Rannasta, moi!

Terveisiä mökkirannasta! Suunnittelen täällä saunan ja veneen pesemistä. Olen katsonut kumpaakin, onhan sekin alku, vai mitä. Saunassa näyttää aika siistiltä.

Ja vene tosiaan on tuolla:

Alkoikin sopivasti sadekuuro, ja nyt kaminassa palaa tuli. Kynttilässäkin. Pohjanmaan radiossa soi äsken Emmylou Harris. Sen täytyy olla merkki siitä, että tässä on tullut oltua oikealla tiellä. Eilen nimittäin, kun saavuin tontille ja suunnittelin viimeistä nurmikon leikkuuta tänä vuonna, niin soittikin nuoruusystävä. Puhuttiin kaksi tuntia. Meni siinä muutama lasi viiniäkin, niin että ei ole ihan jalkapallokentän raitojen suoruusluokkaa meikäläisen ruohokentän viirut. 

Sain siis puhelun jälkeen pienen fyysisen työn puuskan, onneksi.

Niin, Emmylouhan siis liittyy vasta siihen myöhempään osioon eilisestä kun jatkettiin keskustelua tekstiviesteillä ja musiikkiasioilla. Nuoruusystävä on suuri country-fani. Minä varsinaisesti en, mutta suvaitsevaisena ihmisenä saatan sitä lajityyppiä hyvässä seurassa kuunnellakin. Olenpa nuorena ystävän opastamana ottanut muutaman country-tanssiaskeleenkin. Peukut vyönsoljille ja jalalla koreaksi.

Muistelointi oli hauskaa. Ainoa, mikä meitä järkytti oli se, että miten kauan kaikesta on. Siitä, kun esimerkiksi porukalla vietettiin juhannuksia. Ajokortteja oli ainakin osalla. Oli sekin yksi kerta, kun kahden hengen telttaan ahtautui viisi ihmistä, kun oli muovi vain yhden teltan päälle ja alkoi sataa. Joku nukkui autossa, ja muutama sissi vissiin sylikkäin siinä märemmässä teltassa. Muisteltiin sitä, miten se oli poikkeuksellista aikaa. Nuorten naisten ja miesten lauma ilman mitään sekoiluja. Oli niin kamalan hauskaa vaan yhdessä, naurettiin paljon.

No, toiminnaksihan se puhelu sitten heti eilen kanavoitui. Laittelin viestejä muille nuoruusystäville, että perhekokoontumista suunnitellaan. Olen jo saanut vaatimuksia, että ei kyllä odoteta ensi kesään, vaan päivämäärä lukkoon jopa jo tälle vuodelle. Innostuin. Tästähän saattaisi saada hyvän kaamosta piristävän viikonloppuleirin aikaiseksi! Ei meidän parinkymmenen vuoden kuulumisia yhdessä illassa kerrata.

Aamulla tänään huvitti, miten se eilinen fiilistely lähtikin ihan lapasesta. Saatiin jopa elokuvaidea jälleennäkemisestämme. Kyllä nyt rauhoittuneena tajuan, että parempi on filmiryhmän pysyä poissa kun alkavat tarinoinnit ja jorinat. Kukaan ei sellaista keskinäisen kehumisen kerhoa jaksa katsoa, kuuntelemisesta nyt puhumattakaan. Jos ei paljon olla muututtu, niin uskaltaisin ennustaa huumorinkin olevan aika - no, hmm - kiusallista luokkaa, ulkopuolisen näkökulmasta.

Jätin aiheen hetkeksi ja siirryin ihmettelemään syksyä.

Eilen kun puolenpäivän aikaan kävelin tontille naapurista, niin mietin etten muista koskaan haravoineeni mökkitietä. Mihin ne lehdet sieltä sitten aina katoavat? Se on nyt vähän niin kuin sellainen kultainen polku, johon ei varsinaisesti edes tee mieli koskea. Puista sataa viimeisiä lehtiä pienissä tuulenpuuskissa, ja minä yllätyksekseni huomasin olevani siitä vähän tyytyväinenkin.

Puiden kaljuunnuttua ei metsä ole enää niin läpitunkematon ja matalalla paisteleva aurinko saattaa hyvällä onnella näkyä vähän pihapiiriinkin. Ei ole niin hämärää koko ajan.

Helsingin porukka lähtee näillä hetkillä ajelemaan tänne päin. Meillä on tarkoitus huomenna tehdä polttopuita talveksi. Jos ei sada. Jos sataa, voidaan pitää monta kasvihuonehetkeä ja lämmittää päiväsauna. Minä voin sitten samaiselta puhelunuoruusystävältä ostaa kuivia polttopuita jouluksi, mikäli huominen saldo jää heikoksi. 

Minulla on tässä vielä muutama tunti omaa laatuaikaa. Nämä lähipiiriä odottelun hetket ovat melkeinpä parhaimpia, oikein aina kidun viimeisen tunnin ennen kuin saapuvat. Sillä tavalla mukavasti.

Aina haaveilen kaupungissa siitä, miten istun täällä rantasaunan kamarissa sadesäällä. Melkein koskaan en kuitenkaan saa sitäkään aikaiseksi. Nyt on toteutuksen hetki, lisäänpä puita kamiinaan. On varmaan jo pimeää, kun muut saapuvat. Pitääköhän sytyttää ihan pihavalot illaksi.

Tänään kun tein kierrosta tiluksellani, niin leikin taas ajatuksella, että mitäs jos metsänreunan myrskyjen kaatamien puiden juurakot olisivatkin ylämaan karjaa. Kukaan muu ei ole saanut kiinni ajatuksestani. Mielestäni näyttävät vähän niin kuin härkäeläimiltä. Minulla olisi aina seuraa ja kissoilla ihmettelemistä kesälomilla. 

Kuuluisikohan aamunsarastuksessa kodikas möö. Juhlava römellys metsästä huomenia toivottamaan. Olisikohan pihatakkini ryönäinen kuolasta ja saisinkohan rapsuttaa. Tulisiko tontille hirvikärpäsiä, ja minne karjani kävisi yöksi nukkumaan? Ajatella, jos möllähtäisi vaikka ulko-oven eteen. Ei siinä pahemmin tarvitsisi ihmishiippareita pelätä. Joskus minä vielä haluan jonkun ison eläimen tontille. Sellaiselle voisi höpötellä vielä silloinkin, kun ihmiskaverit ovat ilmoittaneet kuulleensa tarinani jo moneen kertaan. Saisin kertoa aina samat jutut.

Ei sillä, etten arvostaisi oravuuksia ja muita pieniä. Ne vaan eivät malta pysähtyä kuuntelemaan. Toista se olisi ylämaan heppu. Hidas ja ylväs kaveri.

Vaikka ei tässä varsinaisesti ole ystävistä pulaa. Vielä jos nuoruusperhe kootaan uudelleen, niin saan lisää uutta yleisöä höpinöilleni. Ja mitä kaikkea saankaan kuulla ja oppia sitten! Aina välillä sorrun ajattelemaan, että nykyinen lähipiirini on jo ihan riittävä. Mutta sitten kun tutustuu uusiin ihmisiin - niin kuin olen tänäkin vuonna tehnyt - ja elvyttelee yhteyksiään entiseen elämään, sitä tuleekin ymmärtäneeksi, ettei kai sitä voi olla muuta kuin kiitollinen. Se vaan on niin rikastuttavaa olla lajitovereiden (ja eläimien) kanssa tekemisissä.

Ja sitten väliin tällaisia yhdennaisen hetkiä, niin kuin nyt. Sade lakkasi ja kynttilä näyttää nyt kirkastuvassa alkuillassa vähän turhalta.

Saunakamarissa alkaa olla lämmin, ja radiosta tulee jo ainakin kolmannet uutiset tämän session aikana. Vanhoista armeijan huovista alkaa lemuta ehkä vähän pistävä haisu, kun kammari lämpenee. Tuli ihan mieleen, että ei kai nyt vaan ole jompi kumpi kateista käynyt kesällä asioimassa... Ei sentään, he ovat villan ystäviä ja lähinnä tykkäävät huopien päällä kelliä.

Toiselta suunnalta viikonlopun talkoisiin ajeleva kaveri soitti juuri, että onkin jo melkein tunnin päästä täällä. Minullehan tulee kohta kiire!

Kevääseen verrattuna tämä syksy on mukavan sallivaa puutarhanhoitoaikaa, huomasin tänään pihapiirissä pohtivani. Välttämättömiä hommia on aika vähän, mutta sitten jos innon puuska iskee, niin voi tehdä vaikka mitä seuraavaa kasvukautta silmällä pitäen. Minulla on näinä aikoina taipumus alkaa ajatella sitä, miltä tontti näyttää sitten kun ensilumi tulee. Toivottavasti ei kuitenkaan tule vielä vähään aikaan. Tai jos tuleekin, niin kinoksia en kaipaa.

Ihan vaan ilmojen herralle tiedoksi.

On jotenkin rauhoittavaa katsella ympäristöään ja toimia sillä silmällä, että ensimmäisten hiutaleiden on helppo laskeutua. Ihan vähän tänään järjestin Japanialaista Puutarhaa, mutta muuten säästän ne lumenodottelusiivoukset myöhempään syksyyn. Olenkohan jotenkin tänä vuonna ajatuksissani edellä, ja mistä sekin sitten kertoo. Vasta on syyspäiväntasaus mennyt, ja meikäläinen jo virittäytyy kaamokseen. Vielä on puolet vuorokaudesta valoisaa, ei unohdeta sitä.

Aika on mennyt kesäloman jälkeen tosi nopeasti. Näin yhtenä yönä unta, että oli jo talvipäivänseisaus. Minä selitin onnellisena Animalian toiminnanjohtajalle (!), että nyt voidaan alkaa odotella kevättä. Oikein oli sellainen kupliva ilo siinä unessa. Täytyykin laittaa Sallalle viestiä tästä, olin ihan unohtanut.

Pakotin itseni aamusella vähän sisähommiin ja siivosin tupaa. Siihen oli hyvä veruke, kun piti vartioida samalla aamutakkaa ja linssikeittoa. Täällä mökillä on vähän sama kuin kotonakin, että sisätilat näyttävät lähinnä läpikulkupaikoilta. Mutta eri syystä. Kotona kun elää arkea ja harrastuksia, niin siellä tulee välillä käytyä vain kääntymässä. Ryötönperällä minä en edes riisu kenkiä kun käyn sisällä.

Itsehän lehtiroskia matoillani katselen, ajattelen. Puhdasta luontoa lattioilla, ei se ole niin vaarallista. 

Mutta näin kylmän vuodenajan lähestyessä pitää alkaa ottaa huomioon sitäkin, että tuvassa tullaan myös olemaan. Ja jos sattuu vieläpä tulemaan vieraitakin, niin on hyvä pikkuisen oikoa paikkoja. Tänään tulee taas illalla sanomista siitä, miten olen hukannut ruokapöydän jatkopalan... Mutta kyllä tuohon nyt viisi ihmistä jotenkin mahtuu, eikö niin?

Ensin aamulla minulla oli oikein valot päällä, mutta siivottuani sammutin ne kaikki. Sellainen mukava hämärä odotus laskeutui myös takkaloungeen. Kohta sielläkin on elämää. Ystävät asettuvat tilaan kuin kotiinsa, mistä minä tykkään. Kuinkahan myöhään tänään menee. Nyt minulla on siihen ainakin varmaan energiaa, kun nukuin viime yönä kellon ympäri.

Aamu alkoi sarastaa yllättävän aikaisin. Köllöttelin ainakin tunnin ja katselin ikkunasta puiden latvoihin. Peiton alla oli lämmin, mutta piti minun sieltä nousta suorittamaan virallista torpan lämmitystäkin. En laittanut omaksi yökseni vielä edes pattereita päälle, vaan nautiskelin viileästä viidestätoista asteesta. Samaa nautinnoniloa en voi kuitenkaan edellyttää ystäviltäni, ja pattereiden lisäksi pistin tosiaan tulet myös takkaan.

Keksin näppärän pyykkipoikaverhoklipsin, niin ettei osu tekstiili kuumaan patteriin:

Aika kiva nyt täällä rannassa ajatella, että tuvassa on pitkästä aikaa siistiä. Ainoa sotkunpesä - niin kuin aina - on kirjoituspöytäni. Niin, ja tietenkin joka ikinen tila, jonka ovi on kiinni. Kirjoituspöydällä on vieläkin muistoja mm. kesän filmifestivaalista, laastaria, kameran pidempi putki villasukassa, huuliharppu (jota taisin eilen illalla vähän soitellakin), perikunnan valokuvia ja kaikkea muuta mielenkiintoista sälää. Ruusutarhan leikkuri ja se toinen työkalu, jolla saa rautalankaa poikki. Irtokaiutin tietokoneeseen, muutama siemenkota ja näköjään skannerin päällä ensiapulaukkukin.

Tuleekohan minulla koskaan tässä elämässä olemaan siistiä työpöytää.

Kohta alkaa auringonlasku. Harmittaakohan minua vähän, kun otin kaikki päivän valokuvat pilvisellä säällä. Piti vaan saada taltioida eriväristä maisemaa. Sehän voi sunnuntaiaamuna olla taas vaikka minkä näköinen - että siinä mielessä tässä on vähän samaa kiireen tuntua kuin keväässä. Joka päivä uusi ilme. 

Minä pistänkin pian saunaan tulet - en todellakaan ala enää mäntysuovan kanssa huseerata, vaan keskityn fiilistelyyn. Puhelinlangatkin tulee radiosta. Tuleekohan monta suosikkibiisiä. Hyvät ne löylyt ovat, vaikkei olisi naistenlehtisiistiä. Annan vaikka vieraille laudeliinat, jos se siitä on kiinni. Menen saunakamarista terassille paistattelemaan, ja harkitsen samalla veneen tyhjentämistä syksyn lehdistä.

Vielä saattaa joku viikonlopun aikana käydä kalassa. Yhdessä voidaan sunnuntaina miettiä, että joko olisi aika kääntää vene vai säästetäänkö edes se rituaali sitten myöhempään syksyyn.