Korkeaa tekniikkaa ja pysähdyksiä

Kun elää useamman viikon sillä tavalla, ettei oikein ole vapaata aikaa, niin eipä kyllä ole aikaa murehtia sitäkään että kesä kasvaa ja meikäläinen se vaan saa tehdä havaintojaan sisältä käsin. Vielä viikko näin. Huh. Autuaita ovat jo kesälaitumille päässeet, sanon minä. Vaan tiedän kyllä niitäkin, joilla ei ole lomaa ollenkaan. Joten parempi on ruikuttaa vaan ihan hissukseen. Mieluummin ei ollenkaan.

Viikon päästä on jo hyvinkin tiedossa, kasvaako Ryötönperän uudella pottumaalla lähinnä horsmaa. Sitten on kyllä aikaa kitkeäkin, ei jää toteamisen asteelle.

Kaiken keskellä on ollut kummallisia teknisiä ongelmia. Hiustenkuivaaja olikin yhtäkkiä rikki. Pamautti talosta yhden sähkövaihteen ja niin pysähtyi lämminvesivaraajan ja eteisen valojen toiminta. Puolet keittolevyistä onneksi suostuivat lämpenemään, niin sain sentään aamukahvia. 

Ennen yövuoroa piti käydä niin ajoissa suihkussa, että tukka kuivui itsestään. Vähän sekin stressasi, mutta toisaalta olin tyytyväinen ettei hiustenkuivaajaepisodissa tullut ihmisvahinkoja. Töpselin viereinen seinäosa vain mustui vähän ja sähkömiehille kokonaisvahingon korvaaminen oli pikkujuttu.

Kyllä arvostan ammattilaisia, joihin voi turvata.

No sitten tuli klassinen nestevahinko. Hölskyi tietokoneen päälle. Ja mokkulan. Olen kehittänyt niihin riippuvuuden, niin se melkein hermostutti enemmän kuin hiustenkuivaaja. Jonka hankkiminen on muutenkin helpompaa kuin hienomman tekniikan. Vaikka kävi sekin kätevästi. On nyt uudet pelit ja vehkeet, ja kotivakuutuskin tulee vastaan.

Nyt sitten ottaa nuppiin kaikki päivitykset ja muut. Minä luulin, että voin vaan alkaa käyttää laitteita entiseen malliin ja niin sen kai piti ollakin. Vaan on sitä hienosäätöä opiskeltavana. En minä ymmärrä, mitä tarkoittaa verkkoon rekisteröityminen, esimerkiksi. Niin se kone vaan käskee, ja jouduin turvautumaan miehen mokkulaan että pääsen muun muassa lukemaan edes muiden puutarhakuulumisia. Mistä minä nyt sellaisen rekisteröitymisjutunkin selvitän kun olen muutenkin koko ajan töissä tai jossain tärkeissä juoksuissa.

Pitää ihan tehdä kasvojumppaa, kun alkaa olla kireyttä leukapielissä. Etuhampaat kuultaa kohta kokonaan läpi, kun tulee kiristeltyä.

Oheinen päänraapimiskuva on Apulaisen kanssa lavastettu kun tuli niin hieno valo, mutta ei tässä hiusten nyhtäminen enää kaukana ole. Kohta pitää alkaa tehdä listoja, että pysyy ajatukset kasassa.

Ja on siinä tietokoneasiassa sellainen ilonaihe sentään, että kovalevy säästyi. Toisaalta olisi voinut olla vapauttavaa, kun vanhat murheelliset päiväkirjakirjoitukset olisivat vaan kadonneet. Ilman niitä aika pääsisi paljon tehokkaammin kultaamaan muistoja. Vaikkei niissä varsinaisesti mitään vikaa vähän synkkinäkään ole.

Kiireen keskellä - tai siis korvien välissähän se niin sanottu hektisyys vain on, niin koitan tolkuttaa - olen päässyt kyllä pysähtymäänkin. Ystäväperheen surujuhlassa ja pikkuisen siskonpojan nimikekkereissä. On aika osuvaa, että sattuivat peräkkäisiin päiviin. Sain itsekin oikein kunnon muistutuksen siitä, että on kuitenkin olemassa jotain isompaa ja tärkeämpää kuin meikäläisen liian hienot ja mutkikkaat mokkula-asiat.

Ei ole aina oma napa kuitenkaan se keskipiste, kun tulee kutsutuksi läheisten merkkipäiville.

Vaan kyllä minä eilen aika pollevana patsastelin pikkujampan nimijuhlassa, kun kerran pääsin kummiksi. Ei jäänyt moster-Saaran ylpeily kenellekään epäselväksi. Taisin vähän omia sitä lasta ja yritin kaikille viestittää, että hän on mahtanut periä meikäläisen säkenöivän viisauden (heh), eteerisyyden ja huumorintajun, kun oli koko monen tunnin juhlan aivan vain rauhallinen ja tarkkaileva.

Koska juhla oli niin sanotusti pakanallinen rituaali, niin varsinainen kaste hoidettiin meidän kummien toimesta hauskalla tavalla. Maljaan oli haettu merivettä, kun kerran lähellä rantaa asuu tämä pieni perhe ja tuoreen isän lapsuusseutuakin on se. Veteen muutama havu Jampan äidin kotikylältä. Niin oli ikään kuin molempien juuret siinä vedessä.

Ei ollut meidän keksintöämme tosin se, vaan itse isän ja äidin.

Kummisedän kanssa juhlavieraiden ihmetykseksi vedettiin lapselta mahtipontisesti sukat jalasta ja dipattiin varpaat veteen. Samalla toivotettiin tervetulleeksi sukuihin ja ystäväpiireihin. Jouduin lunttaamaan lapusta, että tuli kaikki suvut sanottua oikein.

Jamppa kuunteli - tuli ihan mieleen pieni nuuskamuikkunen - todella tarkkaan kun isoisoisä soitti huuliharpulla juhlafanfaarin. Pieni kurttu nuoren miehen otsalla ja keskittynyt ilme kertoi, että kyllä hän taisi ymmärtää että jotain merkillistä ja merkittävää tässä nyt tapahtuu.

Harvoin on ollut niin hyvä mieli, kuin näissä juhlissa. Melkein tekee mieli sortua ylisanoihin ja kertoa, että rakkaus oli kaikinpuolin käsinkosketeltavaa.

Kun olen iltaisin palannut kotiin, olen kyllä ehtinyt ihailla taivasta ja haistella kotiraitin sireenejä. Olen pakottanut miehen kanssani pihaportaille puimaan päivän saldoa vielä hetkeksi, höpöttänyt hänet varmaan uuvuksiin vaikka lintujen lauluahan sitä pitäisi kesäillassa kuunnella.

Pikkuisen hämärässä ei pistä silmään sekään, että naapuri on jo ajanut nurmikon. Meidän puoli rehottaa heinikkona taas. Joka vuosi sama juttu. Katsokaas kun unohdin moottorittoman leikkurimme talveksi ulos. On tylsät terät, ei edes viitsi alkaa kokeilla sitä polvenkorkuiseen ruohoon. Taittuu vaan ja lakoaa. Kyllä pitää ihmisen olla huolimaton ja tyhmä. Kertakaikkiaan.

Yövuoroissa kuuntelen hiljaista kaupunkia - jos ehdin - ja olen miettinyt eivätkö lokit nuku ollenkaan. Kaduilla raikaa heidän asioimisensa aika merellisellä tavalla, ei siis ole rumaa raakuntaa vaan ihan tunnelmallista. Kyllä siinä mielessä on työnteollakin vielä tähänkin vuodenaikaan paikkansa.

Siellä ystäväperheen surujuhlassa oli tietenkin aika ja paikka hiljentyä. Hyvää sekin teki. Itse kirkkorakennus oli aika hienokin sitäpaitsi. Tuntui niin kuin olisi ollut ulkona vaikka oli sisällä. Iso homma on ollut kasata rakennus 350 000 tiilestä, kun ne oli vieläpä käsitelty vanhan näköiseksi ensin. 

Ennen sitä tietoa olinkin ehtinyt jo miettiä, että mistä niin paljon kolhiintuneita tiiliä löytyy ja että itsekin voisin tarvita muutaman mökille.

Monenlaista muutakin ajatusta siinä ehti mieleen tulla, mutta tykkäsin että kirjavissa mielentiloissa siellä vierailevaa seurakuntaa muistutettiin ihan reilusti ja suoraan, että turhan hötkyilyn voisi jättää. Niin minä sen viestin seinässä halusin tällä kerralla tulkita, kun olen vähän kireänä kulkenut näitä päiviä.