Pyhis ja muita keitaita

Melkein onnenitku pääsi Stockmannin puutarhaostastolla torstai-iltapäivänä. Onneksi myyjätär oli hengessä mukana ja taivasteli kanssani sitä, miten on mukava saada vähän kevättä kotiin. Oikealla osastolla on töissä hän. Selvästikin. Minulla tuli kamala kiire heti bussiin ja kotiin kukkiani asettelemaan ja viljelemään yrttisiemeniä.

Alunperin piti töiden jälkeen mennä ostamaan uudet maihinnousukengät. 

Näin sitä elämä heittelee ja pistää prioriteetit uusiksi. Pääasia, että kodissa on viihtyisää vaikka kengät ovat hajalla ja sohjovesi tursuaa kylmästi varpaiden väliin. Pelkkä ajatus tällä viikolla alkavasta maaliskuusta tekee kaiken niin ihanaksi, että pienet arkiset nyanssit eivät pääse paljon vaikuttamaan mielialaan.

Mikä on hyväkin, sillä palkkatöiden lisäksi tässä on ollut aika paljon tekemistä. Ja on. Jos en olisi kiireiden keskelle rakentanut itselleni keväisiä meditaatiokeitaita - eli kaikenmaailman asetelmia, kukkasin tahi ilman - niin olisinkohan jo seonnut. Pelkkä niiden sommittelu rauhoittaa mielen, puhumattakaan ihastelemaan pysähtelystä.

Ihan joka asiasta tulee alkukesän päivät mieleen. Kun hinkkasin eilen aamulla suursiivouksen hengessä roskiskaappia puhtaaksi talven roiskeista, niin visioin kepeää aurinkoista iltapäivää. Sain kummitädiltä perinnöksi paljonkin kaikenlaista, mutta eteisessä mökille kuljettamista odottavat nyt myös vanha eväskori ja sulkapallomailat. Kun niihin auringonsäde vieläpä osuu oikeasta kulmasta, niin hupaisa mielikuva ei vaan pysy poissa.

Että lomaporukalla käyskennellään päivänkakkaraisessa puutarhassa vanhanaikaiset pellavaiset kesäasut yllämme, ehkä jopa ylioppilas- tai olkihatut päässä. Heh. Eväskorissa on kurkkuvoileipiä ja kuplivaa. Jotkut sulkapalloilevat laiskasti, ehkä kitaraakin näppäillään. Pihapöydälle on levitetty ruutuliina ja maljassa on mansikoita. Voi että. 

Kyllä sujuu nurkkien puleeraus ihanissa tunnelmissa, oikein ihmettelen sitä itsekin. Yleensä saan kevätauringon säteissä aikaiseksi oikein kunnon draaman siitä, miten talven aikana ollaankin eletty likaisesti. Sonnassa suorastaan. Konttaan hinkkaussienen ja sumutinpullon kanssa pitkin nurkkia ja räyhään. Nyt on jostain syystä ihan toinen tilanne, ainakin toistaiseksi. Kummallista. Mutta kivaa.

Siellä puutarhaostastolla valitsin aika mielivaltaisesti siemeniä viljeltäväksi. Tuleekohan minusta koskaan sellaista puutarhuria, että lähtökohtaisesti suunnittelisin oikein että mitä hankitaan ja esikasvatetaan, miten ne sitten sijoitellaan Ryötönperän Ryhtimaalle. Alankohan ikinä perehtyä siemenluetteloihin sillä silmällä jo heti vuoden vaihduttua ja tilailenko postimyynnistä eksoottisia lajeja.

Aina talvisin kun kuulen muiden puutarhureiden harrastavan sellaista, niin tulee sellainen olo, että minunkin pitäisi.

Tähän asti ainakin olen askaroinut siemenviljelmieni parissa vailla mitään logiikkaa. Toissakeväänä heräsin tilanteeseen, jossa minulla oli käsissäni ainakin sata kituvaa basilikantainta. Viime vuonna joka ikkunalla iti orvokkeja. Ne olivatkin itse asiassa ihan palkitsevia, kun selvisivät hengissä kesään asti ja kukkivatkin vieläpä kauan. 

Tänä vuonna valitsin ensisijaisesti sellaisia siemenpusseja, joissa oli esikasvatuksen symboli kulmassa. Lisäksi hankintapäätökseen vaikutti itävyyden nopeus. Miten minä en ole koskaan ennen tajunnut viljellä voileipäkrassia, kyllä olen ollut yksinkertainen. Ensinnäkin sen kasvamista voi ihan seurata vierestä, niin nopeaa se on. Ja toisekseen sitä voi aika pian syödäkin. Kyllä on mahtavaa. Voi vaikka joka ilta rentoutua laittamalla pienen erän itämään.

Jännä nähdä, alkavatko kissatkin syödä sitä.

Sitten jostain mielijohteesta ostin kahta erilaista basilikaa, Pyhää ja kanelista. Sen verran olen taannoisista keväistä viisastunut, etten sentään holauttanut molempia pusseja kokonaan multaan vaan yritin sirotella pikkusiemeniä maltillisesti. Jälkikäteen opiskelin vähän, että mitä on tullut hankittua. Se Pyhä Basilikahan on suorastaan kertakaikkinen stressilääke ja apu melkein joka vaivaan. Toivottavasti saan sen menestymään.

Mielenkiintoista, että nämä basilikat ovat kotoisin muka ihan eri puolilta maailmaa. Pyhä Basilika - eli tuttavallisesti Pyhis - on ihme Intiasta ja kanelibasilika puolestaan meksikolaisten heiniä. Jos ne innostuvat oikein kasvamaan, voi olla että tulee keksittyä uusia ruokiakin ihan, että pääsee maustelemaan.

Uusi aluevaltaus saattaa tulla chilistäkin. Hankin sen siemeniä vähän niin kuin miehelle yllätykseksi. Vastaanotto oli hämmentynyt. Ikinä en sitäkään ole kokeillut itse viljellä, varmaan siksi kun en ole mikään liian tulisen ruoan ystävä. Ja jotenkin olen ajatellut, että polttavuutensa vuoksi hän tarvitsee myös kuumat kasvuolot, muttei se olekaan vissiin niin. Välttämättä. 

Pistelin tarkasti vain kuusi siementä multaan, ettei tule kamala chili-invaasio, jos sattuvatkin itämään ja jopa tuottamaan hedelmää. Vai onkohan se marja. Jos on, niin erikoisen mallinen marjaksi. Pitääpä opiskella.

Maaliskuu - vaikka onkin ihana käännekohta - tarkoittaa myös hankitun ja perityn tavaramäärän organisoimisen jatkumista. Se ei varmasti lopu ikinä, se työ. Oikein sääliksi käy niitä, jotka joskus sitten minun jälkeeni joutuvat kokoelmiani setvimään. Tietenkin toivon, että siihen on vielä pitkä aika, mutta väkisinkin sekin tilanne mielessä käy, kun olen saanut tässä viime vuosina itse askaroida keräilijäsukulaisteni perintöjen äärellä.

Meillä vitsaillaankin nykyään siitä, että pitäisiköhän käydä vähän ostelemassa lisää tuoleja ja tokkeloita. Olen havainnut olevani ilmeisen perso molemmille, ja eilen yhden isotätini kanssa todettiinkin, että joku kauniiden kippojen keräilyvietti taitaa kulkea veressä. Myös hänellä on taipumusta säästää valikoimissaan epäkäytännöllisiä mutta nättejä astioita. 

Yhdessä niitä kummitädiltäni jääneen esinemäärän äärellä valikoitiin ja jaeltiin.

Lisäksi otin kaksi sinistä nojatuolia hirveine irtopäällisineen. Kotipiha näytti ihan mustalaisleiriltä, kun nostin tuolit aurinkoon desinfioitumaan ja tuulettumaan. Mökille lukutuoleiksi. Toisella on jo tiedossa nurkka, toisella ei. Meillä on ihan kamalasti kaikenlaisia irtotuoleja ja niistä pinottavia ovat vain vanhat koulutuolit. Maalinrapsuttelua ja pientä fiksausta odottaa kellarissa ja mökillä ties kuinka monta keittiöntuolia ja muutama nojatuoli entisöintiä.

Hmm, silti muka tarvitsin vielä kaksi rohjaketta. Vielä tulen kiroamaan itseäni moneen kertaan niitä kanniskellessani. Mutta ehkä myös kiitän sitten kodikkaiden lukuhetkien keskellä.

Harmittaa, kun en ole ehtinyt kunnolla ulkoilla. Täytyy loppuviikon vapaapäivinä budjetoida sille reilusti aikaa, muutenhan tässä saattaa iskeä näännytys. Vaikka olisi mitä meditaatiohetkiä kukkien ja viljelmien äärellä. Kyllä sitä silti raitista ilmaa tarvitsee ihminenkin.

P.S. Lintulaudalla kävi eilen tikli. Onkohan sama kuin viime vuonna. Kivaa vaihtelua tuo hänen värityksensä tinttipainotteiselle pihamaalle. Eksotiikkaa suorastaan. Hänen pyrähdyksensä ikuistui ikkunan läpi ainoastaan taiteellisena tilannekuvana, isot on siivet pienellä linnulla: