Astiaa

Tuli oltua lapsuudenkaverin kanssa pikkuisen yöelämässä perjantaina. Tai siis oikeammin After työviikko -henkisellä iltapäivällä se kaikki alkoi. Pitkästä aikaa. Kyllä teki hyvää, kun tuli naurettua aika paljon. Huumoristamme on kehittynyt mustaa tässä viime vuosien aikana kun ystävyydestämme olosuhteiden pakosta muuttui myös vertaistukikerho, Syöpäsairauteen menehtyneiden lapset ry. Ei se aina ole hauskaa ollut, mutta on se vaan niin helpottavaa kun voi vaikeille asioille myös nauraa, nähdä itsensä murheiden keskellä sopivan vinossa kuvakulmassa ja hihitellä sille.

On ihmisiä, jotka haluavat säilyttää arvokkuuden kuoleman äärellä ihan loputtomiin, mutta minä en kuulu niihin. Se on elämän ilmiö siinä missä muutkin ja siihen pitää saada suhtautua muullakin tavalla kuin synkästi.

Kautta linjan olen tykännyt siitä, että on ollut tässä nimenomaisessa seurassa lupa kikattaa ja kiroilla. Siis itkeskelyn lisäksi. Aletaan olla voittojen puolella ja energiaa riittää taas lapsuusmuistoihinkin.

Kun saatiin kapakassa (mitäs sitä kaunistelemaan, baarissahan me oltiin) seuraakin, niin puheripulit lähenivät stand up -komiikan tasoa. Tai ainakin siltä tuntui. Oli sellainen kauan kaivattu nokkela huppeli ja kaikki omat sanomiset tuntuivat viiltävän terävän älykkäältä huumorilta. Onneksi sitä hölpötystä ei kukaan vissiin äänittänyt. 

Mökin ja monen muunkin asian takia en ole kaivannut kaupungin ilta- ja yöelämää juuri lainkaan. Mutta kyllähän tuo siis piristi. Hyvä mieli tuli, ja kevyt.

Enempää kun en kuitenkaan kehtaa baarissa notkumisesta raportoida, niin sattui hyvään saumaan Kaisulta saamani tehtävä kertoa jotain astioista. Lempisellaisista. Voisin kirjoittaa aiheesta kirjankin, mutta tänään yritän olla ytimekäs.

Ei tässä oikeastaan tarvita edes aasinsiltaa. Odottelin eilen pahaa äitipuoltani kylään, äckilga styvmoder oli kutsunut itsensä luokseni vaihtamaan kuulumisia. Kyllä oli kiva, kun sain kaivella esille yhdet lukuisista perintölautasistani. Pelkistetyissä raidoissa on jotain sellaista, että heti tulee seesteinen olo kun ne ovat näkösällä. Muoto ja koristelu - jos minä olisin astioidentekijä niin varmaan olisi turhaa hörsyä kippojen reunoissa ja liikaa ajateltavaa syöjillä ja juojilla. Näissä astioissa ruoka pääsee pääosaan, niin kuin pitääkin.

Tein risottoa. Sitä oikeaoppista, johon menee paljon aikaa. Jota valmistaessa voi seurustella keittiön nojatuolissa istuvan läheisen kanssa ja nautiskella juttelun lisäksi haisusta. Valkoviinissä hauduttelusta tulee kyökkiin mahtava aromi.

Oikein aloin ajatella, että mistä astioista minä eniten tykkään. Alunperin vähän ärsytti puolison kannattamat yksinkertaiset kahvimukit. Hän kun tykkää myös yksivärisestä. Vaan minä olen löytänyt kätevän kompromissin. On ne simppelit linjat, mutta kuvioita kyljessä. On kertynyt aika kivakin kokoelma erilaisia kahvimukeja.

Alla olevassa kuvassa omat suosikkini. Työmatkamuisto Tiranasta (oli se vaan mahtava reissu), kummitädiltä peritty retromuki ja Marimekon heräteostoyksilö alelaarista. Kun aamuvuoroaamujen pimeydessä turautan mutterikahvia itselleni, niin siinä keittimen pörinää odotellessani voin rauhassa valita mukia.

Yllättävän usein valitsen kuitenkin yksivärisen violetin. Olen sen verran aamuäreä, että ärsykkeet on karsittava minimiin näköjään. Kaipaan sitä keltaista mukia, joka meni rikki. Se tuli joskus kahvipaketin kylkiäisenä.

Yhtään en ensin tykännyt perintömokkakupeista. Mitä mokka edes tarkoittaa. Kahvia. Olen uudelleennimennyt ne espressokupeiksi. Sitten tajusin että samaa korutonta muotoilua ne edustavat kuin muutkin käyttöastiamme, ja sillä tavalla sopivat kuvaan. Olen vienyt perintökippoja ja -kuppeja maalle, mutta nämä saivatkin jäädä kotiin. Se, että ovat oikein Arabian kupit - no ei sillä ole erityisemmin merkitystä.

Sitäpaitsi en juo mokkaani koskaan noin pienistä kupeista.

Mutta ovat kätevät retkeilykäytössä. Otin kupit ja termospullollisen kahvia mukaan tässä taannoin kun äidin syntymäpäivänä oli ystävätapaaminen haudalla. Kivasti toimivat siihen tarkoitukseen.

Minulla on paha tapa solmia tunneside yksittäisiin esineisiin ja astioihin. Toisaalta se on hyväkin, sillä en ole perinyt - enkä todellakaan aio ostaa - yhtään kokonaista ehjänä säilynyttä astiastoa. Tulee vaalittua itsenäisiä kuppipareja, jotka pölyyntyvät käyttämättöminä tilpehöörihyllyllä. 

Juon muutenkin kahvia enimmäkseen vain aamuisin, niin kupit ovat joka tapauksessa liian vähällä käytöllä.

Seuraava kuppi tuli pöllittyä isovanhempien kaapista jo ennen Taatan kuolemaa. Siellä se oli arkimukien takana, perimmäisessä nurkassa. Minä niin tykästyin sen kuviointeihin ja herkkään yksinäisyyteen - syntyi ihmeellinen tunne ja tarve sujauttaa se omaan putkikassiin. Silloin en jotenkin ajatellut sitä tosiasiaa, että minulle ne kaikki tokkelot kuitenkin käsiin jäävät.

Vähän huvittuneena siispä suhtaudun tähän kaikesta irrallaan olevaan vanhaan kahvikuppiin, jota en koskaan käytä mutta usein ihailen:

Kuitenkin jostain syystä tykkään melkein eniten lasiesineistä. Läpinäkyvyys on hyve. Ja vielä jos lasiin on raapustettu jotain tai puhallettu kuplia, niin on erityisen kiintoisaa ja ihailtavan arvoista. 

Tykkään juoda punaviinini eteläeurooppalaistyyppisesti juomalasista. Perustelen sitä sillä, että olen ollut Italiassa. Oikeasti jalattomat lasit ovat päätyneet käyttööni siksi, että poikkeuksetta - kun puhuessa kädet heiluu - tönäisen jalallisen lasin kumoon ja rikki. Lahjaksi saadut Iiitalan kauniit lasit ovat käytössä hyvin harvoin, eihän niitä uskalla edes tiskata.

Sen sijaan tämänpäiväinen suosikkini on tähtilasi. Todella kevyt. Vähän huolettaa se kyllä, koska saattaa olla hauraskin. Varovasti sitä kuitenkin käytän ja tunnelmoin kuvioiden äärellä.

Tykkään astioista, mutta kuitenkin kaipailen enemmän pihalle. Vaan nyt kun on hullun pimeää, niin ulkoilun sijasta kippojen töllöttely voi tuoda iltoihin iloa. Paitsi että hyvät kirjat ja osuvat telkkarin komediasarjat ovat vielä hauskempi lisä elämään kaamoksessa. 

Urheilkaa vaan kaikki loisteputkien valossa, minä käperryn kotiin.

Haluaisin kuulla,  mitä astioistaan ajattelevat Petra ja MsA. Ei ole pakko vastata haasteeseen, kaikki eivät niistä tykkää.