Vailla varsinaista suunnitelmaa

Terveisiä joululomalta! Ollaan oltu kohta vuorokausi mökillä ja minä olen ehtinyt tulla jo vaikka minkälaisiin johtopäätöksiin. Sananmukaisesti - itse asiassa. Ylitin nimittäin itseni ja kaikki odotukseni setvimällä kärsivällisesti muutamat jouluvalot ja -johdot. Mies auttoi vain viimeisessä syherössä, koska sormeni olivat kohmeessa. Mutta kyllä oli hieno se lähes solmuton valonauha pitkänä matona pihalla! Siis ennen kuin virittelin sen sireeniin. Siinä ei koskaan ennen ole jouluvaloja ollutkaan.

Ei haittaa, vaikka yhdessä pätkässä ei lamput syty. Eihän se pimeässä näy.

Toinen johtopäätökseni on ollut se, että eihän sitä nyt herranjestas voi viimeisenä adventtisunnuntaina siivota. Pidetään huomenna sitten kunnon ihmisten maanantai ja pistetään imuri laulamaan. Kyllä ne pikkuhiiren kakkakikkaleet keittiön lattialistan juurella siihen asti säilyvät. Niin kuin säilyvät muutamat siirtokasatkin. Piti nimittäin raivata joulunvietolle pikkuisen tilaa tupaan. Siinäpä se tämän päivän sisätyö oikeastaan olikin.

Vaikka heräsin jo viideltä odottamaan valoisaa aikaa, ja kyllä tuntui pimeä pitkältä. Miten minä sainkaan aikani kulumaan aamutakissa hissutellen. Ai niin, pidin takassa valkeaa. Ja setvin vanhat lehdet. Jätin esille lähinnä puutarha-aiheisia, jos tulee vaikka haaveiluhetki. Torkahdin loppuhämärässä kissan kanssa sohvalle ja siitä havahduttuani pistin pilkkihaalarin päälle ja lähdin ulos vailla mitään varsinaista suunnitelmaa.

No "luovuudeksihan" se sellainen tavoitteettomus yleensä ruukaa tässä taloudessa kanavoitua. Kun olin viettänyt pakollisen polttopuuhetken samalla säätä haistellessani, niin tartuin tosiaan liiteristä löytämääni jouluvalopesään. Sitten kun olin saanut sen hoidettua paikoilleen, niin tulin vuorostaan sellaiseen johtopäätökseen, että tänä vuonna Ryötönperän joulupolku ei ole ainoastaan Japanialaisessa Puutarhassa kuten viimeksi, vaan se alkaa jo Lasipaviljongilta.

Pitihän minun saada jokin tekosyy hengailla hieman yllätyksettömästi taas kasvihuoneella.

Kerran vuodessa sitä voi meikäläinenkin nostaa sukset esille, ja niin tapahtui tänään. Olin tosi tyytyväinen ja huvittunut suorastaan luomastani elämänmakuisesta tilannetunnelmasta. Ihan kuin joku olisi juuri hiihdellyt pitämään glögitaukoa meidän huvimajassamme. Ihmettelin vähän, kun mies ei kommentoinut mitenkään tultuaan ruokakaupasta, sillä itse käytin aika monta pitkää tovia suksiasetelmaani ihaillen.

Mutta sitten ymmärsinkin, että miestä huoletti kasvihuoneen kattoon jumittanut yllätysjää, jonka vuoksi lumi ei sujahdakaan itsekseen alas. Piti sitten iltapäiväglögi nauttia tämän ongelmanratkaisun ääressä. Tuli siinä samalla kirkkaassa luonnonvalossa todettua, että se on heti keväällä alettava fiksailla paviljonkia. Minulla on ikkunanhuolto- ja maalaushommia, ja miesväki laittaa katon uusiksi. Että sellaista. Tavallaan ihan kiva joululahja tämä tällainen yhteinen kevään suunnittelu.

Ehkä vähän ihmettelin kyllä sitäkin, ettei mies ylistänyt improvisoimaani "joulukori+havut" -asetelmaa siellä kasvihuoneella. Hän lähinnä kaipaili siihen lisää koristeita. Minä tunsin itseni vähän riittämättömäksi, sillä en ole vielä ehtinyt perikunnan joulukoristelaatikkoa avatakaan. Sanoin vaan, että joo joo - kunhan ehdin! Tulee siis lisää somisteita paviljongille, vaikka itse olin ajatellut että pelkistetty havuasetelma ikkunalla voisi aivan hyvin riittää.

Kuinkahan runsas minun joulupolustani tuleekaan, tässä on vielä pari päivää aikaa laitella kaikenlaista esille. Ja mitenköhän monet koristeistani sitten ovatkaan esillä kesään saakka. Kasvihuoneessa varisevat kuivat neulaset ja sireenin nuppujen seassa löpsöttävät surulliset jouluvalot vielä vappunakin. No, mutta täytyyhän perinteitä ylläpitää, sanon minä.

Johtopäätös muuten sekin.

Tunsin itseni sivumennen sanoen tosi nerokkaaksi kun keksin leikellä havuja sillä vempeleellä millä normaalisti kuuluisi leikata rautalankaa. Olen nimittäin kadottanut tänne jonnekin sekä Ryötönperän sakset että ne terävämmät oksaleikkurit, minne lie maastoon varmaan unohtanut ruostumaan. (Niin ja sitten kun rautalankaleikkureita tarvittaisiin, niitä ei löydy koskaan - olen salaa tylsistyttänyt rautalankahommissa perussaksia, ja mies aina ihmettelee niiden surkeutta... Jos nyt hankkisin uudet sakset vaikka pukinkonttiin ja pitäisin nuo rautalankaleikkurit jossain tietyssä paikassa, niin sitähän ei muita uudenvuodenlupauksia tarttisi tehdäkään! Mikä oivallus!)

Joulupolku jatkuu vasta talon nurkalle. Tässähän tulee kiire. Apulainen on huomenna tähän aikaan jo melkein matkalla tänne ja ylihuomenna meitä onkin jo neljä. Pitää ehtiä tehdä polku loppuun. Tämähän on vähän niin kuin pikajoulukalenteri, mutta isossa mittakaavassa. Minä en ole vielä ihan päättänyt, että miten minä polkuani jatkan. Noudattaako se täysin - niin kuin tähän saakka - tontin vakiintuneita kulkureittejä, vai teenkö saunapolulta jonkin yllätyskoukkauksen.

Tuleekohan sitä ensi yönäkään uni, kun pitää tällaisia miettiä.

Jotkut ottavat stressiä lahjoista ja ruoista, minä näköjään tänä vuonna tällaisista polkuasioista. Mitähän sekin minusta ihmisenä kertoo? Koska kyllä minä tiedän, että lopulta se olen vain minä itse joka aidosti kulkee "joulupolkuaan", ja muut saavat siitä sivutuotteena tyytyväisen emännän. Ei ehkä ihan huono sivutuote näin sesongin huomioon ottaen.

Miesväki saa pistää palasiksi vaikka kuinka monta sähkölaitetta "korjausmielessä" tuvan pöydälle ja Apulainen saa lukea kirjoja vaikka kaikki päivät - enkä minä vaadi mitään, ehkä. Siis jos saan polun valmiiksi. Sitten minä sitä voin tramppailla päivien valoisat ajat, tyhjentää mieltä ja kestää sitten ulkoilutankkauksen ansiosta pitkät illat. Ajatella, kun viikon päästä täältä lähdetään, on päivä jo alkanut pidentyä! Joulussa on paljonkin lohdullisuutta ja ihanaa armoa, mutta kyllä tietoisuus pimeyden taittumisesta on parasta.

Huomenna aamulla minä en ehkä voi odottaa päivänvaloa, että käynnistän siivoilutoimet. Ihan vaan ne pakollisimmat. Koska sitten olisi kätevää, jos voisin heti pimeyden hälvennyttyä haihtua taas pihalle. Pitäisiköhän sittenkin tänä iltana vielä laatia jokin suunnitelma, tärkeyslista josta voisin sitten aina viivailla asioita yli. Saattaisi tulla aikaansaava olokin kaupanpäälle, ja voisin säästää sen listankin sitten vaikka ensi vuotta varten. Unohtaa vieraskirjan väliin, niin että vuoden varrella käyvät mökkivieraatkin näkisivät miten tehokas osaan halutessani olla.

Toinen tarkistuslista pitäisi viissin tehdä puhelinsoitoista ja viesteistä. Varata niille jokin oma hetki, sillä listani on pitkä. On otettava yhteyksiä niihin ihmisiin, joille en tänä vuonna laittanut korttia tai lahjaa. Eli melkein kaikkiin. Tuli vahingossa aika krääsätön - suorastaan aineeton - joulu, ja veikkaanpa ettei se tule edes erityisesti kaduttamaan.

Ehkä soitellessa ja viestitellessä tulee vaihdettua kuulumisia enemmän kuin askarteluja tuherrellessa? Vaikka kyllä minä jälkimmäistäkin arvostan, siinähän tulee käytettyä aikaa ajatuksella ihmiseen jota haluaa muistaa. Tänä vuonna alhaisen vireystilani vuoksi tulee kumminkin toimittua nyt tällä tavalla. Hyvä niin.

Kamalan kiva olla tällä kauan odotetulla mökkilomalla, koko poppoo. Kissojenkin kanssa meni eilinen automatka aika hyvin. Jo Vantaalle mennessä oli oksennukset ja kakat tulleet, ennen Tuusulaa ne oli jo siivottukin ja loppumatka köllöteltiin. Heti piti kissaeläinten päästä pyryisään iltahämärään tsekkailemaan, että mökkitontilla on kaikki tallessa. 

Ja tänään meillä onkin ollut erityisen tyytyväisiä kissaeläimiä, ei minkään sortin valitusta, ei edes tyhjästä raksukupista. Tykkäävät kun saavat olla mukana. Oikein on ollut hempeitä hetkiä, ja vaikka täälläkin on tilaa, niin nyt ollaan koko lössi tuvassa takan liepeillä. Miehen kanssa odotellaan, että päästään kohta rantasaunomaan. Pieni keskeneräisyys siivoilun ynnä muun suhteen luo oikeastaan kodikasta tunnelmaa, radio soi ja illalla sitä voisi vaikka katsoa vähän telkkaria.

Paitsi jos tulee jokin muu inspiraatio. Esimerkiksi lueskenteluun tai pikkutavaroiden järjestelyyn. Valokuvien skannaukseen tai johonkin, mitä en edes vielä keksi. Ihanaa, kun saa tehdä mitä huvittaa. Tai olla tekemättä. Ja eiköhän tuo aamuöinen kukkumisenikin ala aika aikaisin painaa, jospa ensi yönä nukkuisin enemmän.

Tänään on käynyt järveltä navakalta tuntuva tuuli. Paitsi että pilkkihaalarissa se ei oikeastaan tunnu miltään. Olin kuulevinani niemen takaa myös joutsenten ääniä. Kailotin vastatuuleen, että nyt heti etelään, hölmöt. Jouluna on paljon pakkasta, lisäsin. Meillä on virtauksen takia järveä kyllä pitkin talvea sulana, mutta ei sinne nyt sentään tarvitse uiskentelemaan jäädä. Soitan kyllä eläinpuistoon, jos teen joutsenhavaintoja yli kymmenen asteen pakkasessa.

Olen muuten miettinyt, että voisinko jouluna ruokkia lintuja. En vissiin, etteivät erehdy luulemaan ruokalatilannetta pysyväksi. Viime vuonna lyhde ei kylläkään herättänyt yhdenkään siivekkään mielenkiintoa, että miksei sellaisen voisi näön vuoksi virittää joulupolun varrelle tänäkin vuonna.

Viime vuonna oli kyllä niin lumetonta ja synkkääkin, että siinä oli mielenkiinnolla vähän itse kullakin tekemistä. Nyt vaikuttaa olevan toisin sekä sään puolesta että muutenkin. Kunhan vaan saan päivät riittämään. Ja miksen saisi, nythän ollaan lomalla. Minulla on huomenna ja ylihuomenna oikein viralliset vuosilomapäivät otettuna, että ne jos mitkä oikeuttavat suunnittelemattomuuteen. Ei ole samanlainen tyhjä olo kuin ylimääräisinä arkipyhävapaina, jotka eivät nekään ole tällaiselle 3-vuorotyöläiselle mikään itsestäänselvyys.

Hän pitää petaamattomista sängyistä.
Siksipä meillä ei juurikaan pedata.

Sen verran minä jo ajattelin huomisesta alkaen tulevia vieraita - tai siis eiväthän he vieraita ole, vaan perheystäviä - että laitoin yläkertaan ikkunatähden. Se oli niin kätevästi ulottuvilla viime vuodesta jääneenä perikunnan kirjalaatikoiden päällä.

Olin niin ajatellut, että tässä miehen kanssa askarrellaan kirjoille vihdoinkin hyllyt. Nyt näyttää kyllä jo vahvasti siltä, että meikäläisen suurin puuhailuinspiraatio näkyy ulkoilussa ja loput ajasta saatan viettää tässä sohvannurkassa. Varsinkin, jos käy tällainen säkä niin kuin nyt, että ovat molemmat kissat kyljessä kiinni. Heillä on poikkeuksellinen vain noin viiden sentin hajurako toisiinsa, kun arkioloissa vaaditaan puolisen metriä. Eräänlainen joulurauhan julistus siis tämäkin.

Jatkamme tästä, rauhaisaa pyhien odottelua teillekin, ystävät!