Monta kuukautta tätä!

Lähtökohtaisesti minulla ei ole mitään etanoita vastaan. Varsinkaan niitä, joilla on nätti kotilo ja sääsarvet. Vaan en tykkää, jos natustavat Puutarhanurkan kasveja. Toisaalta, en kyllä ole huomannut vielä suurta haittaa ja olenkin miettinyt että toteutanko sen kalja-ansan vaiko en. Julmalta tuntuisi. Upottaisin purkin maahan, lorottaisin siihen olutta ja antaisin etanoille viehkeän vapputunnelmaisen huppelilopun. En ole tuota vielä koskaan kokeillut. Vaan joka vuosi sitä mietin.

Kuulostaa kuitenkin lempeämmältä kuin esimerkiksi kananmunankuorien sirottelu puutarhaan. Niihin etanaiset sitten raapisivat itseään ja loukkaantuneina häipyisivät. En sitä raaskii ainakaan heille aiheuttaa.

Sitäpaitsi kai linnut syövät etanoita? Onpa ainakin ruokaa. Jätin myös yhden lehtikasan alppiruusun taakse, että riittää mustarastaalla pengottavaa. On niin kodikas se rapina kun hän siellä heittelee lehtiä yltympäriinsä. Matoja löytyy varmasti ja on mustarastaan läsnäolo pihapiirissä taattu.

Sen laulu kun yhdistyy ilta- ja aamuhämäriin, niin eipä sitä ihminen paljon muuta tarvitse. Onhan siitäkin jo ollut puhetta.

Mahtavaa, kun voi taas nukkua yönsä ikkunat auki. Ajatella, monta kuukautta nyt tätä. Jos vaikka herää yöllä pahaan uneen, niin ei ahdista niin paljon kun tietää raittiin ilman virtailevan kroppaan ja mieleen. Yöt ovat tärkeitä sielunhoidollisestikin.

Enkä lakkaa ihmettelemästä sitä jännää keveyttä, joka lähestyvän kesän merkkinä on vielä aika myöhäisenkin illan valossa. Luin maaseutulehden aurinkoallakasta, että mökkiseudulla pimeä alkaa vasta lähemmäs yhtätoista illalla ja päättyy jo neljän maissa aamulla. Kyllä siitä on synkkyys kaukana, melkein pitäisi lyhentää omiakin yöunia että ehtisi tunnelmoida kaiken tämän hämäryyden äärellä. 

Toisaalta katkoksia öihin tulee ihan luonnostaan, kun kissat käyvät välillä ilmoittamassa että hei oletko huomannut, on muuten kevät. Sitä tullaan tassuttelemaan, kehräilemään ja äärimmäisessä tilanteessa myös maukumaan nukkuvan ihmisen päälle. Olen vähän typerän hellämielinen ja suostun käymään saman keskustelun joka yö, niin niin no niinpä onkin kiva yö, rapsuti rapsuti, käypäs nyt nukkumaan kumminkin tai mene ikkunalle vaan katselemaan. Minä en vielä nouse kaveriksi.

Päiväsaikaan meillä kilpaillaan ikkunavuoroista. Kumma, että pitää päästä aina samalle ikkunalle, vaikka niitä olisi auki useampiakin. Varmaan ajattelevat, että kaveri näkee jotain ainutlaatuista ja on pakko päästä jakamaan sama näky.

Nenä tungetaan ikkunanrakoon kun tulee niitä haisuja ulkoa. Välillä kyllä vähän säälittää ja tekisi mieli päästää kissat vapaaksi ulkoilemaan. Mutta sitä huolen määrää ei kestäisi kukaan, että missä nyt ovat retkillään, onko joku napannut lemmikkini luokseen tai tehnyt pahaa. Eihän auto ole ajanut päälle tai koira raadellut. Tai ajattele, jos vaikka eksyisi. Mikä hätä olisi, jos ei enää löytäisi kotiin.

Meillä ulkoillaan vain valjaissa tai luvatta.

Silläpä yritän tolkuttaa itselleni sitä yhden koulukunnan mantraa, että kissa ei kuulu Suomen luontoon. Mielestäni vähän kyllä kuuluu pientaloalueille ja mökeille ja tunnen syyllisyyttä kun omat kattini kateellisena seuraavat naapurin Sulon ulkoilua. Sulo myöskin joskus öisin päivystää meidän portaalla kun siihen on istumiseni jäljiltä jäänyt alusta sopivasti. Siinä tassut lämpenevät mukavasti ja voi ottaa nokosetkin.

Kyllä meidänkin kissat ovat joskus luikahtaneet reissuilleen ja aina ovat palanneet. Paras tapa saada heidät nopeasti kotiin on mennä avaamaan säilyketölkki pihalle. Sen verran ovat luonnontilasta vieraantuneet, että aina kelpaa valmisruoka.

Eivät ole vielä ymmärtäneet opetella ronklaamaan ikkunan hataria hakasia auki, sen verran puuttuu meikäläisen kissaeläimiltä nokkeluutta ja ongelmanratkaisukykyä. Hyvä niin, helpompi on elää pikkuisen yksinkertaisten luontokappaleiden kanssa. Vaikeaa olisi, jos aina pitäisi olla askeleen edellä.

Villillä vauhdilla etenee kukkasten kasvu nyt pihamaalla. Se nyt ei ole kenellekään epäselvää, aina sitäkin pitää toistella. Ihan kohta alkaa taas kevätvuohenjuuri puskea kukkavartta ja ennen toukokuun loppua puutarhassa on niitä keltaisia kukkakohtia kolme. Hyvä on nyt, kun on yövuoropainotteinen kausi työmaalla meneillään, niin ehtii päiväsaikaan seurata pihan muutoksia. 

Meinattiin, että vietetään vappu kotipihalla. Mies lupasi lähteä huomenna kanssani puutarhakauppaan sillä varjolla, että hankitaan samalla reissulla uusi grilli. Kun ovat kaikki pihakeittiövälineet kulkeutuneet vähitellen mökille. Niin surffasi antaumuksella grillisivuilla armas puolisoni, hekumoi kaikenlaisen tekniikan äärellä. Minä olen kumminkin perinteisen hiiligrillin kannalla ja pidän pääni.

Opiskelin kevään kunniaksi parsarisoton teon. Kun tähän mennessä olen bravuuroinut vain sienirisoton ja joskus sahramirisotonkin kanssa. Niistä on jotenkin tullut nimenomaan minun tehtäviäni, vaikka yleensä hommani keittiössä on vain siivous. No, onhan se hienoa että olen saanut risotoistani glooriaa.

Niiden valmistuksessa on oma kiva harmoniansa, kun ensi vaiheen valkoviinissä haudutuksesta nousee se taivaallinen tuoksu. On ruoanlaitossa seurustelutyyppistä ohjelmaa, kun kaveri on mukana kyökissä. Kun hissukseen muhittaa risottoa kasvisliemessä ainakin yli puoli tuntia, niin samalla voi naukkailla valkoviiniä itsekin ja rupatella.

Eilen mietittiin siinä, että mitähän vappuna syötäisiin. Juuri kun olin ajatellut, että pitkään aikaan ei tarvitse ainakaan minun ruokaa ristottoni ansiosta laittaa, niin mies tilasikin perunasalaatin. Täytyy pyöräyttää se heti aamusella huomenissa, niin pääsee pihalle.

Teen ehkä isohkon annoksen, jos sattuu että tuleekin vappuvieraita. Mukavahan se olisi, jos saisin ystävillekin esitellä Puutarhanurkan kevättä ja mies uutta hiiligrilliänsä.