Kohderyhmää?

Kyllä nyt on markkinointi kohdallaan ja meikäläinen kohderyhmää. Bookplus laittoi sähköpostia, että olisi tarjolla mahtava määrä pihaelämään liittyviä kirjoja. Osa alennuksessakin. Kääk. Kun kumminkin olen tehnyt vähän periaatepäätöstä, etten osta suotta yhtään kirjaa enää. Ikinä. Niitä on joka puolella, suuri osa perittyjä ja lukemattakin vielä.

Näin tolppajalkaisena ihmisenä vähän nyppii pillihousuinen kevätmuoti, niin miksei sitä nyt voisikin kevätgarderobiin ajatellut varat sijoittaa viihtyisämmin elikkä muutamiin puutarha- tai mökkikirjoihin. Pitää vaan huolella tehdä valinnat. Miten ihmeessä sitä nyt erottaa kunnon puutarhakirjat hömpötyksestä. Päätin ihan ottaa aikaa miettimiseen, että miten haluan kirjallisuuden tukevan vapaa-ajan elämääni.

Siis perusromaanikirjallisuuden lisäksi.

Ettei sitten kaduta sellaisten kuvien äärellä, joissa ollaan nostettu vanha jakkara pihalle ja sen päälle kukkaruukku ja se esitellään suurena innovaationa. Siis nätin näköistähän se on ja moista itsekin harrastan, mutten minä kai kallista opusta tarvitse siihen että siirtelen ja sekoitan asioita pihalla. Vaan toisaalta - tykkään kyllä katsella niitä kuvia jos ovat hyviä. Hmm.

Omaltakin pihalta alkaa taas paljastua kaikenlaista pientä. Sokea kuningassammakkopatsas ja riippukeinuhärveli, joka ei kyllä ole varsinaisesti mikään silmänilo. Sammakon silmänvalkuaisista on kulunut luonne pois. Pitää korjata asia tussilla.

Maalla olisi liikuteltavalle riippukeinusysteemille käyttöä kun viime kesänä ei kivikkoiseen ryteikkörinteeseen saatu yrityksistä huolimatta sommiteltua sopivaa kohtaa riippukeinuloungelle. Vaikka itse keinuja oli hankittu jopa kolme. Kuljettiin ystävän ja riippukeinuriepujen kanssa pitkin tonttia ja mittailtiin. Jos löytyi sopivat puut, niin alla oli tunnelmaa ja terveyttä vaarantavaa kivikkoa.

Jos tellingin saisi siirrettyä mökille, niin voisi vaihdella lepopaikkaa aina auringon, varjon, tuulen ja hyttysten mukaan. Pitää  hankkia ihmekorrekkia vai mitä CRC:tä se nyt on, jolla ruostuneet osat saa toisistaan irti ja härvelin palasiksi.

Takaisin kirjoihin. Grillaus on myös sellainen kategoria, johon liittyvistä kirjoista en ole kovinkaan kiinnostunut. Hiilien yllehän voi heittää melkein mitä vain, kunhan on käden ulottuvilla sopiva soossi ja aikaa tarkkailla, ettei ruoka pala. En minä silti mikään kesäiltojen grillimaisteri ole, vielä on esimerkiksi polentan paistamisen kanssa oppimista. Tofukokeilut ovat olleen ihan hirveitä. Vaan uskon enemmän yritykseen ja erehdykseen. Se tekee ruoanlaitosta lomalla aika mielenkiintoista. Eli ei grillikirjoja.

Pysähdyin vasiten pohtimaan tietokirjaosuutta. Kun kuitenkin tulee pihamaan eliöitä ja mökkitontin oikeita eläimiäkin ihmeteltyä. Olisihan se mukava jos vielä tunnistaisikin niitä. Toisaalta, johonkin tiettyyn eläinlajiinkin olisi kiva keskittyä. Mietin vakavasti Pienen siilikirjan hankintaa. Siitä voisi olla iloa niinä iltoina kun siilejä ei odottelusta huolimatta näykään. Ja niitä iltoja on viime kesinä ollut yllättävän paljon. Tuleeko sitten metelöityä liikaa vai onko vain ollut huonoja siilivuosia.

Puutarhasuunnittelu. Hmm. Perennat. Varjo- ja maanpeitekasvit. Niistä on kamalasti kirjallisuutta. On kyllä käynyt viherrakentamisen teknisenkin puolen opiskelu välillä mielessä. Vähän vaan huolettaa sen osaamisen stressimomentti sitten. Kotipiha on kyllä varjoisa, mutta ei se kasviton ole. Että tarvitseeko sitä nyt lukea varjokasveista kirjoista. Mielelläni tutkin heidän menestystään ihan luonnossa.

Perennan käsitettä en vielä tähänkään päivään mennessä oikein ymmärtänyt. Olen ollut taipuvainen ajattelemaan, että se on lyhenne esimerkiksi penkereen reunuskasvista. Onnistuneempi kuin moni muu väännös. Tänään luin naistenlehteä ja luulin, että siihen oli tullut painovirhe tai jotain. Mutta kyllä sana some taitaa jo olla olemassa. Sosiaalinen media. No just. Tässä meikäläinenkin vaan somen äärellä näpyttelee. Perenna on huomattavasti parempi lyhenne.

Joka tapauksessa, penkereen reunuskasvillisuutta meillä rönsyää kesällä vähän liiaksikin, joten en ehkä taida haluta kirjaa siihenkään. Voisi käydä ilmi, ettei meikäläisen kukat olekaan perennoja. Kuinkas sitten suu pantaisiin.

Sen pohdinnan varjolla avitin vähän kevättä kaivamalla esiin penkereen kiviä. Niiden näkemisestä tulee aina hyvä mieli ja niistä tietää varmasti, mitä ne ovat. Kiviä. Kun tarpeeksi kauan kevään etenemistä odotellessa tuijottaa niitä, niin kyllä se vehreyskin sitten on ihan tervetullutta.

No sitten on tämä mökkikirjallisuus ja nikkarointiopukset. Jälkimmäisistä aina innostun. Mutta itseni tuntien menee hermo jos pitää mittailla. Oikein ihmettelen Strömsön Jiminkin kärsivällisyyttä ja taitoa. Ihme tyyppi. Ponttipohjaisia kalusteita syntyy vaivatta. Itse en saa edes kerran purettua Ikean tuolia laillisin keinoin enää uudelleen kasaan. Vaan vikahan ei välttämättä ole silloin minussa, toisaalta.

Enkä koe, että mökkielämäänkään meillä tarvittaisiin varsinaista opaskirjaa. Ihan on onnistunut vapaa-ajan vietto ilmankin. Nyt alkaa jo huolettaa pihakirjallisuuden laatijoiden leipä ja tulee vähän ylimielinen olo, kun en muka mitään apuopuksia tarvitse. Oikein amatööripuutarhurin itseriittoisuuden ruumiillistuma.

Haluaisin kovasti osoittaa ystävällisyyttä kirjakaupan mainoskampanjaa kohtaan. Pakko tilata edes jotain pientä. Jotain oikein lukemista. Houkuttelevimmalta kuulostavat tarinat. Vaikkapa kirjassa Ihmisiä puutarhan huoneissa. Olisikohan se hyvä. Tai pakinaturinointi pihaelämästä ja puutarhanhoidosta, siitä voisi olla iloa. Puutarhurin vuosi. Jos toteutan tilaukseni, niin voin vaikka pitää pientä pihakirjallisuuspiiriä. Jännä lukea, onko ihmisillä ollut samantyyppisiä kokemuksia kuin itsellä.

Sen verran pihasisustamiseen (yhtään en tykkää tuosta sanasta) liittyvän opusvalikoiman äärellä villiinnyin, että piti saada näyttää että osataan sitä täälläkin. Otin nitojan, vanhan huovan ja epätäydellisen retkipatjan. Syntyi portailla istumiseen pari kierrätyshenkistä istuintyynyä. Pitäisi ihan perustaa ompelutaidottoman pihallanotkujan niksikirja. Tai edes joku vaatimaton nettiopas.

Jos malttaa olla pihalla kahistelematta ja kolistelematta, niin koko ajan voi kuulla lupaavia rapsahduksia. Lumi siellä sulaa ja huokoisilla kokkareilla lipeää ote. Ne löpsähtelevät irti talvisilta paikoiltaan, eikä kyllä säälitä yhtään.