmasti Eikan ja Fransunkin elämässä joskus paistoi, miksi herraisä tehdään tunkkaisia kirjankansia, kysyn vaan.

No mutta, saattoi olla Renoir-kirjan ansiota, että minä vihdoin aloitin Projektia. Perjantaina yövuorojen jälkeen ryhdyin virtuaalitaidekuraattoriksi ja yhden osan vapaa-ajastani tulee nyt lohkaisemaan velvollisuuteni taiteilijan tyttärenä. Kun kirjoitan blogia äidin elämäntyöstä, niin miehelle siitä merkkinä on saparokampaus ja älykkösilmälasit. Hän ehdotti, että käyttäisin myös jakkupukua, mutta se menisi jo liiallisuuksiin. 

Näillä mennään, ja tammikuuhan on pitkä. Aikaa pitäisi siis riittää kaikelle, vaikka nyt kyllä jotenkin arveluttaa.