Varhaiselämyksiä

Kaupungit alkavat monen mielestä olla vallan parhaimmillaan elokuun koitettua. Siitä saatetaan puhua jopa enemmän kuin säästä. On niitä kultuurihäppeninkejä ja leppoisia pitkiä iltoja. Lämpimiä. Levänneitä ihmisiä palaa maisemiin, näyttäydytään lomien jälkeen ystäville raikkaina ja ruskettuneina. Vertaillaan työpaikoilla lomien kohokohtia, huokaillaan paluusta arkeen vaikka oikeasti tykätään kun tulee taas ryhtiä elämään ja voi kumminkin ottaa rennosti kun osa onnekkaista työkavereista viipyy vielä kesälaitumilla. Käydään itsekin pikkuisen eteläeurooppateholla, mikä saisi mielestäni jatkua loputtomiin. Talveenkin asti, ja yli.

Bussien kesäaikataulut ovat voimassa vielä pari viikkoa. Siitä varmaan johtuu, että kaikki muukin tapahtuu vähän lupsakassa tahdissa. 

Maanantaina lähdin varhaisaamuvuoroviikkoon ennenkuulumattomasti kukkamekossa. Toteutin sen keväisen vision, että huolettomasti helmat keinahdellen kuljen kesäisen kotikaupungin boulevardeilla. Olen aamuihminen jos herään aikaisin, koska auringonnousu on melkein laskua ihanampi. Ei tarvitse mennä nukkumaan vaan on jotain vielä edessä. On sellainen uuden alun tunnelma. Kukkamekko kruunasi kaiken, luulin.

Kyllä se helposti lässähtää jos tulee vääränlaisia asioita eteen, eikä saa rauhassa nauttia. Esimerkiksi kissan oksennus keskellä keittiötä tai bussissa liian ärhäkkä partavesi, joka jämähtää loppupäiväksi nenäkarvoihin.

Aamu on herkkä ilmiö. Haavoittuva suorastaan. Sen rauhoittamisesta pitäisi säätää laki.

Aika tyhjältä näytti kotikaduilla ja keskustassa vähän ennen ja jälkeen seitsemän. Ihan oli itsevarma olo mekossa ja tyytyväisenä peilailin aamun tyyneydessä itseäni bussipysäkin mainostaulusta. Huvitti kun siinä mainostettiin jotain dramaattista elokuvaa Paluu. Meikäläisen paluu cityyn, arkeen, työelämään ja kaikkeen. Kyllä siitäkin saadaan aina monta turhaa lehtiartikkelia ja profiilipäivitystä väännettyä kun ihmiset palaavat lomilta. Jokavuotinen ilmiö ja sitä ihmetellään aina samasta vinkkelistä. A-klinikat täyttyvät ja parisuhteet ovat joko kuralla tai kukoistuksessa loman jäljiltä. Hohhoijaa.

Vaikken minä nyt varmaan itsekään sellaisen päivittelyn yläpuolella ole, eipä silti.

Mutta kätevä oli mustasta leffamainoksesta peilata. Jos on joku vaalea romanttisen komedian juliste, ei näy yhtä hyvin, pitää venkoilla eri kulmista ettei häikäise. Parhaita ovat peilailuun nämä scifi- ja vamppyyriteemat. Siihen meikäläisen kiinnostus sitten niihin lajityyppeihin jääkin, kun se mustan linssin läpi kuvattu höpölöpösynkistely ja jatkuva vaarallisena oleminen on vaan jotenkin niin vierasta.


Jotkut tykkää.

Kaupungin aamuissa ajattelin, että pitää maaseudullakin viikonloppuna laittaa oikein kello soimaan, että saa varhaiselämyksen sielläkin. Nukkuminen on kesällä vähän yliarvostettua, kun voi mennä jotain tärkeää ohi. Vaikka totuuden nimissä olen ollut kyllä näinä öinä toistakin mieltä, jos olen pelännyt ukkosta, hikoillut, suojellut kissan unta omani kustannuksella huonossa asennossa tai muuten vain katsonut kelloa tunnin välein.

Vaan puoli kuuden herätykset on palkittu kun on ollut niin nättiä, yksinkertaisesti.

Aamujen valheellinen espressoseesteisyys kostautuu viimeistään iltapäivän älämölöshokkina ja väsymyksenä. Kamalasti ihmisiä tuulisilla kaduilla. Pitää oikeasti pysähtyä liikennevaloihin ja ottaa toisia huomioon. Meteliä. Sen aina lomalla ehtii unohtaa.

Koko ajan sai pelätä, että tuuli lennättää kukkamekon helmat korviin tai että joku Lenita hyökkää kulman takaa kommentoimaan ryhtiä ja espadrilloksissa lontostamistani. Että keskikaupungilla kuuluu kopsutella koroissa ylväänä, eikä yhdistää tennarimeininkä helmoihin. Vähintään pitäisi panostaa alusvaatteisiin, jos on se riski että jotain vilahtaa.

Jotenkin naivi ja idioottimainen olo tuli silloin maanantain iltapäivässä. Kukkamekko tuntui lötköltä siivousvaatteelta ja tunsin itseni alastomaksi. 

Tiistaista alkaen olen jälleen käyttänyt pitkiä housuja. Huoh. Nyt voi jo puhua oikeasti paluusta arkeen.

Housut olivat kyllä ihan käytännöllisetkin, kun kävin pyörimässä tiellä ystävien muuton loppusuoralla. Kannoin ehkä kaksi laatikkoa. Kyllä minä tiesin, etten ehdi ajoissa auttamaan, mutta pakko oli tunkea sekaan että pääsin luuraamaan itselleni ihan uutta korttelia ja asuntoa. Alan ehkä hengailla heidänkin luonaan, koska oli niin mahtava miljöö. Kaveri sai heti erikoisen maineen, kun näpsin tunnelmakuvia isolta sisäpihalta. Seisoskeli vaivaantuneena vieressä ja loi merkitseviä katseita uusiin naapureihinsa. Suihkulähde ja kaikki. 

Keskikaupungilla on viihtyisää jos vain tahtoa riittää.

Iltaisin kotinurkilla on hiljaisempaa, enkä ole kaivannut takaisin keskustaan. Varmaan on ohimenevää tämä, kyllä minä sentään kanssakulkijoista ja ystävistä tykkään, mutta ehkä sitä haluaa venyttää kesää välttämällä tarpeetonta ihmismassoissa oleilua. Koko ajan on mökki ja rantasauna vielä mielessä. Baareihin ja ihmisten koteihin ehtii tunnelmoimaan sittenkin kun on tosi pimeää ja pysähtynyttä. Sitten kun elämää tekee mieli hakea muualta kuin linnuista tyhjenneestä mökkirannasta.

Kuulostanpa dramaattiselta. Sellainen voi olla vähäunisen aamuvuoroviikon vaikutus.

Tulee taas paljon omenoita. Toissavuotisetkin hillot vielä syömättä. Omenasnapsit katosivat tietenkin parempiin suihin, hyvä että ehdin joulupaketteihin laittaa. Pitää muistaa kerätä sato ja antaa eteenpäin, ettei taas tule se syntinen olo että haaskataan. Paitsi kyllähän linnut tykkäävät, jos saavat syödä omenoita. 

Mitenkähän sitä oppisi chutney- ja relissi-ihmiseksi, että tulisi vanhan omenapuun saldo kunnolla hyödynnettyä. Vai pitääkö tässä hankkia joku kunnon viinipanimosammio ja tehdä koko ensi vuoden siiderit ja vinkut varastoon. On tässä vielä aikaa ennen omenoiden kypsymistä hautoa ajatuksia ja tutkia reseptejä, jos vaikka jostain innostuisi oikein.

(Lemmikeistä kiinnostuneille väliraportti. Heljä ja Tumppi ovat jotenkin mainioita. Johtuu varmaan vaan siitä, kun olen ollut pitkin kesää paljon poissa. On ollut ikävä. Ensisijaisesti ovat halunneet vaikuttaa närkästyneiltä, mutta se on helposti ohitettu jos olen keittänyt seitä heille illalliseksi. Öisin käydään tarkistamassa, että ihmiset ovat kotona. Nukutaan väkisin jaloissa vaikka tulee kuuma. Sitten kommentoidaan sitä. Ollaan taas närkästyneitä.

Ja millään eivät minulle voi myöntää, että tykkäävät toisistaan, ovat olleet paljon kahdestaan kotona. Makoilevat samalla sohvalla ja yrittävät vaikuttaa välinpitämättömiltä.)