Kesävieraita ja ilvestä odotellessa

Mennyt viikonloppu mökillä tuntuu kaukaiselta, kun havahtuu takatalviseen maanantaiaamuun kaupungissa. Eilen Ryötönperälle jäi auvoisa auringonpaiste, mutta pakko se vaan oli pakata Helmikaara ja lähteä ajelemaan takaisin. Onneksi oli sukua eli seuraa autossa, niin meni matka joutuisasti.

Jos olisin voinut jäädä maalle, niin olisin kantanut aurinkoon tuolit ja pöydät ja suunnitellut tulevan kesäkauden juttuja. 

Ehdin minä tällä reissulla kyllä suunnitellakin, kun karautin mökille jo torstaina. Oli koko iltapäivä ja ilta aikaa itsekseen pohdiskella. Perjantaiaamuksi olin tilannut Piirinuohoojan ja sukuakin oli sitten tosiaan tulossa junilla illemmalla. Kiva oli kun sain vieraita.

Oikein odotan taas sitäkin, kun kesän tullen kaveritkin kaipaavat maalle ja päästään porukalla nauttimaan valkeista öistä ja grillailun hössötyksestä. Olen haaveillut vähän, että raahaan liiteriin unohtuneen vanhan hetekankin johonkin aitiopaikalle Ryötönperän pihamaalle. Vähän niin kuin koristeeksi, mutta samalla ehkä käyttöönkin vaikka puun alle. Hyvän varjoisan päivänokospaikan voi saada siitä.

Olen minä nähnyt naistenlehdissä kuvia siitä, että on näillä hetekoilla monenkin kesäkodin pihaa somistettu. Kai niissä on sitä romuromantiikkaa. Pitääkin ihan tutkia sitten, onko se muka oikeasti käyttökelvoton ruosteensa takia, vai voisiko siitä saada vielä ihan oikean pedin. Sisälle vaikka. Vähänkö olisi tyylikäs.

Aitassa oli kaikki hyvin. Ei tarvitse kuin lakasta ja laittaa lakanat, niin sinnekin voi kesävieraat taas tulla. Vaan on siellä nukuttu talvellakin joskus, ihmeen hyvin lämpiää irtopattereilla. Muutenkin kätevä tuo aitta, kun voi tarjota vieraille sen avulla myös omaa rauhaa.

On ollut vähän painetta tehdä aitasta varastoa, mutta en suostu siihen, en. Itsekin tekisi mieli nukkua siellä, ja olenkin ehdottanut kotiväelle, että joskus voisi huvikseen yöpyä aitassa. Parhaat unet saa siellä, mistähän senkin mahtava ilmanlaatu johtuu.

Iglusta oli tullut vähän laavumainen, kun sen rannanpuoleinen seinä oli saanut isoja reikiä. Saa nähdä tuleeko siitä oivallinen nuotionurkkaus vaikka pääsiäiseksi. Nyt en kyllä uskaltanut mennä edes sen sisälle, kun oli ehkä pienoinen romahduksen vaara, jos olisin kömpelyyksissäni törmäillyt seiniin. 

Työnsin vain kameraa oviaukosta sisälle, että sain muistoksi kuvia. Voin veikata, että iglu jos toinenkin ilmaantuu tontille myös ensi talvena. Hauskuutta on irronnut siitä. Ajatella, jos meikäläisen lumimajasta on puhuttu kylilläkin. Voi olla. Onhan pihassa käynyt lumiauramies ja nähnyt komean pytingin mökin kupeessa.

Vaan onpa ihanaa, kun on pääsiäisloma edessä. Nyt on sen verran isoja asioita tässä vielä ennen sitä, että kiirastorstain vapauttava ilta taitaa tulla meikäläiselle vähän melkein yllätyksenä. Siihen ei ole enää montaa päivää.

 

Todellinen puutarhatyökevätkin taitaa vielä antaa odottaa itseään. Toisaalta on ihana tietää, että se on vielä edessä. Koskaan ei ole tulematta jäänyt, vaikka olin minä haaveillut jo nyt pusikoiden ja haavikon raivaamisesta ja elämän siirtämisestä mökistä kokonaan ulos.

Ihme homma oli se, että Piirinuohoojan käynnin jälkeen illalla takka savutti enemmän kuin koskaan. Melkein soitin uudelleen Piirinuohoojalle ja olisin kysellyt, että mistäs nyt kiikastaa. Vaan sukulainen tiesi kertoa, että heillä on maalla ollut sama juttu. Että täysin epäloogisesti hormien putsauksen jälkeen ei tulipesä sytykään eikä vedä.

Pitää vielä ronklata niitä kiertopeltejä, vai mitä ne ovat, ja tutkia asiaa. Lauantai-ilta meni kokonaisuudessaan rannassa, joten toista kertaa en päärakennukseen takkatulta yrittänyt Piirinuohoojan käynnin jälkeen virittää.

Saunalla nimittäin hän poikkeaa vasta sitten, kun aletaan remontoida. Tulee konsultoimaan kun vaihdetaan kiukaan paikkaa ja saunakamariin vähän toisenlainen takka nykyisen tilalle.

Kevään vaihteleva - suorastaan oikutteleva - sää antaa kyllä takatalvien lisäksi monta ihmetyksen aihetta lieveilmiöineen. Eilen aamulla tutkittiin sukulaisen kanssa vesisaaviin jäätyneitä ihmeellisiä muotoja. Sukulaisessa kun on vähän kuvanveistäjän vikaa, niin taiteellisessakin mielessä tämä yöllä jäätynyt erikoisuus herätti ajatuksia.

Sen lisäksi pällisteltiin eläinten jälkiä ja toivottiin, että ilves olisi oppinut lavastamaan polkunsa jäniksen jälkien näköiseksi. Kun oli todella isot käpälän painaumat pihassa, mutta ne menivät kuitenkin pupujussimaisen loikkivasti. Joten ehkä en vieläkään ole saanut Ryötönperälle omaa ilvestä, vaikka sitä olen kovasti toivonut.