Muuten vaatimattomat

Nyt on paljon asiaa. Vain kärsivälliset jaksavat lukea loppuun.

Laskeskelin, että kesän tulo on mökillä noin viikon pääkaupunkia jäljessä. Se tekee vuodenajan seuraamisesta kätevää, kun voi tavallaan pariin kertaan ihastua samoihin ilmiöihin. Jokaisena päivänä on vähän erinäköistä, koko ajan tapahtuu.

Jotain tapahtuu minussakin. Ihan on sisimmästä herännyt riuska työnainen. Helatorstaina kun saavuin mökille, aloin heti kaivaa maata. Täysin epätyypillistä toimintaa ensimmäisenä mökki-iltana. Yleensä se kuluu rannassa istumiseen. Ajatella jos maankaivuusta ja juurakoiden reuhtomisesta tuleekin uusi Ryötönperälle saapumisen rituaali.

Olisi rämettyneet marjapusikot pian siivottu ja japanialaiseksi kivipuutarhaksi nimetty louhikko kaivettu parinkymmenen vuoden risukerrostuman alta esille. Ne hommat jäivät kumminkin ensi kerralle, kun tällä reissulla oli agendalla kukkapenkkien rakentaminen mökin edustusseinustoille.

Näytän niistä kuvia sitten, jos alkaa jotain kasvaa. Laventelipenkkiin toin tosin kaksi valmista yksilöä ja ensi kerralla lisää. Kamalan hitaasti kasvavat itsekylvetyt taimet, en malta odottaa. Ulkonäön perusteella valitsin muutamia yrttisiemeniä toiseen penkkiin. Saas nähdä, mitä tuumaavat kurkkuyrtti, iisoppi ja kangasajuruoho kun jätin ne nyt arkipäiviksi keskenään itämään.

Ehkä soitan keskiviikkona naapurille ja pyydän, että käy kastelemassa. Ehkä jo aiemminkin. Kun palkkatyö häiritsee maanviljelystoimintaa, on hyvä kun on suhteet kunnossa naapuriin.

Yrttisiemenpusseissa luki kyllä että kasvit ovat "muuten vaatimattomia". Vähän niin kuin minäkin, hehe. Kyllä sekin vähän valintaani vaikutti, värien lisäksi. Jos ne yhtäkkiä alkavatkin kasvaa, niin tässähän joutuu opiskelemaan mausteasioitakin. Ei ole minkään valtakunnan käsitystä, mihin soppaan tökkään iisoppia. Toisaalta, en minä kyllä laventelejanikaan aio syödä. Koristeena saavat olla.

Vailla suunnitelmaa olin hairahtunut ostamaan myös ison olkikukan siemeniä. Mitähän järkeä siinäkin oli. Varmaan oli välkähtänyt mielessä, että se olisi mukava lisä mökkitiluksen niitylle. Kyllä sinne kannattaisi viljellä varmaan ennemmin monivuotisia kasveja. Nyt on olkikukalle kynnetty oma penkki kaivon lähelle, akileijojen niitun viereen. (Itse ovat akileijat kyseisen paikan valinneet, en ole vaikuttanut.) Lisäsin siihen silmäniloksi kaksi lupiinin juurakkoa metsänreunasta. Ovat jotenkin niin ankeita pelkät multaiset penkit. 

Kaikkihan eivät lupiineista perusta. Minä tykkään, saavat levitä lisää jos innostuvat.

Jos olkikukka alkaa kasvaa, pitää levittää sanaa kuivakukkien ystäville. Minusta ne ovat pölynkerääjiä. Vaikka ei meikäläisen huushollissa pieni lisäpöly kyllä missään erottuisi. Ihan on retuperällä siivoukset.

Mies tuli perjantaina junalla perässä ja oli muuten mahtavaa esitellä kätteni jälkiä! Olin kippaillut kamalan monta kuormallista juurakkoa ja muuta sälää viimeksi kaivetun pottumaan kupeessa kytevään kompostiin. Ei ole vielä alkanut höyrytä, vaikka ystävä povasi sen ilmiön olevan vain ajan kysymys. Jännä sitten kesäillassa sitäkin ihmetellä.

Sai siinä talven aikana lössähtäneet lihat itseensä tervettä kipua, kun tuli askaroitua kukkakuoppia. Noin viidentoista vuoden aikana penkit olivat muuttuneet ihan joutomaaksi, sai oikein repiä ja raastaa. Vipusysteemillä kammeta lapsen pään kokoisia kiviä. Tulikohan kaivettua jotenkin turhan syvältä, kävi mielessä.

Jätin vähän nokkosta kasvamaan. Jos vaikka tehdään niistä ruokaa. Lettuja, tai nokkosravioleja. Nam. Pitää itsekin opetella se ryöppääminen, kun tähän asti sen on hoitanut mies taikka kesävieraat.

Yritin esitellä miehelle myös uusimman ystäväni, liiterin ns. navettahuoneeseen pesineen haarapääskyn. Jestas, miten säikähdettiin toisiamme ensikohtaamisella, kun pahaa aavistamattomana menin sinne etsimään kastelukannun sihtiä. Siinä sohi lintu vahingossa ihmisen päätä siivillä ja ihminen mölisi kuin lehmä. Mutta sitten rauhoituttiin. Ja seuraavilla kerroilla kun menin sinne, niin ilmoitin olevani tulossa. Ihan nätisti meni. Tunnen itseni Suureksi lintukuiskaajaksi.

Mutta annas olla, kun vein puolison pesää katsomaan, niin pääskyparka sai ihan hepulin. Äkkiä piti ihmisten poistua paikalta. Taitaa olla niin, ettei navettaan ole muutamaan viikkoon muilla asiaa, paitsi ehkä ihan vähän minulla. Meillä ehkä synkkaa. Tai sitten vain luulen. Toinen siellä pelosta jäykkänä.

En löytänyt sitä kastelukannun sihtiosaa, kun en kehdannut pääskyn takia kamalasti mellastaa ja tonkia paikkoja. Mies haki lauantaina sellaisen rautakaupasta. Olin ihan varma, että puutarhurit pakotetaan kuluttamaan ja ostamaan kokonaan uusi kannu sihteineen. Mutta iloinen yllätys, irtosihtejä löytyy, 2,20 maksavat.

Niityn reunassa vanhat ruusut olivat ihan rämettyneet. Niiden hoitamisesta tuli vähän surumielistä, kun olin aamulla saanut suruviestin. Lapsuudenystävien isä on menehtynyt sairauteensa. Kyllä osasin sitä odottaa, vaan aina sellainen tuo muistot mieleen. Oli hän aika tyyppi. Jaksoi värkätä roskiksesta löytämistämme lastenrattaista meille tytöille mäkiautoja, kärsivällisesti. Vei pulkkamäkiin ja kuunteli bändejämme. Nyt on minun vuoroni lohduttaa, ja se tuntuu hyvältä.

Sanoja ja ymmärrystä löytyy. Olisin vienyt ruokaakin, jos olisin ollut lähempänä. Sellainen tapa saisi levitä amerikkalaisista tv-sarjoista tänne meillekin. Makaroonia ja juustoa surutaloon.

Rapistuneiden ruusupuskien yksikkö nimettiin suorastaan ruusutarhaksi, kun se kuulostaa niin kauniilta. Nyt se varmaan tulee aina muistuttamaan haikealla tavalla elämän katoavaisuudesta, ja mikä olisikaan ruusutarhalle parempi tehtävä. Ei mikään. Paitsi kukkiminen juhannuksena.

Tuli koettua kaikki säät. Sade, tuuli, ukkonen, rakeet ja aurinko. Poltin nenän taas. Varma kesän merkki. Eilen kun illaksi tyyntyi, oli sellainen olo että ensimmäistä kertaa äimistelee pienen järvenselän äärellä. Siis suorastaan neitseellinen.

Saunan jälkeen aurinko laski. Tietenkin. Joutsen lensi matalalla järven päällä ja ihmeteltiin kuikkien sukelluskestävyyttä. Joku oli kaikessa hiljaisuudessa soudellut onkimaan ja pikkukaloilla oli asiaa pinnassa viilettäville vesimittareille. Maltoinkohan olla yhtään hetkeä hiljaa. Jos on seuraa, pitää ihmetellä ääneen, ja se voi puolisosta olla joskus ärsyttävääkin. Vaan eipä ole valittanut.

Kesän tietää tulleen, kun yöt muuttuvat valkoisiksi ja sumu leviää rannoilta järven päälle. Yritin vongata miestä jäämään kanssani odottamaan sitä utuilmiötä, mutta kylmähän sille tuli. Ehdotin, että pukee enemmän päällensä, mutta hänen mielestään oli jo aika luopua päivän ulkoilusta.

Kuva ei tässä tapauksessa kerro niitä tuhatta sanaa, joilla voisin huokailla loputtomiin sumun ääressä. Mutta siellä se lymysi, rannan pusikoissa. Vain alkaakseen kohta kurottua pitkin vettä.

Kerrattiin vielä takkatulen ääressä päivän saldo. Ja vaikka kuinka aina kaupungissa päätetään, että mökillä sitten suunnitellaan ihan tarkkaan rantasaunaremontin aikataulu ja materiaalihankinnat, että siihen menisi mahdollisimman vähän energiaa sitten kun aika on. Että sauna olisi mahdollisimman vähän pois käytöstä.

Niin ei saatu sitä taaskaan paperille, on listat tekemättä ja almanakkaan merkinnät laittamatta. Sen verran puhuttiin, että jos ei kuitenkaan vielä ennen juhannusta aloitettaisi. Että pääsee mittumaarina löylyihin.