lauantai 28. toukokuuta 2016

Kerkesin kerkille





No niin, ystävät. Nyt on kiire! Ehdin luultavasti naputella taas vain muutaman rivin - vaikka olisi paljonkin kerrottavaa. Kaupungissa aloitin teille raporttia sieltä tekemisistäni, mutta se jäi kesken ja on nyt jo armottomasti vanhentunutta tietoa, vaikka halusin oikeastaan laitella itseänikin varten asioita muistiin. Oli sellainen pitkien työvuorojen putki, että välissä vapaa-aika meni levätessä. Sitten minä pääsin keskiviikkona tänne mökille!

Istun nyt tässä tuvan hämärässä - huushollissa on läpiveto, että tuulettuu. Niinpä huidon samalla hyttysiä ja kiroan katkeilevaa nettiyhteyttä. Se on ennen toiminut aika hyvin, mutta nyt on jotain pulmaa. Onkin ollut tämän retken ainoa pulma!

Jos eilisillan väsymystäni ei lasketa.

Olin nimittäin oikein sieluni silmin suunnitellut, kuinka asetun iltarauhaan saunanraikkaana. Nautin säästelemääni viinintilkkaa (joka on syntisesti lasissa nyt), pistän radion tai telkkarin luonto-ohjelmat taustalle, ja kirjoittelen teille Ryötönperän kuulumisiani. Söin keitettyjä perunoita ja tonnikalaa. Sitten alkoikin elokuva Uuno Turhapuron nuoruusvuosista, jonka ääreen nukahdin. Ja nyt minun täytyy kohta alkaa siistiytyä, koska juna Jyväskylään kutsuu! Meillä on kuulkaas tulossa 20-vuotisluokkakokous sosiaalikasvattajaporukan kanssa, ja siitä saatatte saada erillisraportin jahka olen juhlista selvinnyt. Jännittää - olen vain muutamaa kaveria nähnyt valmistumisemme jälkeen. Olenkohan ryppyisin.

Niin, että pidemmittä jaaritteluitta - pikainen muistiinpanoluettelointi!




Onnibussi. Heräsin siihen aamuviideltä kotona, ja seitsemältä tönötin tärkeänä Kampissa. Olin oikein tulostanut lipun, vaikka tiesin pelkän sarjanumeron riittävän. Oli ihanasti puolityhjää ja sain kahden paikan ihan yksin. Elämäni ensimmäinen kerta siinä välineessä, ja ilmassa oli juhlan tuntua. Jyväskylän vaihtoa kun alettiin lähestyä, tajusin palaavani niihin maisemiin yli kymmenen vuoden tauon jälkeen - ja mikä sattuma, että nyt lauantaina menen sinne taas. Kurkottelin paikaltani ja ihmettelin kaupunkikuvan muutosta. 

Luulin, että mennään vanhalle Matkahuollolle torin kulmille - mutta olisihan minun pitänyt muistaa kuulleeni uudesta Matkakeskuksesta radan vieressä. Melkein kuin ulkomailla, niin vieraan näköistä oli. Onneksi oli vaihdossa aikaa puoli tuntia, ja ehdin etsiä vanhan asemarakennuksen, niin pulssikin siinä sitten laski. Huh. Jotain tuttua sentään.

Kohti mökkipaikkakuntaa kun lähdettiin (ihanasti oli keltaliivinen Onnibussin neuvonantaja kertomassa Pohjanmaan reitistä, osasin oikeaan autoon) - aloin olla jo malttamaton. Miltähän mökillä näyttää, pellot ja pientareet niin vihreänä! Viimeisillä kilometreillä oli tietöitä ja pikkuisen myöhästyttiin. Minä tekstiviestittelin noutamaan saapuvalle naapurille - minulla on nyt uusi "uhri", kun lähinaapurin isäntää ei enää ole meikäläistä kuskailemassa - että kohta tullaan. Hän halusi varta vasten tulla ihan pysäkille vastaan, että näkee Onnibussin.

Se on vielä näillä seuduilla aika uusi ilmestys. Kokonaisarviona sanoisin, että jos vaihtoyhteyden bussissa ei olisi piipannut palohälyttimen loppunut patteri koko ajan, niin matka olisi ollut aivan loistava. Varmasti tulen uudelleen samalla tavalla - aamulähdöt sopivat minulle, ja sitten on melkein koko päivä aikaa perillä.

Ehdin sentään keräillä luontoa pakastimeen.
Koiranpennut. Niitähän on siis kymmenen Paikallisystävällä. Olin heti ensimmäiseksi illaksi tilannut retken heitä tervehtimään. Seitsemän noutajaa ja kolme terrieriä, plus minulle ennestään tutut emot. Heitä hoivaava kuusivuotias tyttölapsi. Sitä jälleennäkemisen riemua. Minä sain voikukista päivähoidossa kerätyn kimpun. Äitinoutajalta irvistyshymyä ja loputonta hännänheilutusta sekä ylpeää lapsikatraan esittelyä. Oikein halasin koiraa ja kehuin hienosta suorituksesta. Hän painoi päänsä kaulakuoppaani, ja meillä alkoi lepoloman suunnittelu. Kuinka hän sitten voisi tulla Ryötönperälle leirille jahka pennut ovat maailmalla.

Terrierin kanssa piti olla vähän varovaisempi, koska lapset olivat vielä niin pieniä. Mutta sain minä ottaa nuorisoa ihan syliin ja sekin emo minua kauniisti napitti ruskeilla silmillään, kaipasi selvästi rohkaisevaa silittelyä hänkin. Liikuttavaa! Nuorimman terrieripennun painonnousua seurattiin keittiövaa´alla. Sain raporttia, että torstai-iltana ylittyi jo 300 grammaa! Hyvä Sanni! Hän jää ystävälle, joten saan siitäkin otuksesta ehkä joskus kaverin mökille.

Lisäksi suunniteltiin kesäloman kohtaamisia ihan ihmisten kesken, sain Oriflamen täsmätuotteita mökkirönttönaamaani sekä vieläpä paluumatkan Ryötönperän tontille Alkon kautta. Siellä myyjäpoika ilmoitti ilahtuneena, että sehän on kesä tullut kun sinuakin näkee! Heh. Hän oli itse juuri jäämässä lomalle, ja varmaan riehakkaalla tuulella. Minä ostin kaupasta tulevalle eskarille vieläpä karkkia, ja niiden makuvertailussa ehdittiin yllättävän pitkälle viiden kilometrin matkalla. Todettiin, että melonin makuinen ei vakuuttanut, mutta jälkituntuma oli aika hyvä.

Sitten oli saunaa lämmittäessä puhelinkonferenssi yhden toisen nuoruusystävän kanssa. Hänellä on myös mökki näillä seuduin, mutta istui juuri silloin vielä kotona Helsingissä. Suunniteltiin taas jälleennäkemiskokoontumista. Saman porukan toiselta ystävältä olin saanut viestin facebookiin, että pitäisi järjestää se biisintekoleiri. Hän asuu täällä vaimonsa kanssa, ja soittelee kitaraa. Minä aion osallistua lyriikoiden tekoihin, jahka tässä joutaa.




Hyötykasvit. Naapurin leskirouva tyttärineen olikin jo ilmoittanut, että hakivat menneellä viikolla meiltä raparperia. Sitä oli niin paljon vielä sopivaa jäljellä, että melkein iski stressi. Se iski myös kuusenkerkistä ja nokkosista. Minä ajattelin, että en todellakaan ehdi nyt keitellä mitään mehuja tai siirappeja, mutta sitten muistin että täällähän on tosiaan pakastin. 

Keskityin sen havainnon jälkeen viljelyharjuun. Kärräsin sinne kymmenisen kuormallista ylivuotista liemenlorotusturvetta - sen oli annettu puoliintua lehtiroskan kanssa avoimessa pihakompostissa, ja ihan oli kuulkaa kelpo multaa! Kun olin sen lapioinut harjun päälle ja kastellut, niin sitten tulikin leskirouva kylään - koska niin oli sovittu.

Mentiin rantaan puimaan päivän perunkirjoitusta ja muita kuulumisia. Hän toi voisarvia meille evääksi (molemmat syömme itseksemme liian vähän), vaikka oli jo aamulla kiikuttanut puolikkaan raparperipiirakan. Pidettiin palaveria rikkinäisestä ruohonleikkuristamme - josta äsken kuulin sen verran, että rouvan veli haki sen korjattavaksi. Tänne jää nyt voikukkameri, mutta naapuri sanoi voivansa aivan hyvin yksinäisen aikansa kuluksi tulla ajelemaan minunkin nurmikkoni.

Mitenkähän minä senkin sitten korvaan. Äsken kun hän kävi sanomassa heipat, niin annoin vain viljelemättä jääneet salkopavun siemenet mukaan - ne ovat lionneet jo pari päivää, mutta eilen tosiaan loppui se puhti kesken. Olin istuttanut jo kurpitsaa, avomaankurkkua, herneitä, härkäpapuja, ruusupapuja... Ja kitkenyt vähän itäseinustan akileijaniittyä sekä huoltanut kasvihuoneen asukkaita.

Sitten minä saunan lämmetessä siivosin tuvassa takan vierustan, jossa oli hiirillä ollut puupinossa talvikarkelot. Tänä aamuna järjestelin puhtaan pyykin säkeistä tekstiilit kaappiin, ja nyt täällä on aika siistiä, vaikka itse sanonkin. Että jos tulee palattua vasta sitten loman alettua juhannuksena.




Sää on ollut aika pilvinen ja melko viileä. Ei ole edes puuhastellessa tullut hiki. Aika sopivaa! Tuomi kukkii ja muutenkin on ihana luonnon tuoksu ja lintujen laulu. Minä olen tunkenut haikeat ajatukset mielestä pois, sain kuitenkin nyt käydä katsomassa tätäkin vaihetta. Haaveilen saunavihdoista. Jännästi olen alkanut haaveilla myös heinäkuun pysähtyneisyydestä, että jos sitten ehtisi levätä. Nyt jäi esimerkiksi polttopuita tekemättä, kun oli noita pihatöitä - mutta puuhommien ääressähän minä parhaiten rentoudun.

Tosin, eilen illalla kun soitin kotiin, sain mieheltä ukaasin, että nyt pää tyynyyn jos kerran nukukttaa. Hänellä oli teoria, että kaupunkikiireeni väsymys tuli täällä viiveellä - vaikka olinhan minä levon tarpeeni huomannut siitäkin, että nukuin pommiin aamulla. Vasta tänään heräsin aikaisin. On syytäkin olla pirteä, kun juhlat odottaa! Apua, tunnin päästä minun pitää alkaa olla lähtökunnossa ja tässä vielä nakuttelen.

Pitää tukka pestä ja kammata, ainakin. Ehkä laittaa vähän ripsiväriä. Sain Jyväskylästä viestin, että siellä juhlien emäntä on jo rullat päässä, muuten mennään farkuilla. Tuleekohan minulla siellä juna-asemalla itku, kun näen pitkästä aikaa minua hakemaan saapuvia koulukavereita. Viimeistään illan päälle saadaan varmaan liikutusta aikaiseksi, kun ollaan kaikki koossa luokanvalvojaa myöten. Pitäisköhän se ripsiväri sittenkin jättää laittamatta.

Linturintamalla on tietenkin täysi hässäkkä päällä. Onneksi talousrakennuksissa ei ole kuin pari pesää. Rastailla perinteinen vierashuoneen yläikkunalaudalla ja sitten saunan takaräystäällä jollain pikkulinnulla. Majavahavaintoja en ole tehnyt, mutta laulujoutsenpariskunta uiskenteli eilen meidänkin rannassa - niin olivat tärkeinä, että huvitti oikein.

Minua nyt kuskaileva kauemman naapurin isäntä kertoi, että ihmetteli pullon avaamissuhinalta kuulostavaa ääntä portaaltaan. Itse hän rassaili autoaan ja selän takaa se kuului. Käärmehän se siellä. Kyy. Uhitteli oikein! Minä en muistanut kysyä, että mitä sitten tapahtui. Kohtahan minulla on tilaisuus kun taas mennään kylille.

Olenkin sitten hautonut jalkojani saappaissa varmuuden vuoksi, että jos minunkin hiljaisella tontillani olisi yhtäkkiä luikuraeläin. Ei ole näkynyt, onneksi. Kun en minä tiedä, mitä sitten tekisin. Kunnioitan ja pelkään käärmeitä, kun en ole tottunut. Tappaa tuskin uskaltaisin, tai edes haluaisinkaan, joten mieluummin sellainen yhteinen rinnakkaiselo - että ei edes kohdata.

Illalla minä katsoin telkkarista - herättyäni sohvalta - petoeläindokumenttia, ja mietin että missähän meidän ilvekset ovat. Sitten aloin ikävöidä kotiin jääneitä kissojani, ja tunnelmoin sitä kun he taas pääsevät kesälomalle tänne.


Luonto alkaa olla nyt parhaimmillaan. Onneksi ehdin nähdä ensimmäisen metsäkurjenpolven ja niittyleinikin kukinnan. Vielä ovat vaatimattomia. Akileijat vaikuttavat tosi pontevilta, mutta lupiinit ovat vielä alkutekijöissään. Villiorvokkeja on siellä täällä, kielo tekee vasta kukintaansa. Tavallaan toivon viileää alkukesää, jotta saan nähdä mahdollisimman paljon alkukesän kukkijoita sitten kun seuraavan kerran tulen.

Sanoin naapurille, että melkein tekisi mieli tulla kahden viikon päästä kun on vapaa viikonloppu. Mutta kun pitäisi kaupungissakin ehtiä vaikka mitä ennen poistumista pitkälle lomalle. 

No, nyt on joka tapauksessa tupa aika hyvin siivottu kesäkotiaikaa silmällä pitäen. Kirjoituspöytäkin pysyy siistinä, kun ei sen ääressä voi ainakaan netissä kirjoittaa - koska ilmaantui se yllättävä yhteysongelma juuri siinä. Onkohan se luomakunnan merkki, että kesällä vihdoin kirjoittaisin jotain ihan muuta, vaikka pari novellia? On tulossa ihanasti erilainen kesä kuin viimeksi, kun ei ole perikunnan taidehässäkkää - esimerkiksi.

Nostin toppatakit pois ja kuratakit tilalle eteisen naulakkoon. Näyttää aika romanttiselta ja saaristolaiselta noi keltaiset sadetakit. Toivottavasti lomalla myös sataa, että saan haistella ja kuunnella kesäropinaa. Nyt olen kuullut ensimmäiset koivunhavinat, joten ei tämä todellakaan ole mikään hukkareissu ollut. Palaan pian!


1 kommentti:

  1. Ihania pörröpäitä nuo prätkänpenikat :)

    VastaaPoista