Perjantai ja portailla istumisen filosofia

Palaavien laulujoutsenten kailotukseen kun herää perjantaiaamuna mökillä, niin sitä on kyllä aika onnekas. Ei haittaa tunnelmaa, vaikka puoliso kylkeä kääntäessään sinnikkäästi väittää meikäläisen joutsenia kyhmysellaisiksi. Olen vain ihan hiljaa ja lähden kahvin keittoon. Kai minä nyt itse tiedän, että Ryötönperän rannikolle tulee joutsenistakin niitä jalosukuisempia vieraaksi. Ei siinä tarvitse laulavan lintukirjan näppäimiä sen vuoksi alkaa todistelumielessä painella.

Henkilökohtaisesti minulla ei kyllä ole kyhmyjoutseniakaan vastaan mitään. Yhtä nättejä ovat. Inhottaa kun sillä tavalla luokitellaan. Minkä se lintulaji itse sille voi, että on keksinyt asuttaa laulujoutsentenkin maita vaikka oikeasti kuuluisi kuulemma elää Keski-Euroopassa. Mielestäni mahtuvat tänne sekä laulut että kyhmyt. Niin. Hieno ääni tulee siivistä ja kauniita ovat taivaalla ynnä vedessä.

Maalla tulee seurattua säätiedotuksia vielä enemmän kuin kaupungissa, jossa sielläkin minua pidetään vähän säämummona. Olin lukenut, että kolmelta repeää taivas ja niinhän tuo teki. Oikein piti tehdä asiaa rantaan, vaikka olin vartavasten järjestänyt miehelle uuden hyllyprojektin sisälle kylpyhuoneeseen. Solidaarisuussyistä olisi pitänyt hääriä siellä jaloissa varmaan.

Pikkuisen hidastellen kannoin puut ja sensellaiset. Parkkeerasin salaa saunan portaille ja otin kevään ensimmäisen kerran vähän aurinkoa. Vaikka on vasiten hankittu aikoinaan mökille pihakalusteita, niin aina melkein mieluummin istun portaalla. Sama homma kotona. Mikähän siinäkin on. Pääseekö sitä jotenkin lähemmäs entisajan asukkaiden tunnelmaa kuin modernissa klaffiuolissa. Portaalla vaan on niin hyvä nököttää, se on jotenkin vähemmän virallista kuin asettua oikein tuoliin.

Ihan vesi valui silmistä, kun aurinko oli pitkästä aikaa niin kirkas. Pitäisi käyttää aurinkolaseja, ettei tulisi enempää elintaparyppyjä silmiin. Naurunrypyistä ei niin väliä, mutta muut saisivat kyllä keskeyttää kehittymisensä toviksi. Vaan en ole oikein koskaan tykännyt olla tummat lasit päässä, etenkin kun silloin on hankalaa puhua toiselle ihmiselle. Pitää saada kunnon katsekontakti. 

Tosin jos itsekseen istuu portaalla, niin voisi sitä laseja käyttääkin. Jos ei ole monologilla kuuntelijaa juuri sillä hetkellä, niin sittenhän ei haittaa vaikka olisi vähän Blues Brothers -look. Mutta värit kylläkin vääristyvät. Niinpä en halunnut hakea aurinkolaseja autosta. Vaan pistin silmät aina välillä kiinni.

Rypyistä en senkään vuoksi jaksanut huolestua, kun olin aamun sumussa käynyt Hyvää hipiälle -kävelyllä padolla ja joella. Oli saanut naama kosteutta. Piti päästä katsomaan, ovatko joutsenet virtaavan veden liepeillä. Yhden pariskunnan näin. Odotin pikkuisen muitakin eläinhavaintoja, mutta tapasin vain oravan joka oli selvästikin kiireessä kadottanut jotain ja säntäili hysteerisesti rämettyneen metsätien poikki sinne tänne. Olisin halunnut häntä vähän jollakin tapaa rauhoitella, jos olisin osannut.

Mahtavia muodostelmia oli virtaava vesi tehnyt kivikkojäähänsä. Täällä kun säädellään vettä, niin nyt se oli selvästikin aika alhaalla. Jäämuodostelmien ja veden pinnan väliin oli jäänyt ilmava kerros ja se näytti jotenkin koomiseltakin paikka paikoin. Ja epätodelliselta.

Valokuvissa moiset muodostelmat eivät tietenkään näytä miltään. Pitää nähdä ne luonnossa.

Jotta näytti, että minäkin saisin jotain tällä reissulla aikaan, niin tuhersin aika kauan alakertaan kannetun puusohvan ympärillä. Se kun tuntui vaativan ympärilleen rimmaavaa uutta elämää. Kävin myöskin koko tyynyliinavaraston läpi, koska oli vaikea päättää, mikä kuosi vanhaan petiin sopisi parhaiten. Sinänsä kätevää hyödyntää olemassa olevat tekstiilit, niin voi sitten kivuttomammin vaihdella. Jos lähtisin erikseen sisustustyynyliinakauppaan ostoksille ja sitten sohvan äärellä muuttaisinkin mieleni, niin kyllä se olisi sekä ajan ja rahan haaskausta. 

Otettiin puusohvasta varmaan kymmenennen kerran mittoja, että tulisi hankittua siihen sopiva patja. Aina se kaupungissa mittatilausvaahtomuovien äärellä kumminkin unohtuu. Pitää muistaa hoitaa se. Nimittäin vakituisen ajattelurinkini pakkomielteisin osa on mahdollisimman monen lukupaikan järjestäminen mökille myrskysäitä varten. Mietin niitä alvariinsa. Että on sitten kodikasta itsellä ja kesävierailla jos sattuu pihamaalla olemaan puhuri.

Kyllä saa varmaan aikamoinen myrsky olla, että itse viltin alle kerälle maaseutuoloissa käpertyisin. Muka kirjan kanssa keskittymään. Se on vain erikoinen haavekuva mökillä olemisesta. Portaalla istuminen ja pihalla oleminen houkuttaa aina enemmän, säällä kuin säällä. Ehkä vielä muutun. Pitää hankkia tosi hyvä kirja.

Kun lämmitettiin saunaa, taivastelin ääneen sitä, että miksi keväällä näkyy vähemmän tähtiä kuin syksyllä. Mutta eihän se olekaan niin. Kun olin ottanut laskevasta auringosta sata valokuvaa, syönyt takkamakkaraa ja käynyt saunassa, niin johan oli tähtiä taivas turvoksissa. Vaikkei tullut edes pakkasta yöksi. Ihanaa. Minkähän takia niistä syksyisin aina puhutaan enemmän. Ehkä siksi, että koko kesä on menty melkein ilman? On sitten aina yhtä ihmeellistä kun yhtäkkiä ollaankin tähtien alla.

Jäin vielä miettimään sitä portailla istuskelun tenhoa. Että onkohan se sittenkin niin, että siihen tälläytymisen verukkeeksi riittää aina se, että on tavallaan menossa tai tulossa. Ikään kuin "ihan just" tekemässä jotakin. Jos rappusilla hengailevan ihmisen katsotaankin olevan esimerkiksi toimelias? Vaikkei liikkuisi tuntikausiin mihinkään, niin kuin itselleni usein lämpimillä säillä käy.

Vaan on minua lempeästi kiusattukin porrasasian takia. Että siinä se Ryötönperän Ruhtinatar taas suunnittelee.

Erikoinen ilmiö. Pitää oikein huolella nyt tulevan kevät- ja kesäkauden aikana tarkkailla portailla istumisen motiiveja ja tematiikkaa.