Mökillä. Yksinkertaisesti.

Vuorikaunokki kukkii koko tontin sinivoittoiseksi.
Piti sitäkin ikuistaa ilta-aurinkoa vasten.

Hyvää huomenta! Täällä Ryötönperän aamussa otan nyt teille pienen hetken, täytyyhän tässä jotain edes raportoida. Vaikka vaan, että hengissä ollaan mökillä. Oikeastaan pitäisi mennä viileään aamuun - kello on vasta puoli seitsemän - ottamaan pari kuvaa siitä miten aurinko tuolla metsän läpi siivilöi valoaan pihamaalle. Ja vaikka siitäkin, miten kevyt pohjoiseen kääntynyt tuuli aiheuttaa lintujen lisäksi järvimaisemassa hereillä olon tuntua. Saattaa tulla villapaitapäivä.

(Olen jo viidestä lähtien kuunnellut siivekkäiden melskettä avoimesta kammarin ikkunasta, miettinyt mikä syy joutsenilla on tähän aikaan vuodesta kailottaa ja pohtinut muutamia soundeja - että tokko olen tuota lintua tuolla asialla ennen kuullutkaan. Mieletön konsertti.)

Niin, mutta en siis nyt mene pihalle ottamaan valokuvia, koska on se riski että jään sitten sinne eikä taaskaan tule kirjoitettua. Mutteripannu porisi juuri liedellä, joten juon tässä samalla aamukahvit teidän kanssanne, armaat lukijat.

Meni jo ensimmäisen vuorokauden aikana päivät ja tunnit sekaisin. Niinhän sen kuuluu lomalla tapahtua, mutta että heti torstaina ihmeteltiin, että kauankos me ollaan täällä jo oltu. Vaikka vasta edellisenä iltana saavuttiin. Ihana, että se ajanpysähtymisilmiö mökkirannassa on säilynyt! Minä bongasin ensimmäisenä käännetyn veneen - naapureiden jälkikasvu oli selvästikin uskonut jättämäni terveiset - että jos vieraillessaan näillä kulmilla souteluhimo iskee, niin Neiti Näpsää saa kyllä käyttää. 

Olivat löytäneet tulpan ja airotkin saunakamarista, hyvin olin neuvonut.

Ei ollut mennyt puolta tuntiakaan, kun miesväki oli jo kaivellut esille kalavehkeet ja minä hakenut maamiesseuran ruohonleikkurin naapurista. Pistin saunaan tulet ja ajoin vain grillipaikan nurmikon. Sitten leikkuri menikin tukkoon ja aloin laiskotella. 

Oli kiva tunne vapauttaa herraseura samoin tein rentoutumaan. Mies oli ollut vielä samana päivänä töissä, ja kun kävi ilmi ettei enää torstaina tarvinnutkaan raahautua työmaalle, niin lähtömme kaupungista oli aika äkkipäätös ja hätäinenkin. Iso osa asioista unohtui, muttei se mitään. Ryötönperän filmifestivaalin saunapuuvastaavaksi nimitetty ystävä halusi tulla mukaan viettämään vuorokauden fyysisen työn leiriä moottorisahan kanssa. Hän suhtautuu nimitykseensä varsin tunnollisesti, ja minä olen tyytyväinen rekrytointikykyihini. Viikon päästä täällä on täysi hässäkkä jo käynnissä, kun festivaaliajankohta koittaa.

Siihen saakka ollaan vielä aika rauhassa, vaikka toki minä ajattelen siivousta taas kroonisesti. Sekä klapeja. Eilen raivasin Kulttuuriaittaa, että saan mahtumaan kaksi persoonaa sinne nukkumaan taulujen sekaan. Koko päivä siinä meni. Jahka olen kirjoittanut tämän ja tiskannut, saan etsiä aittaan jotkut verhot. Somistuspalkinto raadannasta. Vielä se on vähän vaiheessa kylläkin - aitta - ja olen itselleni todistusaineistoksi ottanut romuläjäkuvia, mutta ei niistä teille mitään esteettistä iloa olisi. Joten kerron sitten ensi kerralla lopputuloksesta.

Miehellä on toisenlainen logiikka. Hän aloittaa yleensä suoraan palkinnoista. Esimerkiksi eilen somisteluasioista ja ryhtyi kaikkien työkoneiden ja sahanpurun keskellä jo suunnittelemaan Kino Ryötön loungea liiteriin. Onhan se toki hyvä, että nyanssit ovat kunnossa, mutta pitää ne romppeetkin jossain vaiheessa järjestää. Paitsi että eilen kun kaiveltiin esille taulujen säilytysteline aittaan, niin löysin sen alta kadoksissa olleet terävämmät oksasakset. Minä tiesin, että ne ovat jossain! Festivaalijohtajaa olin syyttänyt niiden kadottamisesta, mutta saattaa olla, että ihan omasta kädestäni olivat niille sijoilleen tippuneet ja hautautuneet asioiden alle.

Tuleekohan minusta koskaan järjestyksen ihmistä.

Spa-kissa saunapolulla.

Jaahas, pitäiskö turauttaa toinen pannullinen kahvia. Juu. Taisin sittenkin nukkua pikkuisen liian vähän, varmaan alle viisi tuntia. Ei se uni enää vaan tullut, ja päätin että voinhan kokeilla vaikka päivänokosia sitten. Näkis vaan - yleensä säästän nukkumisen iltaan.

No niin, se siitä unettomuuteni ikuisuusaiheesta. On aika siirtyä raportin kissaosuuteen. Stressasin tottakai kohtuuttomasti taas eläinten automatkasta. Se meni tietenkin hyvin ja karvarouvat pötköttelivät häkeissään aika tyytyväisinä. Varmaan olivat vähän polleina kun pääsivät mukaan, ehkä jopa osasivat aavistaa, että mökkivapaus oli edessä.

Nyt on juotu järvestä ja syöty ruohoa. Eilen illalla sain jopa todistaa kissan spa-hetkeä saunassa. Mies oli jo lähtenyt iltaruokahommiin ja minäkin jo siirtynyt keskilauteelle, niin eikö raavi kissaeläin saunan ovea ja kirmaise muina naisina suoraan ylälauteelle kellimään. Oikein ketarat ojossa selällään siellä tunnelmoi. Liekö vanhan raajoihin ottanut kylmästi tontille pari päivää puhaltanut järvituuli ja äkkinäinen paljo ulkoilu. Löylyttelyn jälkitiloihin kuului tietenkin myös vilvoitteluhetki saunakamarin nojatuolissa sillä välin kun minä puin ylleni puhtaan ihmisen yöasua. Yhdessä sitten tultiin peräkanaa saunapolkua ylös eli iltapalalle ja nukkumaan.

Toinen kissa sen sijaan kokeili kesän ensimmäistä seikkailua heti toisena yönä ja oli puoli vuorokautta jossain. Perjantaiaamupäivällä - kun vähän joutilaana keitto valmiina odottelin sukulaisia lounasvieraiksi - lähdin huolissani etsimään lemmikkiäni pitkin rämeisiä rantoja ja toisten mökkipihoja. Lampsin hiekkatietä takaisin ja pelkäsin törmääväni elottomaan tahi kärsivään kissaeläimeeni. Aina pitää kaikki ajatella karmeimman kautta, näköjään. Hullun hommaa. No, tuli siinä samalla kerättyä pari suopursua huussia sulostuttamaan, että ei se ihan turha reissu ollut.

Kissahan möyri sitten turkki roskaisena liiteristä esille juuri kun minä olin palannut takaisin tontille. Oli se vähän säikky, eli joku tai jokin oli hänet sinne yöllä varmaan ajanut. Nyt on sekin pakollinen osuus hoidettu ja voi palata normaaliin mökkirutiiniin. Vapausylpeyden laannuttua tämä karkukissa käykin sitten loppukesän öissä monta kertaa tarkistamassa, että me olemme tallessa kammarissa ja kaikki hyvin. Kupissa ruokaa ja veskissä hiekkaa. On vähän höpsöä, että täälläkin pitää kissoilla olla sisävessa. Turhuutta suorastaan. Toisaalta - tutut asiat pitävät eläimet varmaan tallessa, joten ehkä ihan hyvä vaan.

Hän nukkuu nyt tyytyväisenä makkarin kaapin alahyllyllä joulukoristeiden vieressä. Ja toisella on "oma" nojatuoli yläkerrassa.

Karkukissa pitää järveä juomakuppinaan.

Sitten villieläinosuus. Majavista ei ole näköhavaintoa, mutta rantarämereissullani havaitsin kyllä lisää järsittyjä puita. Sen sijaan kohtasimme rantasaunalla toissailtana - vai oliko sitä edellinen - pikkujyrsijäinvaasion. Konfliktioravan jälkeläiset, ties kuinka monennessa polvessa, olivat ihmeissään. Pohdinnan alla oli se, että mitäs reittiä nyt mennään kattoharjassa sijaitsevalle perinteiselle pesäkololle, kun tuossa on noita isoja nisäkkäitä istumassa terassilla.

Niin oli nuori oravanpoika, ettei se vielä ymmärtänyt mitään ihmisten pelkäämisestä:

Pyöri siinä jaloissa ja etsi uutta reittiä kotiin. Poseerasi kauniisti ilta-auringossa.

Oikein tosi kauniisti osasikin jähmettyä miettimään. Minun reaktiohitaudellani harvoin saa eläimistä kunnon kuvia, mutta nyt on aika monta.

Juuri kun hän oli jo melkein turvaisasti katonrajassa, niin eikö ilmesty vielä höpsömpi pikkusisko paikanpäälle ja kaikki alkoi alusta. Juteltiin näille, että jospa teillä olisi jo se rantaoravien konfliktigeeni laimennut. Minullahan on ollut linnunpoika-aikana perinteenä ottaa joskus vähän yhteen oravan kanssa saunalla - ettei mene syömään hädissään olevan emolinnun jälkikasvua. Varsinkaan, kun metsä on kerran käpyjä täynnä.

Tänä vuonna ei saunalla ollut siivekkäiden pesiä - ainakaan ihan näkösällä, joten ollaan pidetty perinteestä välivuotta.

Kaiken luonnon keskellä meidän ihmisten touhut tuntuvat jotenkin toisarvoisilta. Mutta minkäs teet, on elettävä inhimillisen elämän ehdoilla. Siivous ja kaikenmaailman perikunnan taidenäyttelyiden purkuhommat (huomenna) - esimerkiksi - ovat niitä ehkä tylsempiä osuuksia, mutta syntymäpäivät kesäauringon alla vaikkapa niitä parhaita. Eivät vietä villieläimet synttäreitä, mutta ihminen saa voileipäkakkua.

Mies oli tosin vähän katkera, kun joutui itse kaakkunsa askartelemaan, mutta minä muistutin, että tuskin hän olisi meikäläisen aikaansaamaan torttuun koskenut kumminkaan. Kun ei ole sitä varsinaista jauhopeukaloa täällä ruudun takana. Että parempi vaan niin, että minä hoidan likaiset työt ja miesväki kokkaa. 

Hyvää oli, ja tervetullut herkkulounas aitan raivuutyön lomassa:

Kohta kello on jo niin paljon, että voin alkaa kolistella tiskien kanssa. Paitsi, että miehen unenlahjat ovat niin toista luokkaa kuin omani, että ei siinä pikku kilinä taida häiritä. Enempää kahvia en ainakaan voi tässä litkiä, eikä kyllä kahden mutteripannullisen jälkeen tee mielikään. Täytyy käydä Ilmatieteenlaitoksen sivuilla ja suunnitella päivän hommat sen mukaan. Ja asukokonaisuus.

Miten sitä onkin niin pöljä, että käyttää monta päivää housuja, jotka eivät meinaa pysyä päällä. Ne ovat kai hieman paksumman vyötärön ajoilta, ja hätäpäissäni löysin vain trikoisen "vyön" niitä ylläpitämään. Mies totesi, että aika säälittävää ja itsekin alan pitkin päivän töitä aina turhautua, kun pitää housuja nostella koko ajan epämukavasti. Aamuyöllä päätin, että voisin vihdoinkin purkaa vaikka kotoa tuotujen mökkivaatteiden kassin ja etsiä jotkut paremmat housut. 

Varmaan tosi kiinnostavaa. Mutta se on kuulkaa tarkkaa hommaa - mökkipukeutuminen - että voi sitten mukavasti kumarrella pihamaalla tai polttopuita kanniskella. Pitää olla sopivan paksu housumateriaali, etteivät hyttyset pääse läpi, ja toisaalta pieni joustava ominaisuuskaan ei tee haittaa. Ylävartalon kanssa on sillä tavalla helpompaa, että sen voi verhota vaan Taatan jätti-isoon flanellipaitaan. Väliin jää niin paljon ilmaa, että jos sen läpi onnistuu iniseväinen tuikkaamaan, on varmasti jokin supermoskiitto.

Toissapäivänä pohdin ääneen, että fyysisen piha- ja polttopuutyön lisäksi olisi kyllä kiva tehdä jotain vähän luovaakin välillä. Oikein keksiä jotain nättiä ja sitten toteuttaa se. Ei tullut vielä mitään hyviä ideoita, odottelen tässä - ja kun sellaisia alkaa ilmaantua - annan itselleni luvan tarttua niihin ja jättää asialliset hommat ihan mihin tahansa vaiheeseen.

Toisaalta, löysin eilen Kulttuuriaitasta oman lukioaikaisen grafiikkaharjoitelmani ja tuli siinä todettua, että ei tässä nyt ainakaan varmaan maalipensseliin tai kynään piirustusmielessä kannata ihan heti tarttua. Jokin pikkuisen rouhevampi luova puuha voisi olla meikäläisen laji:

No niin. Koskahan minä seuraavan kerran maltan asettua tähän raportoimaan. Iltaisin olisi kyllä hyviä hetkiä kirjoittamiseen, mutta ainakin toistaiseksi näyttää siltä, että väsymys voittaa. Mutta onhan tässä aikaa, vuosilomakin alkaa ihan virallisesti vasta huomenna. Tähän saakka ollaan menty yövuorojen jälkeisillä vapaapäivillä. Vaan äkkiä se loma aina kuitenkin kuluu, ja neljän viikon päästä huomenna olen jo töissä. 

Sitä ennen täällä joutenolon lisäksi tapahtuu kyllä vaikka mitä. Seköhän minua aamuöisin jännittää, vaikka luulisi että alkaa onnistua mökkivierasviikot jo rutiinilla. Pitääkin muistaa virittää kesätiskipaikka ulos, järjestää terassikin. Inventoida villasukat. Joskus kaupunkilaisilla sattuu maalle lähtiessä nimittäin sellainen lapsus, että unohtuu sukkapolitiikka. Luullaan, että luonnonhelmassa on aina lämmin aurinko.

Ei ole täällä ainakaan, jos sattuu tuulemaan järveltä niin kuin vaikka tänään. Mutta ollaan tässä jo saatu niitä ihania tyyniäkin kesäiltoja kokea. Aika usein yöksi tuuli laantuu.