Joutilas mieli

Mökkinaapuri muisteli, että viime pääsiäisenä oli seitsemäntoista astetta lämmintä. Mutta se olikin lähempänä vappua kuin tänä vuonna. Silloin organisoitiin Ryötönperän rantaan oikein puolijulkinen kokko. Istuttiin iltaa kevyissä tuulitakeissa ja grillattiin. Nyt lauantaina järjestin vain pienen yksityisluontoisen pääsiäisvalkean rantajäälle. Sen verran tulta, että näkivät vastarannalla meikäläisten pääsiäistervehdyksen.

Eikä oikein ollut mitään isoa poltettavaakaan, kun ei ole vielä päässyt edes risusavottaan.

Varpaita paleli kumisaappaissa kun meni tovi nuotion sytyttämiseen. Untuvatakissa kumartelu oli jotenkin vaivalloista. Ihan michelinmiesolo. Kahina häiritsi rannan hiljaisuutta ja tulen orastavaan ritinään keskittymistä. Hintansa kaikella. Parempi kahina kuin palellus.

Olin panostanut kenkiä lukuunottamatta lämpimään pukeutumiseen, koska kyllä sitä jo näin pitkällä huhtikuussa pitää voida tarjeta rannassa. Oli niitäkin hetkiä välillä kun istuksin siellä itsekseni, kun muuta seuruetta alkoi jo paleltaa. Onneksi on mökillä myös vierasvarapilkkihaalarit. Ne mahtuvat melkein kaikille.

Yöllä pakkanen laski yli kymmeneen.

Lauantai oli kuitenkin pitkäperjantaita lämpöisempi ja tein inventaariota pihalla. Tai siis kuljin hankikantoisten metsänreunojen lisäksi talonvierustoja toivomassa jotain todellisia keväänmerkkejä. Niitä oli aika vähän, mutta ystävä puhelimessa lupasi että ensi viikolla lämpenee. Teki mieli alkaa jo pikkuisen haravoidakin, mutta olisi ollut ehkä hukkaan heitettyä hommaa se, kun ei sitä lumetonta kaistaletta ollut montaa kymmentä senttiä talon aurinkoisellakaan seinustalla.

Toisin sanoen, oli harvinaislaatuisen joutilas mökkireissu, kun en ollut kehittänyt mitään projektia sisälle ja ulkona varsinkin perjantaina oli liian kylmä, että siellä olisi voinut oleilla. Niinpä tuli syötyä aika pitkän kaavan mukaan ja jopa keitettyä jälkiruokakahvit jotain tehdäksemme. Maisteltiin joulupukin tuomaa konjakkia, eikä se ollutkaan niin pahaa kuin muistin.

Oikeastaan siinä sisällä tuulensuojassa tunnelmoinnissa oli se hyöty, että tuli käytettyä pölyttyneitä kahvikuppeja. Nättejä ovat, vaan aamukahviin liian pieniä. Pitää muistaa jatkossakin viljellä jälkiruokakahvia.

Siinä joutessa tutkittiin muutakin baarihyllyyn jäänyttä valikoimaa ja tuli todettua, että esim. kermalikööri ei ole meikäläistä varten. Olenkohan tyttö ollenkaan, kun kaikkien naispuolistenhan kuuluu tykätä Baileysista. Mielestäni siitä jää ikävä kelmu koko suuhun. 

Tuli ihan ikävä limoncelloa.

Kun yllätysystävä kaupungista kolisteli terassilla saapuessaan iltajunalta, niin tunnelma koheni samantien. Ei että siinä olisi muuta vikaa alunperinkään ollut, kuin ettei meinanttu keksiä tekemistä. Oli ruskeat liemet analysoitu ja aika puhua jo jostain muusta. Vaan eikös se ole kansanperinnettä, että pitää sen pääsiäisperjantain vähän pitkältä tuntuakin. Tanssikielto ja kaikki.

Silläpä lauantain reipashenkinen ulkoilumeininki olikin ihan tervetullutta. Yritin vongata grillausta.

Mutta se mitä saatiin, oli kaasusysteemillä paistetut muurinpohjaletut pihalla. Voi että! Siitä tiesi, että kyllä me keväässä jo eletään, sanoi ilmanherra luontoäidin kaveri vaikka mitä. Kuu letuista letkeään kesäiltaan. Voisin alkaa kehitellä uusia sananparsia.

Kuu varpaanjäljistä varmaan lämpöön. Nimittäin siitäkin huomaa, ettei enää ole talvi, että rantasaunominen ei tunnu extremeltä. Ei ole kiire pukea heti eikä tukka jäädy löylyn jälkeen tönköksi. Puu tuntuu lämpimältä paljaiden varpaiden alla. Voi hengailla pyyhe päällä, vaikka olisikin pikkuisen takatalvi.

Kohta voi läpsytelllä pitkin pihoja jo ilman kenkiä. Kyllä on kiva tieto se.

Kuu pyykkinarukuivatuksesta pyhään juhannukseen. No, ehkä vähän enemmän. Mutta  kesähenkeä tuli terassille pyyhkeen ripustamisesta, kun oli lopulta niin leppoisaa. Tuuli tyyntyi, kuulin telkkää kaukaa, vaikka kyllä vasta sunnuntaiaamun kävelyllä opin mikä lintu äänensä kanssa oli se.

Joella oli nimittäin useita herkkähipiäisiä telkkäpariskuntia, jotka suhtautuivat jotenkin dramaattisesti meihin ohikulkijoihin. Kovalla metakalla vaihtoivat paikkaa vähän matkan päähän. Sitten oli niitäkin, jota ottivat rennomin ja tyynesti vain lipuivat kimpassa sivummalle. Ihan kuin me kävelijät oltaisiin oltu muka joku uhka. 

Vaan eipä kai ole keväällä haitaksikaan se, että luontokappaleet ovat vähän varuillaan. Ihan ymmärrettävää, että säpsähtelee ja on säikky olo, jos unohtuu pitkäksi aikaa nauttimaan aamuauringoista, sulavasta vedestä ja tuulesta joka ei enää olekaan pureva. Yhtäkkiä jos joku sen kaiken havainnoinnin kun keskeyttää, niin pelästyyhän sitä. 

Voi tulvahtaa tyhjentyneeseen mieleen vaikka mitä ajatuksia, epäuskoisia kysymyksiä siitä, että pysyyhän kevät nyt todellakin täällä, vaikka ei koko ajan ehtisikään sen merkkejä tarkastella.