lauantai 18. heinäkuuta 2015

Kesän käännekohta. (Festivaaliraportti)

Festivaalin uusin hankinta. Se myös toimii.
Kuvattu valomerkin jälkeen.


Kesän yksi suurimmista käännekohdista on ohi. Eli Ryötönperän filmifestivaali on nyt sitten tältä vuodelta juhlittu. Oikeastaan tapahtuma päättyi jo keskiviikkona klo 12, mutta ehdin kirjoittaa vasta nyt. Vähän on tilalla haikeutta, syyskuun vilakat aamutkin ovat jo ehtineet käydä mielessä. Mutta toisaalta tuntuu hyvältä käynnistellä tässä loman toista puolikasta, kun on saanut kohdata kymmenkunta ystävää hysteerisen hauskoissa merkeissä. Ja vaikka heitä tontilta hyvästellessäni nousi poikkeuksetta pala kurkkuun, niin lämmin tietoisuus siitä, että me kaikki ollaan olemassa sitten myös kaupunkielämässä - niin sehän lohduttaa. Ja tuo sellaista mukavaa mieltä, jos arkeen paluu sattuu pyörähtämään ajatuksissa.

Minä olen joka vuosi yhtä otettu siitä, että ihmiset jaksavat matkustaa tänne Ryötönperälle. Ei sitä varten varmaan välttämättä tarvitsisi filmifestivaalia järjestää, mutta herranjestas, kyllä se kannattaa! Ja enhän minä tapahtumaa todellakaan yksin organisoinut. Tarjosin puitteet. Se on Pääsponsorin tehtävä. Lisäksi tänä vuonna henkilökuntaan kuului Festivaalijohtaja, Chef, Catering-henkilö, Maintenance, Compost-Interpretation, Olutsponsori, Järistysmies ja Timber, eli saunapuuvastaava. Sattumalta varsinaisia vieraita oli vähemmän. Hmm. 

Meidän festivaalilla kun pyritään harjoittamaan rotaatiota vieraiden suhteen, niin politiikkana on se, että edellisen vuoden VIP-vieraat voivat halutessaan pyrkiä seuraavan vuoden henkilökuntaan. Se on aika suosittua. Minä kun kuitenkin haluan jollain tavalla rajata tontilla kerrallaan majoittuvan väen määrää, niin voi siis käydä näinkin. Pitääköhän ensi vuonna perustaa shuttle leirintäalueelle.

No mutta, nyt on tilus rauhoittunut, jämäruoat paikalle jääneiden ystävien kanssa syöty, tiskit tiskattu ja mökkialue näyttää taas - niin - aika autiolta. Minulla on mielessä parikin projektia, joihin voisin ryhtyä. Siis klapitöiden lisäksi.

Kyökki näyttää taas minun keittiöltäni. Eli autiolta sekin.

Festivaalivieraiden yksityisyyden suojan vuoksi en jaa juhlasta tilannekuvia. Puhumattakaan liikkuvasta kuvasta. Sellaistakin materiaalia on, nimittäin. Näköjään. Minä soitan yhdellä videolla nokkahuilua. Tai siis "soitan". Pikemminkin pakotettuna yritän tapailla festivaalin tunnussävelmää. Minä olen sen itse valinnut, eikä sitä tulla muuttamaan koskaan. Se soi pihapiiriin levittäyneille vieraille aina merkiksi, kun jokin virallisista ohjelmanumeroista on alkamassa ja tulee kerääntyä Kino Ryöttöön tahi johonkin muuhun tilaan. 

Koomisia ovat ne kokoontumisien hetket. Aina joku on jossain pissalla, kalassa tai kasvimaalla. Saunastakin saattaa löytyä festivaali-ihminen yhtäkkiä. Eikä ikinä voi olla ihan varma, että joko kaikki ovat paikalla ja esitykset voivat alkaa. Onneksi tänä vuonna tiedettiin, että pääluku oli 13, joten laskemalla sitten läsnäolijat tästä pienestä käytännön pulmasta aina selvittiin.

Niin, mutta siis sitä minä en valinnut - sitä nokkahuilujuttua. Se onkin oikeastaan ainoa asia, johon en omalla tontillani ilmeisesti saa vaikuttaa. Melkein traumaattista, mutta kyllä minä kai kestän. Ainoa festivaalinumero, jolle on määritelty täysin tinkimätön kellonaika (16.45-17.15 - se kesti ensimmäisenä vuotena tunnin, joka on liikaa huppelimielessä) on nimittäin Jaloviinaklubi. Tänä vuonna ahtauduttiin viettämään sitä Lasipaviljonkiin. Pelkästään se tiivis tunnelma ja kököttäminen sai aikaan naurua. Eikö kaiva isäntä hihastaan taas kouluaikaisen nokkahuiluni (Miten olikaan sen löytänyt kätköstäni.) ja minulta vaadittiin soitantaa. Kerran festivaalissa tulee Pääsponsorinkin itsensä nolata ja vieraitaan viihdyttää.

Muutenhan olisinkin varmaan liian täydellinen. Fasadit täytyy välillä riisua.

Tänä vuonna toisaalta saatiin ensi vuotta silmällä pitäen kilpaileva tähti. Oppilapseni - Järistysmies - nimittäin alkoi Jalluklubin jälkeen harjoitella My Heart Will Go On -biisiä huilulla, ja aika hyvin ne alkutahdit menivät!

Pyrittiin ottamaan kaikki huomioon.


Jalluklubin (Tarjolla on muuten myös Vana Tallinnaa, koska kaikki eivät ole Jaloviinan ystäviä.) lisäksi jo vakiintuneita muita festivaalihetkiä on useita. Niihin kuuluu mm. Avajaispuheet Kulttuuriaitan Matineapatiolla - sitten kun viimeinenkin vieras on saapunut tontille. Tänä vuonna Festivaalijohtajan, Pääsponsorin ja Cateringin tervehdysten lisäksi saatiin kuulla Kerrossiivoojan ja Ensiapuryhmän sanat, sekä erään sukuseuran puhe.

Vähän jännittää, kuinka pitkät avajaiset ensi vuonna tulee, jos puheiden määrä tuota tasoa lisääntyy. Toisaalta oma puheeni oli lyhyempi, koska olin ehtinyt tontille ensi kertaa saapuneille pitää historiikkimonologini jo moneen kertaan. Tutustumismielessä olin varmuuden vuoksi vuodattanut myös lentopelkoasiani sekä tarinat erääseen rock-artistiinkin liittyen. On aina niin palkitsevaa, kun paikalla on ihmisiä, jotka eivät vielä tiedä minusta paljon. Mahtava on ottaa lasi viiniä ja alkaa puhua. Tänä vuonna uudet vieraat olivat vieläpä sellaista hiljaista ja vaatimatonta sorttia, että ihan tosiaan eivät yrittäneet katkaista juttujani tai häipyä muka jonnekin asioille.

Niin käy vakkarimökkivieraiden kanssa aika usein. Ihan ymmärrettävää.

Uutuutena avajaisten jälkeen nostettiin viiri salkoon. Sommartiden-laulun siivittämänä. Minä sen viirin nostin, mutta mies tuli tekemään solmun, jota minä en osaa.

Mies askarteli pyynnöstäni Loungeen lampun.
Ihana.

Tietenkin elokuvanäytöksiä oli - jos joku nyt sattuu ihmettelemään, että missä ne filmit. Tänä vuonna meillä oli muun muassa hyvin opetuksellisia animaatioelokuvia ja muutama taidepläjäys. Artistivieras se osaa vaikka mitä! Oli aika hienoa katsoa hänen teoksiaan festivaalin uudelta valkokankaalta. Taiteellinen johtaja oli sen hankkinut tätä tapahtumaa varten. Kyllä nyt siis täytyy vissiin festivaalia vuosittain järjestää, kun on ihan oma kangas. Kaupungissa juhannuksena Festivaalijohtaja huijasi, että aikoo ostaa itselleen valkokankaan anyway - joten sitä ei enää tarvitse lainailla.

Kun Matkahuolto toimitti paketin tänne, ilmoitti Festivaalijohtaja, ettei viekään sitä ehkä koskaan kotiinsa. Tiesi vallan hyvin, että minä kiusaannun moisesta. No - nythän sitä voisi vaikka syksyllä järjestää perhepiirissä pienen elokuvaillan liiterissä. En taidakaan sotkea sitä sittenkään. Vaikka suunnittelin, miten hienon askarteluverstaan siitä saan nyt kun tuli todella raivattua tilaa festivaalikatsomoa varten.

Voisi olla aika ihanaa katsoa vaikka joku mustavalkoklassikko villapaidassa omassa liiterissä laajakankaalta. Sopisikohan Hehkuviini siihen tilanteeseen. Ehkä.

Pöytäliinoina tänä vuonna olivat äitini performanssiesityksien tuotokset.
Pitäisiköhän ottaa yhteyttä Marimekkoon tai Vallilaan?

Festivaalin saama palaute oli melkein nolostuttavan hyvää! Ne, jotka olivat olleet paikalla edellisinäkin vuosina, sanoivat että - jos mahdollista - tämä oli vieläkin onnistuneempi juhla. Itsekin mietin, että onko se edes mahdollista, mutta on se vissiin. Toisaalta, jokainen vuosi on erilainen vaikka festivaalin teema pysyykin samana. Lisäksi toimintasuunnitelmaan kirjatuista asioista pidetään kiinni, ja itselleni tärkein niistä on yhteisöllisyys. Niin ja kodikkuus. Sillä tavalla, että kaikki viihtyvät ja että jokaisella erilaisella persoonalla olisi hyvä olla.

Onnistuin tänä vuonna ilmeisesti siis hyvin. Mukava tunne.

Myös Catering-vastaava ja Järistysmies olivat tavallista hövelimmällä tuulella, että sillä varmaan oli osuutensa asiaan. Vieraat saivat yllättäen käydä tekemässä voileipiä Päärakennuksen keittiössä, eikä haitannut vaikka osalta oli badget hukassa. 

Perinteeksi on muodostunut myös se, että festivaalilla syntyy muutama mysteeri. Tänä vuonna - tuli vaan badgeista mieleen - niihin liittyi mm. se, että itse taiteellinen johtaja hukkasi omansa. Kaulassa roikkui vain tyhjä nauha. Todettiin, että ehkä joku vieraista oli varastanut itselleen matkamuiston päiväkirjan väliin. Vaikka minä olin kyllä ottanut ihmisten souvenir-taipumuksen huomioon askartelemalla tänäkin vuonna heille festivaalikassit. 

Saattaa se johtajan badge vielä löytyä joltain pissapaikaltakin tai liiteristä.

Toinen mysteeri oli Catering-ryhmäläisen litimärät vaatteet aamulla. Hän yritti alkaa yöunien jälkeen pukeutumishommiin, niin eihän siitä mitään tullut. Kukaan ei tiedä, miten niin oli päässyt käymään, mutta kuivaa karderoobia siinä sitten piti alkaa tilalle etsiä. Siihen mysteeriin ei kyllä pitkäksi ajaksi pysähdytty, minä laitoin koko homman yökasteisen nurmikon piikkiin.

Kulttuuriaittaan sain mahdutettua kaksi petiä.
Niiden vasemmalta puolelta alkaa tauluvarasto.

Koska tämä periaatteessa on puutarhablogi, niin siirrymme festivaalin aikana ja jälkeen tapahtuneisiin piha-asioihin. Olin rekrytoinut tulkiksi ja etenkin Compost-vastaavaksi ystäväni Puutarhaekspertin. Koska vieraat olivat varsin kielitaitoisia ja biojäteämpärikin kunnossa, niin varsinaisia tehtäviä kertyi lopulta aika niukasti (Kiitos tiskaamisesta, muuten!) ja ystävä löytyi jokaisena joutohetkenä lähinnä tosiaan Ryhtimaalta möyrimästä. Hitto, että harmittaa etten ottanut siitä kesantojoutomaasta ennen-kuvaa! 

Nyt maa on kitketty, käännetty ja parannettu ensi vuotta varten. Järkyttävän iso työ oli siinä, enkä minä osallistunut ollenkaan.

Luojan kiitos olin silloin huoltokäynnilläni sentään tyhjentänyt huussin kakkasäiliön. Oltiin sovittu, että yhteisenä projektina festivaalin jälkeen vaihdamme myös sen liriturpeen sieltä säiliön alta. Minä seisoin vieressä saappaat jalassa, kun Puutarhaekspertti teki senkin. Niin on tehokas ihminen, että minä ehdin vasta kokea ajatuksen ja mahdollisen suunnitelman hivenen, niin hän on jo tehnyt koko asian. Erilaiset ovat ihmisten temperamentit, mikä on varsin rikastuttavaa ja ihanaa.

Kun hän siivosi Ryhtimaan, sieltä löytyi myös erinäisiä hyötykasveja. Artisokista osa on sittenkin lähtenyt kasvuun! Ja piparjuurista! Ihan mahtavaa. Lisäksi oli yksi yksilö - ihan uusi kasvi tällä tontilla, jonka kuvasin ja eilen facebookin puutarharyhmässä tunnistutin. Mustajuuri! Montakohan vuotta sitten kokeiltiin sitä miehen kanssa viljellä, ja nyt siellä on yksi hieno ja pitkä kukkavarsi. Minä aion antaa sen kukkia ja tehdä siemeniä - ja sitten vasta viljellä sitä lisää. Koska tällä yksilöllä vaikuttaa olevan Ryötönperälle sopivat geenit.


Ryhtimaa jälkeen ja liriturve matkalla kompostoitumaan ainakin vuodeksi
ennen kuin laitetaan se kasvimaahan.

Lisäksi festivaalin jälkeen vuorokaudeksi tontille jäänyt Timber askarteli meille hellan. Se on ohessa kuvassa alla. Oltiin jo aikoja sitten bongattu netistä tiilistä tehty risujenpolttosysteemi, josta tulee niin kuuma liekki, että sen päällä voipi keittää. No, Ryötöperältä nyt löytyy vain ryötönperäläisiä tiiliä - eikä sellaisia hienoja isoja valkoisia, niin kuin mallissamme - joten lopputulos ei ehkä ole esteettisesti silmiä hivelevä. Mutta niin hyvin se toimii, että ulkonäöllä ei ole mitään väliä.

Niin kuin ei hyvien asioiden kanssa pidä olla muutenkaan. Koska ihanuudet alkavat näyttää myös kauniilta ennen pitkää, sehän me kaikki tiedetään.

Nyt minulla on pihapiirissä risujenpolttohella vol. 1.3. Sitä nimittäin tuunattiin paljon. Onneksi olin ehtinyt tehdä festivaalin tarpeiksi riittävästi saunapuita jo etukäteen, niin Timberilläkin jäi aikaa tähän! Mahtavat olivat letut. Ne täytettiin kaikella, mitä juhlan jälkeen kaapeista löytyi - esimerkiksi sienisössöllä, chili sin carnella ja nyhtöpossulla. Minä santsasin.



No niin. Minä istun nyt yksin tontilla tässä piha-auringossa tekemässä teille tätä raporttia. Loputkin festivaalivieraat ovat hajaantuneet ympäri Suomea. Mänttään, Kajaaniin, Joensuuhun ja Helsinkiin nyt ainakin. Mies on poikavuosien kavereidensa kanssa ilmailutapahtumaretkellä ja minulla on nyt sitten yhtäkkiä omaa laatuaikaa. Mitähän tekisi? Kun tuli eilen siivottuakin. 

Huomasin, että kirjablogeissa on alkamassa naistenviikkolukuviikko. Pitäisiköhän osallistua? En ole vielä tällä lomalla lukenut yhtään. Toissailtana pari riviä, mutta uni tuli. Jos vaikka naistenviikon kunniaksi ottaisin hyllystä agendaksi Orvokki Aution Puimakone bulevardilla -teoksen? Minä joka aamu mökkisängyssä köllötellessäni ja kirjahyllyä katsellessani sen sieltä näen ja lukemista suunnittelen.

Siinä takakannessa lukee, että "Alangon Saara etsii itseään eikä löydä. Hänen kokemuksensa ovat koomisia mutta samalla kovin kipeitä." Kuulostaa tutulta ja sopisi päähenkilön nimenkin vuoksi naistenviikon teemaan. Ja paikallista eteläpohjalaisuuttakin siinä sivutaan. Jos minä sen luen, niin teenkin sitten muuten teille pitkästä aikaa kirjareportaasin. Katsotaan. Voi olla, että savottahommat houkuttelevat enemmän kuitenkin.

Ja lukemisesta puheenollen, minulla on sata blogipäivitystäkin varmaan tsekkaamatta. En malta olla netissä kovin paljon täällä mökillä. Niin ja minullahan olisi toisaalta miehen poikavuosiystävien lahjoina tuomat kolme pikkolopulloa Jari Sillanpää -kuohuviiniä. Voisivat siivittää lukuhetkiäni, ehkä? Koska ei se juoma sovi raa´an työn seuraksi.


Jos alkuloma menikin nurkkia siivotessa ja klapitöissä, niin nyt on käsillä se kuuluisa joutilaisuuden aika. Ihanaa, kun saa tehdä mitä huvittaa ja mieli on hyvä. Mitä muuta voisi mieli ollakaan niin ihanasti onnistuneen festivaalin jälkeen? Taas tulee se sama tunne - ja onneksi tulee, etten unohda - miten onnekas ihminen minä olenkaan, kun on niin paljon läheisiä rakkaita ystäviä. Ollaan ihan perhettä, niin minä koen.

Ja sitten sekin, että olen saanut tutustua pariin uuteen aivan loistavaan ja mielenkiintoiseen ihmiseen! Joista toivottavasti tulee ystäviä heistäkin. Terveisiä vaan Artistivieraan ja Järistysmiehen puolisoille, onneksi muistin kehua teitä livenäkin.

Ei tässä muuta voi kuin kiittää ja kumartaa maailmalle. Kiitos!


4 kommenttia:

  1. Eihän nuo festivaalit voi olla muuta ku onnistunehet ku ootta tuollaasen vaivan nähäny! Ihana tuo tuuki (= pöytäliina)!

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa aivan mahtavalta nuo teidän festivaalit! Ja sitten nuo kuvat! Varsinkin viimeinen, tietty!

    VastaaPoista
  3. Voi vitsit, olen tosi iloinen teidän puolesta! Jos kaikki meni vieläkin paremmin kuin olisi osannut kuvitellakaan (vieläpä tuollaisen vaivan jälkeen), niin se on kyllä suurista suurin ilo. Riittää kivoja muistoja vaikka seuraaviin festivaaleihin asti :)

    Minäkin ihailin pöytäliinaa. Hieno.

    VastaaPoista