Pörriäisherätys Kevätmessuilla.

Tietenkin jumituin kiinnostavien esillepanojen äärelle.

Kyllä minä tunsin itseni tärkeäksi marssiessani Kevätmessuille ja sinne infoon, josta sain sen virallisen sisäänpääsypassin. Olin lähtökohtaisesti pollevana muutamista saamistani mukavista uutisista, että taisi olla vähän sieraimetkin harallaan. Minulla on sellainen ilme helposti, jos sattuu ylpeydentäyteinen päivä. Menin kuulkaa oikein sinne lehdistöhuoneeseen viemään takin, kun kerran sellainen mahdollisuus tarjoutui. Lähinnä toivoin törmääväni teihin muihin bloggareihin. Se on minulle uusi ilmiö. On tuntunut helpommalta olla tekemisissä "vain" täällä internetin syövereissä.

Sanotaanko, että vähintään viimeisen vuoden aikana olen "pelkän" lukemisen lisäksi alkanut kiinnostua ihmisistä tekstien takana, ja silläpä minulle messuilla tulikin oikein visio, että ensi vuonna laitetaan hulinaksi. Pyydetään oma lounge, jossa voidaan rapistella messukassejamme ja vertailla mahdollisia ostoksia, jakaa mielipiteitä ja vinkkejä näytteilleasettajista ja rauhassa pölöttää. Lehdistöhuoneessa kun on se hiljaisuus, niin minä ymmärsin. Minullehan luontevaa olisi pitää messukeskustelut esimerkiksi jossakin siellä viinibaarin lähistöllä.

Pidetään bloggareiden paneeli, oikein vaikka! Pistetään pystyyn oma ständi. Heh.

Laitoin sen messupassin etualalle rintamukseen ja koitin havainnoida muidenkin badgeja ja etsin joukosta myös Ennen punaista kuontaloa. Kävin Vihreän talon terassisuunnittelupisteelläkin (Hieno! Ihanat laventelit ja muutenkin!) ja otin sieltä mukaan prosyyreja vähän niin kuin vinkiksi miehelle. Mutta en siis törmännyt keneenkään, joten pidin kiinni alkuperäisestä suunnitelmastani kierrellä pari tuntia yksin ennen kuin Upi ja Matrikkelitaiteilija saapuivat päiväohjelmiensa jälkeen minun seurakseni.

Minä tykkään joskus kulkea yksinkin, niin ei tarvitse ottaa muita huomioon. Törkeä ihminen. Vaan, on sitten mukavampi keskittyä yhteiseenkin kokemukseen rauhassa.

No mutta asiaan. Alitajunnalla on ihmeellinen voima silloin, kun virallinen mieli ei ole vielä tehnyt hommiaan loppuun. Minähän siis huomasin viettäväni yhtäkkiä paljon aikaa vieras- ja varastomökkien liepeillä. Katsokaas kun Ryötönperällä havaitsin viimeksi, että se kohta niitun metsänreunassa - josta tulee aivan tuota pikaa siivottua vanhan jättilehtikuusen rääppeet pois - niin sinnehän mahtuisi pieni lisärakennus. Aivan olisi siellä oma rauha. 

Sitten ei olisi niin isoja paineita saada Kulttuuriaittaan mahtumaan vieraspetejä taulujen sekaan. Sitäpaitsi tästä on tulossa vissiin taidekuratoinnin teemavuosi minulle, tarvitsen oikeasti aitan siihen työhön.

Onneksi mies ei ollut mukana, oltaisiin varmaan tässä jo konkurssissa koska pikkumökeistä oli aika hyviä messutarjouksia. Nyt on kuitenkin muitakin tähdellisempiä rahareikiä, autonkorjailuja ja muita - että ei ihan ole lisärakennusheräteostoksiin varaa. Ehkä ensi vuonna.

(Tänä vuonna saatoin ohittaa myös palju- ja vempeleosastot - niitä oli aika paljon - huolettomasti, miehen ollessa työreissulla. Hän tosin palaa tänään, joutuukohan tässä vielä uudelleen huomenna messuille seuraamaan sivusta, kun isäntä hipelöi kylpytynnyreitä haikeana. Olen päättänyt, että sellaista ei meille tule.)

Jännä ilmiö sekin, että kun jokin asia oikeasti kiinnostaa niin ujous kaikkoaa. Ihan reippaana tepastelin sisälle erilaisiin pikkumökkeihin ja pohdin kaikenlaista. Että tulisiko se lisärakennus sitten majoituskäyttöön vai varastokäyttöön, vai molempiin. Jos pelkäksi vierasmajaksi, niin sitten siinä voisi olla isotkin ikkunat. Varastossa taasen ei tarvita ikkunaseiniä paitsi valonlähteeksi.

No niin, tätä pohdintaa täytyy nyt jatkaa kesän yli. Sellainen neuvohan isojen rakennuksiin ja tontteihin liittyvien päätösten tekemiseen on, että kannattaapi miettiä noin vuosi. Ainakin. Nyt on siis vasta ajatuksen muru, ja katson kesän mittaan että miltä se niitun reuna sitten eri kuukausina lopulta näyttää.

Näin keväällähän on vielä aika avaraa, kun ei ole esimerkiksi horsmia. Toisin on, kun alkaa rehottaa.

Alunperin messuohjelmaani suunnitellessani olin ajatellut etsiä niitä syyskukkijoita mökille. Unohdin tietenkin listani kotiin, mutta ajattelin että Kevätmessuilta jos mistä minä saan hyviä neuvoja. 

Notkuin kukka- ja siemenosastojen liepeillä kyllä aika ahkerastikin, mutta jotenkin alkoi sitten ujostuttaa. Johtuikohan se siitä, etten sittenkään oikein tiennyt mitä halusin.

Vai tulinko hetkellisesti liian nöyräksi kaikkien asiantuntevien ihmisten joukossa. Kamalasti naisia, jotka osaavan oloisina kaivelivat kukkamukulalaareja ja selvästikin tiesivät, millä asioilla olivat. Oli ihmeellisiä juurakoita, ja vaikka löysinkin sellaisiakin monivuotisia (ehdottomasti pitää olla monivuotinen ja mielellään leviävä) joissa luki että kukinta-aikaa olisi vielä hyvän matkaa syksyllekin, niin jokin jarrutteli. 

Enhän minä edes tiedä, miten sellaisia juurakoita käsitellään. No, varmaan ne tietenkin laitetaan maahan juu - mutta tuntui etten kehdannut alkaa kysellä sen enempää. Ja vikahan oli nyt siis vain minussa, ei suinkaan messuihmisissä. Oma moka, jos on niin pölvästi ettei uskalla kysyä että kukkiiko esimerkiksi syysleimu jo ensimmäisenä syksynä, vai vaaditaanko kärsivällisyyttä.

Tai että tarvitaanko paljon kastelua, että uskallanko jättää mökille oman onnensa nojaan istuttamani asiat, jos ja kun ainakin kesäkuussa olen aika paljon vielä kaupungissa töissä. No, mutta oli sitä hössötystä ihan mukava seurata sivusta ja tutkin salaa, että minkälaisia kaikenlaisia puutarhaihmisiä kukkaosastoilla pörräsi ja että mihinköhän lajityyppiin minä kuulun.

Siemenosastoillekin pysähtelin, mutta realismi tuli vastaan. Ei riitä rahkeet enempien siementen esikasvatukseen nyt, kun olen melkein tappanut tomaatintaimenikin - ovat kyllä hengissä vielä. Tänä vuonna on harrastettava enemmän valmiita taimia. Niitä minä en edes uskaltanut vilkuilla, koska olin luvannut Upille ja Matrikkelitaiteilijalle messudrinkit - ja meidät tietäen siinä tulisi menemään aikaa - joten taimien roudailu ei sopinut eiliseen kuvaan.

Mutta! Kukkainspiraation sijasta minä sainkin pörriäisherätyksen. Ensimmäinen kontakti tähän asiaan syntyi mehiläishoitajien osastolla, joka oli valitettavan pieni siihen nähden, miten paljon porukkaa siinä tungeksi. Mahtavaa, että ihmisiä kiinnostaa tällainen aihe! Minä olen toistaiseksi lukenut vain otsikoita siitä huolesta, mikä maapallomme hupenevaa pörriäiskantaa kohtaa. En koskaan lue loppuun artikkeleita, joista tulee paha mieli.

Minulle on suositeltu mökille oikein tarhaustakin hunajamielessä, mutta se tuntuu jotenkin vaateliaalta hommalta.

Niinpä tästä villipörriäisten hoidosta ja huollosta tuli sellainen olo, että se on kuulkaa Ryötönperän juttu. Vaikka itse asiassa meidän tontilta kyllä varmaan löytyy kolosia aika paljonkin mehiläisiä ja muita varten, ainakin jos heidän määrästään voi jotain päätellä. Ja siitä, että ovat pääsääntöisesti hyväntuulisia, eikä ole huussissakaan majoittuvalta kimalaiselta reklamaatiota tullut.

Ihmeellisiä olivat pörriäispöntöt. Tajusin toki, että tässä on minullekin motivaatio ja mahdollisuus opetella poraamaan samalla kun teen pikkusiivekkäille jotain hyödyllistä. Ja sitten kun osaan porata, voin tehdä itse sisälle mökkiin niitä kirjahyllyjäkin jotta saan perikunnan varastot vihdoinkin asianmukaisille paikoilleen.

Ja viime yönä kun tätä pörriäisasiaa mietin, niin tulin ymmärtäneeksi myös sen, että eihän majojen tarvitse olla välttämättä talon muotoisia. Että sitten kun minä alan niitä askarrella, voin sujuvasti käyttää luovuuttani ja tehdä juuri sellaisia kolokokoonpanoja kuin mihin taitoni riittävät. Vaikka ei tuo harjakattokaan ihan mahdoton ole.

Tietoiskua olisi ollut tietenkin jos vaikka minkälaista, ihan vähän vain kuuntelin. Vaikka olisikin ollut hyötyä syventyäkin moneen aiheeseen. Esimerkiksi vuoroviljelyyn ja muuhun hyötykasviteemaan, koska meillähän on takana se viimevuotinen miniatyyriperunapettymys, muun muassa. 

Onkohan nyt niin, että kasvimaa-asiat ovat enemmän miehen ja Puutarhaeksperttiystävän tonttia ja minulle riittää vain että yrttimaa voi hyvin, sekä kukkaset.

Ihmettelin, että aika vähän oli sitä sisustusasiaa, vaikka sekin oli yksi messujen teema. Tai sitten en löytänyt oikeita osastoja, kun tuntui että ilmalämpöpumpuilla (joka sekin on meillä hankintalistalla) ja kattoremonteilla oli aika suuri osuus tarjonnassa. Toisaalta hyväkin, koska minä en tarvitse yhtään koriste- tai hyötytilpehööriäkään lisää - anteeksi vain kaikki pienyrittäjät. Olen varsin perso kyllä kaikenlaisille liinoille, joita pikkuisen hiplasin.

Innostuin myös vähän erään kevytpyyheliinoja esittelevän osaston luona, kun oli niin nättejä kuoseja. Olisin toki voinut hankkia muutaman, vaikka lahjoiksi - tulee näin jälkiviisaana mieleen. No, ainahan voin varmaan palata asiaan täällä netissä sitten jos jää kovasti vaivaamaan.

Kun Matrikkelitaiteilija ja Upi saapuivat messuille, minä olinkin jo valmis oman kierrokseni kanssa. Ennen kuin mentiin drinkeille, he saivat tehdä omat hankintansa. Matrikkelitaiteilija osti jotain ihmeellistä koivutislettä. Sitä käytetään kuulemma myyrien häätämiseen palstalta. Hänellä syntyi oikein keskustelu toisen kasvimaaihmisen kanssa, vertasivat kokemuksiaan ja tekniikoitaan myyräpulman taltuttamiseksi.

Lisäksi hän hankki ohrapiirakoita. Kierreltiin myös pikkuisen maistiaisia, ja vähältä piti etten hankkinut puolta kiloa parmesaania kotiin. Taisi olla siinä vaiheessa jo vähän nälkäkin.

Upi osti chililllä maustettuja lakritsinalleja, minkä tilanteen minä huvin vuoksi dokumentoin kameraani senkin. Yksityisyydensuojan vuoksi en kuitenkaan esittele sitä otosta täällä. Sen sijaan bongasin kukkavälitysfirman liepeiltä ihanan mietelauseen. Ajatella, jos olisin itse keksinyt jonkin yhtä hyvän:

Ai niin. Kun Matrikkelitaiteilija juuttui sen tisleen kanssa Hyötykasviyhdistyksen osastolle, niin siinä odotellessani minäkin sitten rohkaistuin tekemään hankintoja. Ihan kannatuksen vuoksi sijoitin siellä pörriäispönttöön ja lehtikaalin siemeniin. Siis kuitenkin siemeniä. Vaan lehtikaalihan on meillä ollut tämän vuoden kasvatuslistalla. Ja pönttöhän on hyvä hankinta, että voin sitten ottaa esimerkkiä tuleviin nikkarointeihin. Ensimmäiseksi aion tutkia, kuinka syvät ovat nuo koloset.

Upi sanoi, että pörriäishotelliin pitäisi virittää nettikamera ja muutenkin se pitää mökillä sijoittaa sellaiseen paikkaan, että sen viereen voi sitten ihminen mennä seurailemaan pikkuisten luontokappaleiden elämää. Voi tulla kuulkaa antoisa kesä!