Vähän niin kuin matkaseurana.

Kamalan kätevä tämä tällainen wifi-yhteys! Mistä ikinä se fi-pääte siihen tuleekaan. Että terveisiä vaan junasta, minä olen perustanut toimiston ravintolavaunuun. Hermoilen pikkuisen takkini ja reppuni puolesta, kun jätin ne tuonne ihmisosastolle. Että jos siihen menee joku istumaan. Tai että jos joku keksii vaikka ottaa ne mukaansa. Paitsi, etteivät ne tuhruiset reissukamani taida ketään erityisemmin houkuttaa.

(Lähtökohtaisesti luotan ihmisiin, enkä pelkää varkaita, mutta nuoruudestani on jäänyt pikkuinen trauma kun kerran isot, isot, kapsäkkini varastettiin junasta kaikki, kun olin matkalla koko kesäksi mökille.)

Minulla ei siis ole paikkalippua, kun maalaistaajamajunasta ostin piletin Helsinkiin, suoraan mukavan lupsakalta konduktööriltä. Olin ihan fiiliksissä, kun mökkipaikkakunnan juna-asemalla olin ehtinyt käydä kaffella ja voileivällä. Sinne on vanhalle asemalle perustettu ihana kahvila. Onneksi oli kolme euroa kolikoita taskussa. Ensi kerralla varaan enemmän. Jos tässä siis junalla tulee vielä mökkimatkaa kuljettua. Auto jäi edelleen maalle odottamaan korjausta.

Minä siis päätin viettää loput talvilomastani kaupungissa. Olen ollut jo viikon kissoista erossa. Miehenhän sentään sain mökille viikonlopuksi, mikä olikin antoisaa. Mittailtiin puretun leikkimökin perustuksia ja päätettiin rakentaa suoraan niiden päälle kasvihuone. Oli jotenkin "merkki" se, että saamamme vanhat ikkunat täsmäävät mittojensa puolesta täydellisesti siihen pohjaan nimittäin.

Olen ollut niin ajatuksissani, että äsken tähän muistelointiin kuvia (tällä kerralla ei laatu muuten huimaa päätä, olen ollut siis todella ajatuksissani) läpikäydessäni huomasin jo melkein unohtaneeni, että herranjestas - tietenkin minun täytyy raportoida siitä, että metsuri kävi eilen aamulla. Melkein en antanut hänen ryhtyä edes toimeen, kun hän olikin tällä kerralla yksin ja kaadettavana oli muutama todella massiivinen puu.

Viime kerralla kun kävivät, niin olin todella haltioissani siitä metsureiden parityöstä. Edelleen on haaveissani oppisopimuskoulutus metsäalalle. Saahan sitä haaveilla. Parityötä minä teen toki palkkatöissäkin, mutta puunkaato - se sentään on jotain.

No minä olin tietenkin keittänyt aamukahvit valmiiksi, mutta metsuri halusikin ensin kaataa puut. Ykköskohteena aitankulman kuusi. Kakkoskohteina vaaravyöhykekoivuja. Ihan mieletön rytinä! Hyvä, että se tuli hoidettua ennen lintujen pesimistä.

Dokumenttitaltiointia:

Jotta en koko ajan olisi ollut kiusallisesti tiellä tai muuta vastaavaa, niin otin odotellessani myös muutamia taidekuvia, kun aurinko niin somasti osui lehdettömän metsän läpi niitulle. 

Metsurilla taisi lopulta mennä enemmän aikaa minun jahkailuuni kuin itse puunkaatoon. Mitäs sanoi, ettei ollut kiire. Minun koivupäätöksentekooni vaikutti eniten tunne- ja savottasyyt. Oli jotenkin tärkeää, että risurääppeet eivät ole koko pihapiirissä levällään - koska ei ole mitään ajatusta siitä, koska ne ehditään siivota kunnolla pois. Niinpä kaadatin muutaman koivun takapihalta metsäänpäin.

Ja huomasin muuten, että sinne kohtaan tulee täysin luontevasti ruusutarhani jatke. Koska löysin nimittäin joululomalla sieltä sähköpääkeskuksen (nimenomaan sen vuoksi oli tämä ammattimetsuri, että varotaan linjoja - ja on sähköyhtiön valtuuttama tyyppi) kulmilta ryteikön sisältä vanhoja ruusuja. Minä aion ne huoltaa kondikseen. Mama´s Rosegarden. 

Metsuri seisoskeli pihalla visiiri ylhäällä ja moottorisaha kädessä löpsöttäen - varmaan aika kauan - kun arvoin pikkuisen ryvettyneen, mutta rakkaan koivun kohtaloa. Naamioin tilanteen konsultoinniksi ja kyselin hänen näkemystään ammattilaisena. Että mites nyt sitten tämä. Ei kuulemma näe metsurikaan puun sisälle että kuinka laho on, mutta jos se lehtiä tekee, niin ei ole vielä kiire.

Niinpä sovittiin, että saatan palata syksyllä lintujen pesimäkauden jälkeen asiaan uudelleen. Jes! Saa olla viisain pihakoivumme vielä tämän kesäkauden ainakin meidän mökkeilymme todistajana ja yhteistyökumppanina varjon luojana sekä linnuille. Silläpä ei ehkä nyt niin haikea olo ollutkaan lähteä mökiltä pois.

Toisaalta, nythän se varsinainen huviloissa luuhailun kausi vasta alkoi, niin että pian tulee mentyä taas uudelleen.

Seuraavalle mökkireissulle jäi agendaksi muun muassa kunnon pyhiinvaellus löytämälleni majava-aukiolle. Eilen minä kävelylläni sen pikaisesti bongasin, mutta ei ollut aikaa jäädä makoilemaan ja ottamaan  luontotaidekuvia - koska olin lenkkeilemässä tapaamaan paikallista ystävääni.

Puhumattakaan, että olisin voinut jäädä oikein päivystämään sinne joen kulmille majavahavainnon toivossa. Mieli kyllä teki. Mutta siis ensi kerralla ehkä sitten. Toki itseäni saan nyt syyttää, kun halusin lähteä kotiin - olisin ihan hyvin voinut jäädä käyttämään vielä yhden lomapäivän vaikka vain tähän majavatarkoitukseen.

No, joka tapauksessa - he olivat järsineet aika paljon - oikein mukavan aurinkoisen aukion tosiaan joenvarsitontille jossa vielä lapsuudessani tönötti ränsistynyt puutalo. Niin ne ajat muuttuvat, käännekohtia tulee ja menee. Ohessa kuitenkin kuvatallenne todistusaineistoksi:

Pikaisesti todistan tässä vielä lisäksi sen, että eilen oli kyllä sellainen laulujoutsenten älämölö järvellä, että me oltiin varisten kanssa ihan ihmeissämme. Se meillä pesivä pariskunta ei mitenkään pystynytkään estämään ohilentävien lajitovereiden taukoilua - vaikka kyllä yritys oli kova - ja laskin ainakin 13 joutsenta meidän rantapohjukassa kerralla. 

Järkyttävää huomata, että minä tosiaan olin asettanut itselleni niin paljon muuta hommaa että en ehtinyt päivystää jalolintujakaan rannassa kunnollisen kuvan saamiseksi. Onkohan minulla nyt prioriteetit jotenkin sekaisin.

Ehkä sen jatkuvan mekkaloinnin vuoksi tilanteesta katosi myös ylimääräinen glamour. Eniten viehätti rauhassa lepäilevät - aidosti siis taukoa muuttomatkasta pitävät - yksilöt.

Yksi suuri syy keskittymiskykyni hämärtymiseen on se, että mies opetti minut vihdoinkin viikonloppuna skannaamaan. Minulla onkin uusi "Yes, I scan!" -motto. Se taito tulikin tarpeeseen, koska minulla on aika mittavat + sekavat kuva- ja lehtileikevalikoimat läpikäytävänäni, äitini taiteelliseen uraan liittyen. Eikä meidän perikunnissa ole ruukattu pitää papereita järjestyksessä. Minä siis teen työtäni sitä mukaa kun materiaalia ja jaksamista eteen tulee, pitkin mappeja ja pahvilaatikoita möyrin ja skannailen ynnä yritän kirjoitella asioita talteen.

No, itse asiassa minä kyllä tykkään tehdä tuotakin hommaa mökillä, mutta vasta iltaisin kun päivän ulkotyöt on ohi. Ja saunan jälkeen kun moiseen toimistohommaan asettuu, niin ei siinä kauan jaksa hereillä olla sittenkään, vaikka toisin luulin. Silläpä myös lähdin kaupunkiin, että jaksan siellä ehkä keskittyä paremmin sisätöihin. Koneelle on nyt tallennettu joitakin vanhoja kuvia, ja jatkan taustatyötä ja kirjoittelua kotona sitten. 

Mutta kyllä minä hyödynsin uuden teknisen taitoni myös mökki- ja muistelumielessä! Ihan on unohtunut, että ystävät elävät arkea meikäläisen tässä talvilomaillessa... Olen tukkinut yhteistä facebook-todellisuutta mökkimuistelokuvillani, vaikka kavereilla varmastikin olisi muutakin ajateltavaa. Että ei ole ihmisen itsekeskeisyydellä mitään rajaa, kun omia kuviaan tällää pitkin sosiaalista mediaa.

Mitähän te lukijat siitä tuumitte, jos alan täydentää tätä blogia myös vanhoilla skannatuilla kuvilla? On kuulkaa ihan värillistä materiaalia, tunnelmallista mustavalkoista sekä kirjeiden ja runojen pätkiä. Sitten kun taas vaan pääsen skannerini ääreen. 

Tällä kerralla valitsin teemaksi klapit. Koska minäkin niitä aika ahkerasti tein. Kuva on vuodelta 1997 ja siinä ovat äitini vanhemmat, minuakin aika paljon kasvattaneet isovanhempani siis. 

Melkein kuin nykyäänkin, paitsi että minä teen puita ja mies "suunnittelee" vieressä.

Vuosi kuvan ottamisen jälkeen Taatasta tulikin sitten leski. No, mutta klapiasiaa. Minun tehtäväni oli aina isovanhempien aikaan kottikärrätä polttopuita rantaan kuivamaan. Niinpä pidinkin tällä talvilomalla sitä perinnettä yllä. Paitsi että tein klapit itse ja kärräsin itse. Yhteissaldotyömäärä oli kuitenkin korkeintaan kolmannes siitä, mitä Taatan toimesta tuli tehtyä.

Että ei tässä nyt tavallaan kannata paljon elvistellä.

Ja samalla oli nyt kätevä vain ajatella, kyllä fyysinen ja monotoninen työ vaan tekee ainakin minulle hyvääkin joskus. No, sitähän Ryötönperällä riittää jatkossakin, vaikka aion kyllä antaa itselleni luvan suoranaisiin kukkahommiin välillä - eiväthän ne puusavotat katoa minnekään. Niitähän voidaan säästellä vaikka syksyynkin sitten, kun on vähemmän kasvimaa-asioita ja sensellaista. Ja sielussa taas ruumillisen työn kaipuu.

Nyt minulla on siis edessä pari päivää loma-aikaa vaikka skannausten purkuun ja muuhun istumahommaan, ennen viikonloppua. Perjantaina on tarkoitus mennä Kevätmessuille. Sain minäkin sinne oikein kutsun ja kaksi vapaalippua täällä blogissa arvottavaksi markkinointimielessä. Minä päätin, että ei se ole suuri synti jos ja kun annankin ne liput ystäville. Siis sellaisille, joilla esimerkiksi on kaupungissa vuokra- tai lainapalsta kasvimaahommiin, eikä mitenkään ylimääräistä rahaa irrottaa messulippuihin, vaikka näytteillepanijoiden aiheet kiinnostaisivatkin - vähintään virkistysmielessä.

Mökille jäi kevät jatkamaan tuloaan. Oli merkkejä elämään heräämisestä, esimerkiksi sisällä pikkuiset perhoset ja kärpäset. Mistä nekin keksivät jäädä taloon muhimaan talveksi, ihmettelen vaan.

Ai niin, ja sitten viime vuotinen papumaan tienoo oli päättänyt seurata tulevan Japanialaisen Puutarhani henkeä. Siellä oli suorananainen jäävesiaihe kivien ympärillä. Ei hullumpi! Mitäköhän ensi kerralla?

Ollaankin vissiin jo lähellä pääkaupunkiseutua, pitää mennä etsimään se takki ja reppu. Kiitos seurasta! Olitte vähän niin kuin kanssani junassa.