Huussi ja hyppykiikku (haaveita)

Jos onkin joskus heikolla hetkellä käynyt mielessä se kysymys, että miksi täällä eletään, niin nyt alan olla jyvällä ehkä. Tai kun ryven liian usein ja liian pitkään omissa huolissani ja kaipaan perspektiiviä, niin nyt sitä taas onneksi tuli.

Tänään ennen mökin loppusiivousta tuumaustaolla miehen kanssa pidin pienen yksinpuhelun. Että jumalauta, miksi vaipuu syövereihin välillä ihminen, eli minä. Kolme päivää aina jonkun läheisen kuoleman jälkeen sitä muistaa, miten on ihanaa olla olemassa kumminkin. (Nyt siis ei ole kukaan kuollut, vaan muistelin.) Taivas on korkealla ja on vain se hetki. Sitten taas puhaltaa pankkilainojen tuulet aivoihin, elämän maallinen ja muukin epävarmuus ja alkaa itsekeskeinen maailmannapa-ahdistus.

Se on typerää ja turhaa. Kirjoitan sen nyt vähän niin kuin muistiin oikein. Sitten kun olen taas arkijärjissäni, niin varmaan hävettää ja huvittaa.

Mutta. Elämäni Valo saapui ensimmäiselle vierailulleen Ryötönperälle ja samantien hän sai Ryötönperän Prinssin tittelin. Tietenkin. Ruhtinattaren pikkusiskonpoika ja viisauden tuoja. Kumminuoriso. Loksahti huolet omaan pikku lokeroonsa ja tärkeys - tärkeilyni - tuli tilalle. Oli todellakin vain aina se hetki ja siinä ja nyt. Ajattelin pollevana, että minun tehtäväni on nyt näyttää ja opettaa, olla turvallinen, niin ja muistuttaa huumorista.

Kuka opetti ketä, onko kummilapsien tehtävä kuitenkin opettaa kurttuotsaisia tätejään? Lapsilla on looginen viisaus, joka jossain kohdassa katoaa matkalla aikuisuuteen ja loppuaika elämästä onkin sitten sitä tarkoituksen etsimistä ja kummallisia murheita. 

Jospa vaan muistaisin Jampan esimerkin ja löytyisi sellainen sopiva balanssi. Ja kun sen hiffaan, niin en luovuta koskaan, vaan pidän yllä ja muistutan koko ajan nuorisoakin, ettei tarvitsisi sitten lapsen aikuisenakaan olla huolissaan.

Kukkaset tulevat lintujen ohella olemaan aina ihmisen ykkösvoimanlähde. Se piti kertoa. Ja järven ranta, tai minkä tahansa veden. Lätäköt ovat ihan hyviä kaupunkioloissa, ihan itse asiassa loistavia ihmettelytarkoituksiin. Ja loiskutteluun.

Koska satoi aika paljon ja oli niitä hyttysiä, niin enimmäkseen nuoriso köllötteli sisällä. Siinäkin olisi meikäläisellä opittavaa. Olla vaan. Ja kehitellä loputtomasti uusia lyriikoita vanhoihin lauluihin. Koska Prinssillä alkaa olla aika pontevat koivet, niin alettiin haaveilla hyppykeinusta (sanokaa neuvoloiden terkkarit mitä haluatte) ja naurettiin ihan paljon:

"Katson autiota hyppykiikkuu

kaupan nurkassa se yksin riippuu.

Parempi vain ---

sen ois mun omanain."

Oli nuorisolla tietenkin vanhemmat mukana. Lähtivät miehen kanssa Tuuriin katsomaan Keskisen tiluksia ja Alavuden kirkkokangasta, koska siellä on monumentit Jampan isoisovanhemmille. Minä jäin omalle tontille ja keksin kaikkea tekemistä. Ei ollut asiaa ostosparatiisiin nyt. Oikein nopeasti kitkin pottumaan, että pääsin hupitöihin. Huussin sisustus oli mielessä. On aika alkaa visioida sitä. On miesten työ hoitaa se hyötyrakentaminen eli kakkasäiliöiden asentaminen. 

Jotta saadaan talveen mennessä ulkovessalle kunnolliset avajaiset, tuntuu tärkeältä tämä interiööriasia. Pikkuisen harjailin enimpiä seittejä pois ja aloin testailla kärpäsmaalia. 

Olen opiskellut vähän käymäläseuran sivuilla. Aion ehkä liittyä jäseneksi. Tarina kertoo, että tietty vaaleansininen väri ulkoveskissä karkottaa kärpäsiä. Tie mökille kävi siis rautakaupan kautta perjantaina. Ostin samantien 11 litraa. Voi vedellä vaikka kuinka paljon ja useaan kertaan sitten. Huomasin, että vanha puu imee aika paljon maalia. Kunpa olisi ollut aikaa jäädä, niin olisin maalaillut koko sisustan. Nyt testasin veskin porstuan seinään, eikä se pahalta näyttänyt ollenkaan. Aion jättää puunväriseksi osan, syntyy ikään kuin huoletonta kontrastia.

Hyvä tieto oli tämä kärpäsenkarkotusmaaliasia. Ei tarvitse öisin miettiä vessan väriä. Se on ratkaistu.

Mies toi käsienpesuvesisäiliön palatessaan kauppareissulta. Hyväksyin sen. Vaikka olen nähnyt niitä ihania kirkasvärisiä kierrätysmetallisia - säilyketölkeistä ehkä tehtyjä - kaupungin kaupoissa. Alunperin oli sellaisen hankinta mielessä. Mutta nyt ei voi mitään, on tämä peltinen. Ihan sopiva. Mies oli kuunnellut hyvin. Olin antanut ohjeeksi, ettei Tuurista saa tuoda mitään paitsi jos ostos liittyy ulkohuussiin. (Toivoin vähän sitä kakkasäiliötä ja sensellaista.)

En ole aiemmin ollut mikään luontoaikataulujen pitäjä, mutta nyt oli jo vähän alkanut huolettaa paskakaivosireenin tilanne. Että missä viipyy kukinto, kun kaupunkioloissa ovat sireenit jo tiputtaneet kukkasensa. Ja mökkipihalla ei melkein ollut tapahtunut mitään. Vaan nyt oli vähän elonmerkkejä. Onkohan ollut normaalia hallempaa tai kuivempaa tai jotain, kun Ryötönperällä vasta nyt alkoivat ruusutkin kukkia.

Kummallista. Pitäisi kai sittenkin aloittaa ihan sellainen kukintopäiväkirja, niin voisi vertailla tieteellisesti eri keväitä ja kesiä.

Vaan minkähänlaiset sadonkorjuujuhlat sitä täytyy syksyllä huussibileiden ohessa pitääkään. Alkaa tulla jo kiire suunnittelun kanssa, kun joka ikinen perunalajike oli alkanut kunnolla kasvaa. Ja retiisit. Punajuurista ei näkynyt merkkiäkään tosin, ja mustajuurien oleminen näytti aika vaivalloiselta.

Mutta papu. Härkäpapu se vaan viihtyy ja miehellä oli ennen kotiinlähtöä ihan köyttämishommia, etteivät vahingossakaan pavunvarret löpsähdä järvituulessa maahan pitkin pituuksiaan. Olin ajatellut, että saan rauhassa sen köyttämisen ajan tunnelmoida auringossa ja ihailla huussia. Mutta ei. Koko papurivien vyöttäminen kävi niin nopeasti, että aivan ilmiselvästi mies oli salaa suunnitellut tekniikkaa.

Tai opiskellut jostain. Kovin oli salaperäinen, kun kyselin että miten ihmeessä se noin nokkelasti kävi, varsien tukeminen narulla. Ehkä pitää alkaa enemmän kunnioittaa miehen hiljaisuuteen taipuvaisia hetkiä, jos ne kerran merkitsevät maanviljelysharrastukseen liittyvää aivotyötä.

Minä alan nyt öisin miettiä, että mitä ruokaa niistä härkäpavuista sitten muka tehdään. Hyviä reseptejä otetaan vastaan.