perjantai 19. kesäkuuta 2015

Hyvää juhannusta!


Hei, leppoisaa yöttömän yön juhlaa, rakkaat ystävät! Tulin vain pikaisesti tänne sitä toivottamaan, ja samalla saan itsekin laskeutua teemaan. Olen saanut tällä viikolla aamuvuoroissa halata monta yövuorotyökaveria lomille ja yhden saattelin laitumille oikein pitkän kaavan kautta eilen. Pidettiin sadetta pubin hämärässä ja purettiin mennyttä työvuotta sekä kehuttiin toisiamme.

Kesäyössä kun palasin kotiin, jäin tunnelmissani vahingossa pysäkkiä liian aikaisin pois ja siinä dallatessani tajusin, että juhannusvalmistelut ovat aika vaiheessa vielä. Ei sitä aina tarvitsekaan mitään spektaakkelia järjestää.

Lähikaupan ovessa oli lappu, että se on tänään yhteen saakka auki, joten eihän tässä ihan vielä kiire ole. Pitää hakea grillihiiliä ja ehkä makkaraa. Aiotaan illalla olla meillä parin ystävän kanssa, joten olisi ehkä kohteliasta myös ainakin pesaista vessa. Mutta ehtiihän tässä vielä.


En millään malttanut toissapäivänäkään siivota, kun sää vihdoinkin vähän lämpeni ja oli niin nätti ilta. Fiilistelin pihalla ja seurasin, kun mustarastasisä ruokki maassa pomppivaa jälkikasvuaan. He eivät pelkää minua, mutta kameraa ja kissaa kylläkin, joten poikasen kasvunvaiheista ei oikein ole kunnon kuvia. Hän myöskin harjoitteli lentoliikkeitä, mutta päätyi luisumaan pitkin kottikärryjäni. Sydäntäsärkevän suloista oli se.

En todellakaan voinut käyttää aikaani muuhun kuin sen ihailuun! Hyvä, kun on kunnon perustelut sille, miksi huusholli on sekaisin.


Katsoin äsken säätiedotuksen ja illaksi kirkastuu. Muutenkin tuntuu ulkoilma aika pehmeältä, ja minulla on juuri sopivia villapaitoja tähän ilmanalaan. Ja kun ei oikeastaan tuulekaan, niin tästä tulee vielä hyvä päivä. Toivottavasti teille kaikille muillekin!


Kesä on parhaillaan räjähtämässä huippuunsa, eli muistetaan nyt olla tarkkana tässä käännekohdassa ettei se vaan mene ohi. Ettei sitten tarvitse heinäkuussa olla ihmeissään, kun nahistuminen alkaa. Tämä on vuoden parasta aikaa.

Mittumaari. Mistähän sekin sana tulee. Pitääpä opiskella. Halaukset sinne ruudun taakse!


6 kommenttia:

  1. Hurmaavat kuvatunnelmat täällä. Mittumaarin taikaa luoksesi, nautitaan!

    VastaaPoista
  2. Mukavaa juhannusta teillekkii sinne!!

    VastaaPoista
  3. Ompa taas niin ihanat kuvat! Ja kyllä se juhannus tuloo, oli tupa siivottuna eli ei.

    Halaus sinnekki - hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  4. Kauniita kuvia!
    Ihanaa keskikesän juhlaa teille sinne <3

    VastaaPoista
  5. Siunauksellista kesäpäivänseisausta, Saara! Heti piti tarkistaa: väittävät, että mittumaari tulisi sanasta midsommar. Miksikä ei voisi tullakin.

    VastaaPoista
  6. Just niin, ei sillä siivouksella niin väliä :) Muistan joskus kuulleeni jostain telkkariohjelmasta, että jos on vartti aikaa siivota ennen vieraiden tuloa, se kannattaa käyttää kokonaan veskin / kylppärin jynssäykseen. Siinä se :)

    Halaukset sinne myös <3

    VastaaPoista