perjantai 10. elokuuta 2012

Saunakamari





Onneksi Maisa-koira tuli emäntänsä kanssa morjenstamaan minua Ryötönperälle, kun jäin sinne vuorokaudeksi yksin rakennusiivoamaan ja ihmettelmään kesän aikana syntyneitä kättemme jälkiä. Oli mahtavaa kun sai esitellä kaikkea. Maisakin kolusi rantasaunan alla ja toi sieltä lahjaksi styroksin palasen. Noutaja kun on, vaikka vielä hyvin nuori sellainen.

Nyt olen jo palannut kaupunkiin ja on epätodellinen olo kun mieli on vielä maalla. Kyllä palkkatyö varmaan viimeistään palauttaa tähän arkisempaan todellisuuteen, jossa ei kyllä ole mitään vikaa. Kaikille pitää vaan esitellä kuvia mökiltä, niitäkin yksin yöllä otettuja suhruisia taidekuvia saunakamarista, koska en saa itse niistä tarpeekseni. En ehtinyt riittävän kauan tunnelmoida itse tilassa ennen kotiinpaluuta.

Jotenkin saatiin niin paljon aikaiseksi, etteivät ajatuksetkaan ole pysyneet perässä. Tunneskaalakin on ollut aika laaja, vaikkei siihen oikein mitään negatiivista ole mahtunut. Paitsi ehkä vähän huolensekaista epätoivoa kaaosvaiheissa, että mitähän tästä oikein tulee. Meillä on näköjään vähän sellainen toiminnan filosofia, että pikkuisen huolimattomasti tehdään välisiivouksia ja suojauksia, niin senhän sitten eri työvaiheissa edestään löysi. Kamalan sotkun, ennen kuin pääsi esimerkiksi maalamaan.

Ennen:



Jälkeen:

Vanhan tiiliseinän rappaaminen onnistui sekin mieheltä ihan tuosta noin vaan, kun oli aiemmin saanut kunnon ohjeet ammattitaitoiselta ystävältä. Saunaa yksikseni lämmittäessäni istuin ja vaan tuijotin raplingin hiljaista kuivumista ja kuvittelin onnessani, miltä se näyttää valkoiseksi kalkittuna ja uuden takkasydämen kanssa. Uusi kamina odottaa nyt vielä liiterissä, kunnes ensi kerralla se nostetaan paikoilleen. 

Minä viihdyin saunakamarissa todella hyvin ilman sitäkin, muutankohan sinne kokonaan asumaan sitten kun takkakin on paikoillaan ja seiniä täydennetty vähän taiteella. 

Omia asetelmiani en lakannut ihastelemasta niitäkään ja toisaalta mietin, tuliko vähän liian sommiteltua. Mutta senhän tilanteen voi sitten helposti korjata, jos alkaa pistää silmään. Ja eiköhän sitä romua kerry  koristeiden keskelle sitten ihan itsestäänkin lisää. Päivällä olin käyttänyt eniten aikaa siihen, että ramppasin saunapolkua edestakaisin ja hain hyllyihin esineitä yksi kerrallaan. Se oli aika kivaa, en tuntenut itseäni ollenkaan hölmöksi vaikka joku voisi olla toistakin mieltä.

Muutaman vanhan kirjankin valitsin oikein hartaudella, illanviettotarkoituksiakin vähän ajatellen. Voidaan sitten syysiltoina löylyn lämpenemistä odotellessa vaikka tutkia laihdutusopasta 50-luvulta tahi lintukirjaa, tai Keskikoulun Luonnonoppia, jossa on myös käytösohjeita. Vaikka onhan se ehkä vähän epäkohteliasta nauraa vanhan ajan valistavalle sävylle, kun ihmiset ovat kumminkin laatineet kirjallisia tietoteoksia aivan vakavissaan.



Hyllyt on viritetty kehikoista, jotka löysin liiterin ylisiltä. Kun alunperin esittelin ideaani miehelle, en saanut juurikaan kannustusta. Mutta kun kannoin kehikot esille ja imuroin niistä roskat pois, niin johan puolisokin innostui. Ruosteinen verkko tuo aika hauskaa kontrastia vielä niin raikkaalta tuntuvalle seinälle. Kätevästi siihen saa liitettyä kaikenlaista puolitarpeellista. Lämpömittarin, ilmankosteusmittarin (joka oli melkein tapissa välillä kun tuli ankaria sadekuuroja tai minä menin saunan jälkeen viereen höyryämään) ja kompassin.

Ei tarvitse enää ilmansuunnista siispä kiistellä, kun ne voi tarvittaessa tarkistaa.

Mysteeri on se, että mihin näitä kehikoita on muinoin käytetty. Jotakin niillä on varmaan seulottu.



Olisin ihan hyvin voinut saunan lämpiämistä odotellessa käyttää aikaa noen ja lian putsaamiseen vanhoista huonekaluista. Siirsin sen puuhan kumminkin toiseen kertaan, sillä oli jo lähes yö. Vuorokaudenaika on hyvä tekosyy olla jouten. Eikä pelottanut yhtään, vaikka järveltäkin oli alkanut tuulla ja sataa aika myrskyisästi. Ukkonenkin jyrisi, onneksi kaukana. Kuuntelin sitä, vaikka radiotakin olisin voinut.

Sitä paitsi sitten kun on seinän kalkitsemisen aika, niin voin pyyhiskellä kalusteita vieressä että näytän toimeliaalta minäkin.

Myönnän, että räpläsin seuran puutteessa vähän kännykkää ja lähetin ainakin viidelle ystävälle kuvaviestejä tästä uudesta ylpeydenaiheestani. Alkaakohan lähipiiriäni jo vähän ärsyttää tämä leveily ja yksipuoliset puheenaiheet. Täytyy alkaa vähitellen kiinnostua muistakin asioista, että riittää ystäviä jatkossakin.


Välillä menin jopa ulos terassille tarkistamaan, että värivalot tosiaan pysyivät nauloissaan kiinni kovasta tuulesta huolimatta ja että kasteleeko sade pahastikin maton, jonka laitoin pöytien alle. Päivällä olin raahannut ikkunan edestä pois pitkän lahonneen penkin, jolla Taatakin aikoinaan istui ja vilvotteli ja puhisi kovien löylyjen jälkeen. Kyllä senkin toispuoleisen, tiilien avulla pönkätyn viritelmän oli jo aika mennä.

Sen alta löytyi miehen kadonneet silmälasitkin ja aika paljon pyykkipoikia.

Tiedän, että puolisoa polttelee ajatus että vielä tänä syksynä korjattaisiin myös paikoin vaarallisenkin huonoon kuntoon päässyttä terassilaudoitusta. Ulko-oleskelutilan laajentamisestakin hän haaveilee. Eikä minulla ole mitään sitä vastaan, vaikka mielestäni sen homman voisi jättää ensi kesäänkin. Toisaalta toimeliaisuus mökillä on nyt ollut niin antoisaa, että malttaakohan sitä itsekään olla puuttumatta epäkohtiin ja vaan olla.

Ajatella, jos ollaan muututtu ihmisten mielestä ärsyttävän puuhastelevaksi pariskunnaksi. Vain antennipipot puuttuu.


Seuraavana aamuna kotiinlähtemiseni viivästyi, koska en vaan olisi malttanut lähteä tiloista ja tilukselta pois. Toivoin salaa vähän, ettei Helmikaara käynnistyisi viikon tauon ja sateiden jälkeen. Koska pikkuisen tunsin itseni haikeaksi, tuli tarve ajatella jo seuraavaa mökille palaamista. Psyykkasin itseäni, että ei puolitoista viikkoa ole paljon. Niin kuin ei olekaan.

Yhtenä aamuna miehen vielä nukkuessa olin raahannut hienon puisen laatikon liiteristä saunan eteiseen klapeja varten. Sen laatikon, jonka sisältä kaksi vuotta sitten löysin vanhoja Valittuja Paloja ja hauskoja kirjoja. Ajattelen, että sen voi sitten talven perjantai-iltoja varten aina täyttää ihan kukkuroilleen puita. Niin kun tullaan iltapimeällä mökille, voi vaan tepastella saunaa lämmittämään eikä tarvitse kantaa halkoja otsalampun kanssa.

Viime töikseni ennen lähtöäni toin siihen vielä täyden puukorillisen. On sitten tervetullut olo, kun mennään takaisin.


Olin lähtöaamunani vähän hämilläni siitäkin, etten ollut yöllä pelännyt yhtään. Kyllä näköjään tohkeus voittaa pelkotilat. Sellaisen soisi jatkuvan. Muistan kyllä viime vuoden loppukesän yksinäiset yöt mökillä, kun lietsoin itseni ihan hulluun äänien ja varjojen kammoksumiseen, mielikuvitus laukkasi ja keksi mahdottomia häiriintyneitä eläimiä ja ihmisiä ja vaaratilanteita keskellä yötä.

Minusta on kyllä tullut vähän rohkeampi, toivon tosiaan ettei siihen tule muutosta.


5 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä, ootte superahkeria! PS. Vähäks Maisa on söpö!

    VastaaPoista
  2. Kyllä jo tollasella saunakamarilla voi vähän kerskuakkin ;) Kyllä on HIENO!

    VastaaPoista
  3. Hittolainen että on hieno saunakammari! Nuo vanhat kirjat ovat kutkuttavia, meiltä löytyy Torpalta Opaskirja Hyvään Käytökseen vuodelta 1920, on saanut paljon naurua aikaan tuo kirja :)

    VastaaPoista
  4. I followed your wondeerful icon home and stayed to enjoy the photographs. have a lovely day Saara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Welcome Gene! Nice to have You here!

      Poista