Valitan ja kerron sen muillekin

Kiki oli bongannut Polgaran blogista ihanan ruikutushaasteen. "Negaa itsesi ja kerro muillekin." En ole vielä omaksunut sanavarastooni "negata"-ilmaisua, mutta kyllä minä muuten osaan oikein hekumoida veemäisillä asioilla. Etenkin jos ovat omaa napaa lähellä. Silläpä varastin negaatiohaasteen itselleni. Toivottavasti se leviää ihan kulovalkean lailla blogeissa. Pikkuisen kyllästyttää kaikki söpöilyhaasteet, anteeksi vaan. Vaikka tykkäänkin kaunistella asioita. On kamalan kiva, että saa kerrankin valittaa. Näin menevät kysymykset. Ja vuolaat vastaukset:

Mihin lapsena muistat pettyneesi ensimmäisen kerran? No. Muistan ainakin, että kamalasti turhautti kun en saanutkaan jatkuvaa huomiota. Tai ylipäätään automaattisesti sitä, mitä olisin tahtonut. Ärsytti, kun isovanhemmat halusivat keskittyä Wimbledonin tennisturnaukseen, vaikka minulla olisi juuri ollut ballerinaesitys annettavana. Tein taiteellisia liikkeitä television edessä kielloista huolimatta.

Petyin siihen, kun en ollutkaan paras - tai edes hyvä - hyppynarussa tai twistissä. Ärsytti, kun ketterät lähiötytöt hyppelehtivät monimutkaisia kuvioitaan ja minä persjalkaisena kömpelönä jämähdin alemmalle asteelle, eli "nilkkoihin". Petyin kun en saanutkaan puhtaanvalkoista pörröistä turkishattua, vaan likaisenharmaan lyhytkarvaisen töpöhäntälakin. Petyin, kun äiti ei jakanutkaan mieltymystäni vaaleanpunaiseen väriin vaan sanoi, että näytän siihen pukeutuneena ihan porsaalta. 

Mikä oli inhokkiruokasi tuolloin? Porsasvatkuli koulussa. Pelkkä sana vatkuli toi mieleen läskireunaiset kylmät hyllyvänharmaat lihanpalat, jotka tulevat poikkeuksetta takaisin kurkkutorvesta jos niitä yrittää niellä. Läskikammoisena pilasin myös yhden perhejoulun yökkimällä kinkun vuoksi. Inhoni takia Taata meinasi kerran antaa minulle selkäsaunan, kun olin barrikadeilla hernekeiton äärellä. Siinä killui läskinpalasia. Niinpä lähdin hakemaan koivuniemenherraa metsästä. 

Inga-isotätini yritti kerran markkinoida minulle läskiä suurena herkkuna väittämällä, että sehän on ihan kuin purkkaa, iiiihanaa. Oikein suipisti suutaan, maiskutteli ja mässytti ja silmät kiinni haaveksivaisin ilmein näytti, miten mahtava luonnontuote. Minä olin siihen saakka niin arvostanut kaunista Ingaa. Muistan miten mummilan auringonsäteitä tulvivassa tuvassa illuusioni maailmasta koki kolauksen tämän läskipurkka-asian myötä. Siihen loppui meikäläisen lapsuus.

Entäpä inhokkiruokasi nyt? Sisäelimet, raaka liha ja veriruoat. Sinänsä kummallista, sillä kyllä minä olen aina tykännyt mustanmakkaran ja maksalaatikon mauista. Enää en pysty syömään niitä, kun tiedän mitä niissä on. Olen pinnallinen ihminen. Vaikka olen sitä mieltä, että jos kerran eläimiä tapetaan ruoaksi niin niistä pitää sitten syödä kaikki osat. Niin siltikään en itse syö. Aivohyydyke, sianpääsyltty - vai mikä se on - jää hyllymään lautaselle, jolle itse yhä harvemmin enää muutenkaan keräilen lihaa. Kyllä syön mökillä saunamakkaraa joskus, vaikea pysyä valinnoissaan jos on kamala nälkä.

Mikä sinusta piti tulla isona? Silmissäni siinsi glamoröösi ura pariluistelijattarena, jota koko maailma ihailee. Harjoittelin Jonnan kanssa kuolemanspiraalia koulun jäällä aina siihen asti kun valot iltaisin sammutettiin. Sirklasin ja hyppelehdin. Kadehdin yhtä Lottaa, joka kävi oikeaa kaunoluistelukoulua.

No tuliko ja jos ei, niin mikä oli syy? No ei tullut. Joku väitti, että se johtui siitä etten saanut paria. Itse syytin niitä rumia poikien hokkareita, jotka olivat ensimmäiset luistimeni. Muilla oli hienot valkoiset, ja mikä pahempaa, joillakin oli jopa extremet punaiset kaunoluistimet. Minä vaan jonkun Villen vanhoilla ensiluistimilla suhasin, koska äidin kaverilla oli sopivasti minua vanhempi poika, jolta kätevästi perin kaikenlaista mielestäni rumaa. Silloin en vielä osannut arvostaa kierrätystä.

Milloin käytit viimeksi hyväksi jotain toista ihmistä ja miten? Tätä piti ihan miettiä. Muihin valituskysymyksiin tuli vastaukset kuin apteekin hyllyltä. Jotenkin tuntuu, että olen oman elämäni epäkohtien tarinoita kertoillut aika monelle, useaankin kertaan. Siihen voisi liittyä tämä toisten ihmisten hyväksikäyttökysymyskin. Että pakotan kuuntelemaan huonot juttuni yhä uudelleen. Jos joku erehtyy kysymään minulta ylipäätään jotain, niin vastaushan sivulauseineen kestää ainakin puoli tuntia. Joskus pidempäänkin. Olen hirveä lähimmäisteni hyväntahtoisuuden hyödyntäjä tässä mielessä.

Muistankohan itse kysyä muiden kuulumisia ollenkaan. Olen vain minä, minä, minä. Sika. 

Ystävien ja perheenjäsenten, työtovereidenkin katseiden olen huomannut monestikin lasittuvan minun yksinpuheluideni aikana. Pitäisi siitä ymmärtää, että saattaisi sitä olla mielenkiintoisempaakin kuunneltavaa kuin meikäläisen jorinat.

Oletko kieltäytynyt tekemästä jotain vaikka toisaalta mieli tekisi? No tämähän on aina ajankohtaista marttyyrikohtauksen aikana. Kun pitää kiukutella, niin sitten ei tehdä mitään. Väliin on jäänyt hauskoja illanviettoja ja purjehdusretkiä, kun minä olen mököttänyt. Hyviä elokuvia katsomatta ja ystäviä tapaamatta. Olen koittanut oppia pois tästä tavasta. Vaikeaa. Prinsessana kiukuttelu on paljon helpompaa. 

Ankea päivä, mitä teet? Valitan. Viitaten edelliseen vastaukseen, ilmoitan olevani maailman ainoa ihmisriepu, jolla on aina asiat päin peetä. Ja käyttäydyn sen mukaisesti. Makoilen, notkun, velttoilen ja tuskastun. Jos on kuuntelija, mellastan ja olen inhottava. Syytän muita kaikesta tietenkin. Paitsi jos on itseinhopäivä, niin sitten huudan ilmoille sitä, miten ällöttävä, ruma, laiska, harmaanvalkoinen, turvonnut, idiootti lökäpöksy olen. 

Tavallaan ihan puhdistavaa ja kanavoituu joskus jopa energiaksi niin, että lopulta sitä saakin aikaan jotain järjellistä.

Onko mielestäsi syytä negailla asioita, ja jos, millaisia? Olisi hienoa olla yhteiskunnallisesti valveutunut ja valittaa maailman ja kotomaamme epäkohdista. Harvoin minä kuitenkaan kiihdyn siitä, etteivät homot saa mennä kirkossa naimisiin tai siitä, ettei kaikilla ole kotia. Jos vastaavista asioista valittaa ja vieläpä tekee niille jotain, niin se on aina oikeutettua. Paitsi feministilässytyksestä en tykkää. Nousee heti niskavillat ärtymyksestä pystyyn, jos aletaan naisasioista ruikuttaa.

Mutta minä se vaan negailen toistuvasti omista pikku ahdistusmomenteistani. Siitäkin voisi valittaa.