Viherterapiaa

Kyllä minä tiedän, ettei sisäkasvien huoltokausi ole ihan vielä alkanut. Mietin vaan, että miksei muka. Minulla se alkoi tänään. Tai huolto ja huolto, en minä kovin suurieleisesti mitään multia vaihdellut, puhumattakaan että olisin etsinyt hukkaan kadonneen ravinnepullon. Minulla on vielä opiskeltavaa kasvien hoidosta, ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan niin en ole koskaan ollut kiinnostunut esimerkiksi viherkasveista.

Ne vihreät, joita minulla on sisällä ovat joko yrttejä tai edustavat yleensä lähinnä jäännettä kesästä. Perinteisesti ne ovat myös tässä vaiheessa vuotta jo kuolleet. Sillä silmällä minä nytkin lähdin arvioimaan tilannetta ja varauduin muutamiin kirpaiseviin hyvästeihin. 

Hiljainen lauantaiaamu oli siihen oikein hyvä ajankohta.

Paitsi että aloitin vihermeditaatiokeskukseni kasvojenkohennuksen oikeastaan jo eilen kaupassa. Mies ihmetteli yrttivalikoimaani, joka oli ilmestynyt koriini samalla kun hain kissoille ruukullisen vehnäorasta. (Minä inhoan käydä kaupassa ja meillä onkin sellainen tapa, että minä otan oman korin ja hajaannun sen kanssa "omille" asioilleni. Lopuksi kun kassojen luona kohdataan, tehdään aina pienet vertailut ja arviot siitä, että onko hihnalle nyt menossa oikeasti aineksia myös ateriaan.)

Nyt pitää opiskella, että mihin käytetään kynteliä. Kivalta se ainakin näyttää. Voikohan sitä laittaa hernekeittoon, jonka muhitan huomenna. Rokkainspiraatio syntyi, kun laittelin muutaman kuivaherneen likoamaan versoistutusta varten. Niinhän minä olin suunnitellut. Ihan tuntui kodinhengettäreltä, kun holautin loput pussista kattilaan likoamaan.

Ajatella, jos huomenna on lunta ja minä tulen punaposkisena pakkaslenkiltä suoraan porisevan keiton ääreen. Ei siinä sunnuntai-idylli muuta kaipaa, siis Strömsön kasvihuonetalkoiden seuraamisen lisäksi.

Kuivahtaneesta ja sitten näköjään elpyneestä neilikasta minä sain kuulkaa sellaisen miniatyyripuistovision. Kun jotenkin sen tyvestä tuli mielleyhtymä vanhaan jalopuuhun. Mietin, että jos minulla olisi esimerkiksi vanha sinkkinen kylpyamme. Niin siihen voisi perustaa puiston. Istuttaisi näitä puumaisiksi kituneita kasveja siihen ja askartelisi joukkoon pieniä penkkejä. Ihmishahmoja puisto ei kaipaisi, koska ne voi kuvitella.

Kiviä sinne ja pääsiäisen tienoilla maassa vihertäisi tietenkin rairuoho. Ehkä myös upottaisin joukkoon jonkinlaisen vesiaiheen lammeksi. Voi että. Pitäisiköhän toteuttaa.

Minua on vähän huvittanut aikuisten naisten nukkekotiaskartelut, mutta minun puistossani olisi sentään jotain ideaa.

Minä en muuten sitten heittänytkään yhtään hyvästejä. Ihmeellistä elämää oli ilmestynyt vähän jokaiseen yksilöön. Esimerkiksi chiliin. En kai minä nyt roskiin voi laittaa ruskeaa tikkua, josta yhtäkkiä on alkanut versoa uusia lehtiä? En. Minä pikkuisen pöyhin kivettynyttä multaa, lisäsin uutta ja kastelin. Katsotaan miten käy isännän cayenne long slimin. Edellinen sato oli kaksi papua, jotka tänään ruttuisina keräsin.

Kaikki lähipiirissäni tietävät, miten olen laventelien fani. Maailman paras tuoksu ja olemus. Kertakaikkiaan laventelia nuuhkimalla ja hipelöimällä rentoutuu kettuuntuneinkin ihminen. Yksi minulla on siis ollut sisällä varisemassa, kun syksyn tullen se piti nostaa pois pihaportaalta. Luin jostain, että turha on toivoa hänen talvehtivan huoneilmassa.

Pikkuisen huoletti.

No, hän nyt joka tapauksessa osoittautui rakkauteni arvoiseksi ja on sopeutunut vihdoinkin kukkalampun valoon paremman puutteessa. Hauskoja uusia lehtisyheröitä hänen varsillaan versoo, ja minä aloin jo miettiä istutuspaikkaa mökille sitten. Että laitanko seitsemänneksi asukkaaksi laventeliniitulleni, vai perustaisinko uuden laventeliyksikön jonnekin muualle. 

Vähän niin kuin yllätysmomentiksi vaikka liiterin nurkalle. Pitää miettiä. Jos ensi viikolla pääsen mökille, tutkailen pihamaata myös tästä näkökulmasta.

Minä olen miettinyt myös maanpeitekasvin - jonka nimeä en nyt muista - istuttamista mökille, vaikka on siellä aika paljon maanpeittoa kyllä ennestäänkin. Syksyllä otin maljakkoon kotipihalta ihan huvikseni muutaman varren, jotka ovatkin nyt alkaneet tehdä juurta ja kasvaa. Ihan pelkän veden voimalla, ihmeellistä. 

Mietin vaan, että varmasti moinen ravinteita kaipaamaton kasvi saattaisi viihtyä ihan vaikka missä maassa. Kun hän on tuollainen tarttuva ja tavallaan köynnöstyvä, niin huomasin tällä viikolla öisin jopa pohtivani että jos askartelisi vaikka kanaverkosta ja tuosta kasvista taideteoksen ja/tai portin Japanialaiseen Puutarhaan. 

Sitäkin voisi periaatteessa jo näin talvella aloittaa, jos hakisin mökillä tupaan sen kanaverkkorullani ja alkaisin sommitella. Yllättävän paljon onkin näköjään kaikkea, mitä voi ajatella. Tehdäkin ihan.

Sisäpuutarhanurkkani huoltamisesta voimaantuneena minä sain itseni tänään liikautettua myös kotipihalle. Yritin ottaa valokuvia ruokintapaikan linnuista, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Minun pitäisi vissiin asentaa kameraa vähän paremmin vastaamaan ikänäköäni, kun en meinaa millään saada skarppeja kuvia. Ja sitten pitäisi tietenkin myös treenata vähän enemmän. 

Oikea asia minulla pihalla kuitenkin oli kalusteiden ja asioiden korjaaminen pois ennen kuin lunta oikeasti tulee.

Jotenkin aina vähän tylsää puuhaa siivota penkin alle kokoontunutta romumäärää, ruukkuja esimerkiksi. Koska jokaisen sisällä on syksyn lehtien lisäksi kiviaarteitani, lasipurkkeja, kuraisia hanskoja ja sensellaista. Minne nekin kaikki tunkee. Rikkinäisiä lyhtyjäkään en ole heittänyt pois (koska voi tulla niistäkin joku askarteluidea), vaan nekin oli näköjään säilötty samaisen penkin alle.

Ehkä kokoan jonkinlaisen hylättyjen esineiden kuorman seuraavalle mökkireissulle mukaan ja talletan tavarat liiteriin odottamaan uusiokäyttöä. Jonnekin metsänreunaan Ryötönperälle voisi aivan hyvin sopiakin rikkinäisten lyhtyjen muistolehto, ja tyynellä säällä niissä lyhdyissä voisi vaikka polttaa kynttilöitäkin. Laitetaan harkintaan sekin.

Huomiseksi minulle jäikin sitten sisäeteisen siivous. Tänään tuntui jotenkin ihan riittävältä vain nostella tavarat pois kaiken niiden kolmen lumihiutaleen alta, joiden sitten sisälle tultuani havaitsin maahan leijailevan. Ihan oli nätti hetki, en minä sillä. Kiva kun ei tuule.

Kyllä ehkä vähän pontevampi olisin voinut tänään olla, niin huomenna voisi vain viettää sunnuntaita. Onhan tässä tosin vielä pitkä ilta aikaa. Paitsi, että kohta on sauna eikä sen jälkeen viitsi enää pahemmin jäseniään liikutella.

Lopuksi vielä tunnelmakuva miniatyyrilumesta, jota oli ilmestynyt miniatyyriluistinradalle, joka oli syntynyt lautaselle, jolle oli satanut vettä, joka oli jäätynyt niin, että lautasella komeillut maitotonkka on nyt sitten liimaantunut asetelmaan kiinni.

Ajatella, jos sitä sekoaisi sen miniatyyripuiston kanssa vaikka sillä tavalla, että askartelisi sinne erikseen talven (mikä olisi kyllä tosi typerää, koska minun minipuistoni olisi nimenomaan kesäkeidas), vaikka liivatteesta laatisi jäätä vesiaiheen pinnalle ja sitten puhaltelisi jauhoja tai tomusokeria kaiken ylle. 

Onkohan näissä keväänodottamismietinnöissä ja -tekemisissä oikeasti pieni hulluksi tulemisen riski.