Vuoden ensiviljelykset

Selailin tänä aamuna muutamia ruotsalaisia blogeja, ja naapurissa oli eilisen perjantain oikein teemana kevätkaiho, vårlängtan. Moni puutarhuri siellä haikaili ja tunnelmoi. Ei siis olla yksin fiilistemme kanssa. Sanomattakin on selvää, että kaihoa tunnetaan aika monessa pihapiirissä ja niin myös täällä. Toisaalta olen oppinut tykkäämään myös mukavien asioiden odottelusta, koska sitten kun ne ovat käsillä sitä helposti ajautuu jo etukäteen murehtimaan parhaiden hetkien ohikiitävyyttä. Ihminen nyt vaan on sellainen hölmö.

Minä olen viime aikoina järjestänyt hetkiä muun muassa tavallisen voileipäkrassin kanssa. Kyllä muistan, että joka vuosi se on jäänyt suuhun laittamatta, mutta ei se mitään. Viljely on pääasia, ja laitoin yhden satsin töihinkin ikkunalaudalle tulemaan. Siinä oli liian kuuma alla olevan patterin takia, ja ahkerasta sumuttelustani huolimatta istutukseni pääsi kuivahtamaan pilalle.

Kotona innostuin yhtäkkiä japanilaisesta muotokielestä, joka on meillä perinteisesti enemmän miehen sydäntä lähellä. Minä olen sekä ruoassa että esillepanossa enemmän italialaistyyppinen, mikä johtuu ehkä siitä että italialaisista aterioista lähtee myös varmemmin nälkä. No, joka tapauksessa yritin siis ilahduttaa kotitaloutemme isäntää viljelemällä voileipäkrassia hänen etniselle tarjottimelleen:

Olen aikoinaan ostanut lahjaksi kotiin tuon Raku-kirjan, ja nyt kun lavastin krassiviljelmäni sen seurassa, tuli myös vähän selailtua. Hienot on kuvat ja kiinnostava teksti. Päätin, että tässä jonain yksinäisenä iltana miehen ollessa matkoilla saatan tehdä pienen nojatuolireissun minäkin. Vaikken raa´asta kalasta saati kypsentämättömistä kananmunista välitäkään. Mutta syödäänhän Japanissa muutakin ja katetaan kieltämättä kauniisti.

Seurasin aamuin illoin krassieni kasvua, ja puolivälissä viikkoa näytti aika lupaavalta. Pian olisi iltapalapöydässä näyttävä voileipäkattaus. Hauskasti pullisteli yhden viljely-yksikön talouspaperialusta:

Kaikki meni hyvin, kunnes unohduin eilen työkaverin kanssa vähän extempore-perjantaioluelle. Niin sitä luomakunta kostaa puutarhurinsa hunningolla olemisen ja päästää voileipäkrassit kuivahtamaan ja latistumaan. Ei ota äitimaa huomioon sitä, että täytyy viljelijän välillä huoltaa myös sisäistä puutarhaansa käymällä loistavia keskusteluja lajitoverin kanssa, ja joskus siihen nyt vaan yksinkertaisesti kuuluu pari tuoppia ja ehkä myös pikainen pyörähdys karaokessa.

Tänään aamulla näky voileipäkrassipellossani oli lähinnä kaoottinen:

Vaikken mielestäni olekaan perfektionisti, niin silti lohdutti kun espressokuppiin testimielessä itämään laitetut siemenet tuottivatkin mainion lopputuloksen, ja tästä lähtien en enää käytä matalaa tarjotinta viljelyyn. Koko ajan pitäisi olla hoivaamassa. Toista se on huolettomissa kupeissa. Huomenna laitan muihinkin vaalimiini kuriositeettikuppeihin krassia. Kun en minä niistä juo kuitenkaan, aina menee kahvi isosta mukista.

Harmi, että mies on reissussa eikä pääse livenä ihastelemaan tätä mielestäni aavistuksen myös japanilaishenkistä kasvun ihmettä:

Kun viikko sitten kävin siemenkaupassa, ostin krassin lisäksi myös iisoppia ja laukkaa. Laukkaa? Joo, se on sellainen sipulikasvi, jonka maanpäällisen osan voi syödä kuulemma kaikkinensa ja kukista saa hienon kimpunkin vieläpä. Ihan innostuin siemenpussin takaosan tekstistä ja päädyin testaamaan, josko tämä pelkistetyn niminen laukka menestyisi Ryötönperällä. Vieläkin välillä ajattelen katkeruuden häiveellä epäonnistunutta karhunlaukka- eli villivalkosipulikokeiluani, oikein harmittaa ettei hän innostunut mökkitontin hartaudella valitsemastani katvepaikasta.

Pakko se on hyväksyä, ettemme elä keskieurooppalaisessa ilmastossa. Sen sijaan mökillä menestyi oikein hyvin maahan tökkäämäni keittiössä itämään alkanut ruokasipuli. Hyötyviljelyyn saakka se ei sentään vielä ole päätynyt, mutta enpä ollut ikinä nähnyt sipulin kukkaakaan. Taisin sen elokuussa esitellä jo teillekin, mutta palataan vielä muistoon uudelleen. 

Olisi pitänyt ottaa kukka talteen. Sen sisällä olisi varmaan ollut siemeniäkin. Ajatella, jos ne nyt keväällä lähtevätkin itämään siellä perunamaan laidalla. Herranjestas, mistäs minä sitten ne tunnistan. Etten vaan käännä maata ja kitke, pilaa tulevaa sipulipeltoani. Pitää olla tarkkana, tutkia jokainen itu huolella. Ah, siitä tulee hyvä hetki.

Pari laukan siementä näyttää jo elonmerkkejä. On sellainen hento viiru mullan päällä, ja kohta saattaa pompata esille ensimmäiset sirkkalehdetkin. Laukalla on pikkuisen hitaampi tahti kuin iisopilla, jota tänä vuonna yritin pienistä siemenistä huolimatta viljellä vähän harvempaan kuin viimeksi. Ettei tulisi sellaista hankalasti koulittavaa juurimyttyä.

Iisoppia pistin suoraan maahan muutama vuosi sitten, ja unohdin sen, koska kurkkuyrtti samassa kasvupaikassa vei kaiken huomion. Sitten varmaan vuoden viiveellä yhtäkkiä mökin nurkalla kasvoikin jotain yrtin näköistä, joka tunnistettiin iisopiksi. Minä silloin siirsin ne pontevat kasvinalut pois saunapolun varteen uudelle paikalleen (koska siihen aurinkoiselle seinämälle piti saada valkosipulipenkki), jossa on muuten menestynyt hyvin. On nätti, vaikken ole paljon uskaltanut leikellä edes. Ihan vain muutaman kukkavarren kesästä muistoksi ja tuoksua tuomaan.

Tykkään ihan kamalasti, ja iisopista onkin ehkä tulossa laventelin korvike. Harmittaa sekin, ettei laventeli sitten jaksanut meillä elää kuin yhden talven yli ja sekin taisi olla vähän ihme. Turhaan haaveilen hulmuavista tuoksupenkeistä sen kasvin kanssa, ja mielestäni on vähän tuhlausta ostaa joka kevät kovin montaa valmista laventelikasvia kaupasta, jos kerran voi kasvattaa paremmin talvehtivaa iisoppia.

Kuin muistutuksena iisopista oli vuoden ensimmäisessä Viherpihassa siitä oikein iso artikkeli, ja minä otin sen ihan merkkinä. Että tosiaan, on mahdollista saada siitä niitä lainehtivia sinertäviä kukkaniittyjäkin ihan, jos oikein huoltaa ja hoitaa. Saa ja pitää kuulemma leikellä.

Parhaassa tapauksessa saadaan miehen kanssa tästä yhteinen harrastus, sillä lehdessä oli myös iisopilla maustettujen papujen ruokaohje. Mieshän meillä viljelee papuja, minä olen enemmän yrtti- ja silmäniloihmisiä. Toisaalta, uskaltaako sitä iisoppia loppujen lopuksi sitten syödäkään, kun luin netistä että se voi myös myrkkyjensä takia aiheuttaa epileptistyyppisiä kohtauksia. Ei kiitos.

Ehkä pidän sen vain maisemakasvina, ja saattaa kyllä ihan nätti maisema tullakin. Mahtava ajatus.

Minulla on keittiön tilpehöörihyllyllä myös pari oksaa iisoppia yhdessä joidenkin muiden maustekukkasten kanssa. Viereisessä maljakossa on kaksi syyshortensian kukkaa muistuttamassa, että sen kasvin taimiin voisinkin keväällä sijoittaa muutaman pennosen ja istuttaa mökille, jonka tontti kaipaa ihan tosissaan syyskukkijoita. Kyllä tässä on taas hommaa tiedossa, kunhan oikea vuodenaika koittaa.

Olin siemenkaupassa maltillinen, mutta jotain tekisi vielä mieli laittaa tulemaan.

Minulla on sellainen tapa, että valitsen näköjään yrtitkin enemmän ulkonäön ja kukinnon värin perusteella kuin itse maustetarkoituksen. Siinä olisi pieni kehittymisen paikka, ja pitää vissiin tilata Matrikkelitaiteilijalta tai Puutarhaeksperttiystävältä tuoreilla yrteillä maustamisen peruskurssi. Opiskella oikeasti myös söpöisten kasvieni hyödyntämistä muihinkin kuin fiilistelytarkoituksiin, jotka nekin ovat toki tärkeitä.

Ruohosipuli - ihana - on oikeastaan ainoa maustekasveistani, jota käytän aktiivisesti. Repertuaariin on tultava siispä täydennystä, otamme tavoitteeksi. Paljon on tässä nyt mietittävää, ennen kuin kevät oikeasti koittaa. Mukavasti kuluu aika näiden haaveilujen parissa.

Mielellään tällaisiin mietteisiin unohtuukin, voi että. Yritin etsiä valokuvaa saunapolun iisopeista, mutta ei näköjään ole tullut sellaista napattua. Löysin vain otoksen Lasipaviljonkiin ripustetuista yrteistä, ja iisoppi taitaa olla tuolla viimeisessä kuvassa toinen oikealta.

Eivät muuten säily kuivakasvit nätteinä valoisassa kasvihuoneessa. Vaikken viimeksi mökillä käydessäni niitä haistelemassa (tuoksu toki säilyy) pyörähtänytkään, niin jo syksyllä huomasin pettymyksekseni, että aurinko rupsahduttaa roikkumaan laitetut yrttikasvit itse asiassa aika nopeastikin. Paremmin säilyvät edukseen tuvan hämärässä.

Ihanaa pihamaahaaveilulauantaita teillekin, odotan innolla muidenkin ensiviljelyskuulumisia!