Valokarnevaalit

Ryötönperälle syntyi parin viikon aikana oma vuorokausirytminsä. Maamme-laulu soi radiosta joka ilta kun porukka vasta istui ruokapöytään. Iskelmä-Pohjanmaa soittaa biisin aina puoliltaöin. Ei tarvitse kelloa mökkioloissa, jos on Taatan vanha putkiradio auki tuvassa. Aika myöhäinen ruoka-aika. Vähän näin jälkikäteen huolettaa kesävieraidenkin viihtyvyys, kun isäntäväki ei ehtinyt pitää ruokahuoltoa oikein asiallisena.

Puhumattakaan siitä, että olisin muistanut keittää päiväkahveja ja varata pullaa. Onneksi on itseohjautuvia ystäviä. Osaavat käydä kaapeilla ja huolehtia ravitsemuksestaan. Ja ostaa keksejä.

Meillä urakoitiin saunaremonttia. Ystävien energiasta ja kiinnostuksesta olen loputtoman kiitollinen. Miten sitä voikin olla niin vaikeaa ottaa vastaan ihmisten avuliaisuutta. Sitä olen viime aikoina iltaisin miettinyt. Kiitollisuus on kivaa, mutta kiitollisuudenvelka on ahterista. Ja minulla on ärsyttävä taipumus tuntea tarvetta vastapalveluksiin. Että oltaisiin niin sanotusti sujut. Vaikka kuinka tiedän, ettei tarvitse tässä nyt palkintoja miettiä, niin silti suunnittelen rakkaiden ystävien hemmottelua joskus sitten kaamoksessa vaikka.

Ilman heitä ei olisi rantasauna nyt löylyttelykunnossa eikä ulkohuussi kakkavalmiudessa. Oman puolisonkin ahkeruus ja into on ollut vailla vertaansa. Nyt ollaan palattu kaupunkiin lihakset kipeinä ja tyytyväisinä. Mieli on jäänyt vielä mökille. 

Oli syytä valokarnevaaliin tiistaina. Yhdet vieraat saapuivat ja toiset olivat viimeistä iltaa, ja huussikin oli korkattu. Uutena vuotena käyttämättä jääneet tähtisadetikut saivat uuden elämän hämärässä kesäyössä. Nähtiin Dos Pedros -kokoonpanon inspiroitu akrobatiaesityskin. Oli se mainio. Jos olisin etukäteen tiennyt, että meinaavat ottaa juhlakäyttöön meikäläisen ensimmäisen isojen tyttöjen polkupyörän, niin olisin kieltänyt. Turvallisuussyistä. Fillari on nojannut asumisen merkkinä mökin seinään ainakin 15 vuotta, renkaat lötköinä ja ruostuneena. 

Yhtäkkiä alamäkeen rullaa kahden miehen polkupyöräshow, ja toinen seilaa kädet levällään tarakalla. En onneksi ehtinyt huolestua, koska se oli nopea esitys. 

Suunnittelevat keikkailua, mutta se vaatii mielestäni vähintään kypärät.

Veikkaan, että ulkohuussista jankuttaminen loppuu tähän kliimaksiin. Se on nimittäin valmis. Kaunis ja toimiva yksikkö. Ainakin siihen asti, kun tyhjennyksen aika koittaa. Vaan olen päättänyt sen olevan miesten hommaa. Itse olen muutenkin keskittynyt interiöörin luomiseen. Paras harrastus ikinä. Voisin alkaa huussien sisustajaksi. Kierrellä kesäautolla ympäri Suomea ja konsultoida.

Esineitä ja kirjoja sijoittelin sinne asioijien iloksi, mutta mietin myös käytännöllisyyttä koska mies toivoi niin. Yksikään huussissa käynyt ei ole vielä valittanut. Olen siis onnistunut. On jopa vähän sellainen tunne, että ulkovessakammoksujaystävätkin saattaisivat pystyä asoimiseen meidän mökillä. Olisi hienoa, jos olisi joku rintamerkki tai joku, minkä voisi laittaa hihapieleen kaupungissa. Että tässä menee maailman kauneimman ulkohuussin omistaja.

En ole pitkään aikaan kokenut mitään yhtä hauskaa, palkitsevaa ja vieläpä hyödyllistä kuin tämä ulkovessalla puuhastelu. Tuli siitä ihana:

Jo ennen välivisiittiäni kaupunkiin tuli askarreltua tilapäinen nuotiopaikka. Sillä illat - etenkin yöt -ovat tähän asti olleet ihmeen kylmiä ja ulkona on pitänyt saada olla ynnä tunnelmoida. Siinä ei kauan nokka tuhissut kun muutamasta tiilestä ja vain hiekasta koottiin tulipesä. Mitään sen kiinteämpää ei vielä rakennettu, koska se vaatii suunnittelua ja nyt on ollut tämä saunaprioriteetti. Ei ole ylimääräistä aikaa kuin pienuuksiin. Kyllä luo tunnelmaa vaan pihapiiriin elävä tuli. 

On ollut aika mieluisa huomio, etten enää ahdistu siitä että kesä on lopuillaan. Olenkohan vanha. Pimenevissä illoissa on oma tunnelmansa ja luonnossa jatkuva muutos. Elellään taas kiinnostavia aikoja siis.

Miehet urakoivat saunalla iltoihin asti. Puoliso vaikutti autistiselta miettiessään lauteita ja muita teknisiä ratkaisuja. Piti oikein pysäyttää, että sai kontaktin. Itse pyörin jaloissa yhden perintökoristelaatan kanssa, koska oli sellainen visio että se voisi tulla yksityiskohdaksi jonnekin. Sommittelin sitä joka puolelle saunaa, mutta voi olla että se pysyy kumminkin omassa funktiossansa kattilanalusena.

Meillä on vähän sellainen yksityiskohtiin keskittyvä taipumus miehen kanssa. Minä vaan haluaisin aina nopeasti valmista ja mies tekee ja sitten purkaa, tekee uudelleen. Ei se mitään. Onneksi ei ole kovin erilainen maku, vaikka kyllä meillä joskus pikkuisen tyyliseikoistakin kiistellään.

Onneksi maku kiukaiden suhteen on yhteinen. Lasiluukku pitää olla, että näkyy elävän tulen valo. Eikä mitään kommervenkkejä tai krumeluureja. Rantasaunasta poistui se vanha pata, niin nyt on aikamoinen järkäle tämä jossa on kuumavesisäiliö samassa. Mutta kätevä. Alkaa kilpailu, kumpi saa lämmittää saunan. 

Ikimuistoinen hetki oli kiukaan käyttöönotto sateessa rantapolulla. Tunnelmoitiin ystävien kanssa hiukset märkinä ja haaveiltiin huomisesta, kun päästään ensilöylyihin. Kaverikin oli ehtinyt kaupungissa rehennellä pääsevänsä Ryötönperän rantasaunaan ja minä olin unohtanut kertoa, että siellä on nyt remontti. Ei voi kylpeä nyt.

Asiantilaan tuli muutos. Paras. Kastettiin kiuas kuohuviinillä ja otettiin itsekin lasilliset ensilöylyissä. Mies on suunnitellut lauteisiin leveyttä, mahtavasti pääsee siellä kellottamaan ja minullakin on keskilauteilla tilaa kun enimmäkseen vietän miedossa lämmössä turkkilaistyyppisiä hetkiä muiden kärvistellessä ylhäällä.

Unhodettiin lopulta liika taiteellisuus lauteiden muodon suhteen, mutta vielä on harkinnassa hiilenmustaksi käsittely. Pitää miettiä ensin rauhassa, ettei tehdä hätiköintejä.

Minä osaan nyt sitten kalkita rapattua pintaa ja saunasuojata vanhoja seinäpaneeleita mustaksi. Kalkitsemisessa opin tekniikan vasta loppuvaiheessa, joten kertaalleen on laitettava että tulee hyvä.

No enhän minä malttanut löylyhuoneeseen lopettaa, kun olin saunasuojauksen makuun päässyt. Pakko oli muka aloittaa pukuhuonettakin, vaikka pelkäsin kesävieraiden kyllästyvän kun ei yhtään seurusteltu. Koko ajan tuherrettiin saunalla ja vieraat keksivät ajanvietettä itselleen. Lukivat kirjoja, kävivät kanttarellimetsällä ja villimansikoiden poiminnassa. 

Minä irrotin varovasti äidin ja tädin lapsuuden piirustukset pukuhuoneen seinistä. Nyt oli sen aika. Ainakin 40 vuotta ovat olleet esillä, ja tulen keksimään niille uuden paikan tai kollaasikäytön. Joskus turhauttaa oma taipumus säästää perheen historian ja kuolleiden läheisten asioita, kaikenmaailman lippulappuja pyörii arkistoissa. Mutta näiden piirustusten ainutlaatuisuuden äärellä tunnen vain kummaa jatkuvuutta ja kunnioitan isovanhempieni aloitetta, kun ovat laittaneet tyttöjensä kuvaamataidon työt esille.

Saunan eteisessä oli siis tällainen tunnelma, jossa ei ollut varsinaisesti mitään vikaa:

Yhden seinän käsiteltyäni uusi fiilis alkaa hahmottua, ja Taatan vanha naulakko sai paremman aitiopaikan. Melkein on asetelmani liian naistenlehtimäinen, mutta eiköhän naulakko pian täyty kaikesta romppeesta.

Jatkan pukuhuoneen parissa seuraavalla mökkireissulla, mies haaveilee takkahuoneen remontoinnista. Kohta alkaa olla ihan luksusta ja siistiä, melkein hävettää. Ei vaiskaan, onnellisia ollaan. Hyvä päätös kesälomalle, erinomainen saldo suorastaan. Työkaverit saavat kuunnella jatkuvaa yksinpuheluani rantasaunan uudesta ilmeestä. Puhun niin pitkään, että ymmärtävät itse tulla katsomaan.

Pyyhkeitä on vieraillekin. Niin paljon erilaisia perittyjä, että voi tunnelman mukaan vaihdella. Nyt valitsin esille tähän mielentilaan sopivat. 

Meille on syntynyt ihan vitsiksi älykkäiden sanonta siitä, miten asiat keskustelevat keskenään. Nyt mummin pitsillä somistama vihreä pyyhe keskusteli loistavasti tummaksi pensselöimäni seinän kanssa, mielestäni. Syksyllä siinä voi keskustella jokin muu väri.